"Vaaditko rakkaussuhteessasi kumppanilta esim. yhtä suurta kunnianhimoa kuin sinulla itselläsi on?"
Minulla ei ole ollut rakkaussuhteita kovin paljon, enkä vaadi keneltäkään mitään mutta lähes kaikki "aistivat" sen minusta. Siis aistivat sen että vaadin täydellisyyttä itseltäni ja hiljaa halveksin muita (ja ehkä he vaistoavat että halveksin itseäni kanssa). He aistivat minusta kovuuden ja inhimillisyyden puutteen.
"...olen idealisti tai jotain, mutta uskon narsistinkin voivan parantua. Olen myös lukenut parantumisista narsistien kohdalla."
Huomasin tykkääväni alkoholista kovasti. Vanhat narsistit sen jälkeen kun kaikki on koettu ja eletty päätyvät usein viinan tai huumeiden pariin.
Silloinkin se tehdään tyylikkäästi. Ystävä ihmetteli miten minä pystyn olemaan täysin päissäni ja käyttäytymään silti fiksusti. Edes viina ei murra kulissia.
"Periaatteessahan paljon on jo voitettu siinäkin, kun tiedostat ongelmasi. Juuri tuo terapian hankaluus tuleekin yleensä siitä, että narsisti ei luota terapeuttiin, eikä voi hyväksyä toisen apua tai toisen parempaa tietämystä asiasta, omaa avuttomuuttaan jne."
Niin ei voi hyväksyä. En ylipäätään voi hyväksyä sitä että olen avuton. Jouduin kerran sairaalaan enkä päässyt vuoteesta liikkeelle. Varastin siivoojalta mopin ja tein siitä itselleni kepin kävelyä varten ja lähdin sairaalasta huitelemaan vaikka henki salpautui ja silmissä musteni.
Se kai narsismissa on pahaa että on toisista ihmisistä hyvin paljon riippuvainen mutta toisaalta ei voi myöntää sitä. Jää etäiseksi ja yksinäiseksi. On niin kuin joku patsas torilla. Kaikki kunnioittaa, jotkut pelkäävät mutta kukaan ei rakasta.
"Tiedän, että voi olla todella hankalaa hyväksyä se, jos toinen sanoo minusta "totuuksia", joita en ole itse tullut ajatelleeksi ja joita ehkä en halua uskoa. Mutta olen kuitenkin toisaalta omien kriisieni ja pohdintojeni kautta huomannut, että pikku hiljaa narsistisuuskin voi vähentyä, kun vain uskaltaa hyväksyä ikävät faktat kuten oman rajallisuutensa."
Minusta tuntuu että narsistia pitää nimenomaisesti kehua ja aiheesta. Ei narsistin saavutuksia vaan narsistia ihmisenä. Se tosin on hankalaa, koska harva pystyy siihen aidosti ja harva ylipäätään tuntee narsistin niin hyvin ja narsisti kyllä haistaa mielistelyt.
Oman rajallisuuden tunnustaminen johtaa vaan siihen, että omaa julkista kuvaa on viilattava entisestään.
Minulla ei ole ollut rakkaussuhteita kovin paljon, enkä vaadi keneltäkään mitään mutta lähes kaikki "aistivat" sen minusta. Siis aistivat sen että vaadin täydellisyyttä itseltäni ja hiljaa halveksin muita (ja ehkä he vaistoavat että halveksin itseäni kanssa). He aistivat minusta kovuuden ja inhimillisyyden puutteen.
"...olen idealisti tai jotain, mutta uskon narsistinkin voivan parantua. Olen myös lukenut parantumisista narsistien kohdalla."
Huomasin tykkääväni alkoholista kovasti. Vanhat narsistit sen jälkeen kun kaikki on koettu ja eletty päätyvät usein viinan tai huumeiden pariin.
Silloinkin se tehdään tyylikkäästi. Ystävä ihmetteli miten minä pystyn olemaan täysin päissäni ja käyttäytymään silti fiksusti. Edes viina ei murra kulissia.
"Periaatteessahan paljon on jo voitettu siinäkin, kun tiedostat ongelmasi. Juuri tuo terapian hankaluus tuleekin yleensä siitä, että narsisti ei luota terapeuttiin, eikä voi hyväksyä toisen apua tai toisen parempaa tietämystä asiasta, omaa avuttomuuttaan jne."
Niin ei voi hyväksyä. En ylipäätään voi hyväksyä sitä että olen avuton. Jouduin kerran sairaalaan enkä päässyt vuoteesta liikkeelle. Varastin siivoojalta mopin ja tein siitä itselleni kepin kävelyä varten ja lähdin sairaalasta huitelemaan vaikka henki salpautui ja silmissä musteni.
Se kai narsismissa on pahaa että on toisista ihmisistä hyvin paljon riippuvainen mutta toisaalta ei voi myöntää sitä. Jää etäiseksi ja yksinäiseksi. On niin kuin joku patsas torilla. Kaikki kunnioittaa, jotkut pelkäävät mutta kukaan ei rakasta.
