Runsas vuosi sitten muistelivat lieksalaiset tukkilaiset menneitä. Kopioin viestit peräkkäin ja tässä on vuoropuhelun tulos:
Tulen lähiaikoina Lieksaan lomailemaan. Minulla ei ole pukua, viimeisin jäi pieneksi viimeisimpien Mähkönkankaan hautajaisten aikaan noin vuonna 1993. On kutistunut. Minut tunnistaa karhunlangalla paikatuista vanhan mallin armeijan maastohousuista ja likaisesta t-paidasta. Olen vakituisessa työssä, mutta rahat ei riitä uuden puvun ostoon. Tosin ei ole tarvistakaan.
Eikö ole edes vettä millä pestä teepaitasi? Huonosti on silloin asiasi.
Jos ne maastohousut on siellä mökin seinällä mahineet liian huonoon kuntoon, laitan Erkki-setältä jääneet verkkarit. Ehjempiä housuja olen siästellyt työhousuiksi. Asiakaspalvelussa pitää olla ehjät tai ainahi siististi paikatut vermeet.
En ollut tuntea sinua silloin hautajaisissa, mutta onneksi muistin päälläsi olleen palttoon, jonka annoin sinulle lainaksi rippijuhliisi - taisi olla vuonna 63. Kun tulet lomalle, voit palauttaa samalla palttooni. Onhan se jo ollut sinulla 50 vuotta. On ihan mukava nähdä!
Pitääpä tuuva. Missäs sinä nykyisin asustelet kun Yrjölä lopetettiin?
Yrjölästä piti lähtee niinhän se tais olla. Nyt oleskelen Lieksan kansainvälisellä vyöhykkeelle hyvien liikenneyhteyksien varrella. Rautatie on tuossa vieressä ja poliisit, ambulanssit ja palokunta ajelevat tiuhaan monta kertaa päivässä edestakaisin Reunatien raittia. Kansainvälisyys on silmiinpistävää, mutta kyllä täällä pärjää, jos ei kielellisesti niin ainakin kansainvälisillä käsimerkeillä.
Vieläkö sinulla on se paikattu reppu selässa? Mihin se Särkänkatkiiman muori ompeli syvämmenkuvan kun tultiin Jorkan savotasta, vuotta en muista.
Piti oikein miettiä mikä minulla on nyt selässä. Outahan kun nousen ylös sängystä. Nykyinen reppu on jo kolomannessa polovessa ainakin. Tämä on jo repun repun reppu. Sanoitko syvämmenkuva? Reppu piti jättee Itkiinpohjantien varteen Paskalammin rantaan jo Jorkan savotareissun jälkeen. Minun mielestä se ei ollut kuva syvämmestä vaan paljon alempoo. Tais olla Särkänkatkiiman muorin omasta mallista ommeltu. Sinne reppu jäi kun hävetti se kuva. Vieläköhän ois kuva tunnistettavissa jos reppu löytys. Eväspalaset siellä ainahi ois.
Hyvässä kunnossa kuulut olevan kun vielä nouset sängystä. Muistatko vielä kun jouvut lähtemään Särkkäjoen kämpältä niin kiireellä jotta jäi haitari pöyvälle soimaan? Eivät pelikaverit uskonneet jotta pakassa on viis ässee. Puukkoja alakovat kaivelemaan.
En meinannut päästä sängystä ylös kun tuo repun piru on nykyään jo niin painava. Pitäs varmaan myyvä jokunen moottorisaha turhana lastina olemasta. Pensakanisteri pitäs ainakin paikata. Ottaskohan tuo Kilipeläinen nuita sahoja museoonsa. Vaikka eihän näillä oo ikkää vielä kuuttakkaa kymmentä vuotta. Viimeksi taisin käynnistää niitä parikymmentä vuotta sitten.
Oli ne mukavia aikoja ne. Siinä sitä oli tukkilaisromantiikkaa kun puukot rupesi viuhumaan ympärillä. Se oli muuten hyvä haitari. Ostin sen Käkisalmen markkinoilta ennen sotia ja se soitteli Säkkijärven polkankin ihan omia aikojaan alusta loppuun. Onneksi silloin mulla oli kunto kohallaan ja pääsin haitarin soidessa karkuun sestomalla Särkkäjokea pitkin Ruunaaseen ja Lieksanjokea pitkin kirkkorantaan. Kevyestihän tuo tulo sujui tukkijätkältä myötävirtaan vaikka puu oli ihan utju vaen kun piti lujaa vauhtia niin pinnalla pysyi. Kirkkorannassa hyppäsin Koli-laivaan ja jouduin ensimmäisen kerran Lieksasta pois. Ei ois pitäny lähtee. Juuassa oli romantiikka kaukana. Siellä rupesin Elliä rienoomaan ja se olikin sitten pahempi juttu.
Hyvinhän siellä Juuassa kaikki alkoi. Elli pyöräytti kaksospojat jo neljän kuukauden päästä ensitapaamisestamme. Ihmekös tuo, niin ripsakka tyttö jotta. Kuulin minä myöhemmin jotta oli siellä Ellin luona liehakoinut joku naistennaurattaja huijarikin. Laulaa luikauttanut ihan kaksi äänilevyäkin. Toinen taisi olla joku olokihattu vintillä. Oli muka sitten lähtenyt kihloja tienoomaan ja kuulemma on vieläkin samalla reissulla. Huijari mikä huijari.
Kaksospojista kasvoi parimetrisiä miehiä vaikka minulla ei ole pituutta puoltatoista metriä enempää eikä Ellillä sitäkään. Toisesta pojasta tuli laulelija ja toisesta seipäänheittäjä. Jotenkin minua joskus vähän arvelutti vaan en tiijä miksi.
Elä hätäile, kaverin morsian tuli raskaaksi vaikka ei ollut suluhastaan nähnyt puoleentoista vuoteen. Se on sitä viivästynyttä sikiön kehitystä. Muuten muistatko Ponkilaisen Jussia salakkunsa kansa? Oli jelehakka savotalainen aikanaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sossun työntekijät rikollisia, antavat suomalaisten rahat rosvoille.
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.
.
.
.
.
.
..
.
.