Suomen valtionvelka

Timo Repo usarin puheenvuorossa 15.2.2015


Suomen valtionvelka on valtionkonttorin mukaan noin 95 miljardia euroa. Suomi on ottanut velkaa ulkomaisilta rahastoilta,eläke-ja vakuutusyhtiöiltä ja pankeilta.

Viime vuosina valtio on maksanut korkoa velastaan noin 2 miljardia euroa vuodessa,mutta esimerkiksi vuonna 2001 valtion velan korot olivat yli 4 miljardia euroa.

Vuonna 1980 valtion velka oli 3 miljardia euroa.Lähellä sitä summaa,minkä nykyään maksamme pelkästään korkoina ulkomaalaisille sijoittajille ja pankkiireille.

1980-luvun puolivälissä tapahtui suuri muutos lainamarkkinoilla,kun Suomi alkoi noudattaa silloisen Euroopan yhteisön sääntöä,jonka mukaan valtion oma keskuspankki EI SAA RAHOITTAA valtion budjettia.

Euroopan unionin sääntöihin sopeutumisen ja Euroopan unioniin liittymisen myötä Suomi on menettänyt keskuspankkirahoituksen lisäksi oman valuutan ja raha-,talous ja kauppapolitiikan hallinnan.

Päätösvalta suomalaisten asioista on EU-jäsenyyden myötä Brysselissä,ja Brysselin saneleman ulkomaille velkaantumisen myötä velkojillamme ja kansaivälisillä luottoluokittajilla.(pakotettua kansainvälistymistä,missä vapaus valita?)

Suomen hyvinvointivaltio oli mahdollista rakentaa ,kun suomalaisilla oli tahtoa olojen parantamiseen ja siihen oli työkalu,eli oma kansallinen keskuspankki,jolla oli rahanluontioikeus ja joka lainasi rahaa valtion budjettiin.

Nykyään rahanluontioikeus on yksityisillä pankeilla,eikä hyvinvointivaltion ylläpito tai kansalaisten hyvinvointi ole niiden toiminnan tavoite,vaan nopeiden taloudellisten voittojen haaliminen.

Suomi,joka ei olisi liittynyt Euroopan unioniin voisi myös olla velkaantunut. Velkaa kuitenkin lyhennettäisiin ja korkoja maksettaisiin Suomen Pankille,ei ulkomaalaisille pankkiireille ja sijoittajille. Suomalaisten maksamat korot jäisivät Suomeen,ja Suomen Pankki voisi sijoittaa ne kansalaisia hyödyttäviin toimintoihin ja hankkeisiin.

Vuoden 2014 kehysriihessä ministerit päättivät uusista säästöistä,summa 2,3 miljardia. Sillä saadaan yhden vuoden valtionvelan korot maksettua ulkomaalaisille pääoman valtiaille. Suomalaisille tämä tarkoitti käytännössä mm.lapsolisien ja ansiosidonnaisen päivärahan leikkausta.

Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan Suomen tiestön korjausvelka on 2 miljardia euroa.Suopmen tiestö rapautuu,kun valtio vähentää tiemäärärahojen määrää. Rahat käytetään tiestön ylläpidon sijaan valtion velan korkojen maksuun ulkomaille.Taas 2 miljardia,yhden vuoden korkomenot.

Selvää on, että EU ja euro ovat syy Suomen hyvinvointivaltion alasajaoon.Hyvinvointivaltion rakentamisen mahdollisti oma raha,joka oli suomalaisten hallinnassa.

Nyt Suomen hyvinvointivaltiota puretaan kiihtyvällä tahdilla,vieraan valuutan komentamassa rakenneuudistus-tahdissa. Nykyiset eduskuntapuolueet eivät tästä aiheesta melua pidä,mistä voi päätellä kenen asiamiehinä niiden edustajat toimivat.

Suomen on erottava EU:sta,jos haluamme taas päättää itse omista asioista oman etumme mukaisesti ja lopettaa hyvinvointivaltion alasajon.

Hyvinvointivaltio ja euro ei ole mahdollista toteuttaa,kumman me valitsemme?
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sanomattakin on selvää ettei valtion keskuspankki voi syytää rahaa budjettiin. Seuraukset ovat siitä pahat. Emme voi puolustaa EUn toimintaa jolla se ostaa koko ajan arvottomia velkakirjoja ties keiltä. Tämä syö rahan arvoa joka pahentaa talouden syöksyä ostovoiman huvetessa.

Äänestä
  • Minä haluan eroon EU,sta ja oman rahan,
    omalta keskuspankilta valtio voi lainata rahaa jolla luodaan työpaikkoja ja saadaan verotuloja kuten myös ostovoimaa,
    lainan korotkin palaa omaan keskuspankkiin.

    Äänestä

" Sanomattakin on selvää ettei valtion keskuspankki voi syytää rahaa budjettiin."

Miksei voi? Miksi sitä rahaa saa yksityiset kansaiväliset pankit syytää valtion budjettiin? Missä niin on päätetty?

Me olemme tässä surkeassa tilanteessa ,joka tulee vain pahenemaan poliittisista syistä ,ei järki syistä. Maassa jossa kansalaiset eivät voi vaikuttaa omiin asioihinsa mitenkään ,niin siellä voi tapahtua ihan mitä tahansa.

Esimerkiksi Pertti Salolainen iloitsi siitä ,että markan kohtaloa ei alistettu kansan päätettäväksi ,vaan asia pidettiin salassa kansalta.Ei ole oikein ,että muutama poliitikko päättää tärkeistä asioista ,niin ,että kansalaisilta ei kysytä mitään saati edes keskustella asioista. Tähän on tultava muutos mielummin ennemmin kuin myöhemmin.

Nyt alkaa olla myöhemmin.

Äänestä
  • No nyt suunnitellaan täysin salassa miten pienituloisilta napataan
    varat EU-kulissien jatkamiseen ja europankkien tukemiseen,

    kun asiat tehdään salassa niin kansa ei ehdi mitenkään sanoa mitään,
    eikö tässä piile myös se vaara että negatiiviset tunteet ryöpsähtää kerralla esiin, hallitsematta, ja tuo raivo voi ylittää kaikki esteet.

    Jos tietoa suunnitelmista tulisi vähitellen me purnaisimme, voisimme jopa vaikuttaakin joihinkin asioihin ja pahin kiukku laantuisi siihen,
    nyt tulee jäinen rätti naamaan kerralla, mitkälie seuraukset?

    Äänestä

  • Kyllä tässä on vaara tapahtua ihan mitä vain. "Maassa jonka ihmiset eivät voi vaikuttaa heitä itseä koskeviin asioihin"

    Kun vaalit ovat muuttuneet vaikutusvälineenä hyödyttömäksi ,niin muut keinot saattavat olla mielenkiintoisia.Kun tarkemmin ajattelee,niin ihmiset eivät ole päässeet päättämään mistään merkittävästä asiasta. Sen sijaan poliitikot iloitsevat ,että pääsivät päättämään esim. markan kohtalosta. Onko siinä kiitoksen paikka?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fromTimoRepo kirjoitti:

Timo Repo usarin puheenvuorossa 15.2.2015


Suomen valtionvelka on valtionkonttorin mukaan noin 95 miljardia euroa. Suomi on ottanut velkaa ulkomaisilta rahastoilta,eläke-ja vakuutusyhtiöiltä ja pankeilta.

Viime vuosina valtio on maksanut korkoa velastaan noin 2 miljardia euroa vuodessa,mutta esimerkiksi vuonna 2001 valtion velan korot olivat yli 4 miljardia euroa.

Vuonna 1980 valtion velka oli 3 miljardia euroa.Lähellä sitä summaa,minkä nykyään maksamme pelkästään korkoina ulkomaalaisille sijoittajille ja pankkiireille.

1980-luvun puolivälissä tapahtui suuri muutos lainamarkkinoilla,kun Suomi alkoi noudattaa silloisen Euroopan yhteisön sääntöä,jonka mukaan valtion oma keskuspankki EI SAA RAHOITTAA valtion budjettia.

Euroopan unionin sääntöihin sopeutumisen ja Euroopan unioniin liittymisen myötä Suomi on menettänyt keskuspankkirahoituksen lisäksi oman valuutan ja raha-,talous ja kauppapolitiikan hallinnan.

Päätösvalta suomalaisten asioista on EU-jäsenyyden myötä Brysselissä,ja Brysselin saneleman ulkomaille velkaantumisen myötä velkojillamme ja kansaivälisillä luottoluokittajilla.(pakotettua kansainvälistymistä,missä vapaus valita?)

Suomen hyvinvointivaltio oli mahdollista rakentaa ,kun suomalaisilla oli tahtoa olojen parantamiseen ja siihen oli työkalu,eli oma kansallinen keskuspankki,jolla oli rahanluontioikeus ja joka lainasi rahaa valtion budjettiin.

Nykyään rahanluontioikeus on yksityisillä pankeilla,eikä hyvinvointivaltion ylläpito tai kansalaisten hyvinvointi ole niiden toiminnan tavoite,vaan nopeiden taloudellisten voittojen haaliminen.

Suomi,joka ei olisi liittynyt Euroopan unioniin voisi myös olla velkaantunut. Velkaa kuitenkin lyhennettäisiin ja korkoja maksettaisiin Suomen Pankille,ei ulkomaalaisille pankkiireille ja sijoittajille. Suomalaisten maksamat korot jäisivät Suomeen,ja Suomen Pankki voisi sijoittaa ne kansalaisia hyödyttäviin toimintoihin ja hankkeisiin.

Vuoden 2014 kehysriihessä ministerit päättivät uusista säästöistä,summa 2,3 miljardia. Sillä saadaan yhden vuoden valtionvelan korot maksettua ulkomaalaisille pääoman valtiaille. Suomalaisille tämä tarkoitti käytännössä mm.lapsolisien ja ansiosidonnaisen päivärahan leikkausta.

Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan Suomen tiestön korjausvelka on 2 miljardia euroa.Suopmen tiestö rapautuu,kun valtio vähentää tiemäärärahojen määrää. Rahat käytetään tiestön ylläpidon sijaan valtion velan korkojen maksuun ulkomaille.Taas 2 miljardia,yhden vuoden korkomenot.

Selvää on, että EU ja euro ovat syy Suomen hyvinvointivaltion alasajaoon.Hyvinvointivaltion rakentamisen mahdollisti oma raha,joka oli suomalaisten hallinnassa.

Nyt Suomen hyvinvointivaltiota puretaan kiihtyvällä tahdilla,vieraan valuutan komentamassa rakenneuudistus-tahdissa. Nykyiset eduskuntapuolueet eivät tästä aiheesta melua pidä,mistä voi päätellä kenen asiamiehinä niiden edustajat toimivat.

Suomen on erottava EU:sta,jos haluamme taas päättää itse omista asioista oman etumme mukaisesti ja lopettaa hyvinvointivaltion alasajon.

Hyvinvointivaltio ja euro ei ole mahdollista toteuttaa,kumman me valitsemme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu