Ollaan vaimon kanssa oltu aika pitkään yhdessä, hän 41 v ja minä 45 v. Vaimo on aina ollut lady-tyyppiä.. korrektisti käyttäytyvä, terävä ja pitää asiat sisällään eli joudun usein arvailemaan että mitä hän oikeasti ajattelee tai tuntee. Seksin suhteen tilanne paljolti sama, siis hän ei puhu haluistaan tai ylipäätään seksistä puhuminen on vähäistä. Pitkään hän oli aika passiivinen seksiasioissa, minä olin aina aloitteentekijä ja usein tuntui että hänelle seksi on suoritus, minun tyydyttämiseksi. Pakko mainita, että vaimo on poikkeuksellisen hyvävartaloinen, pitää itsensä kunnossa reippaalla liikunnalla ja usein minun pikkuveitikka herää ihan arkisissa tilanteissa, kun vain katselen vaimoa.
Nyt viimeisen vuoden aikana on tapahtunut jotakin jännää, vaimon seksuaalinen halu on kasvanut ja hän on alkanut nauttimaan seksistä. Tähän saakka seksi on ollut rumasti sanottuna aika mekaanista, ikään kuin samaan kaavaan edeten. Itselläni on jostakin syystä kiihottanut aivan törkeästi ajatus, että katsoisin vierestä kun hän nauttisi vieraasta miehestä. Joskus puoli vuotta sitten rakastellessamme hän oli poikkeuksellisen kiihottunut ja minä vähän härnäsin penikselläni. Hän voihki ja halusi sen sisään. Tuolloin kysyin yhtäkkiä, että "haluaisit sä vierasta, isoa munaa?" Pienen hetken säikähdin, että lady vaimoni järkyttyisi puheistani.. mutta hän huokaili "kyllä, haluan vierasta". Kiihotuin tästä aivan törkeästi ja hän toisteli "haluavansa vierasta". Laukesimme molemmat aivan tolkuttomasti.
Tietenkään asiasta ei puhuttu sen kummemmin, en siis tiedä mitä vaimoni oikeasti ajattelee. Oliko se vain kiimassa heitettyä puhetta vai haluaako hän oikeasti vierasta. Samaa verbaalileikkiä ollaan harrastettu useita kertoja.. joka kerta kun kysyn että haluaako hän vierasta.. niin hän huokailee seksin aikana haluavansa. Ei voi mitään, ajatus kiihottaa.
Seksileffoja emme ole aiemmin katsoneet, mutta taannoin ehdotin vaimolle.. että katsotaan erotiikkaa. Minä löysin netistä sitten kaikennäköistä, mitä yhdessä sitten katsottiin: lesbokohtauksia, naisia saamassa isoa kalua, jne. Vaimolta tuli mielestäni ristiriitainen reaktio: kesken katsomisen vihjaili, että ei ole leffoista erityisemmin kiinnostunut.. mutta taivas varjele: katsottuamme leffoja, hän oli aivan järjettömän kiihottunut ja todella HALUSI!!
Nyt olen jopa hämilläni, kun vaimo ei IKINÄ puhu mitä haluaa.. mutta viime aikoina sängyssä on ollut aivan h..tin halukas ja pakko myöntää, että minäkin olen kiihottunut kuin nuori sonni. Itsellä kiihottaisi edelleen ajatus, että hän naisi nuoren kaverin kanssa kiimaisena. Toisaalta, jokin päässäni varoittaa että siitä ei hyvää seuraisi. Ikäänkuin vaimoni olisi pandoran lipas ja kannen avaaminen saattaisi johtaa ikäviin seurauksiin.
Tämä nyt on tälläistä tasapainoilua pääkopassani.. Minulla ei ole sen erityisempaa kysymystä, kuin että minkälaisia ajatuksia tarinani teissä herätti? Onko teillä muilla ukoilla jotakin saman suuntaista? Ehkä haluan saada vaimoni avautumaan enemmän ja nauttimaan seksistäkin vapautuneemmin. Monimutkaista..
