Rotestimökinpojan linja-automatka antoi aiheen liikennemuisteloihin.
1950- - 1960 -luvuilla Lieksa-Pielisjärvi -seudulla vaikutti kolme linja-autoliikennöitsijää: Pielisen Kumi, T. Myyry ja Ahonen & Onkiniemi. Karkea jako oli, että Toivo Myyry ajeli Pankakosken väliä, mutta myös Joensuu - Lieksa - Kuhmo -reittiä. Noin sadan kilometrin matka Lieksasta Kuhmoon Teljon kautta kesti kolmisen tuntia.
http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/Pielisen museo/110:146?pathId=1.90.109.124.3230.3229.3232.&itemIndex=1925
Ensimmäisen linja-automatkani Kuhmoon tein kesällä 1956, jolloin Kuhmossa pidettiin suuri maatalousnäyttely. Kunniavieraaksi oli kutsuttu tuore tasavallan presidentti Urho Kekkonen, jonka ehdin nähdä vilaukselta kun hän loikki pitkillä askelillaan köydellä yleisöltä eristetyn aitauksen toisella puolella.
Ahonen & Onkiniemen kuskit Olavi (Olli) ja Lauri (Lassi) Ahonen ajoivat Hattuvaaran ja Ilomantsin (Naarva) suuntaa. Ahosten kolmas veljes Erkki ajoi linja-autojen lisäksi myös puutavararekkoja. Mukavia poikia kaikki.
Pielisen Kumi hoiteli pitäjän pohjoisosan reittien lisäksi päivittäistä Lieksa – Koli -suuntaa. Matka Kolille taittui kahdessa ja puolessa tunnissa. Sekin reitti tuli testattua moneen kertaan.
Linja-autoliikennettä oli paljon ja matkustajia riitti kaikille vuoroille. Autoissa oli silloin varaa pitää rahastajatyttökin. Erillinen tupakkaosasto oli auton perällä, jossa matkalla kauppalasta kotikylälle nautittiin porukalla tuliaisostoksia.
Lättähattuliikennekin oli vilkasta. Juna pysähtyi tarvittaessa seisakkeilla, joita oli Joensuun ja Nurmeksen välillä yli 60. Nurmeksesta juna jatkoi matkaa vielä Kontiomäkeen saakka. 50-luvulla matkustin usein väliä Lieksa - Sulkainen Mätäsvaaran tuttavieni luo.
Lieksa-Pielisjärven asukasluku oli vuonna 1960 yli 26000 eikä omaa autoa vielä monellakaan ollut. Koululaisia ei silloin tarvinnut kyydittää kun jokaisella kylällä oli oma koulu opettajineen – nykyisen Lieksankin alueella oli nelisenkymmentä koulua. Sivukylien noin 800 lyseolaista käytti linja-autoja ja junakyytejä ja moni asui kauppalassa koulukortteerissa lukuvuoden ajan. Nyt ollaan sulkemassa viimeisiä opinahjoja kaupungissa.
Monet varmaankin muistavat mukavat linja-automatkat kun linja-autoissa oli tunnelmaa eikä kiire ollut silloin päällimmäinen asia. Kotikylän linja-autopysäkille saattoi olla kilometrien matka metsän keskellä sijainneesta torpasta.
1950- - 1960 -luvuilla Lieksa-Pielisjärvi -seudulla vaikutti kolme linja-autoliikennöitsijää: Pielisen Kumi, T. Myyry ja Ahonen & Onkiniemi. Karkea jako oli, että Toivo Myyry ajeli Pankakosken väliä, mutta myös Joensuu - Lieksa - Kuhmo -reittiä. Noin sadan kilometrin matka Lieksasta Kuhmoon Teljon kautta kesti kolmisen tuntia.
http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/Pielisen museo/110:146?pathId=1.90.109.124.3230.3229.3232.&itemIndex=1925
Ensimmäisen linja-automatkani Kuhmoon tein kesällä 1956, jolloin Kuhmossa pidettiin suuri maatalousnäyttely. Kunniavieraaksi oli kutsuttu tuore tasavallan presidentti Urho Kekkonen, jonka ehdin nähdä vilaukselta kun hän loikki pitkillä askelillaan köydellä yleisöltä eristetyn aitauksen toisella puolella.
Ahonen & Onkiniemen kuskit Olavi (Olli) ja Lauri (Lassi) Ahonen ajoivat Hattuvaaran ja Ilomantsin (Naarva) suuntaa. Ahosten kolmas veljes Erkki ajoi linja-autojen lisäksi myös puutavararekkoja. Mukavia poikia kaikki.
Pielisen Kumi hoiteli pitäjän pohjoisosan reittien lisäksi päivittäistä Lieksa – Koli -suuntaa. Matka Kolille taittui kahdessa ja puolessa tunnissa. Sekin reitti tuli testattua moneen kertaan.
Linja-autoliikennettä oli paljon ja matkustajia riitti kaikille vuoroille. Autoissa oli silloin varaa pitää rahastajatyttökin. Erillinen tupakkaosasto oli auton perällä, jossa matkalla kauppalasta kotikylälle nautittiin porukalla tuliaisostoksia.
Lättähattuliikennekin oli vilkasta. Juna pysähtyi tarvittaessa seisakkeilla, joita oli Joensuun ja Nurmeksen välillä yli 60. Nurmeksesta juna jatkoi matkaa vielä Kontiomäkeen saakka. 50-luvulla matkustin usein väliä Lieksa - Sulkainen Mätäsvaaran tuttavieni luo.
Lieksa-Pielisjärven asukasluku oli vuonna 1960 yli 26000 eikä omaa autoa vielä monellakaan ollut. Koululaisia ei silloin tarvinnut kyydittää kun jokaisella kylällä oli oma koulu opettajineen – nykyisen Lieksankin alueella oli nelisenkymmentä koulua. Sivukylien noin 800 lyseolaista käytti linja-autoja ja junakyytejä ja moni asui kauppalassa koulukortteerissa lukuvuoden ajan. Nyt ollaan sulkemassa viimeisiä opinahjoja kaupungissa.
Monet varmaankin muistavat mukavat linja-automatkat kun linja-autoissa oli tunnelmaa eikä kiire ollut silloin päällimmäinen asia. Kotikylän linja-autopysäkille saattoi olla kilometrien matka metsän keskellä sijainneesta torpasta.
Vastaukset 142
Vanhimmat
Minun isänä kertoikin että hän oli nähnyt Kekkosen Lieksassa.
Lienee ollut se kerta, jolloin Kekkonen tuli lähes salaisesti junalla Lieksaan omassa vaunussaan seurueensa kanssa. Matkaan sisältyi erämaaretki Lieksan saloille.
Hyvinkin mahdollista.
Eikös käynyt savottakämpillä?Haukikoski ja Puuruu ym.
Jep.
böö.
Tunnut tietävän asiasta. Kekkosen Lieksan "salaisesta" vierailusta kirjoitettiin myöhemmin lehdessäkin mukana olijoiden toimesta, mutta en tähän hätään kirjoitusta löytänyt enkä ihan ulkoa sitä enää muista. Palataan asiaan jos joku löytää kertomuksen.
jep jep
vielä ylemmäksi
onononon
onono
Minä muistan vielä kun näin ensi kerran Vornan särkät kuorma-autosta käsin.
Se oli mieleenpainuva kokemus kun tie hävisi silmistä. Silloin ei vielä ollut pikitietä.
Oliko Vornan veljekset silloin särkillä, muistatko?
Ei ollu, ne oli kotonansa.
Hyppy-Heikki oli yksi linja-auton kuljettajista, pikkuisen
heimokantaakin.
Matkustin pienenä tyttönä usein linja-autolla Lieksasta Mätäsvaaran ja Holjäkän välille Saarivaaran tiehaaran pysäkille(maitolaituri) Siellä oli lähellä mummini kotitalo jossa vierailin. On jäänyt mieleen mukava,nätti ja herttainen rahastatyttö, joka oli ystävällinen pienelle matkalaiselle.
Myöhemmin kuljin linja-autolla Viensuulle ja jäin Kelovaaran tiehaarassa pois. Hyvin toimivat bussiyhteydet silloin.
Meillä on ollut mummolat samalla suunnalla, Viekin kylältä oli noin kilometrin kävelymatka Nurmekseen päin.
Talviaikaan oli joskus linja-autolla vaikeuksia mäkipaikoissa. Miehet, isäni mukaanlukien joutuivat autontyntöhommiin joskus sunnuntai-iltaisin, kun palattiin "Holjäkästä" kotiin Lieksaan.
Meidän mummin kotipaikka oli vielä Nurmekseen päin Mätäsvaaran asemalta. Jos tultiin junalla, hakivat äidin enot meidät Jawa moottoripyörällä asemalta. Oli aika kyytiä kun istuin edessä bensatankin päällä.
Talvella sama matka taitettiin usein hevosen reessä. Oltiin vällyn alla , aisakello kilkkasi ja pakkasella kuului usein Herralan kodilla kaikukuvaa koiran haukuntaa. Iltajunalle mennessä taivas oli tähdessä, näky oli hieno.
Kyllä minä sinut tunnistin rotestimökinpoika. En kuitenkaan ole niin tyhmä jotta laittaisin nimikirjaimiasi tänne kun täällä näyttää riehuvan muutama mielenvikainen jotka vainoaa asiakirjoittajia ja taitaa vainota kaikkia. Sinut olisi helppo tunnistaa nimikirjaimista ja saisit häiriköt henkisesti sairaat perääsi. Kamuttaja on näkyy saanut joukon vainoojia mutta taitaa olla niin ovela kätkeytymään etteivät saa selvää kuka se on.
En paljasta sinua olit reilu minua kohtaan vaikka olin köyhistä oloista. Nyt ehkä arvaat kuka olen ja näet että minäkin tiedän sinut.
En ole varma henkilöstä, mutta köyhyys oli minullekin tuttu käsite. Minulla ei ollut eikä ole tapana kiusata ketään.
En ole tuo välituntikaveri, mutta arvelin, että tästä huomaat kannanottoni.
Sanoit tuossa toisessa ketjussa, että ehkä olet keskustellut minun kanssani.
En pidä sitä ollenkaan mahdottomana ajatuksena.
Tuo Simo Hämäläis arvailu on muuten hyvä, mutta en ole hän vaikka monia yhtäläisyyksiä löytyykin.
Jopa sekin, että osan jonkin verran vepsää ja vienaa.
Yliopistossa olen myös opettanut joskus, mutta en Joesuussa.
Sinun henkilöllisyydestäsi minulla ei ole aavistustakaan eikä Wanhanlieksalaisen.
Hänet muistelen kyllä nähneeni ja on mielikuva minkä näköinen, mutta en yhtään muista nimeä.
KUKA IHMEEN RAATO SINÄ OLÖET ET VOI OLLA LIEKSALAINEN
Mene hoitoon luuseri.
Joukkoliikenne oli surkea kaikenkaikkiaan silloin
Et sinä voi muistaa noista ajoista mitään kun sinua ei vielä ollut olemassakaan.
Löysin netistä videopätkän, jossa ollaan vanhan linja-auton kyydissä. Minun mielestäni videon bussivanhus näyttää nykyaikaiselta (mallia 1980) niihin autoihin verrattuna, joilla matkustin 50-luvulla, eli yli 60 vuotta sitten. Auton ”nokka”, jossa sijaitsi moottori oli silloin pitkä ja kuljettaja avasi ja sulki linja-auton ainoan oven linkkukampilaitteella . Sitten linja-autot muuttuivat tylppänokkaisiksi ja moottori oli kuljettajan vieressä. Nykyään moottori on auton takaosassa hyvin ahtaassa tilassa. Moottorit ovatkin nykyään paloherkkiä puutteellisen ilmanvaihdon takia ja tulipalot ovat varsin yleisiä.
Matkustin usein Lieksasta Hattuvaaran suuntaan ja jäin pois Ritovaarantien risteyksessä, josta jatkoin matkaa jalan Ritovaarantietä muutamia kilometrejä kyläpaikkaani.
http://www.kantrilehti.fi/huvi-hyöty/videot/bussivanhuksen-kyydissä-1.39311
Niissä vanhanajan linjureissa oli kyllä tunnelmaa.
Muistan sellaiset mallit joissa takapyörät oli lähellä puoliväliä.
Niissä kun istui takana ja tuli hyvä kaarre jonkun mäen päällä jossa oli jyrkkä mutka niin tuntui kuin lentoon lähtisi.
Kerran olin torkahtanut ja sattui olemaan sellainen paikka niin minä lensin kaarella lattialle polvilleni.
Toisen kerran oli joku naulakon koukku kohdalla ja taas kun nukuin niin löin pääni siihen, niin että tuli komea pahka ohimoon.
Kuljin aikoinaan varmaan tuhansia kilometrejä niissä "Onnipussiloessa" eri suunnilla Suomea.
Voi niitä aikoja, ne tahtosin taas elää uudelleen.
Juuri takapyörien sijainnin takia linja-auton peräpenkissä töyssyt tuntuivat eniten ja lennättivät varomattoman matkustajan kattoon tai lattialle. Matkapahoinvoinnista kärsivien olikin parasta jäädä etupenkeille.
Tiet olivat kuoppaisia, mäkisiä ja mutkaisia sorateitä, joita pitkin ajettaessa ei vauhti päätä huimannut. Hyvin tavallista oli, että ennen ylämäkeä kuljettaja kiihdytti auton suurempaan nopeuteen, jotta mäki päästiin konevoimalla ylös asti. Joskus hevosvoimien avuksi joutuivat myös miesvoimat kun moottorin teho ei riittänyt aivan mäen päälle saakka.
Onnipussimatkat olivat junamatkojen lisäksi hyvin suosittuja, koska omia kulkuneuvoja ei monellakaan ollut. 1960-luvulla autojen määrä alkoi lisääntyä ja ne syrjäyttivät silloiset moottoripyörät, joista tsekkiläinen Jawa oli hyvin suosittu.
Jawa oli pyörämerkki joka nosti Suomen kahdelle pyörälle.
Jep.
Mitenkähän monta Jawaa lie ollutkaan Lieksa-Pielisjärvi alueella.
Aika monta, tuotiin yli 100 000 Suomeen.
Lieksassa oli 23 kpl ei enempää.
Vanhat motskarit oli makeita ja kuskilla oli tötterö naamalla.
Mistäs sait tuon lukeman? Pielisen Kumi jälleen myi, löytyisiköhän sieltä tietoa.
Lieksa-Pielisjärvellä oli 50-luvulla ja 60-luvun alussa useita satoja moottoripyöriä, joista suurin osa oli Jawa-merkkisiä. Kun paikkakunnalla oli asukkaita yli 26000 ja kun ainakin joka sadannella oli moottoripyörä, se tekee jo 260 moottoripyörää. Todennäköisesti niitä oli enemmän. Olin silloin töissä Pankakosken tehtaalla ja yksistään tehtaan parkkipaikalla oli jatkuvasti enemmän kuin kymmenen moottoripyörää. Maaseudulla moottoripyörä oli lähes välttämätön kulkuneuvo jo huonojen teiden takia.
Olin töissä Pielisen Kumissa ja siksi tiedän mitä se möi, mutta välitti enemmän Joensuusta. Tarkoitin, että Lieksassa myytiin tuo määrä. Loput haettiin Joensuusta. Niin tein omanikin kanssa.
Sittenhän tuo on uskottava kun viimeinen puhuja on elossa.
Yksi Pielisen Kumin myymä on eksynyt minulle tänne etelään.
Papereissa lukee niin.
Minäkin asioin silloin tällöin Pielisen Kumissa.
Viimeksi kävin siellä muistaakseni noin 10 vuotta sitten.
Muistan hyvin vielä miehen jonka kanssa keskustelin, oli oikein mukava kaveri.
Harvoin näkee enää vanhoja motskareita Lieksassa.
Oli niitä kesäkuussa 2013 toistasataa (Jawoja)Lieksassa, kaukaisimmat Puolasta asti.
Onko Lieksassa mitään vanhojen ajoneuvojen yhdistystä(autot/moottoripyörät)?
