Joka kerta kun introvertti

Ei silloin, jos kohde on sopiva, silloin ei tarvitse esittää mitään. Jos sitä joutuu vääntämään itsensä mutkalle saadakseen jonkun ihmisen suosion, niin ei se ole sen arvoista eikä sellaiseksi muutukaan.

Toi on niin totta, mitä aapee kirjoittaa. Ja miksi ihmeessä meidän kenenkään pitää esittää mitään, ei pitäisi eikä pidä, vaikka se inhimillistä onkin. Jokainen on varmasti jossain kohtaa elämää esittänyt jotain muuta mitä on, mutta kasvua ja kehitykstä omassa itsessään, niin oppii yhä enemmän ja enemmän olemaan juuri sellainen kuin on. Toiset ovat jo ehkä persoonansa, kasvatuksen tuloksena tässä vähän "valmiinpia" kuin toiset, mutta jokaisella on petrattavaa ja ennen kaikkea jokaisella on mahdollisuuus kasvuun!Se pitäisi olla kaikkien tähtäimessä tässä elämässä, koska me olemme sen arvoisia. Vaikka välillä nurjempi puoli olisikin enemmän esillä, mutta silti. Ei ole päälli puolta olemassa ilman nurjaa puolta.

En ole ajatellut, taidan olla tyhmä ja ajattelematon:(
Se on varmaan noin, joka on todellakin introvertti. Se on valtava ponnistus, eikä toinen välttämättä edes tajua sitä.

Mut sielun tallominen,,, iskemistilanteessa? Jos ajattelen joitain sellaisia tilanteita, niin miksi pitää itseään tallottuna? Jos ajattelisi, et silloin antaisi vuoron sille toisenlaiselle minälle hetkeksi. Se toinen minä on ehkä vähemmän käytetty ja hommassaan vähemmän sulavakäytöksinen ja taitava. Mut se on olemassa ja sitä ei saa inhota, vaikka se ei olekaan täydellinen ja ei aina tiedä miten sen tempauksiin introverttiaivopuolellaan,,heh,, edes suhtautuu. Ei tarvitse luopua minuudestaan ja muuttua kokonaan.
Miksei voi olla helkutin ylpeä, että pystyy tarvittaessa väläyttämään moisen tempun, repimään itsestään sellaisen teon irti. Kaikki eivät pysty kuin pinnalliseen pelleilyyn, vaikka ovat muka kuinka seuraihmisiä ja sosiaalisia ja fiksuja ja vaikka ja mitä.

Mussa taitaa olla molempia ja ne tulee esiin tai piiloutuu riippuen tilanteista ja ihmisistä ja millaisena koen oloni missäkin .
Joskus petyn itseeni, en saa itsestäni irti mitään, enkä ymmärrä itseäni ja joskus ihmettelen, mikä ja kuka ihme mut siihen ja tähän temppuiluun ja esiintymiseen ajoi.

Reagoin liian herkästi ja menen puolustusasemiin tuntiessani itseni epävarmaksi.
Se varmaan on se sielun tallomisen paikka, jos pakottautuu tunteesta huolimatta ulos kuorestaan. Kenen tahansa tähden en alkaisi siihen, mut riippuen... mitä tunnen vielä enemmän.

Harmi, jos olet tullut tallotuksi. Mun silmissä kukaan ei ole nolo, joka yrittää. Sen verran tiedä itsekin, mitä on olla 'alastipaljaana' kysymässä ja mitä tuntemuksia se saa tuntemaan.

Kukaan ei pelkästään introvertti tai ektrovertti, vaan kaikista meistä löytyy erilaisia kerroksia ja ulottuvuuksia. Tietyn ihmisen seurassa yleisesti introvertistä saattaa joskus löytyä aivan uusia räiskyviä ulottuvuuksia tai vastaavasti maailman sosiaalisinkin ihminen saattaa jäätyä totaalisesti kun kolahtaa täysillä.

Höpöhöpö taas näitä. Ihmisiä ei kandeis lokeroida. Pitää tuntea paremmin vetääkseen johtopäätöksiä.

Vaatii muuten aikamoisia ponnisteluja olla toisenlainen kuin oikeasti on. Mä en osaa olla sosiaalinen luonne, vaikea mennä tutustumaan uusiin ihmisiin. Sitten kun on hiljaisempi tapaus ja on erillään muista, niin monet kuvittelee ett se on ylpeä ja pitää itseään muita parempana. Pentuna olin tosi ujoa ja arka, hyvä ett uskalsin naapureille puhua. Oli pakko opetella olemaan vähän puheliaampi, mutt vieläkin se teettää työtä. Introvertti on introvertti vaikka voissa paistais. Mun käy kateeks sellaset henkilöt jotka pystyy jatkuvasti tutustumaan uusiin ihmisiin ja ovat kuin kala vedessä joka paikassa.