Onko muita, jotka käy välillä luonnossa runkkaileen? Itseä kiinnostaa pieni kiinnijäämisen riski. Kiihottaa ajatus, että joku näkisi ja alkaisi kiinnostuneena katseleen.
Muita?
Muita?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
ET ole ainoa !!!Kiihottavaa !!!!
oletko jäänyt kiinni ohikulkijalle tms?
Joo kerran runkkasin luonnossa ja tyttö kulki ohi ja lähti karkuun kuin tykin suusta,,sen pituinen se.
Mä käyn välillä ja etenkin talvella kun illalla on pimeetä. Talvella lautailu housut niin ettei mitään alla joten ulkona runkkaaminen on ihan pakollista! Ennen sitä kiimatippoja tarttuu paljon lautailu housujen liukaspintaseen toppavuoreen. Mut kyl mä kesälläkin välillä metsässä runkkaan farkuissa tai tuulihousuissa eikä tietenkään mitään alla!
Tota tulee kesäisin harrastettua useinkin pyöräretkilläni. Fillari sivuun pyörätieltä ja mulkku käteen ja jos on polkenut pitempään on kulli jotenkin puutunut ja tuntuu mukavalta ottaa siihen silloin kiinni. Kiinni jäämisen riski kiihottaa jota voi lisätä riisumalla housut kokonaan tai itsensä alastomaksi ja siirtyen kauemmaksi vaatteistaan runkkaan. Olen joskus ollut alasti muutaman sadan metrin päässä vaatteistani ja jäänyt kiinni vanhemmalle miehelle. Liekö ollut samoissa puuhissa, tuli aivan viereen katsomaan, kun mätkytin kyrpääni ja laskin spermat valumaan puun runkoon. On tullut yhä rohkeammaksi tässä harrastuksessa ,mutta luonnossa on parasta.
Pukeudun lenkillä näin keskikesällä hyvin lyhytlahkeisiin urheilushortseihin,
jotka on helppo riisua. On hyvin kiihottavaa laskeutua metsäniitylle alapää paljaana
ja antaa lastin roiskua pitkin ruohikkoa.
Mikäli kohtaisin kaltaisesi miehen luonnossa tulisin hyvän tahtoisesti tekemään tuttavuutta. Kaksin parempaa.
Niin, oishan tuo mukava kokemus, vieraan käsi kannattelemassa, voi, kun uskaltaisi tuollaiseen lähteä.
Käyn välillä. Olen huomannut, että tietyissä paikoissa ihmiset vilkuilee uteliaana toivoen näkevänsä jotain.
Tai ihan uteliaana vain.
Nuoresta iästä huolimatta tykkään näytellä vehettäni. Vanhoja homomiehiä saa helposti katsojiksi ja tekevät muutakin jos pyytää.
Luonnossa itsensä tyydyttäminen on kivaa, kun saa laskettua ylimääräiset paineet pois. Itselläni on yleensä verkkarit, koska ne ovat kiihottavat ja on samalla ihanaa hyväillä itseään, kun on varsin liukas- ja kiiltäväpintaiset verkkarit. Joskus on ollut todella lähellä, että olen jäänyt kiinni, mutta siinähän on kyse jännityksestä, jos ja kun joku näkee, että tyydytän itseäni, niin siinä saattaa todella äkkiä laueta.
Se on kiihottavaa...varsinkin tietyissä paikoissa, joissa liikkuu muitakin , osa samoissa puuhissa. Katsella vastaan tulijoita miettein millähän asialla tuokin liikkuu? Aika uusi tässä harrastuksessa, mutta yhdet anonyymi imut saanut ja antanut.
Kik tunnuksia? jutellaan kikissä lisää aiheesta:)
Tottakait se kiinnostaa kovasti.
http://xhamster.com/movies/1642543/flashing_and_public_masturbation_long_mix_1_flostylez.html
olen muutaman kerran ollut janakkalan levarilla ja siellä ei tarvi kauan yksin kalua ulkona pitää kun on joku herra jo esinahkaa taakse vetämässä.. ja suhinkin ottamassa. Kerran kuitenkin suht nuori neitonen tuli prätkällä levarille ja käveli viltin kanssa metsikköön ja alkoi itseään siinä hieroa niin jo oli nopeasti kolme urosta kimpussa naista nussimassa itsekin mukaan pääsin, tämä ainoa kerta kun siellä naista saanut , mutta jos nainen on puutteessa niin sieltä kun lähtee niin ei tarvi ilman olla saa kyllä kyytiä
17-vuotiaana syksyllä '97 ekan kerran syrjäisellä lenkkipolulla, pyörä parkkiin, ei ketään missään, oli kiva runkata.