Valtakunnallisesi ainakin löytyy SAHK ja VMPK, eli ajoneuvohistoriallinen klubi ja
Veteraanimoottoripyöräklubi. Jälkimmäisen aluekerhona toimii Itämaankiitäjät joilla
on aktiivista toimintaa. Pääpaikka Joensuussa. Netistä löytyy tietoa lisää.
Joskus näkyy vanha sivuvaunullinen kaupungilla.
Neljä Jawan omistajaa tiedän Lieksasta, kolme tunnen henkilökohtaisesti.
Aika myöhään ainakin joillain reiteillä oli rahastajia. Itse matkustelin kouluun -72 alkaen ja rahastaja oli ainakin koulusta poispäin mennessä. Liekö sitten johtunut siitä, että hän samalla heitti, sanan varsinaisessa merkityksessä, postin laatikkoon. Pielisen kumi oli firma ja Jussi Ahtialan muistan nimeltä kuljettajista, oli jo silloin vanhempi, lupsekka mies.
Myyry ajoi muistaakseni Viensuulle päin myös -72-73. Rahastajana oli mies.
Hyvin mahdollista, koska Toivo itsekin oli noina vuosina vasta 59 - 60-vuoden ikäinen eikä hän tietenkään kaikkia vuoroja itse ajanut.
Minä en muista muita kuskeja nimeltä kuin Häkkisen Väinön.
Olimme Väinön kanssa hyvät ystävät.
Häivy
Mene hoitoon heikkopäinen.
Silloin ei vielä tunnettu koululaiskuljetuksia.
Ei tarvinnut kuljetella kun jokaisessa kylässä oli oma koulu. Niitä oli Lieksa-Pielisjärvellä noin 40. Oppikouluun tultiin kyliltä linja-autolla tai rillukalla, joka sai myös nimen lättähattu.
Silloin ei ollut Somalian kansalaisia Lieksassa. Eikä liikennöinyt Kylänlahden kansanopiston bussi ikkunoissaan mustanaamoja. Silloin ei myöskään ollut tarjolla mitään ilmaisia kyytejä, ei koululaisille eikä muillekaan. Silloin jokainen maksoi oman elämänsä ja asumisensa. Silloin jokainen kynnelle kykenevä teki työtä koska mitään rahanjakoa ei ollut. Jokainen maksoi koulunkäyntinsä ja -tarvikkeensa, eikä kouluissa ollut ilmaista ruokaa haukuttavana. Ja silloinkin saatiin koulut käytyä. Mitähän nykyinen elätettävien lauma tuumaisi, jos heidät siirrettäisiin siihen aikaan?
Tummempi lauma lähtisi ölisten muille maille.
Elä mölise kun et kerran tiedä yhtään mitään rasisti. Kyllä kansakouluissa on ollut aina ilmainen ruoka.
Älä suvakki-rasisti mölise. Kylä se on veroilla maksettua ruokaa.
Nii.
boo.
Koululaiskuljetuksia oli jo ainakin 1960 luvulla. Taxit kuskasi oppilaita syrjäseuduilta. Omat eväät oli kansakouluaikaan repussa, siis voileivät. Keiton sai koulun puolesta.
Myöskin ilmaiset bussimatkat ovat olleet jo kauan, olivat kansalaiskouluun eli nykyisen yläasteen edeltäjään. Keskikouluun matkat piti maksaa itse.
Ilmainen ruokatarjoilu kansakouluissa aloitttiin vuonna 1948. Oppikoulussa sitä ei ollut vielä 60-luvullakaan, jolloin minä sen kävin.
Ei ollut vielä 1971 keväälläkään oppikoulussa ruokatarjoilua. Syksystä en tiedä, häivyin kuvioista.
Hei rotestimökinpoika.
Mainitsit jossain ketjussa, että olet mahdollisesti keskustellut minun kanssa.
En pidä sitä mitenkään mahdottomana, voi olla jopa todennäköistä.
Kerrotko missä yhteydessä tai jotain muuta siihen liittyvää, sillä en usko sen paljastavan minusta mitään sivullisille.
Itselle on tullut hieman käsitystä sinusta kun olen lukenut kirjoituksiasi ja jotkut tilanteet ja tapatumat ovat palautuneet mieleen.
Minulla on nimittäin aika hyvä henkilömuisti, muistan keskusteluja, ihmisten ääniä, tilanteita ja tapahtumia.
Niiden avulla olen tunnistanut täältä useita ihmisiä.
Varmasti pidän kaikki vain omana tietonani
Voi olla että erehdyn henkilöstä, mutta juttelin viime kesänä Helsingissä, keväällä myös Helsingissä ja vaskiteltassa heinäkuussa. Oletan että et ole ko. henkilö.
Se kommunisti nisti kamuttaja oli vaskiviikoilla täällä näin sen itse omin silmin.
Tuo vaskiviikot ratkaisi.
En ole käynyt Lieksassa noin kymmeneen vuoteen.
Helsingissä olen tavannut Lieksan väkeä, sekä nykyisiä, että entisiä.
Olisi kyllä mielenkiintoista tavata sinut ja monta muuta entistä ja nykyistä kirjoittajaa.
Joku on mennyt kylläkin jo hautaankin eikä enää näy täällä.
No et tullut juttusille, ai niin se harhakuva olisi haihtunut.
Kouluruokailu tuli oppikouluun silloin kun se muuttui peruskouluksi. Muistaakseni 1973 Lieksan kohdalla. Uudistus aloitettiin kerrankin Pohjois-Suomesta ja se tuli asteittain etelään päin. Olin silloin LYL:ssa. Luokkakokoon tuli säädökset, joten meidät jaettiin uudelleen niin että tuli yksi uusi rinnakkaisluokka lisää. Jumppasali/aula muutettiin ruokalaksi. Siihen loppui Kauppayhtiön suklaapulla lounastus ja hyvä niin.
Suklaapulla tuli hyvinkin tutuksi. Kauppayhtiön kalatiskin takana oli yksi Emppu,
joka soitti tuubaa ja kuskasi meitä poikia pikku-Fiiatilla soittokunnan harjoituksista kotiin.
Missä niillä oli kalatiski ja muistatko Empun sukunimen. Olin joskus kesätöissä varastolla
-60 luvun loppupuolella Emppu myi kirjolohia, jotka olivat elävänä altaassa Kauppayhtiöllä. En laita tänne sukunimiä, kun en paljasta omaanikaan.
Sen verran Empusta, että ei asunut ihan keskustassa. Kalapuoli oli pääovesta katsoen oikealle päin. Varmaan joku muistaa.
Vierailin kutsuttuna joitakin vuosia sitten entisellä lyseolla ja totesin, että aamunavaussalista oli jonkinlaisella pahviseinällä erotettu rakennuksia yhdistävä käytävä pihan puoleiselle sivulle. Kyseisessä salissa seisoimme jokaisena kouluaamuna hartaustilaisuudessa ja silloin tällöin jokunen oppilas pyörtyi hapen puutteeseen. Hämäläisen Ville soitti pianoa ja Eino Häyrinen kailotti metallisella äänellään jotakin virrenpätkää ennen puheosuuttaan. Ainoa asia, jonka muistan noista 50-luvun lopun ja 60-luvun alun tilaisuuksista oli toive, että ne päättyisivät mahdollisimman pian. Lyhyitähän kyseiset seremoniat olivat, mutta aika tuntui silloin matelevan.
Et ollu tkutsuttu vaan itse sotit ja tarjouduit.
Kuka on sotinut?
Rasisti kielipoliisi hyppäsi mukaan rekeen
Junalla mentiin myös melkoisesti Lieksassa etelästä pohjoiseen
Minä vierailin 50- ja 60-luvuilla hyvin usein tuttavieni luona Mätäsvaarassa. Seisake oli Sulkainen. Joskus ”lättähattu” oli niin täynnä koululaisia, jotta ainoa istumapaikka oli ohjaamossa eli eteisessä moottorikopan päällä. Paikka oli lämmin, pakokaasunkatkuinen ja meluinen. Melua oli myös matkustamon puolella, mutta se tuli matkustavista koululaisista. Lättähatuissa oli se hyvä puoli, että ne kiihtyivät nopeasti täyteen vauhtiin ja matka sujui pikaisesti seisakkeelta toiselle. Seisakkeitahan silloin oli paljon - melkein jokaisen radanvarsimökin kohdalla.
https://www.youtube.com/watch?v=9ienp92LAjs
Tuli oltua kymmeniä kertoja lättähatun kyydissä Lieksan ja Joensuun välillä. Se pysähtyi joka maitolaiturin kodalle.
Kun Joensuun ja Nurmeksen välillä oli noin 70 seisaketta asemat mukaanlukien, niin "maitolaitureiden" keskimääräinen väli oli vain pari kilometriä. Tosin juna pysähtyi seisakkeilla vain tarvittaessa. Silloista lättähattuliikennettä voi kutsua silloiseksi paikallisliikenteeksi. Junaa oli helppo käyttää.
Näinhän tuo oli ja viimeinen seisake ennen Lieksaa Joensuusta tullessa oli Sokojoki.
Se oli muuten vähän isompi paikka tavaraliikenteen kannalta, koska siellä oli sivuraide johon tavaravaunut siirrettiin purkausta varten.
Muistaakseni Kauppayhtiöllä ja Keskolla oli siellä jonkinlainen varasto.
Kauppayhtiöllä oli siellä yhteen aikaan vakinainen mieskin.
Kyllä tuli kuljettua. Muistan erään Jouluaaton aaton, kun tulin pienen poikani kanssa Lieksaan vanhempieni luo Joulun viettoon. Juna oli täysi ja niinpä matkustimme lättähatun veturiosassa, seinästä uloskääntyvillä vihreällä keinonahalla päällystetyillä pikkupenkeillä. Oli kova lumisade. Junan kuljettaja tarjosi termospullostaan kupillisen kahvia. Tuntui mukavalta ja lämpimältä tulla Jouluksi kotiin.
Enso-Gutzeit Osakeyhtiö rakensi välivaraston Sokojoelle tuotteitaan varten jo heti Joensuu – Lieksa rautatien valmistumisen jälkeen.
Pankakosken kapearaiteinen rautatie ulottui Rantalan Kiramonrantaan ja sieltä Sokojoelle, josta muodostui tärkeä varasto- ja lastauspaikka tehtaalle. Tehtaan tuotteet toimitettiin kapearaiteista rautatietä myöten Sokojoelle, missä tapahtui välivarastointi ja uudelleenlastaus.
60 cm levyinen rata oli rakennettu jo vuonna 1897 Pankakosken ja Rantalan välille. Rataa jatkettiin Sokojoelle 1910-luvulla. ”Pässiä” käytettiin myös yleisiin tavaran kuljetustarpeisiin ja jopa henkilökuljetuksiin Rantalan ja Pankakosken välillä. Radan pituus Pankakosken ja Lieksan välillä sivuraiteineen oli hieman yli kahdeksan kilometriä.
Kaarisillan Rantalan puoleisella rantatörmällä, yläjuoksun puolella on vesirajassa havaittavissa kiramon aikaisia puurakenteita ja kaarisillan vieressä on kiramon nosturin vedessä sijainnut betoninen tukijalka. Toinen tukijalka on runsaan sadan metrin päässä joen ja teollisuuskylään vievän tien välissä.
Pyörätien ja joen välinen penkka on kapearaiteisen rautatien pohjaa. Kapearaiteinen rautatie muutettiin normaalilevyiseksi 1950-luvulla ja joenvarren sivuraide poistettiin myöhemmin.
Rantalassa asuneet saattavat muistaa kun vielä purkamatonta rataa pitkin ”hurjasteltiin” koulumatkalla resinalla muuntajakopille saakka. Muistan hyvin Pankakosken ”pässin” ja puiden nosturin toiminnassa 50-luvulla. Se olikin melkoinen nähtävyys syyspimeällä valoineen.
no jopa tämä teijän manala on nähty, noita olkoon kanssanne
Jotkut ihmiset kutsuivat "lättähattuja" nimellä "rillukka" jos joku muistaa.
Muistelin tuolla ylempänä:
"Ei tarvinnut kuljetella kun jokaisessa kylässä oli oma koulu. Niitä oli Lieksa-Pielisjärvellä noin 40. Oppikouluun tultiin kyliltä linja-autolla tai rillukalla, joka sai myös nimen lättähattu".
kamuttaja keksi tuon älyttömän nimen rillukka ja nyt sinä hölmö aloit toistella sitä. ei ikinä junaa ole sanottu sillä nimellä
Ikävää, että olet pahasti sairastunut mieleltäsi. Toivottavasti saat oikeaa hoitoa mielisairauteesi. Sehän ei ole leikin asia.
Taas sinä kapinen rakki olet kamuttajan kimpussa. Minkä ilon sinä siitä saat.
Rillukat oli aikaisemmin kuin "Lättähatut". Vähän enemmän junan näkösiä moottorivaunuja. Ne liikennöi muistaakseni 40-50 -luvun taitteessa. En muista tyyppinimeä tai numeroa.
Muistan rillukat ne oli aivan lättähattujen näköisiä olikohan samoja ensimmäisiä lättähattuja.
Tahvoin tarkoittaa rillukoilla dieselmoottorijunia Dm3 ja Dm4, joita Valmet valmisti VR:lle 1950-luvun alussa. Junia valmistettiin yhteensä vain parikymmentä kappaletta.
Valmet Oy valmisti vuosina 1954-1963 rillukan seuraajiksi Dm7-kiskoautoja eli lättähattuja paikallisliikennettä varten. Ne olivat julkisessa liikenteessä vuoteen 1988 saakka. Nykyään niitä näkee enää museokäytössä.
Lähde:
http://www.pienoismallit.net/galleria/malli_8217/
Todella hyvä aloitus!
Jep.
Nostetaanpas taas mukaan.
1968 kevväällä, kun meistä oli tullu tarppeeks viisaita Rauhalan kansalaiskoulussa ja oltiin saatu aikaseks sänkyjä, pöytiä, penkkejä, tuolia, lumikolia puutyö-ja metalliversttaalla, niin linja-auton kyyvissä ne kaikki vietiin sitten toukokuun viimminen päevä.
Katolle mäni suurimmat tuotteet ja sisätilloin pienemmät. Arvatkkeepa että onanisttuuko tänä päevänä? Vieläkkii lumikola toemmii ja penkki. Tuli tehttyy vähä liian hyvät. 50v takkuu.
Nykykoululaisten aikaansaannokset puukäsitöissä mahtuvat koulun loputtua keväällä taskuihin, jos nyt yleensä on jotain kotiin tuotavaa.
Ylös
Muistattekos vielä kun veturinkuljettaja Hämäläisen Ville ajoi veturinsa Pankakoskelta tullessaan kantatien tasoristeyksen jälkeen radan varteen katolleen. Soralastissa ollut kuorma-auto törmäsi veturiin, joka kaatui kiskoilta ylösalaisin peltoon. Kyseisen veturin savupiippu on Lieksan asemarakennuksen vieressä muistomerkkinä.
Muistan hyvin tapauksen.
En silloin enää asunut vakinaisesti Lieksassa, mutta olin käymässä.
Menin seuraavana päivänä siitä ohi junalla matkalla tänne etelään, ja romut olivat vielä radalla.
Anteeksi ilmaisuvirheeni.
Romut eivät tietenkään olleet radalla vaan radan varressa.
Siinnä Mähkön tiellähän sattui noin 10 vuotta aikaisemmin, että taksi ajoi Pankakosken pässin alle ja muistaakseni 3 kuoli.
Penkereen rouva (etunimeä en muista) oli ensimmäisenä tapahtumapaikalla, seuraavana Hartikaisen Kirsti.
He asuivat melkein vieressä.
Nuo Hartikaiset olivat jonkun verran sukua ja usein kävin heillä äitini kanssa istumassa pikku poikana.
Hilda hän oli. Miehensä ja poikansa olivat rautatieläisiä.
Pojan nimi taisi olla Unto.
Vanhin lapsi oli Tuula ja hänen nuorempi veljensä Pertti.
Olikohan tuo edellämainittu veturikuski joka myös päätti päivänsä sokojoella jättäytymällä junan alle?
No ei. Pojat Reijo ja Pertti. Isä konduktööri.
Jep.
Unto Penger oli 50-luvulla kansakoulussa samalla luokalla kuin minä.
Se on eri perhettä josta kamuttaja puhui, hän kertoi näköjään sen ylikäytävän vieressä asuneesta. Heidän vanhin poikansa oli Pertti, oli luokkakaveri ja hänellä oli isosisko tuula.
Seven Up.
onononono
Siirtykäämme nyt näistä junajutuista takaisin linja-autoihin..Muistelen lapsuuden ja nuoruudenkin aikoja..Linja-autossa pääsin käymään muutaman kerran vuodessa 60-luvun loppuvuosina silloisessa Lieksan kauppalassa..Ne reissut oli kuin "ulkomaan matkoja" maalaislapselle. Meidän kylältä liikennöi kerran viikossa Myyryn linja-auto Lieksaan (torstaisin)..Se linjuri haisi polttoaineelle ja tiet oli mäkisiä&mutkaisia, niinpä joka kerta sain pahoinvoinnin ja oksentelin kyydissä..Onneksi hattuhyllyllä oli pusseja varattu tähän tarkoitukseen..Aika kultaa muistot, aikuisena on tiet suoristunut ja linja-autot tekniikaltaan parantuneet, joten matkapahoinvointi on taakse jäänyttä elämää.
Up.
Ainakin jo 50-luvulla oli matkapahoinvointiin ostettavissa lääkettä pienten kovien pillereiden muodossa. Niitä oli pienessä pyöreässä peltirasiassa, jonka kannessa oli auton kuva ja teksti "Autotabletteja". En tiedä, oliko niistä apua. Tiet olivat tosiaankin mutkaisia ja mäkisiä, jotta paras apu lienee ollut noista mainitsemistasi pusseista.
Niinhän niitä läkkeitäkin lienee ollut matkapahoinvointiin..Mutta kun se meidän elämä oli hyvin alkeellista. Ainoat lääkkeet oli kamferintipat, punainen mikstuurrua, särkypulveri sekä kuumepulveri. Varmaankin niistä Autotableteista olisi voinut olla apua, mutta minkäs teet kun silloiset vanhemmat ei ehkä tienneetkään semmosista tableteista..Ja myös rahasta oli ainainen puute, joten niillä vähilläkin piti ostaa "evästä"..Mutta kaikesta huolimatta elämä on jatkunut ja toivon mukaan jatkuisikin vielä tuota tuonnemaksi ...
Mainitsemasi lääkkeet olivat tehokkaita eivätkä mitään lumelääkkeitä kuten esimerkiksi nykyiset särkylääkkeet. Hota-pulveri tehosi särkyyn kuin särkyy ja sitä solautettiin suuhun vanhasta tottumuksesta vaikkei juuri silloin olisi mitään paikkaa kolottanutkaan. Hota-pulverin käytöstä tuli monille miehille tapa. Joka kodissa oli Hota-pulveria ja noita tippoja. Punaista mikstuuraan otettiin sokeripalaan imeytettynä ja kamferttitippoja nesteeseen laimennettuna..
Tuttuja lääkkeitä ovat.
Minua neuvoi kerran eräs linjurikuski, että istu suorana, laita pää takakenoon, katsele taivaanrantaan, tai niin kauas kuin voit, ja hengitä syvään.
Eikä pidä istua siellä takana vaan mahdollisimman edessä.
Näin minä sain torjuttua pahoinvoinnin, vaikka joskus oli oksennus lähellä.
Pahin muistamani matka oli Haminasta Vaalimaalle ja siitä Venäjälle Viipuriin.
Tie oli hirveässä kunnossa, kuoppainen, mäkinen ja mutkainen.
Kuljin sen useita kertoja ja aina yhtä kaamea kokemus.
Venäjän puoli vielä pahempi.
Junamatkat olivat tasaisempia eikä niiden kyydissä matkapahoinvointia podettu. Ensimmäisen pitemmän junamatkan tein vasta vuonna 1956 Helsinkiin ja sieltä muutaman päivän päästä Ouluun, josta jatkoin matkaa linja-autolla Haukiputaalle ja Martinniemeen. Vierailin paikkakunnalla myöhemmin toisenkin kerran kylän toisen kaupan myymälänhoitajan Nevalaisen Olavin luona. Jotkut saattavat muistaa Olavin 50-luvun alkuvuosina Hatunkylältä, jossa hän oli kauppiaana seuraten isänsä Paavon jälkiä.
Junat olivat höyryveturivetoisia eivätkä mitenkään nopeitakaan, mutta silloin ei käsitettä kiire tunnettu. Hyvin ehdittiin siirtyä paikasta toiseen. Monet kerrat matkustin pitkiäkin matkoja myös postiauton kyydissä. Keltaisen linja-auton takaosan osasto oli pyhitetty postilähetyksille.
Muistan kun menin Pohjanmaan junassa ensimmäisen kerran, kovat puupenkit ja tunnelma mahtava.
Lieksaan kulkevissa junissa oli kaikenlaista väkeä ja touhua.
Helsingistä kun lähti niin matka oli oikeastaan ohjelmanumero jonka muisteleminen ja kavereille kertominen teki siitä vielä mahtavamman.
Kerran oli sellaista porukkaa ettei osa matkustajista uskaltanut kuin seistä vaunun päässä, vaikka heillä oli paikkaliput.
Vein heidät paikoilleen.
Ei siitä tullut kenenkään kanssa mitään pahempaa rähinää vaan nuo pullonkorkille polkeneet vähän mullistelivat, mutta antoivat paikan.
Pääosa muistoista on mukavia.
Kerran jouduin joulun alla seisomaan koko matkan kun ei enää saanut paikkalippua.
nostetaan
nostetaan taas
ylöspäinvaan
Uppia.
Liikenteeseen vaan!
Elkää olko niin negatiiveja. Ottakaa relasti ja tilatkaa 4 täysin ilmaista Aku Ankan näytenumeroa, kuka hullu nyttten ei ilmasista sarjiksista diggais, mummolle voi tilata kanssa: http://tinyurl.com/4akuankkaa
Milloin Myyry aloitti liikennöinnin, oliko jo 50-luvulla? Muistaisiko kukaan keitä oli töissä 50-60-lukujen aikaan, kuskeina tai rahastajina?
Toivo Emil Myyry oli syntynyt vuonna 1913 Kontiolahdella, avioitui vuonna 1944 Maila Saastamoisen kanssa ja aloitti liikennöinnin Lieksassa vuonna 1955, jonne muutti Polvijärveltä. Liikennöinti jatkui vuoteen 1974 saakka, jolloin Myyry myi kalustonsa Pielisen Kumi Oy:lle. Kuljettajista tai rahastajista ei ole jäänyt minulle tietoja.
Myikös se Pielisen Kumi ennen sotia gordonkeja? Vai eikö niitä sillon vielä Lieksassa eli Pielisjärvellä käytetty?
Uusien kumien myyntiä oli tuolloin hyvin vähän. Yhtiön päätyö oli puhjenneiden kumien paikkaaminen. Kumit olivat usein maamiesseurojen ja joidenkin sonniosuuskuntien yhteisiä.
No tuohan selittää silloisen tolkuttoman lapsiluvun Lieksan seuduilla. Ei ole ollut Pielisen Kumilla kunnon liimoja käytössä. Onneksi nyt on jo postikit ja muut kuntoaineet.
Maitoliima oli silloin lähes ainoa tuote, joka tehosi kumiin, nahkaan ja huopaankin.
No niin. ilmankos siellä Lieksassa onkin paljon maitonaamoja. Varmaan tölsätty tolkuttomasti sen maitoliiman kanssa.
Maitoliima on maidon valkoista ja sitä säilytettiin samanlaisessa lasipullossa kuin eväänä olleet maitopullotkin olivat. Saattoihan joskus pullot vaihtua. Maitoliima ei ollut hajultaan niitä parhaita tuoksuja, mutta vahingossa saatettiin siitäkin pullosta hörpätä. Varmaan naama valkeini joksikin ajaksi. Joiltakin saattoi valeta lopullisesti.
Muistan yhden kuskin, ja tunsinkin aika hyvin.
Väinö Häkkinen ajoi varmaan kymmenkunta vuotta, mutta joutui luopumaan terveydellisistä syistä.
Hänellä oli paha korvatulehdus, jonka seurauksena tuli pahoja häiriöitä tasapainoon, ja niin meni ammatti.
Töitä sai muulta alalta.
Kiitokset wanha_lieksalainen ja kamuttaja vastauksista. Ylipäänsä teidän tarinat Lieksan historiasta ovat hirveän mielenkiintoisia! Harmi että täällä 24-palstalla on noita rasittavia häiriköitä suoltamassa soopaa asiallisten ketjujen sekaan. Eipä taida olla olemassa suljettua Facebook-keskusteluryhmää Lieksan historiaan liittyen? Sellainen olisi paikallaan, jäisivät nuo mölähtelijät rannalle.
Totta toriset tarvitsisi olla suljettu sivusto ettei häiriköt sotkisi.
Joskun 90-luvulla olin Mallorcalla lomamatkalla. Jonkun paikallisen pikkukylän torilla oli linja-auto, jossa oli kovin tutut vihreä-ruskeat väri. Kun kävin katsiomassa autoa niin ssinä oli vielä Pielisen kumin nimi kyljessä. Palveli siellä vielä paikallisliikennettä
Myyryn linja-auto kulki -50-60-lukujen taitteessa Enon kautta vanhaa tietä Ahveniselle, Lieksaan ja Kuhmoon. Autoa kutsuttiin yleisesti "kuhmolaiseksi". Muistan tuon auton pienikokoisen kuljettajan kun hän käytti kuljettajan istuimella tyynyä ilmeisesti nähdäkseen paremmin. Muistaakohan kukaan olisiko tuo pienehkö mies ollut itse Toivo Myyry ?
Olisi ollut kyllä melkoinen kulttuurimatka pieniä -50-luvun teitä myöten Joensuusta Kuhmoon. Ahvenisellakin oli silloin vielä lossi käytössä; ainakin kerran kuljin siinä bussissa minäkin poikasena. Ja varmaan joskus talven tuiskuilla on linjurilla ollut vaikeuksia jossakin Nurmijärven-Jonkerin erämaataipaleella, 50-luvulla kun ei teiden talviauraus ollut vielä kovinkaan kummoista. Suurilla savotoilla on niihin aikoihin kyllä ollut paljon työväkeä juuri noillakin seuduilla, jotka osaltaan lienevät auttaneet tuota Kuhmon linja-autoreittiä pysymään kannattavana.
niin se firma hatunkylän suunnalla oli jussi ahonen joka hoiti linja-auto liikennettä ja Olavi Lauri ja Erkki olivat osakkaita tässä firmassa ja ajoivat myös autoja ei nimessä mitään Onkiniemeä ollut.