Kirjoitan jo aivan liian pitkään jatkuneesta jankutuksesta, Nimittäin siitä, että jonkun mystisen tutkimuksen mukaan yli 50 % (luku riippuu juttua lässyttävästä) autoilijoista kokisi olevansa keskitasoa parempi kuljettaja. Ja sitten tälle näennäiselle paradoksille on fiksua virnuilla koska eihän voi olla mahdollistakaan. Revin sellaisen rikki seuraavassa.
Kuka tällaisen tutkimuksen on ensinnäkin tehnyt, millaisissa oloissa, missä ja milloin? Voiko tuon tutkimuksen ihan oikeasti jostakin ihan lukeakin? Miten tutkimus otti huomioon ihmisten subjektiivisen käsityksen jostakin "keskitasosta" jos jotakin yleispätevää, kestävää vertailtavuutta (saati koko tutkimusta) voi olla olemassakaan?
Oletetaan vaikkapa että Suomessa on tasaluku miljoona autoilijaa. Tuo "yli 50%" tarkoittaisi silloin yli puolta miljoonaa. Jos luku on todella "yli 50 %" onko se vaikkapa yli 60 % samalla (koskapa 60% on myös "yli 50%") ja "tiedetään" jo näköjään osapuilleen jotain suuruusluokasta? Paljonko se luku on tarkalleen? 57%? Tällä on nimittäin väliä kuten tulen osoittamaan (olettaen että joku tähän lässytykseen uskoo).
Sovitaan luvuksi alkuun tuo 57%. Tällöin 570 000 autoilijoista JA NIIN EDELLEEN. Sitten: mitä on tuo keskimääräinen, keskiverto ja kaikkien (siis miljoonan) sellaiseksi hyväksymä ajotaito? Itse en ainakaan tiedä. Sitä rajaa ei siis ilmeisesti ainakaan nyt ylitä jäljelle jääneet 430 000 autoilijaa. Jos ajotaitoa mitataan asteikolla 0 - 10 (missä "5" on kai keskitaso) riittää että samat 57% kuvittelevat ylittävänsä tuon viitosen. Onko tässä joku ongelma? Mitä tässä on virnuiltavaa, mahdotonta? Mitä kenenkään hiljainen silkka kuvitelma edes vaikuttaa jonkun toisen kuvitelmaan? Ja miten asia edes muuttuisi vaikka vaikuttaisikin?
Lisäksi: edellinen päättely mahdollistaa ainakin periaatteessa vaikka joka ikisen olevan "keskitasoa" paremman kuljettajan, kuvitellusti tai mitatusti. Mikään mekaniikka ei sitä ainakaan estä. Toki käytäntö on toisenlainen: kehnompia kuskeja mahtuu liikenteeseen mutta sekään ei synnytä ongelmaa. Ahaa, ongelma onkin siinä että enemmistö ihmisistä luulee olevansa parempia kuljettajia kuin oikeasti ovat? Mutta tarkalleen sitähän ei tässä sanota! Vai onko jollain tapaa joka iikka - joista siis kai useimmat vastoin luuloaan - oikeasti tarkalleen keskitasoa? Haloo.
"Keskitaso-vitonen" ja sen ylitys sekä ylipäänsä "paremmuus" (varmaankin johonkin verrattuna) kun ovat eri asioita, samoin kuin mainittu keskitaso ja koko populaation keskimääräinen ajotaito. Sitäpaitsi yksi superlahjakas kuskihan nostaisi, siis manipuloisi tuota keskiarvoa, muttei millään keskiTASOA. Voisihan olla mahdollista että valtakunnallisessa autoilijatestissä kukaan, yksikään ei saisi täsmälleen arvosanaa 5 jolloin koko lässytykseltä alkaa pudota pohja. Tällöin voisi olla esim. vain keskitasoa parempia ja huonompia, tai vaikka joka iikka nippa nappa tuota "keskitasoa" parempia! Koska tällaista testiä ei ole tehty ei mikään sitä odotellessa estä luulemasta. Ja vaikka testi tehtäisiinkin voisihan niinkin käydä että 999 999 ylittäisi tuon "viitosen" ja YKSI AINOA alittaisi sen. Onko hankalaa?
Tässä linkissä tutkimuksen prosentiksi mainitsee Tapio Ketonen prosentiksi "jossain tutkimuksessa ainakin 95%" (linkki: http://www.tuulilasi.fi/keskustelut/liikenne/onko-oikein-etta-etevia-kuljettajia-kohdellaan-kriminaaleina?page=1).
Tässä Wikipedian linkissä mainitaan luvuksi "yli 50 %" (no, em. 95% on todella yli 50% muttei sitä varmaan tällä tarkoiteta, koska sama pätee myös vaikkapa prosentin murto-osiin). Linkki, jossa kohta "Liiallinen itsevarmuus": https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4rjet%C3%B6n_innostuneisuus
Voi myös sanoa että asuu naapurin vieressä tai että kauas on pitkä matka. Nolla prosenttia autoilijoista on keskitasoa äärettömän paljon parempia kuvittelijoita. Anteeksi saivartelu ja kiitos kärsivällisyydestä. Tämä kaikki pitäisi vaan olla aivan hetkessä päivänselvää, jos vaan intuitiota löytyy. Paahhh!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.