Eilen haisi koko kaupunki kloorille. Oliko tehtaalla joku vuoto?
Yaran savu
PakkahuoneellaHaistellut
6201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Normaalia tuotantoa norjalaiskapitalistien tiliin. Epäilemättä ympäristönormit täyttäen valppaan viranomaisen valvovan silmän alla ja paikallisväestön toiveet huoimioiden. Kannattaisi olla enemmän huolissaan näistä keskustan junakuljetuksista.
Niinpä. Mutta millä muulla kuin junalla myrkyt saa saaressa olevalle tehtaalle?
Tehdas työllistää kourallisen ihmisiä, mutta haitat jäävät Ukiin.
Onhan se hyvä, että ukissakin on edes muutama rikas työntekijä. Eläkkeetkin yaralaisilla kovemmat, kuin valmettilaisten palkat. Miksihän muuten juuri täälläpäin sitä sinilevää kesäisin esiintyy runsaasti?
Saari on aivan totaalisen väärä paikka apulantatehtaalle. Tehtaan pitäisi olla mahdollisimman kaukana merestä monien suojajärjestelmien takana.
Onneksi samaan saareen ei rakennettu sinne suunniteltuja tuulimyllyjä. Siiven irtoaminen olisi aiheuttanut suuronnettomuusvaaran.
Onneksi Uki ei ollut niin korruptoitunut kunta, että päättäjät olisivat sallineet tuulivoimarakentamisen noin vaaralliseen paikkaan
OnnellinenAnneli, mitenkä siiven irtoaminen aiheuttaa suuronnettomuusvaaran? Mihin siipi silloin osuu tai tippuu ja mitä se taasen aiheuttaa?