Uimamontulla monena kesänä, ensin kallion ja parin puskan suojissa, sitten jo kallion reunallakin koko maiseman edessä. Kun ei kerran ketään ole missään niin miksei.
Muutaman kerran olen kaivanut kovan kullin housuista ajon aikana, koska kävi niin ahtaaksi. Hauska ajaa kulli toisessa kädessä, kun joku ajaa ohi pakettiautolla tai rekalla! Näillä reissuilla pysähdyspaikkoja on ollut päätien varressa P-alueella, hiljaisen autotien varressa, vallin takana hiekkamontulla, metsätien varrella, hylätyn mökin takana, sivutien metsässä. Kulli housuihin hetkeksi, auto parkkiin, kulli uudelleen käteen ja helpotus!
Viimeksi viime kesänä syrjäisen peltotien varrella, pyörä parkkiin puskan viereen, ei ketään missään, lämmin tuulenvire, kulli käteen ja menoksi!
Kesällä kävin ulkoilupolun varrella metsässä. Ensin kävin pissalla, mutta sitten runkkasinkin. Vedin verryttelyhousut kokonaan nilkkoihin ja tyydytin itseäni. Tuntui hyvältä. Olisi ollut varmaan kiihottavampaa riisuutua ihan alasti.
Viimeks eilen illalla runkkasin ulkona lumilautailu vaatteet päällä.
mihi lensi sulla spegut
Maastoon sinne lumen sekaan lens suurin osa mut kyl spermaa tuli vähän lautailu housuillekin, housujen vetskariin ja toppavuoreen kun vedin spermasen pippelin sisään. Ei mitään alla, pippeli paljaana lumilautailu housuissa jolloin toppavuori tuntuu tosi ihanalta!
Lainasin satasen yhdeltä ukolta, Kun tuli maksun aika kysyin voinko maksaa luonnossa sille takaisin. Se katsoi mun housuihin, ja sanoi mikä että. Me lähdettiin sen autolla ajelemaan, se etsi paikkaa missä vois tyhjentää minut. Se löysi yhden paikan ja sanoi, voin tienata satasen olemalla kiltti poika, Sanoin voi tehdä mulle mitä vain haluaa. Sen jälkeen se laittoi selkäni puuta vasten ja sitoi käteni kiinni. Otti housut pois multa, Katseli mun sojottavaa penistäni, ja alkoi runkkaamaan, multa tuli melkein heti lasti. Se kysyi etkö osaa pidättää, vastasin en osaa, voitko opettaa minua, Se haki vitsan ja sanoi sopii, Jos laukeat liian aikaisin saat tästä, Aloitetaan minä liikutan sun esinahkaasi 10 kertaa edes takaisin, jos laukeat liian aikaisin saat 10 kertaa piiskasta, sopiiko se sulle, se sopi mulle oikein hyvin, Ja ukko alko runkkaamaan minua, Hän kerkesi runkkaamaan VAIN 7-8 kertaa, mä laukesin sille. Ukko suuttui oikein tosissaan mulle, käänsi mut perse häneen päin, ja alkoi piiskaamaan, löi ehkä 15 kertaa. Sen jälkeen rupesi uudestaan runkkaamaan minua, huonoin tuloksin laukesin liian aikaisin en kestänyt 10 edes takaisin runkkausta. Ukko antoi mulle ehkä 5-6 kertaa selkään. Sen jälkeen se piti tupakka tauvon. Sen jälkeen se siirsi mut lähemmäksi tietä, ja sitoi käteni puun taakse kiinni, ja sanoi minä runkkaan sinua sen aikaa mitä sinulla seisoo, sopiiko se sinulle, olemmeko sitten sujut siintä satasesta jonka mä lainasin sulta, mä kysyin siltä, se nyökkäsi ja alkoi runkkaamaan minua. MUTTA multa loppui sperma liian aikaisin se kerkis runkkaamaan VAIN yhden slaakin multa. se sanoi PERKELE POIKA. MInä pyysin anteeksi ja sanoin voitko antaa mulle selkään. Se sanoi huomenna maksat loput mitkä jäit velkaa mulle, sopiiko se sulle. Seuraavana päivänä minä menin heti koulun jälkeen sen luokse, se katsoi mun housuihin sisälle, kysyi olenko runkannut itseäni, vastasin en ole haluan että hän tyhjentää minut kokonaan, Hän hymyili ensimmäisen kerran mulle. Lähdetään hän sanoi. Mentiin hänen kaverin luokse ja siellä minut riisuttiin kokonaan, laitettiin pöydälle selälleen, ja aloitettiin runkkaus, kestin ehkä 15 laukausta siellä. Sen jälkeen vietiin pesulle. Sen jälkeen puettiin vaatteet takaisin päälleni. Ja ukko heitti mut takaisin kotiini sekä antoi 50 vaivan palkaksi. Niin mä olin sillon 15 vuotias pojan alku, Kävin hakemassa lisää rahaa monesti häneltä.
kyllä vain, koiran kanssa lenkillä välillä oon jääny metsään. ja välillä muuten vaan meen ja runkkaan. on muute mahtavaa ku ei tsrvii ee pornoo kattoo silloin.
Välillä menen metsään, en erityisen kauas vilkkaasta lenkkipolusta ja riisudun alast, jätän vaatteet niille paikoille ja rupean kävelemään hieman matkaa alastija tietyst lenkkipolu löhellä ja kulli seisoen. Tosi kiihottavaa kiinnijäämisen riski. Kerran joku parikymppinennainen näkikun alasti metsän laidalla lekkipolun vieressä alasti runkkasin. Hän katsoi kummastuneesti naurahti ja juoksi pois. Sain elämäni yhdet parhaimmat runkut ja tuo nainen oli niin kuuma. Aah,....hänet kun olisi saanut mukaa....
Tänään viimeksi pyöräillessä ajoin aamulla lähellä oleville kallioille jossa riisuin kaikki vaatteet ja käsittelin nokkosilla ja samalla runkkailin pari tuntia kokeillen myös eturahashierontaa luonnossa. Vaikutus melkoinen, kun on myös kiinnijäämisen pelko ja/tai nähdyksi tuleminen, mitä valitettavan harvoin tapahtuu. Löysät urheilushortsit jalassa nousee pyöräillessä mukavasti ylös paljastaen kaiken tarpeellisen ja myös helppo runkata ajaessa. Joten alkuperäiseen viestiin vastaus on kyllä enenevässä määrin ja suuri nautinto.
Nuorempana harrastin samaa, ajoin fillarilla löysät ja lyhyet shortsit jalassa, shortsit nousee ylöspäin ja seisova kalu tulee esille lyhyestä lahkeesta ja silloin on kiva runkata toisella kädellä samalla kun polkee. Viime lauantaina kävin rannalla ja istuin rantakalliolla suojaisessa paikassa, kaluni alkoi kovenemaan, laskin verkkareitani alas ja hyväilin kaluani, pian riisuin paidan ja verkkaritkin pois, runkkailin aivan alasti ja ajattelin että vastarannalla joku kiikaroi ja sain mahtavan orgasmin.
Miten kiinnijäämisen pelko/riski voi lisätä haluja? Luulisi siinä katoavan viimeisetkin erektiokyvyt :D Selittäisittekö hieman tarkemmin asiaa. Miten se tuntuu sillä tavalla hyvältä, että kiihottaa vain enemmän?
Kävin eilen illalla Rullaniementien p-alueella eli Hyljelahden metsänreunassa runkkaamassa ja ottamassa touhustani muutaman foton ja lyhyen videon. Uskomatonta kuinka kiihottavaa on riisuutua kokonaan ja hiippailla nakuna alueella samalla runkatessa eri asennoissa. Kiihottavaksi tietenkin tekee se, että tuleeko yllätetyksi, mutta olen huomannut, että niin koiranulkoiluttajat kuin hölkkääjät eivät tiedosta ympärillä tapahtuvia asioita tai ainakaan seuraa mitä ympärillä touhutaan.
Erikoista toiminnassa on se kuinka rohkeus kasvaa eli vähän ajan kuluttua uskaltaa kävellä isomman lenkin ja/tai ottaa erikoisempia toimintoja kuten eturauhashierontaa maaten maassa alastamona. Loistava paikka saada toimia omilla ehdoilla vaikka parkissa muita autoja.
joo
kesällä mökillä kalliolla on kiva vetää käteen.olla ihan alasti,levittää jalat ja tuntea ku tuuli hyväilee pyllyä.heittää spermat kalliolle
Olis kiva nähdä sut runkkaamassa M52
olis kiva runkata kulli kova kun katsot.vetää oikeen kunnolla käteen,mitä sä tekisit
Nuorempana tuli käveltyä farkuissa ilman alushousuja. avasin vetoketjun ja ylänapin...
paita peitti osan... mut kulli ja posliini näkyi kävellessä... oli tosi kiihoittavaa..
Fillari lenkillä tänään tuli poikettua uimapaikalla naisten pukukopissa runkulla. Pari vetoa ja spermat lensi paineella penkille. Tuli paljon, ehkä joku näkee roiskeet.
Kohta alkaa upeat ilmat.luonto kutsuu.vantaa runkkailijat kokoontuu 👍