Missä on kapi.Missä onkapi?

Onko kopioimassa todistuksiaan,muillekkin palstoille.
Sanoi Valion kopiokoneella ne hoitelevansa.
Jäikö Valion kopiokone jumiin,jäi kravatista kiinni,kun ei pyhäisin ole siellä muita.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pysty oli nähnyt kaupungilla ajelevan autolla.
Oli pyytänyt kyytiin, pysty kieltäytyi kohteliaasti.

Pysty oli lukenut ja muistanut, ettei ole terveydelle välttämättä hyväksi tulla kyytiinsä.

"Sain 464 euron ylinopeussakon, kun Salosta Turun moottoritielle johtavalla tienpätkällä ajoin vastaan tulleen poliisiauton tutkan mukaan 79 km:n tuntinopeutta 50 km:n nopeusrajoitusalueella.

mutta tämä oli kahden kuukauden sisällä jo toinen samanlainen. Kesä-heinäkuun vaihteessa Rautavaarapäiville mennessäni ajoin Leppävirralla 80 km:n nopeusrajoitusalueella ”peltipoliisin” mukaan 105 km tunnissa, ja mätkähti 560 euron sakko. Sen jouduin käymään selvittämässä Helsingin pääpoliisiasemalla."

"Kun sitten poliisi minut puhalluttaessaan ja autossaan sakkoa kirjoittaessaan viivytti minua siinä varmaan n. 10 minuuttia, minulle tuli entistä kiireempi ja moottoritielle päästyäni ajelin lähes koko matkan, toistasataa kilometriä moottoritien vasenta kaistaa n. 130 km:n nopeutta, kun oikealla kaistalla oli koko ajan melko ruuhkaista.

Äänestä
  • Ho hoo, ho hoo! On autonkin kanssa ihan omaa luokkaansa.

    Kerroin noista sakoista tuttavalleni, joka on entinen nimismies. Hän tokaisi: Vaikka olisi sukulaisesi, niin äärettömän tyhmä on siitä huolimatta.
    Ho hoo, ho ho! On se täälläkin nähty, ettei kaikki ole pääpuolessa ihan kondiksessa.

    Äänestä

  • Päätään seinään, samaan kohtaan hakkaavaa kutsutaan tolloksi.

    Äänestä

Jombe on ollut jo pitempään puskissa. Sieltä sitä törkyä tulee. Vittuilua ja nimittelyä oikein nimeltä mainiten.
Kyllä minä tiedän, että HHMKV:ni täysi tolvana on, mutta alkoholi kai selittää pitkälle tuon solvausryöpyn.

Äänestä
  • Sanoihan kirjoituksissaankin aina avanneensa jallupullon.
    Ja sitten kirjoittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Parasmies- kirjoitti:

Onko kopioimassa todistuksiaan,muillekkin palstoille.
Sanoi Valion kopiokoneella ne hoitelevansa.
Jäikö Valion kopiokone jumiin,jäi kravatista kiinni,kun ei pyhäisin ole siellä muita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu