Syyskuussa nykästään syömähammasta

Vai.hajoaako.valtuusto

"Nolo vaalikausi, surkea valtuusto ja moukkamainen jatkohallitus. 1.hallitus, 2013-14 Tikanmäen johdolla, oli paikkakunnan demokratian ja oikeuden halventamisen mustamaalaussakki nro 1 ja saa näin ollen ansioittensa mukaan omaa paskanhajuista keittomaalia monen monta kerrosta vielä pitkään päällensä.

Jää sotkupaskamaalia kyllä jaettavaksi heidän äänestäjille/kannattajilleenkin, ämpärit ja saavit mukaan, Keskustan kunnallisjärjestön kokoukseen ja paikallisosastojen kekkereihin kuormaa keventämään.

Perussuomalaisten piireissä ei kovin jaettavaa ole, on kuitenkin. Harmi, kun ryhmäsukeltaja meni kahlaamaan ajattelemattomuuttaan tai halutessaan olla kaveri.

Vasemmiston ja demarien kuihtuva kannattajaporukka, lietevaunullinen paskaa on teillä pikkusakin kesken vastaanotettavaa. Tuskin valtuutettunne -muutamat kepulin myötäilijät myöntävät, että olivat etukenossa ja ensimmäisten joukossa rähmällään Tikanmäki-Rapo -Sarkkinen-Leskinen P vauhdittamassa kansanhurmoksessa. Ihan taisivat tyrkyttää apujaan kautta historian huuhaa-haaveilujen.

Pyhäjärven kunnan pahaan huutoon saattanut, vuosikymmenet paikkakuntaa kupannut ja juntannut veljesjärjestelmä, voinee erottautua omaksi yhdistyksekseen /osuuskunnaksi ja kantaa jäsenmaksut 30 vuoden ajalta takautuvasti.

Mielenkiintoista, moniko maksaisi ja moniko tyhmänperään tunnustaisi väriä?"-Pyhäjärven. tauti -nimimerkin kirjoitus

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pienen.pieni.piiri

      Meidän Prorukka on paras ja aina oikeassa! Harmi kun meitä on niin saatanan vähän!

      • Kuoloose

        Käöp, ku syömähammas nykästää nii siihen kuoloo.


    • etulinjoilla

      Olematta ilkeä, kysyn haluatko olla omantunnon syytöksistä vapaa, vaikka yksin vai välinpitämätön kymmenien joukossa.

    • korkealta.ja.kovaa

      Pakotus kovenee, pian on suu aukaistava. Ei auta enää kavereiden kesken selittää syitä junan tuomisiksi. Höökipillerien popsiminen on pehmittänyt ylivoimaiset aivot, mutta tunnustamisen tuska on silti yltyvää.

    • jahtivouti

      tivatkaa rapolta tulevista ja mikä saa koulutetun miehen, hänet joka on oikeuden ja lain puolustajana toiminut, miksi hän asemansa innoittamana eläköityään syyttänyt syytöntä, miksi hän puolustanut syyllisiä ja miksi hän suoltaa pohjatonta kirjein kaunaansa ja jopa nimettöminkin kirjoituksin mm suomi24,llä.
      kiistäähän mies ne, vaan älä mene lankaan. se on ansalanka.

      • Tynnyrissäkasvatetut

        Lopettakaa jo toisten haukkuminen. Älkää särkekö kaikkea ympärillänne. Tyhjyys kumisee.


      • erotuomari

        ..ja myös isot jäärät. lopettaisivat kaupungin asioissa kissa-hiiri leikkinsä.


      • näinmenee

        justiisa juu. Nyt on Tarmo Rapo otettava tähän pakolaistyöhön. Ihan vaikkapa johtajaksi.
        Hän on ollut armonkerjäläinen kirkon piireissä yli 20 vuotta. Kirjoitellut "sana sunnuntaiksi"- tai "sunnuntain sana". Käynyt herran pyhällä ehtoollisella silloin kun minäkin olin paikalla.
        Nyt tarmolle sille kolmannensektorin herran valitulle tehtävä hoitamaan näitä onnettomia pakolaisia jotenkin tavalliseen elämään. Varsinkin näitä lapsiparkoja joiden sydäntäsärkevää katsetta on vaikea tulkia. Hirveää. kaameaa...
        Tarmo voisi hankkia. kaiken tämän jälkeen, ihan taivasosuuden. Eikö näin?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      264
      2926
    2. 199
      2845
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      68
      2415
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      209
      1902
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      13
      1358
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1317
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      23
      1285
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1257
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      159
      1182
    Aihe