Onko ulkopuolisen mahd. puuttua kys. tilanteeseen?

Elikkä näin.
Parikymppinen sosiaalisesta elämästä vetäytynyt asuu isänsä asunnossa. Linnoittautunut huoneeseensa. Eivät ole tavanneet kuukauteen (tätä kirjoittaessa). Isä kuitenkin tuo ruokaa hänellekin jääkaappiin ja tekee pitkiä päiviä töissä, joten tällä luuserilla on paljon aikaa käydä huoneensa ulkopuolella ruokaa hakemassa ja vessassa. Poika vihaa isäänsä, eikä ymmärrä yhtään olla kiitollinen ilmaisesta ruoasta, sähköstä saatika edes katosta pään päällä.

Väkivaltaiset toimenpiteet pojan suunnalta, kun törmäävät toisiinsa tai isä ottaa itseään niskasta kiinni ja käy hänen ovellaan, ovat hyvin yleisiä. Kun isä on poissa töissä, pojalla on tapana piilottaa/sotkea/tuhota hänen omaisuuttaan. Esimerkkeinä ovien ja seinien hakkaaminen, ruoan heittäminen lattioille/seinille/sängyille, tupakoitten katkaiseminen.
Kirjaimellisesti ei siis mitään käsitystä kiitollisuudesta tällä mies-kakaralla.

Tilanne ollut tällainen... en edes muista, muutaman vuoden. Hänellä oli kuitenkin eräässä vaiheessa kausi jossain osastolla. Tilapäinen temppu. Palasi takaisin isälleen, oli jonkun aikaa normaali, ja sitten palattiin taas tähän huoneeseen linnoittautumiseen, isän välttelyyn ja vihaamiseen, sekä tavaroitten/asunnon kaltoinkohteluun.

Kuulinko sinun sanovan "no miksei se heppu jo heitä sitä tolvanaa ulos asunnostaan? Tai edes pistä takaisin hoitoon?"
Ongelmana on se, että hänen isänsä on huono ongelmien kohtaamisessa ja korjaamisessa. Hän sietää tilannetta kunnes ulkopuolelta kuuluu riittävästi painostusta tekemään jotain. Tällä kertaa, riittävää painostusta isää kohtaan ei ole, kun moni ei tiedäkkään että tilanne on sama kuin joku vuosi sitten. (Kun poika viimeksi meni hoitoon, se tuli sosiaalitoimen pakotteesta, ei isän.)

Olen yksi muutamasta joka tietää tilanteesta. Syy miksi tänne kirjoitinkin on se, että haluaisin tietää onko MINUN mahdollista pyytää virkavaltaa puuttumaan tilanteeseen ja hakemaan poika pois? Esteenä tuntuu olevan se, että poika on täysi-ikäinen, ja isä ei oikein näytä haluavan tekemään asialle yhtään mitään. Hän vaikuttaa olevan ihan OK tilanteen kanssa. Ei uskalla tehdä mitään.

Tämä muuten Jyväskylän seudulta, jos kukaan tuttu sattu lukemaan... ;)
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sosiaalitoimeen yhteys, tilanteen arviointi ja haastattelut yhdessä ja erikseen. Asunnosta poismuutto, isälle oma kämppä ja pojalle erillinen sekä psykologin juttusille säännöllisesti ehkä molemmat, mutta erikseen. Väkivaltainen kohtelu onkin sitten jo poliisiasia.

Äänestä

Muita mielipiteitä?

Äänestä

Muita mielipiteitä?

Äänestä

Muita mielipiteitä?

Äänestä

Muita mielipiteitä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


3plus17 kirjoitti:

Elikkä näin.
Parikymppinen sosiaalisesta elämästä vetäytynyt asuu isänsä asunnossa. Linnoittautunut huoneeseensa. Eivät ole tavanneet kuukauteen (tätä kirjoittaessa). Isä kuitenkin tuo ruokaa hänellekin jääkaappiin ja tekee pitkiä päiviä töissä, joten tällä luuserilla on paljon aikaa käydä huoneensa ulkopuolella ruokaa hakemassa ja vessassa. Poika vihaa isäänsä, eikä ymmärrä yhtään olla kiitollinen ilmaisesta ruoasta, sähköstä saatika edes katosta pään päällä.

Väkivaltaiset toimenpiteet pojan suunnalta, kun törmäävät toisiinsa tai isä ottaa itseään niskasta kiinni ja käy hänen ovellaan, ovat hyvin yleisiä. Kun isä on poissa töissä, pojalla on tapana piilottaa/sotkea/tuhota hänen omaisuuttaan. Esimerkkeinä ovien ja seinien hakkaaminen, ruoan heittäminen lattioille/seinille/sängyille, tupakoitten katkaiseminen.
Kirjaimellisesti ei siis mitään käsitystä kiitollisuudesta tällä mies-kakaralla.

Tilanne ollut tällainen... en edes muista, muutaman vuoden. Hänellä oli kuitenkin eräässä vaiheessa kausi jossain osastolla. Tilapäinen temppu. Palasi takaisin isälleen, oli jonkun aikaa normaali, ja sitten palattiin taas tähän huoneeseen linnoittautumiseen, isän välttelyyn ja vihaamiseen, sekä tavaroitten/asunnon kaltoinkohteluun.

Kuulinko sinun sanovan "no miksei se heppu jo heitä sitä tolvanaa ulos asunnostaan? Tai edes pistä takaisin hoitoon?"
Ongelmana on se, että hänen isänsä on huono ongelmien kohtaamisessa ja korjaamisessa. Hän sietää tilannetta kunnes ulkopuolelta kuuluu riittävästi painostusta tekemään jotain. Tällä kertaa, riittävää painostusta isää kohtaan ei ole, kun moni ei tiedäkkään että tilanne on sama kuin joku vuosi sitten. (Kun poika viimeksi meni hoitoon, se tuli sosiaalitoimen pakotteesta, ei isän.)

Olen yksi muutamasta joka tietää tilanteesta. Syy miksi tänne kirjoitinkin on se, että haluaisin tietää onko MINUN mahdollista pyytää virkavaltaa puuttumaan tilanteeseen ja hakemaan poika pois? Esteenä tuntuu olevan se, että poika on täysi-ikäinen, ja isä ei oikein näytä haluavan tekemään asialle yhtään mitään. Hän vaikuttaa olevan ihan OK tilanteen kanssa. Ei uskalla tehdä mitään.

Tämä muuten Jyväskylän seudulta, jos kukaan tuttu sattu lukemaan... ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu