Tämä palsta tekee rakkaudesta,ihastuksesta ja ylipäätänsä tunteista roskaa ja sitä kohdellaan kuin halpaa makkaraa,missä on kunnioitus ja suuria tunteita pitäisi kohdella suurena lahjana. Monet sanovat että heillä on mittaamattomat tunteet toista kohtaan ja sitä suuremmalla syyllä jos on ollut kauemmin. Ehkä jokaisella on oma tapansa käsitellä niitä, mutta kun jotkin jumittuu tänne niitä kirjoittamaan loputtomiin, kunnoitus tuntuu hiipuvan ja luritellaan hyvinkin ummet ja lammet ottamatta sitä lahjaa oikeasti vastaan vaan annetaan joko sille pelolle täysi päätäntävalta eikä heistä ole enää konkreettisesti tekemään mitään,tai sitten heidän on helpompi ja erioten mukavampi elää pelkkää unelmaa,ajatella kaikenlaista ja uppoutua syvälle unelmiin,siksi pohdin sitä miksi sitten jos unelmia on,mielestäni ne useinkin ovat sitä varten että ne pyritään toteuttamaan. On tietenkin esimerkkinä eriasteisia unelmia kuten voittaminen lotossa,joskin siihen ei voi täysin itse paljolti vaikuttaa muuta kuin ladot numerot tiskiin ja odotat lauantain arvontaa. Tunteissa on aina kuitenkin se tekemisen ja vaikuttamisen mahdollisuus, vaikkakin se voi olla myöskin arvontaa jos toisen tunteista ei pahemmin ole tietoa mutta siinä on se varma tulos suuntaan tai toiseen,kuitenkin. Jos vain ihmiset antaisivat itselleen luvan onnistua tai vastaavasti epäonnistuakin koska tosiasia on se ettei elämä ole aina niin sellaista joksi itse sen haluaisi olevan tai täysin hallittavissa. Mutta onhan niitä tekosyitäkin monilla,on ihan aiheellisia ja sitten niitä joita keksitään ja keksitään. Nämä tietysti ovat niitä kaksisuuntaisia juttuja joista voisi riidellä loputtomiin mutten siihen kuitenkaan ala,pistin vain ajatukseni ja se siitä. Sitä voisikin miettiä mikä on tunteiden arvo ja mitä niiden eteen on valmis tekemään,jos ei niin ovatko ne sitten sellaisia tunteita jotka koskettavat oikeasti vai onko se jotakin muuta kuin sitä erityistä tunnetta.
Annatko luvan itsellesi vai onko se jotakin muuta
Tohtori-A.Ivoton-tutkii
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
oli niin paljon kirjaimia. :-)
Onnistuin lukemaan koko tekstin. Lauantai-ilta ja minä olutpäissäni, jippii!
Hieno aloitus minusta, vaikkei tuo nimimerkkisi tohtori aivoton? oikein tuo kunniaa sinulle, vaikka mielestäni aloituksessasi oli pointtia. Voisin vastata tähän pitkästikin, ehkä myöhemmin niin teenkin, mutta nyt olen oikeasti niin väsynyt kaikista riennoista ja tapaamisistani ihmisistä ja aivan ihanistakin sellaisista (kiitos), että en jaksa.
Minä tein jotain joskus, jos se ei riittänyt, se ei riittänyt. En ole koskaan rohkaistunut niin paljon, kuin näiden kokemien tunteideni aikana.
Minulla on oikeus purkaa anonyymina anonyymipalstalle tunteitani, koska muuten ne patoutuisi sisälle ja se ei olisi mielelle terveellistä.
Minun palstallani on vain kauniita ajatuksia, näen vain ne ja kirjoitan vain niitä. Ja en ole jämähtänyt tänne haaveilemaan koska en uskaltaisi tai haluaisi muuta. Olen täällä koska uskalsin mutta toinen ei minua kaivannut. Jonnekin haluan tunteeni purkaa mutta puran ne sellaisina kuin ne yhä minussa elävät - en todellakaan roskana tai halpoina. Jos sinä ne siten näet, se kertoo enemmän sinusta kuin minusta. Kunnioitan myös tunteideni kohdetta ja toivon etten ole huomaamattani loukannut häntä millään tavalla täällä olo aikanani. Irl en ole, tiedän. Siirryn kohta pelkkään irl, jolloin minulle jää palstasta ihan hyvät muistot, lopultakin.
Huomioikaa arvoisa kansa rivienvälistä lukeminen, nythän tässä ei tarkoiteta niitä jotka ovat tehneet voitavansa tunteidensa eteen ja heille voisin sanoa että te olette rautaa ja vahvoja ylittäessänne muurit ja pelot ja kunnioitan teitä ihmisinä vaikka olettekin tuntemattomia.
En jaksa lukea loppuun, koska olin heti eri mieltä jo alkumetreillä. Ei palsta muuta tunteita rumiksi, tunteet on niitä mitä on irl, täällä niitä puidaan miten milloinkin ja kukin miten tahtoo. Jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa.
En mä muuta, on pakko jo nukahtaa, ei jaksa muuten huomista päivää.
Hyvää yötä yhelle <3 hänen ei tarvitse tietää mun tunteista hevon kukkua :)