Mitähän vaimo haluaa?
14
1478
Vastaukset
- ehdota-suoraanM
Halu toisesta miehestä on seka vaimollasi että sinulla aivan tavallinen biologisperäinen suuntaumus. Olette perineet jo esivanhemmilla valikoituneet geenit.
Naisen halu viraaseen mieheen johtuu siitä, että naiset voivat saada vain pienen määrän lapsia. Siksi he ovat TIETÄMÄTTÄÄN aina etsimässä hyvägeenistä siittäjää, vaikka tyytyvät puolisona tietysti siihen mieheen, jonka kanssa ovat naimisissa. Naisen alitajuinen käytös ei siis pakota rakastumaan mieheen. Hänellä on vain tietoinen halu toiseen seksipartneriin. Ylivoimaisesti tavallisin seksifantasia suuntautuukin toiseen mieheen.
Sinun halusi nähdä toinen mies nussimassa vaimoasi perustuu taas esi-isiltä perittyihin kiihottumista aiheuttaviin geeneihin. Tutkimuksissa on huomattu, että kyrpä pumppaa pois naisen vitusta peräti 90 % siellä jo olevasta vieraasta spermasta. Jos mies saatuaan tietää tai nähtyään, että vaimo on ollut toisen miehen kanssa yhdynnässä, kiihottuu ja pian yhtyy vaimoonsa, hän on noin 10-kertaisella mahdollisuudella syntyvän lapsen isä. Jos ei kiihotu, toinen mies on isä. Näin kiihottumiseen johtuvat geenimuunnelmat periytyvät, mutta vastakkaiset muunnelmat eivät. Jossakin vaiheessa ilmiö, jos se vielä yleistyy, on jo haitallinen, joten siinä on populaation eli ihmisryhmän suurin geenimuunnelmatiheys, mutta yksilö voi periä huomattavan voimakkaan taipumuksen.
On luonnollista, että olet vähäpuheisen vaimosi ajatuksista epävarma, mutta kirjoituksesi perusteella näyttää siltä, että olisitte molemmat halukkaita toteuttamaan haaveenne. Mahdollisuus, että vaimosi rakastuisi toiseen mieheen, ei ole suuri, mutta sen sijaan oma mustasukkaisuutesi voi silti nousta. Sinun on siis arvioitava asiaa siltä kannalta, oletko taipuvainen mustasukkaisuuteen. Jos et ole, portti on auki.
Vakavampi ongelma on kolmannen pyörön löytäminen. Hänen tulee ehdottomasti olla sellainen, jonka kanssa yhdynnästä ja seksileikeistä vaimoni TODELLA nauttii. Kuka tahansa ei kelpaa, sillä rakastat syvästi vaimoasi ja tahdot hänelle mahdollisimman hyvää. Kun ehdotat asiaa vaimollesi, kysy häneltä suoraan, onko hänellä ehdotuksia.
Minun vaimolleni vain kaksi miestä olisi ollut mieluisia, mutta he molemmat ovat varattuja. Muuten vaimoni olisi ollut valmis toteuttamaankin. Hän on kyllä, kun olen ollut syrjemmällä, avannut heille vittuaan (ja ystävällisesti kolmannellekin, joka ei seksikumppanina innosta) saunomisen ja uimisen yhteydessä, ja miehet ovat ilmaisseet kiitollisuutensa seisottamalla näkyvästi kyrpäänsä. On siis jäänyt mieluisaksi haaveeksi, jota kelaamme seksileikeissämme, mutta emme ole voineet toteuttaa.
Viittaa siis siihen, että vaimosi olisi valmis. Jatkossa on ehdottomasti parempi, että toisesta miehestä tulee vakiopano, sillä vaimollesi ei ole yhtä helppoa olla milloin kenenkin uuden miehen nussittavana. Hän ei tunne heidän rektioitansa eivätkä he vaimosi. Hänen kuitenkin varmaan toivot nauttivan ihanasta ja toistuvasta. Ottanet myös huomioon, että nautinto vieraan kanssa on suurempi kuin oman. Ihminen on siten rakentunut. Mutta silti vaimosi eniten rakastaa juuri sinua.
Siis ehdota suoraan ja SEKSITILANTEEN ULKOPUOLELLA. Ja ole myös valmis odottamaan, kun vaimosi puntaroi asiaa. Onnea teille! :) - Naineen
Näin naisen mielipide, voi myös olla , että kiihottuu asiasta ainoastaan fantasiana.Sinuna kysyisin seksin jälkeen, kun olette tästä seksin yhteydessä kiihottuneet. Eli kysyt suoraan et haluaako hän toteuttaa fantasian ja sanot , että sulle asia ois ok.
- mysteerivaimo
Voi hyvinkin olla, että vaimolla se on vain fantasia tasolla, eikä välttämättä innostuisi jos minä ottaisin asian oikeasti esille. Ja eipä tuo asia ole itsellenikään 100 % selkeä homma, että haluanko minäkään OIKEASTI viedä hommaa niin pitkälle, että vaimo voihkisi vieraan miehen kanssa. Mutta ajatus kiihottaa minua jostakin syystä aivan älyttömästi, oli se kolmas pyörä mies tai nainen. Ehkä jopa lesbonainen vaimoni kimpussa olisi vielä kiihottavampi juttu. Sain erektion pelkästään siitä, että naputan tätä viestiä. Mutta.. vaimo ei edelleenkään tiedä tismalleen, että minkälaisia eroottisia fantasioita minä pyörittelen ja toisaalta enpä tiedä minäkään mitä hän. Onneksi sentään vuoden aikana hänen seksuaalinen himonsa on kasvanut uusille tasoille.. mistä lienee sekin sitten johtuu??
- mywife4you
Sama täällä että ajatus toiseta miehestä panemassa vaimoa kiihottaa vietävästi. Olen sen vaimollekkin kertonut ja hän periaatteessa hyväksyy asian. Ainoa pelko on että sen jälkeen enää perinteinen seksi ei kiinnosta. Eilen viimmeksi kerroin asiasta kun paneskelimme ja hän silloin ainakin oli asiasta hieman samaa mieltä että se saattais olla ihan ok juttu. Eipä sitä tiedä vaikka se tulee vielä joskus kokeiltua...
- Naisesi9
Nyt lopetat meidän yksityisten asioiden levittämisen netissä. Tästä puhutaan kotona ja se olet ollut sinä joka ei puhu eikä pukahta. Jatketaan puhumista kotona ei täällä
- Hessu-Hopo
Kiva kuulla,minulla ollut kauan halu nähdä vaimo naimassa isokaluisen miehen kanssa.Itsellä huono seisokki sokeritaudin viemänä,vaimo hyvässä kuosissa,joten ajttelen myös häntä.Olen viinissä yhdessä ottaen,kertonut,että meidän pitäisi etsiä ulkopuolinen panomies joka kävisi saunakylässä.hän kiihtyy ja lämpenee kun porin-matti.mitä tehdä.
- mysteerivaimo
Tässä kun olen miettinyt, että lähtisikö oikeasti viemään "vaimolle vierasta miestä" ajatusta.. niin tulin sellaiseen ajatukseen että josko etenisi rauhallisemmin. Pyörittelin mielessäni sellaista fantasiaa että varaisin vaimon kanssa hotellihuoneen vaikka naapurikaupungista ja jostakin saisin palkattua hyväkroppaisen miesstripparin piipahtamaan hotellihuoneessa, private show tyyppisesti. Tilanteen voisi viedä vaikka niin, että hotellihuoneessa kertoisin että kohta tulee "yllätys" ja laittaisin vaimolle huivin silmien eteen. Sitten tämä hyväkroppainen miesstrippari tulisi huoneeseen.. musiikki päälle, mies esiintyy ja tuossa vaiheessa vaimolta huivi pois silmiltä. Olisi kyllä kiinnostava nähdä miten esitys vaikuttaisi vaimoon? Ehkä asettaisin stripparille pelisäännön, että "kevyesti kosketellen" ,mutta ei saisi viedä loppuun saakka. Tämä fantasia on kyllä kiihokkeena pyörinyt pääkopassa. Uskoisin, että vaimo olisi aika kostea esityksen jälkeen = hän kiihottunut = minä kiihottunut :)
- asiallisesti
Yllätyksien järjestäminen on perseestä. Se ei ole etenemistä vähitellen. Vähitellen edetään puheessa. Sitten se, mikä toteutetaan, tehdään yhteisestä sopimuksesta.
- jjhmo
käykää tsekkaa
http://www.tehostore.fi - 1009
Ilmeisesti vaimosi on nyt sinut itsensä kanssa. Ja lähestyessään vaihdevuosia hän ymmärtää omaa seksualisuuttaan paremmin. Ja mikäs sen nautinnollisempaa.
- jospanytjäitähattuun
Kuten sanottu.. fantasiat on ihan eri asia kuin toteutus ja asian ottaminen pöydälle voi viedä himot aiheesta vaimoltas kokonaan. Jospa nyt vaan fantasioisitte, miksi pitää saada lisää kiihoketta?
Munkin muija sano himoissaan et paljos maksaisin panosta.. ja tästä lähtikin hyvät fantasiat käyntiin kummallakin, eikä ole varmasti toteutettu eikä varmasti toteuteta kaikkea mitä pääkopassa pyörii kiimassa.- mysteerivaimo
Ehkäpä juuri näin.. fantasiat tuovat mukavasti kiihoketta makuuhuoneen puolelle ja vierasta vaimolla ajatuksella on kiva leikkiä. Kun tässä on miettinyt asioita, niin taidan jättää fantasiat.. fantasioiksi. Haluanko itsekään oikeasti nähdä ja kokea vaimon sextailemassa jonkun toisen kanssa? Luultavasti en..
- Zanussi
Mielestäni asiaa voisi kokeilla, katsoisi sitten miltä kokemus tuntuu jäljestä päin.
Otimme vaimoni kanssa kaverini sänkyyn ja jäljestä päin kokemus on tuntunut vieläkin kiihottavammalta. Vaimo on myös käynyt vieraissa kun on käynyt yksin ravintolassa, tällaiset harvakseltaan tapahtuvat vieras-sängyt ovat meistä molemmista kiihottavia ja nautimme niistä. Pari miestä on vakituisia eli heidän kanssaan on taapaamisia toistuvasti, yhtä vaimo tapaa miehen kotona ja toista miehen mökillä jonne mies hakee. Tämä mökkimies on jo vanhempi ja erittäin hyvin varusteltu, Molemmat miehet ovat varattuja. - Anonyymi
Olin kaupungilla, näin vaimoni olusilla terassilla pöytään tuli kaksi tummaa miestä, istuin sivummalla noi tunnin päästä kaikki lähti käveeen, nousivat taksiin en päässyt perään.
Olin kotona ja vaimo tuli noin viiden maissa, oli vähän sekaisin ei oikein muista missä oli päivän. Kunriisuuntu ja meni pesulle katsoin pakaroissa oli imujälkiä kaikki jäljet takana kuin olisi merkattu, vaimo kävi testeissä mitään tartuntoja ei tullut. Käytiin hypnoosissa sieltäkään ei tullut apuja.
Vaimoa vain käytettiin hyväksi kko ilta päivän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631473Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271311Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on691293Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151154- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3191027Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261022- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että278933- 72915