Venäjä paljasti kuolleiden venäläisten määrän

Forbesin julkaisseen asiantuntijamielipiteen mukaan Venäjä julkaisi vahingossa Ukrainassa kuolleiden ja haavoittuneiden sotilaidensa määrän. Itä-Ukrainassa olisi tiedon mukaan kuollut 2 000 ja loukkaantunut 3 200 venäläissotilasta. Forbesin tiedot ovat peräisin venäläisestä Business Life (Delovaja Zhizn) -julkaisusta. Pian tietojen julkistuksen jälkeen venäläisviranomaiset sensuroivat tiedot. Ne oli kuitenkin ukrainalainen Novy Region -julkaisu ehtinyt napata käyttöönsä.

Venäläissensuuri poisti seuraavat tiedot nettijulkaisusta. Teksti oli otsikoitu "Korvaukset sotilashenkilöille, jotka ottavat osaa toimintaan Ukrainassa 2014-2015." Sen mukaan Venäjän hallitus on päättänyt rahallisista korvauksista Itä-Ukrainassa taisteleville sotilaille ja heidän perheilleen. Jos sotilas kuolee Itä-Ukrainassa, saa hänen perheensä korvauksia kolme miljoonaa ruplaa eli noin 55 000 euroa. Jos sotilas invalidisoituu Itä-Ukrainassa, hänen korvauksensa on puoli miljoonaa ruplaa eli noin 9 000 euroa. Sopimustaistelijoille maksetaan tekstin mukaan 1 800 ruplaa (noin 32 euroa) päivässä heidän ollessa konfliktialueella.

Kokonaisuudessaan, nyt sensuroitujen venäläistietojen mukaan, helmikuuhun 2015 mennessä rahallinen korvaus on maksettu yli kahdelle tuhannelle perheelle, joiden jäsen on kaatunut Ukrainassa. Korvauksen olisi saanut 3 200 taisteluissa vakavasti loukkaantunutta ja invalidisoitunutta henkilöä.

Mielipidekirjoituksen on kirjoittanut Paul Roderick Gregory. Hän toimii tutkijana Hoover Instituutissa Stanfordissa sekä professorina Houstonin yliopistossa. Hän toimii tutkijaprofessorina myös Berliinin taloustutkimusinstituutissa. Gregory on erikoistunut Venäjä-tutkimukseen.

Venäjän presidentti Vladimir Putin kieltää edelleen venäläissotilaiden läsnäolon Ukrainassa. Hänen mukaansa mahdollisesti Ukrainassa taistelevat venäläissotilaat ovat lopettaneet aktiivipalveluksen Venäjän armeijassa, ja ovat Ukrainassa vapaaehtoisina. Gregory kirjoittaa Forbesissa, että sensuroidun julkaisun mukaan sopimussotilaille kuitenkin maksetaan 1 800 ruplaa päivässä siitä, että he taistelevat Itä-Ukrainassa.

Gregory tekee johtopäätöksen, jonka mukaan venäläisessä sotilasjargonissa sopimussotilas (venäjäksi kontraktnik) sopii palvelevansa tietyn ajan armeijassa korvauksia ja etuisuuksia vastaan. Juuri lause sopimussotilaiden rahallisesta korvauksesta paljastaa Gregoryn mukaan asioiden todellisen tilan.

Venäläiset ovat sensuroineet julkaisun kovalla kädellä heti julkaisun jälkeen. Kirjoittaja arvioi, että Kreml tulee väittämään nettijulkaisua väärennökseksi. Julkaistut luvut ovat kuitenkin järkeenkäyviä, ja vahvistavat olennaisen, eli Venäjän joukot ovat läsnä Itä-Ukrainassa ja joukot saavat raskasta aseistusta Venäjältä.

Rajut taistelut esimerkiksi Donetskin lentokentästä ja Debaltseven kaupungista toivat raskaita tappioita molemmille osapuolille. Lännessä on myös uutisoitu, kuinka kuolleita venäläissotilaita on salaa kuljetettu takaisin Venäjälle, ja haudattu salamyhkäisesti.

Gregory kirjoittaa, että monista todisteista huolimatta vain neljännes venäläisistä uskoo, että Venäjällä on joukkoja Ukrainassa.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015082720246288_ul.shtml
28<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Rapatessa roiskuu. Paljonko on CIA:n porukka lähtenyt sinkkiarkuissa, vai onko ne taustalla vain usuttamassa? Näitä Kiovankonnien pakko-otolla rintamalle kärräämiä nuorukaisia laumoittain! Kohta ne lähtee karkuun pakolaisiksi Suomeen!

Äänestä

Venäläiset imperialistisiat saavat ansionsa mukaan. Mitäs lähtevät vieraalle maalle sotimaan.

Äänestä
  • Hyvällä asialla natokoiri tappamassa ja estämässä Kiovanroistojen kansanmurhaa Itäukrainassa. Tehtailevat sinkkiarkuihin olikarkkien roistoarmeijoita!

    Äänestä

  • Jep jep..

    Äänestä

Toisen valtion maaperällä sotiminen käy aina aikaa myöten raskaaksi ja lopulta vain ampuu omaan jalkaansa. Venäjän tappiot tulevat lisääntymään. Putin jatkaa sotaa vain pitääkseen Ukrainan sotatilassa. Ei kannattais, rahat loppuu...

Äänestä
  • Olethan hauska

    Äänestä

Ne ryssät, jotka menevät toiseen maahan aseet kourassa, kerjäävät pääsyä sinkkiarkkuun. Ajavat vain venäläistä imperialismia vieraassa maassa!

Äänestä
  • Ketkä meni Libyaan, Irakiin, Afganistaniin ja kouluttamaan Ukrainaan. Käy apukoulusi loppuun asti ja palaan asiaan!

    Äänestä

  • Mikäpelle kirjoitti:

    Ketkä meni Libyaan, Irakiin, Afganistaniin ja kouluttamaan Ukrainaan. Käy apukoulusi loppuun asti ja palaan asiaan!

    Jenkit sitä, jenkit tätä. Ei se anna ryssille oikeutta huseerata muissa maissa sotahippasilla. Painu sinäkin sinne Ukrainaan ja jää sinne, ryssä!

    Äänestä

  • Ulos kirjoitti:

    Jenkit sitä, jenkit tätä. Ei se anna ryssille oikeutta huseerata muissa maissa sotahippasilla. Painu sinäkin sinne Ukrainaan ja jää sinne, ryssä!

    Et ole täyspäinen. Siis muut saavat, mutta ei Venäläiset? Surkeaan homoutesiko perustuu Venäjä katkeruutesi. Mikä on ryssä ja miksi minä olisin? Ota mutama sosukalja ja ratkaise asia?

    Äänestä

  • Töllinapinase kirjoitti:

    Et ole täyspäinen. Siis muut saavat, mutta ei Venäläiset? Surkeaan homoutesiko perustuu Venäjä katkeruutesi. Mikä on ryssä ja miksi minä olisin? Ota mutama sosukalja ja ratkaise asia?

    Tunge jo homot perseeseesi, vitun trollipaska. Ja tunge se Venäjäkin hanuriisi. Paskahousuisena luuserina et uskalla käyttää edes nimimerkkiä, kun trollaat joka vitun palstalla. Opettele edes kirjoittamaan, saatanan ryssä!

    Äänestä

  • Imaisemunaa kirjoitti:

    Tunge jo homot perseeseesi, vitun trollipaska. Ja tunge se Venäjäkin hanuriisi. Paskahousuisena luuserina et uskalla käyttää edes nimimerkkiä, kun trollaat joka vitun palstalla. Opettele edes kirjoittamaan, saatanan ryssä!

    Harvinaisen tyhmä perätöllin elätin purkaus kirjaston koneella. Homoutesiko pitää pinnan kireällä, vai periytyvä tyhmyys?

    Äänestä

  • Töllinelättitaas kirjoitti:

    Harvinaisen tyhmä perätöllin elätin purkaus kirjaston koneella. Homoutesiko pitää pinnan kireällä, vai periytyvä tyhmyys?

    Missä näet homoja, vitun ryssä? Sinä olet ainoa joka täällä hokee homo-sanaa niinkuin teinikakara. Taidat itse olla palstan ainoa hintti, koska homot noin kiinnostavat..

    Äänestä

Oikein, että Kiovan kapinalliset tapetaan läjälle, kun tulivat tuhotetkelle Itäukrainaan!

Äänestä
  • Helvetin hyvä, että ryssän sotilaat tapetaan läjälle, kun tulevat rosvoretkelle vieraaseen maahan. Tulta munille vaan maahantunkeutujille!

    Äänestä

Kuinkahan pitkään Putlerilla riittää rahkeet määrätä Ukrainaterrorismiin vapaaehtoisia lähtijöitä, milloin kasvavat itseaiheutetut taistelijakuolemat Venäjänpuolen vapaaehtoisiksimäärättyjen sotilaiden riveissä kestämättömän suuriksi?

Äänestä
  • Ukrainassa on ollut useita kymmeniätuhansia venäläissotilaita. Tuskin ne kaikki ovat tähän astikaan olleet vapaaehtoisesti siellä sotimassa.

    Äänestä

Kunhan ajavat natolaajennuskoirat pois ja olot rauhoittuvat. CIA kyllä on kiihdyttämässä Kiovan kapinnallisia uusiin hyökkäyksiin, ja joutumaan ruumiskasoiksi!

Äänestä
  • Ryssän joukkojen olemassaolo itä-Ukrainassa pelkästään lietsoo sotaa, vitun sotahullu. Ryssät ja ryssien aseet helvettiin Ukrainasta!

    Äänestä

  • Heihou kirjoitti:

    Ryssän joukkojen olemassaolo itä-Ukrainassa pelkästään lietsoo sotaa, vitun sotahullu. Ryssät ja ryssien aseet helvettiin Ukrainasta!

    Eiköhän se pane huumetokkuraisten cia-agenttien mahat löysälle ja pupun pöksyyn. Lähtee hyökkäysinto! Jos näin olisi!

    Äänestä

  • tutinaapuskissa kirjoitti:

    Eiköhän se pane huumetokkuraisten cia-agenttien mahat löysälle ja pupun pöksyyn. Lähtee hyökkäysinto! Jos näin olisi!

    Ryssät helvettiin Ukrainasta. Ryssän sotilailla ei mitään asiaa vieraaseen maahan!

    Äänestä

Nato haaveilee edelleen Krimistä. Typerykset. Lähtis Usa vittuun Ukrainasta ja veisi suklaavasalin menessään. Olot rauhoittuisi!

Äänestä

NATO on muuten puolustusliitto, eikä sillä ole edes omaa armeijaa. Ainoat ei-ukrainalaiset sotajoukot Ukrainassa ovat venäläisiä maahantunkeutujia.
Minäkin haaveilen Krimistä hyvänä lomanviettopaikkana, sitten kun alue on palautettu rosvohallinnasta takasin Ukrainalle.
Yleensä venäläisten hallitsemat alueet menevät nopeasti rappiolle. Baltian maiden ja Itä-Euroopan maiden näinkin nopea toipuminen Venäjän/NL:n hallintaterrorista on ollut yllättävän nopeaa.

Äänestä
  • Nato on hauska puolustusliitto? Tuhosi Libyan itsenäisyyden ja valloitti Irakin. Ja muita koiruuksia? Hyökkäsi Afganistaniin. Et voi ollakaan täyspäinen typeryyksinesi! Nato ei saa koskaan Krimiä!

    Äänestä

  • Samanverran on cian kätyreitä läjitetty...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Deadmeat kirjoitti:

Forbesin julkaisseen asiantuntijamielipiteen mukaan Venäjä julkaisi vahingossa Ukrainassa kuolleiden ja haavoittuneiden sotilaidensa määrän. Itä-Ukrainassa olisi tiedon mukaan kuollut 2 000 ja loukkaantunut 3 200 venäläissotilasta. Forbesin tiedot ovat peräisin venäläisestä Business Life (Delovaja Zhizn) -julkaisusta. Pian tietojen julkistuksen jälkeen venäläisviranomaiset sensuroivat tiedot. Ne oli kuitenkin ukrainalainen Novy Region -julkaisu ehtinyt napata käyttöönsä.

Venäläissensuuri poisti seuraavat tiedot nettijulkaisusta. Teksti oli otsikoitu "Korvaukset sotilashenkilöille, jotka ottavat osaa toimintaan Ukrainassa 2014-2015." Sen mukaan Venäjän hallitus on päättänyt rahallisista korvauksista Itä-Ukrainassa taisteleville sotilaille ja heidän perheilleen. Jos sotilas kuolee Itä-Ukrainassa, saa hänen perheensä korvauksia kolme miljoonaa ruplaa eli noin 55 000 euroa. Jos sotilas invalidisoituu Itä-Ukrainassa, hänen korvauksensa on puoli miljoonaa ruplaa eli noin 9 000 euroa. Sopimustaistelijoille maksetaan tekstin mukaan 1 800 ruplaa (noin 32 euroa) päivässä heidän ollessa konfliktialueella.

Kokonaisuudessaan, nyt sensuroitujen venäläistietojen mukaan, helmikuuhun 2015 mennessä rahallinen korvaus on maksettu yli kahdelle tuhannelle perheelle, joiden jäsen on kaatunut Ukrainassa. Korvauksen olisi saanut 3 200 taisteluissa vakavasti loukkaantunutta ja invalidisoitunutta henkilöä.

Mielipidekirjoituksen on kirjoittanut Paul Roderick Gregory. Hän toimii tutkijana Hoover Instituutissa Stanfordissa sekä professorina Houstonin yliopistossa. Hän toimii tutkijaprofessorina myös Berliinin taloustutkimusinstituutissa. Gregory on erikoistunut Venäjä-tutkimukseen.

Venäjän presidentti Vladimir Putin kieltää edelleen venäläissotilaiden läsnäolon Ukrainassa. Hänen mukaansa mahdollisesti Ukrainassa taistelevat venäläissotilaat ovat lopettaneet aktiivipalveluksen Venäjän armeijassa, ja ovat Ukrainassa vapaaehtoisina. Gregory kirjoittaa Forbesissa, että sensuroidun julkaisun mukaan sopimussotilaille kuitenkin maksetaan 1 800 ruplaa päivässä siitä, että he taistelevat Itä-Ukrainassa.

Gregory tekee johtopäätöksen, jonka mukaan venäläisessä sotilasjargonissa sopimussotilas (venäjäksi kontraktnik) sopii palvelevansa tietyn ajan armeijassa korvauksia ja etuisuuksia vastaan. Juuri lause sopimussotilaiden rahallisesta korvauksesta paljastaa Gregoryn mukaan asioiden todellisen tilan.

Venäläiset ovat sensuroineet julkaisun kovalla kädellä heti julkaisun jälkeen. Kirjoittaja arvioi, että Kreml tulee väittämään nettijulkaisua väärennökseksi. Julkaistut luvut ovat kuitenkin järkeenkäyviä, ja vahvistavat olennaisen, eli Venäjän joukot ovat läsnä Itä-Ukrainassa ja joukot saavat raskasta aseistusta Venäjältä.

Rajut taistelut esimerkiksi Donetskin lentokentästä ja Debaltseven kaupungista toivat raskaita tappioita molemmille osapuolille. Lännessä on myös uutisoitu, kuinka kuolleita venäläissotilaita on salaa kuljetettu takaisin Venäjälle, ja haudattu salamyhkäisesti.

Gregory kirjoittaa, että monista todisteista huolimatta vain neljännes venäläisistä uskoo, että Venäjällä on joukkoja Ukrainassa.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015082720246288_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu