Kun puhutte jonkun, kuten lääkärin tai terapeutin tms. (ehkä jopa tuttujen kanssa) kanssa, onko teistä helppo puhua? Pystyttekö olemaan rentoja? Itsellä tuntuu, että aina kun yritän puhua asioista, en pysty olemaan oma itseni, menen jotenkin lukkoon, pingotun, katse harhailee, tuntuu ahdistavalta... (pelkään myös että ahdistukseni saa minut näyttämään kireältä) Liittyykö tällainen ahdistukseen/sosiaalisten tilanteiden pelkoon tms.? Olen kokenut tätä niin kauan kuin muistan, varmaan lapsesta asti.
Minulla on jo pitkään ollut erilaisia masennus-/ahdistusoireita (en ole vielä uskaltautunut lääkäriin, koska jännitän ja ahdistaa)
Minulla on jo pitkään ollut erilaisia masennus-/ahdistusoireita (en ole vielä uskaltautunut lääkäriin, koska jännitän ja ahdistaa)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Muista aina, et kaikki ihmiset tarkkailee itseään. Harvoin ne kerkiää muita tarkkaileen. Eli anna mennä vaan, äläkä ajattele turhia. Ihmiset jännittelevät erilaisia juttuja. Se kuuluu asiaan.
Jossain haastavissa tilanteissa koen samaa mitä kuvailit: uusi tärkeä tapaaminen, jos pitää selittää minulle hyvin arka ja vaikea asia ja kuuntelija ei ole läheinen. Normaaleissa ystävyys-, työ,- tilanteissa voin olla rento.
Jospa tekisit nyt niin, että kirjoitat asioita kotona paperille ja kerro myös ongelmasi terapeutille. Jos on vaikea puhua, niin ei terapiasta saa todellista hyötyä vaan voi väsyä ja rasittua entistä enemmän.
Tarkoitatko omista masennuksen ja ahdistuksen tuntemuksista puhumista? Vai yleensä joistain asioista puhumista?
Lääkärille puhumista en jännitä enää, nuorempana kylläkin. Tein juuri kuin tuossa yllä neuvotaan, kirjoitin ne asiat ja oireet joita oli, paperille. Kertasin ne pari kertaa ja siten ne jäi mieleen ja sain puhuttua lääkärille. Nykyään ymmärrän, että lääkärit ovat kuulleet mitä ihmeellisimpiä asioita, ja minun asiani eivät ole mitään niiden rinnalla.
Tietäisitpä vaan kuinka paljon lääkärit kuulevat potilailtaan masennus- ja ahdistusoireista. Ne ovat ihan tuttuja asioita heille. Minä suosittelen tavallista yleislääkäriä sinulle, jotain kokenutta vanhempaa lääkäriä. He ovat inhimillisimpiä.
Nuo sinun oireesi minusta johtuvat siitä, että tarkkailet itseäsi liikaa. Varsinkin nuorilla on yleistä se, että he kuvittelevat että ''kaikki tuijottavat minua, mitähän nuo muut minusta ajattelevat''!
Sellainen on turhaa, me ihmiset olemme sellaisia että keskitymme eniten itseemme, jokaisella on omia ajatuksia joilla vaivaamma päätämme.
Muista että jännittäminenkin on ihan normaali tunne. Monet aikuisetkin ovat ujoja ja tuntevat lievää ahdistusta muiden ihmisten seurassa. Ahdistuksentunteet kuuluvat tähän elämään. Jos meillä ei olisi tunteita, olisimme koneita. Tunnemme vihaa, joskus mieli on aivan maassa, on ahdistunut olo, mikään ei huvita, jännittää joku asia niin että kädet tärisee...
Kaikki tämä on ihan normaalia elämään kuuluvaa. Mutta eri asia on se, jos paha olo jatkuu eikä pysty suoriutumaan tavalliseen elämään kuuluvista asioista. Ja puhun nyt kuukausia jatkuneista oireista. Jos esim ei pysty jatkamaan opiskelua tai käymään työssä koska paha olo lamauttaa täysin.
Jos näin on sinulle käynyt, mene rohkeasti lääkäriin!