Sastamalan Citymarket-kauppakeskuksen rakennustyöt työllistävät arviolta 150–200 henkilöä parin seuraavan vuoden aikana.
Sastamalalaiselle Vammalan Eurokaivin ja Kuljetukselle purkutyöt tarjosivat merkittävän urakan.
Alanen toivoo, että hanke työllistäisi vastaisuudessakin mahdollisimman monia paikallisia työntekijöitä.
– Viime kädessä se on kuitenkin urakoitsijoista kiinni.
Sastamalalaiselle Vammalan Eurokaivin ja Kuljetukselle purkutyöt tarjosivat merkittävän urakan.
Alanen toivoo, että hanke työllistäisi vastaisuudessakin mahdollisimman monia paikallisia työntekijöitä.
– Viime kädessä se on kuitenkin urakoitsijoista kiinni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sastamalassa vaan ei enää ole 150-200 vertaa sellaisia rakennusmiehiä jotka ovat olleet vaikkapa kerrostalotyömaalla hommissa.
Citymarkettia tekemään tarvitaan ammattitaitoisia elementtirakentamisen ihmisiä. Niitä ei täällä enää ole. Viimeisetkin rakentamisen osaajat ovat maanneet jo kortistoissa 3..4 vuotta vähintään.
Tellingeillä pysyvää, osaavaa kauppakeskuksen työmaalle soveltuvaa Rakennusliiton väkeä löytyisi kyllä Roismalasta. Mutta niillä on siellä 2 m multaa nokan päällä, eikä ne sieltä niin vaan kerkee tällä hetkellä.
Rakennustelineitten kanssa rakentaminen on hidasta ja vanhanaikaista hommaa. Afrikasta tuodaan meille päivä päivältä enemmän ja enemmän väkeä jotka syntymälahjoina hallitsevat korkeissa paikoissa liikkumisen. http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2013/08/04/article-2383689-1B14CDF5000005DC-164_634x420.jpg
Nokkelille mustilla rakennustelineet on turhia hidasteita. Jos Afrikan moniosaajille vaan annettaisiin mahdollisuus, niin ne rakentais Citymarketin puoleen hintaan ja puolessa ajassa siitä mitä Hartela Oy urakastansa pyytää.
Tiätääkseni paviaanien käyttö rakennustöissä on kiellettyä. Mustat, saman sukuiset ja usein hyvin saman näköisetkin äijät sen sijaan saa rakentaa niin paljon kuin niitä vaan huvittaa.
Ongelma vaan on siinä että niitä ei yleensä työt huvita.
Suomessa mustat ei pärjää talvikaudella ulkotöissä ei lainkaan. Tulee kuulemma kylmä, ja sisään lihapadan viereen tarvii päästä.
Isonomenan laajennustyömaalla on 500 virolaista rakennusalan osaajaa tällähetkellä.MIKÄ SUOMALAISIA TYÖTTÖMIÄ RAKENTAJIA VAIVAA??.
Oli oikein lehtijuttu pääkaupunkiseudun jossain lehdessä,kait sen löytää kun etsii,mutta tosi on.
suomalainen työmies on liian kallis