"Tiedän, että voi olla todella hankalaa hyväksyä se, jos toinen sanoo minusta "totuuksia", joita en ole itse tullut ajatelleeksi ja joita ehkä en halua uskoa. Mutta olen kuitenkin toisaalta omien kriisieni ja pohdintojeni kautta huomannut, että pikku hiljaa narsistisuuskin voi vähentyä, kun vain uskaltaa hyväksyä ikävät faktat kuten oman rajallisuutensa."
Minusta tuntuu että narsistia pitää nimenomaisesti kehua ja aiheesta. Ei narsistin saavutuksia vaan narsistia ihmisenä. Se tosin on hankalaa, koska harva pystyy siihen aidosti ja harva ylipäätään tuntee narsistin niin hyvin ja narsisti kyllä haistaa mielistelyt.
Oman rajallisuuden tunnustaminen johtaa vaan siihen, että omaa julkista kuvaa on viilattava entisestään.
Vastaukset 6
Vanhimmat
... pohtia asiaa edes. No joo, varmasti olet pohtinutkin. Minä olen ollut paljon huonompi sietämään itseäni ja rajallisuuttani joskus. Erilaisten (ei välttämättä edes suoraan itseeni liittyvien) kriisien kautta ovat kumminkin maailmankuvani ja arvoni muuttuneet, ja siinä samassa kuin vahingossa olen myös itseäni oppinut arvostamaan sellaisena kuin olen. Samoin olen oppinut sietämään maailman epämääräisyyttä ja epätäydellisyyttä. Toisaalta en ole ehkä mikään perusnarsisti, mutta piirteitä löytyy kyllä. Ennen esimerkiksi tarvitsin jatkuvaa peilausta ympäristöstä. Pienikin positiivinen peilaus nosti "itsetunnon" aivan kiihtyneen ylitsepursuavaksi (ja koin olevani täydellinen), kun taas pienikin negatiivinen peilaus masensi ja sai minut näkemään itseni kaikin tavoin huonona, rumana, jne (riitti siis sekin etten saanut tarpeeksi positiivista huomiota). Nykyään en kyllä tuollaisesta kärsi yhtään.
"Ennen esimerkiksi tarvitsin jatkuvaa peilausta ympäristöstä. Pienikin positiivinen peilaus nosti "itsetunnon" aivan kiihtyneen ylitsepursuavaksi (ja koin olevani täydellinen), kun taas pienikin negatiivinen peilaus masensi ja sai minut näkemään itseni kaikin tavoin huonona, rumana, jne (riitti siis sekin etten saanut tarpeeksi positiivista huomiota)."
Sama täällä. On helppo kietoutua omaan erinomaisuuteensa ja paremmuuteensa. Mutta oikeastaan aina vaan vaaditaan enemmän sen eteen että luo uskottavan kuvan itsestään. Lopulta ei enää jaksa.
Sitten huomaakin että on ihan paska ihminen ja ihmiset näkevät sen kanssa ja haluaa vain sulkeutua ja vetäytyä kännäämään. Ihmisten kritiikki niin kuin murhaa, mutta kun ei ole armoa antanut niin ei myöskään armoa pyydä.
Joskus toivon että voin kuolla kasvoni menettämättä niin ettei ihmiset ikinä tulisi tietämään minun alemmuuden- ja huonommuudentunteitani, mutta valitettavasti vanhenen ja kuihdun olemattomiin ja kun kuolen minua pidetään mitättömänä.
Mitätön minä olenkin.
...jostain muusta kuin konkreettisista asioista. Jokainen on mitätön, mutta kukaan ei ole turha. Olen joskus kärsinyt myös tuosta valtavasta mitättömyydentunteesta. En pelkästään itseni mitättömyydestä, vaan ylipäänsä siitä miten turhaa ja mitäntöntä kaikki täällä maan päällä on. Ja sitten kumminkin myös niin mielekästä. En sanoisi itse edelleenkään olevani täydellisen tasapainoinen. Mutta NIIN paljon on tilani parantunut vuosien mittaan, kun olen vain mennyt kriisejä läpi enkä paennut niitä. Kuin itsestään usein sitten oivallan asioita ja niiden sekä itseni merkitystä.
Minulle tuli todella surullinen olo viestistäsi. Usko tai älä, mutta minä ymmärrän sinua. Luultavasti sinua ei ole pienenä rakastettu ehdoitta, joten olet rakentanut itsellesi yliminän, puolustukseksi että pysyisit koossa. Olet parempi kuin muut, mikäs siinä. Ja samalla sinulta on vaadittu kotona jotain ja paljon.
Mielestäni sinun on vain kohdattava nuo negatiiviset kommentit hylkimättä niitä, sillä niitä sinä pelkäät, enemmän kuin mitään muuta. Entäs sitten jos et ole täydellinen, etkö kelpaa? Eikö ihminen ole erehtyväinen? Miksi juuri sinun pitäisi olla täydellinen kun kukaan muukaan ei ole. Ja usko pois, ei kukaan ole!
Uskon että sinut voi parantaa vaan rakkaus. Kun tulee joku kun sinua oikeasti rakastaa ja sinua oikeasti kehuu ihmisenä, se parantaa. Tsemppiä sinulle. On oikeasti ihanaa lukea että joku on noin älykäs kuin sinä. Tiedostat ongelmasi, olen ymmärtänyt ne, siihen ei moni pysty. Hyvää joulua, todella!
"Usko tai älä, mutta minä ymmärrän sinua. Luultavasti sinua ei ole pienenä rakastettu ehdoitta, joten olet rakentanut itsellesi yliminän, puolustukseksi että pysyisit koossa."
Ei olekaan rakastettu ehdoitta. Ja vähän vanhempana minä olin luokkani paras oppilas ja treenasin että pääsisin olympialaisiin (en päässyt, mutta kyllä minä Norjan hiihtomaajoukkueen selätin (ei hymiötä, koska se ei minua hymyilytä yhtään. Olen vain väsynyt.))
Siten on tullut erinäisiä romahduksia ja loppuunpalamisia. Loppujen lopuksi minä kun olen vain tavallisen ihmisen tavallisilla geeneillä varustettu ihminen.
"Olet parempi kuin muut, mikäs siinä. Ja samalla sinulta on vaadittu kotona jotain ja paljon."
Aina vaan lisää vaadittiin. Mikään ei koskaan kelpaa. Jos teit jotain hyvin, niin sitä seurasi vaatimus että tee se seuraavalla kerralla vielä paremmin. Ole Suomen paras. Maailman paras. Joka asiassa.
"Entäs sitten jos et ole täydellinen, etkö kelpaa?"
En kelpaa. On kuin olisin joutunut haaksirikkoon ja pelastunut puun palan avulla ja se puun pala on minun oma täydellisyyteni. No se puun pala on minut monta kertaa pelastanut, mutta sitten tunnen joutuneeni autiolle saarelle jossa siitä ei enää olekaan hyötyä.
Olen kateellinen Dominic Arduinille. Hän oli sankari ja hän kuoli sankarina. Sankarina on hyvä kuolla. Paljon parempi kuin elää kituuttaa ja muuttua mitättömyydeksi. Mutta sitten tulikin tieto että Dominic on bluffannut kuolemansa. entistä enemmän arvostan häntä: hän sekä kuolee sankarina että selviää hengissä kertomaan siitä, vähän niin kuin Münchhausen. Tuota en ole MINÄKÄÄN keksinyt!
"Eikö ihminen ole erehtyväinen? Miksi juuri sinun pitäisi olla täydellinen kun kukaan muukaan ei ole."
Niin, se on ehdottomasti väärin ja se katkeroittaa ja myrkyttää minun mieltäni. Minusta ei pidetä sellaisena kuin minä minut tunnetaan, muiden ei tarvitse yrittää mitään ja heistä pidetään. Mitä enemmän on "inhimillinen" sitä enemmän pidetään! Mutta ei se toimi minun tapauksessani. Alkoholisti esimerkiksi vetoaa ihmisiin olemalla surkea reppana, mutta jos minä olisin alkoholisti, minua pidettäisiin vaarallisena hulluna.
"Uskon että sinut voi parantaa vaan rakkaus. Kun tulee joku kun sinua oikeasti rakastaa ja sinua oikeasti kehuu ihmisenä, se parantaa."
Niin minäkin ajattelen. Minulla oli sellainen lyhyt rakkaussuhde joka paransi minua. Me olimme molemmat tunne-elämältämme sekaisin mutta kumpikin eri tavalla.
"Tsemppiä sinulle."
Kiitos!
"On oikeasti ihanaa lukea että joku on noin älykäs kuin sinä."
Äly on kirous ja tauti. Jos olisin ollut tyhmä, niin minulta ei olisi odotettu mitään ja eläisin onnellisena.
"Tiedostat ongelmasi, olen ymmärtänyt ne, siihen ei moni pysty."
Kantapään kautta olen oppinut. Kuten sanonta on, jokainen tekee virheitä, mutta täydellinen idiotia vaatii neroutta. Minä olen ollut niin nero että olen oppinut nuo asiat vasta kun kolhut ovat olleet huomattavia. Itse asiassa kuka tahansa pystyy samaan kuin minä tässäkin asiassa ja joka asiassa. Tämän minä narsistina sanon että jokainen minun tekemä juttu onnistuu keneltä tahansa kunhan on tarpeeksi hullu ja epätoivoinen.
"Hyvää joulua, todella!"
Samoin myös sinulle!
Hyvä ja inhimillinen kirjoitus. Siitäpä nappaa itselleen pikkusen. Kai siitä saa ottaa? Saa tai ei, otin jo.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta!