Runo pyrkii pintaan,
kuin ilmaa haukatakseen,
on polte juurtunut jo rintaan,
pinnan alle vetäen,
hukuttaakseen.
Tarvii säkeet ilmaa elääkseen,
mut pinta karkaa karkaamistaan,
syvyys nousee sanat nielläkseen,
vapauttaakseen kahlitsijastaan.
Vaipuu runo tummiin vesiin,
ei löydä tietään pintaan,
tuodakseen näin esiin
sanomaansa kauneintaan.
kuin ilmaa haukatakseen,
on polte juurtunut jo rintaan,
pinnan alle vetäen,
hukuttaakseen.
Tarvii säkeet ilmaa elääkseen,
mut pinta karkaa karkaamistaan,
syvyys nousee sanat nielläkseen,
vapauttaakseen kahlitsijastaan.
Vaipuu runo tummiin vesiin,
ei löydä tietään pintaan,
tuodakseen näin esiin
sanomaansa kauneintaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vedenalainen tulivuorenpurkaus saattaa nostaa runon(kin) takaisin pintaan:
https://www.youtube.com/watch?v=nj-jT8ha9m4
Runoileva mies... ❤
No toivottavasti runoilijalle itselleen ei käy yhtä huonosti, vaan pääsee kuivalle maalle kertomaan kaivatulleen tunteistaan. Vaikka sitten runomitassa ;).
Sydän se pamppailee sinulle
"Niin tuli aika tiensä päähän,
maailman reunalle, katsoi
yli reunan, pohjattomuuteen,
sydän kädessään. Otti toivon
ja kääri sydämen siihen, otti
uskon ja sitoi paketin tiukkaan.
Sitoi sen taakaksi kaulaansa
menneillä muistoilla ja lukoksi
kuiskasi rakkaansa nimen.
Oli ajan hetki ottaa viimeinen
askel, yli maailman reunan,
kadota tyhjyyteen, huomiseen,
eiliseen ja nykyisyyteen, niin
ettei sitä kukaan saisi kiinni
ja sitoisi omaan kohtaloonsa."
"Ja olisitko sinä siellä,
viimeisellä rajalla?
Odottaen, että aika tulisi,
eikä kulkisi ohitsesi,
vaan katsoisi sinuun
ja antaisi sydämen käteesi,
asettaisi toivon harteillesi,
uskolla sitoisi hiuksesi,
solmisi menneet muistot
seppeleeksi kaulaasi ja
hiljaa kuiskaisi nimesi,
rakkaansa nimen,
täyttämään tyhjyyden,
huomisen, eilisen ja
sen hetken niin täyteen,
ettei kukaan kulkija
kohtaloaan horjahtaisi
yli ikuisuuden reunan."
Onnellinen se olkoon , ketä olet ajatellut tätä kirjoittaessasi. :')
Sanat riittää koskettamaan.
Hyvää lähestyvää yötä.
Kirjoitettu sydämestä.