Opiskelu ja ansiosidonnainen, apua!

sopankeittäjä

Melkoisen sopan olen itselleni keittänyt. Ja vinkkejä nyt tästä selviämiseen otan ilomielin vastaan.
Olen sosionomi (AMK) ja ollut työttömänä työnhakijana kevään ja kesän. Parantaakseni työllistymismahdollisuuksia hain omaehtoisesti opiskelemaan takaisin ammattikorkeakouluun samaan tutkinto-ohjelmaan suorittaakseni puuttuvat lastentarhanopettajan pätevyyden vaatimat opintopisteet. TE-toimisto oli tästä tietoinen.
Juuri ennen opintojen alkua sain 4kk vuorotteluvapaansijaisuuden päiväkodista. Ajattelin, että mikäs siinä, kokemus alasta ei haittaa. TE-keskuksen sivuilta tarkistin ja opiskeluista ei siellä mainittu mitään. Tämän vuoksi en myöskään hakenut omaehtoisen opiskelun tukea, vaan ajattelin rahoittaa opiskelut palkkatyöllä. Lisäksi olin käynyt jo keskustelua opettajan kanssa ja hyväksilukujen ja hopsin suunnittelu oli aloitettu. Seuraava hopsin teko aika sovittu koulun alkuun.
Opiskelujen alettua sain TE-keskuksesta tiedon, ettei päätoiminen opiskelija voi tehdä vv-sijaisuutta. Mitä? Minulta pyydettiin pikaisesti todistus opiskelusta tekstiviestin välityksellä. Tästä hämmentyneenä/shokissa toimitin todistuksen, jonka perusteella TE-keskus "nuiji" minut päätoimiseksi ja työttömyysetuus peruutettiin. Tässä todistuksessa oli siis virheellisesti koko tutkinnon pisteet, jota en sillä hetkellä tajunnut.

Nyt siis tarvitsen neuvoja millä tavoin saan TE-keskuksen muuttamaan päätoimisen opiskeluni sivutoimiseksi? Omaehtoisen opiskelun tuki ei tule kyseeseen, koska opintopisteitä tulee syyslukukaudelle vain 15op ja keväälle vain 22op. Eli opintopisteiden (alle 5op/kk) mukaan olisin sivutoiminen opiskelija. Ja kuinka pian tälläinen päätös voidaan tehdä? Koululta saan ensiviikolla opintosuunnitelman, jossa käy ilmi suoritettavien opintopisteiden vähäisyys.Ilman rahaa kun perheellisen ja velallisen on hankalaa elää. Itkuhan siinä oli tulla kun tajusi, ettei rahaa tule mistään... Melkein heitin jo opiskelut menemään. Ei näköjään työttömän kannata itseään yrittää työllistää...

10

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en.muuta.osaa.sanoo

      Siis oliko tärkeämpää päästä töihin vai opiskella? Usein on tilanteita, ettei voi tehdä molempia. Päätä, mitä haluat!

      Jos ymmärsin oikein sait hyvän sijaisuuden eli työn. Paneudu siihen. Siitä tulee rahaa. Opiskele vuoden kuluttua, jos siihen silloin on tarvetta ja tilaisuus.

      • sopankeittäjä

        Dear en.muuta.osaa.sanoa.
        Työllistyminen on tietenkin ensisijainen tarkoitukseni. Lastentarhanopettajan vakituista työtä en voi saada ilman puuttuvia opintosuorituksia = pätevyyttä. (Ja näitä vakipaikkoja nyt on ollut tarjolla viikottain.) Siksi hain niitä opiskelemaan.

        Tänä vuonna on tullut uusi asetus opiskeluun, joka estää poissa-olevaksi ilmoittautumisen ensimmäisen vuoden aikana, joten opiskelu oli pakko aloittaa. Sijaisuus meni sen siliäntien kun TE-keskus minut päätoimiseksi totesi, selityksestäni huolimatta, etten päätoimista opiskelua aio "harrastaa". Vaan aion suorittaa puuttuvat pisteet työnhaun/-teon lomassa. vv-sijaisuuden olisin tehnyt mielelläni opiskelujen ohessa ja tienannut rahani työttömyysrahan nostamisen sijaan.

      • Opintohaukka

        Ymmärsin, että aloittaja menetti tuon vuorotteluvapaasijaisuuden, koska työkkäri katsoo hänet kokoaikaopiskelijaksi. Omat päätökset eivät auta!

        Muuttaaksesi tuon vikapäätöksen aloittaja ottaa yhteyttä siihen työkkäritätiin, jonka nimi päätöksessä on. Varaudu kärsivällisellä mielellä ja vääntämään rautalankaa. Ja tätin mielestä juttu on omaa syytäsi, mitäs hyväksyit väärän op-määrän ! Aikaa menee, periaattessa työkkärin pitäisi käsitellä asiat kuukauden kuluessa.
        Toimeentulon suhteen en osaa muuta sanoa kuin, että sossuun mars. Tyhjä tiliote mukaan. Korosta sitä, miten vähän opinnoista puuttuu ja haluat tukea väliaikaisesti. Saatko jo asumistukea? Lapsilisät? Varaudu pv-rahasi vyöryttämiseen. Ja varaudu siihen, ettet saa mitään! Tarkoititko perheellä puolisoa? Hänen on sitten elätettävä sinut.

      • Voi_kökkö
        Opintohaukka kirjoitti:

        Pahoin pelkään, että ihan sama mitä selitystä väännät opintoviikkomääristä. Miksi? Oleellista on vaan, että olet opiskelija korkeakoulututkinnon tutkinto-ohjelmassa, josta napsahtaa heti opiskelijastatus (TTL 2:10).

      • opinnot.loppuun
        sopankeittäjä kirjoitti:

        Dear en.muuta.osaa.sanoa.
        Työllistyminen on tietenkin ensisijainen tarkoitukseni. Lastentarhanopettajan vakituista työtä en voi saada ilman puuttuvia opintosuorituksia = pätevyyttä. (Ja näitä vakipaikkoja nyt on ollut tarjolla viikottain.) Siksi hain niitä opiskelemaan.

        Tänä vuonna on tullut uusi asetus opiskeluun, joka estää poissa-olevaksi ilmoittautumisen ensimmäisen vuoden aikana, joten opiskelu oli pakko aloittaa. Sijaisuus meni sen siliäntien kun TE-keskus minut päätoimiseksi totesi, selityksestäni huolimatta, etten päätoimista opiskelua aio "harrastaa". Vaan aion suorittaa puuttuvat pisteet työnhaun/-teon lomassa. vv-sijaisuuden olisin tehnyt mielelläni opiskelujen ohessa ja tienannut rahani työttömyysrahan nostamisen sijaan.

        Eikö niitä sijaisuuksia muualta saisi? Lastentarhanopettajan paikkoja on pilvin pimein auki eikö sieltä löydy sijaisuuksia esim. sairaslomatuuraajaa jne. niihin ei ole mitään työkkärin opiskelukieltoja kuten tuohon vv-sijaisuuteen. Eikö olisi nyt viisainta saattaa ne opinnot loppuun, että saa niitä vakinaisia työpaikkoja heti samantien. Niitähän on aina auki jos kattelee te-toimiston työpaikkatarjontaa eli työpaikoista ei ole puutetta kunhan saat opinnot valmiiksi.

    • hgjhjjjj

      Korkeakoulututkintoon johtavat opinnot ovat aina päätoimista opiskelua, mikä tarkoittaa sitä, ettet voi saada työttömyyden perusteella työttömyysetuutta eikä myöskään statuksesi tuolloin ole työtön, mikä taas tarkoittaa, ettet ole kelpoinen vuorotteluvapaan sijaiseksi.

      Mieleeni tulee kolme keinoa.
      1) Vetoa TE-toimistoon, että myöntäisivät sinulle takautuvasti omaehtoisen opiskelun tuen. Esitä uusi opintosuunnitelma, josta ilmenee, että opintoja tulee vähintään 5 op/kk. Tämä on kyllä hyvin epävarma neuvo, mutta kannattaa yrittää.
      2) Eroat koulusta (tai luovut opiskelupaikasta takautuvasti, mikäli mahdollista). Mitään karenssia tästä ei tule, vaan pääset saman tien takaisin työttömyysetuuden piirin. Opiskelupaikan siis tietysti menetät.
      3) Jatkat opintoja, haet opintotukea ja etsit työtä, jolla rahoitat opinnot.

      • kommenttikommentti

        2) erota voi, mutta ei takautuvasti

      • Loma-avustaja

        Ap on varmaan pätevä avustamaan vammaista lasta? Noista avustajista on pulaa ja vaihtuvuus suurta. Ehkä sopivan matkan/kulkuyhteyksien päästä löytyy jokin tällainen mahdollisuus? Osa-aikatyö sopii yhteen opintojen kanssa ja jotain tuosta hommasta jää "korvan taa" ja auttaakin opinnoissa. Jatkoja!

      • paljonniitäon
        Loma-avustaja kirjoitti:

        Ap on varmaan pätevä avustamaan vammaista lasta? Noista avustajista on pulaa ja vaihtuvuus suurta. Ehkä sopivan matkan/kulkuyhteyksien päästä löytyy jokin tällainen mahdollisuus? Osa-aikatyö sopii yhteen opintojen kanssa ja jotain tuosta hommasta jää "korvan taa" ja auttaakin opinnoissa. Jatkoja!

        Noita paikkoja on paljon. Kun aloittaja ei opiskele päätoimisesti, niin kannattaa iskeä kiinni noihin paikkoihin.

    • hiiteentyökkäri

      mitä siis sait työtä? et silloin saa työttömyystukea vaan palkkaa.
      en tiedä saatko opintoja tehtyä työnteon ohella mutta voihan sitä yrittää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      70
      1150
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      813
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      625
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      28
      604
    Aihe