Seurustelin/tapailin nelisen vuotta miehen kanssa jolla oli narsistisia piirteitä. Viimeinen vuosi hänen kanssaan meni erosta ja paluusta toiseen. SItten erottiin "lopullisesti". Oltiin noin puoli vuotta erossa ja tyyppi putkahti elämääni ja siitä se taas lähti. Nyt ollaan oltu yhdessä taas puoli vuotta ja tämä aika on ollut ihan ihmeellistä verrattuna aikaisempaan. Tällä kertaa minä vien meitä. Tarkoitan, että saan päättää melkein kaikesta. Minua kehutaan ja olen jalustalla. Itsessäni puolestaan huomaan piirteitä jotka ovat hyvin vieraita aikaisempaan minään. En halua niin paljon näyttäytyä tän tyypin kanssa tuttujen nähden. En enää ikävöi kun olemme omissa kodeissamme vähän kauempana toisistamme. Ennen en kertakaikkiaan meinannut kestää erossa oloa. Ennen rakastin tämän miehen tytärtä. Nykyään en juuri haluaisi olla tekemisissä (mies kehuu tyttöään paljon ja tuo vain hänen hyviä juttujaan esiin. Välillä sanoo minun lapsen vastaavaa heikkoutta ja vähän kuin vertaa epäsuorasti). Koen itsessäni kateutta että tämä tyttö olisi parempi kuin oma poikani. Ei vaan enää ole tunnetta että haluaisin olla tämän tytön kanssa tekemisissä. Miehen kanssa menee hyvin. Yllättävän hyvin! Mutta miksi nyt näin että minä olenkin se joka saa päättää?
Ja kysymys vielä: Miksi tämä mies jatkuvasti kyselee ja tulkitsee ilmeitäni, mielialojani ja tekemisiäni? Kuulen jatkuvasti että kuulostat erilaiselta kuin eilen, miksi kuulostat surulliselta, etkö tykkää tytöstäni kun et puhu hänelle kuten ennen.... Tämä on todella stressaavaa! Olemme vähä päälle kolmekymppisiä molemmat ja molempien lapset ovat alle kouluikäisiä.
Ja kysymys vielä: Miksi tämä mies jatkuvasti kyselee ja tulkitsee ilmeitäni, mielialojani ja tekemisiäni? Kuulen jatkuvasti että kuulostat erilaiselta kuin eilen, miksi kuulostat surulliselta, etkö tykkää tytöstäni kun et puhu hänelle kuten ennen.... Tämä on todella stressaavaa! Olemme vähä päälle kolmekymppisiä molemmat ja molempien lapset ovat alle kouluikäisiä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mies on narsisti. Heillä on tapana seurata ilmeitä ja eleitä, jotta voivat sitten jossain ikävässä vaiheessa käyttää niitä huomioon. Älä jatka suhdetta. Ei siitä mitään hyvää seuraa.
Mutta miksi itse olen nyt kateellinen, mustasukkainen ja mietin enemmän suhdetta hyödyn kannalta. Aikaisemmin ei olisi tullut mieleenkään tällainen mutta huomaisin joskus miehen ajattelevan ja toimivan niin. Nyt mietin itse miten saisin jostain asioista itselleni hyötyä. Pelottaa. Olen muuttunut.
Olet ollut suhteessa, jossa mies dominoi. Mielestäni on ihan luonnollista, että muutut. Otat ohjat omiin käsiisi, et anna enää alistaa, ajattelet itsekin hyötyä.
"Otat ohjat omiin käsiisi, et anna enää alistaa, ajattelet itsekin hyötyä."
Niin, kaiketi sitten pitäisi olla tyytyväinen, kun uuden aloituksen jälkeen suhde toimii nyt hyvin ja hyötyäkin siitä on, vaikka mitä ilmeisimmin kyse ei ole rakkaussuhteesta...
Mutta yksi kohta aloituksessa kuitenkin "pisti" erityisesti silmään, mikä minusta kuullosti erityisen ikävältä ja se liittyyi hänen lapseensa.
Aloittaja kertoi kokevansa, että miehen lapsi olisi parempi kuin hänen omansa ja kertoi tuntevansa kateutta sen vuoksi "Koen itsessäni kateutta että tämä tyttö olisi parempi kuin oma poikani."
Toki on varmaan hyvä asia ettei kovin usein tapaaakaan miehen lasta, koska lapsi saattaisi vaistota ettei aloittaja pidä hänestä jostain syystä ja toivon mukaan hänen omakaan lapsensa ei saa tietää, että äiti on kateellinen miehen lapsesta koska pitää miehen lasta parempana kuin häntä, millä kokemuksella saattaa olla kauaskantoiset vaikutukset lapsen itsetunnolle...
Mutta jotenkin tuosta vertailusta ja kateudesta pitäisi päästä eroon ja hyväksyä lapset sellaisina kuin he ovat...
Minusta on ihan luonnollista, että vanhemmat kehuvat lapsiaan ja heidän saavutuksiaan, hehkuttavat heidän oppimiaan asioita yms. ensimmäisestä hymystä, hampaan puhkeamisesta ja pottakäynnistä lähtien. Se on sitä vanhemman rakkautta ja ylpeyttä omasta lapsestaan...
Mietin, että olisko tuo vuosien on/off suhde tuohon mieheen saanut liian suuren vallan aloittajan mielessä ja lapsetkin on valjastettu osaksi kilpailu-ja valtataistelua, kummanko lapsi on parempi jossa aloittaja kokee olevansa tappiolla, kokien toisen lapsen paremmaksi kuin omansa...
Yleensähän tilanne on niinpäin, että ne omat lapset on niitä parhaita silloinkin vaikka eivät joka asiassa niin täydellisiä olekkaan ja mieleeni muistui täällä myös useinkin linkitetyn Karyl McBriden kirjan nimi, "enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä"
http://www.adlibris.com/fi/kirja/enko-koskaan-ole-tarpeeksi-hyva-9789522400932
Jäikö lääkkeet ottamatta?
Mikä siinä miehessä on sellaista, että hän muka olisi narsisti?
Sekä, että hän ärsyttää sinua ja et keksi enää mitään pahempaa?
Kuvasit juuri henkilön, joka yksinkertaisesti ei voi olla narsisti...miksi yrität tehdä hänestä sellaista?
Ja sille, joka vastasi aloittajan miehen olevan narsisti: Jos viestisi ei ollut läppä, niin olet ihan oikeasti psyykkisen avun tarpeessa (ja olen ihan tosissani ja vakavissani).
Kirjoitit pojastasi entisestä liitostasi...
Oliko lapsen isäkin narsisti, kun kerran erosit?
Olisikohan se aika katsoa vähän peiliin toisten leimaamisen sijaan?
Nyt hän alistaa toisella taktiikalla. Ja kun suhde taas vakiintuu, niin entinen saattaa palata tai tulee uudenlainen kotkotus. Sinun kannattaisi lukea kirja Narsistin vuoristorata/Iiris Aroniemi. Nainen taiteili kymmenen vuotta narsistin kanssa - oli siinä pitkiäkin jaksoja, että asianomainen jo luuli, että nyt tämä juttu alkaa toimia, joutui pettymään ja usein. On sinulla itselläsikin sairaita piirteitä tuossa suhteessa: mukaudut tyypin mukaan, suhde lapsiin, ym.
Ja sinun pitäisi katsoa peiliin