Tohtiiko Lipponen jo nyt kysyä, mikä vika eurossa?

Miten ex- pääministeri Paavo "So what" Lipponen selviää siitä, että tosi änkyröivästi hän yhdessä vv- ministeri Sauli Niinistön kanssa vei 1998 Suomen tuhoisaan EMU-ratkaisuun!

"Paavo Lipponen sutkautti arvovallastaan mielipidepalstalla: "So what?"

Lipponen vastasi kohteliaasti Helsingin Sanomille, ettei lehden kannata olla huolissaan hänen arvovallastaan. Lipponen kirjoitti asiasta HS:n mielipidepalstalla.
Pääministeri Paavo Lipponen ottaa kantaa Helsingin Sanomien mielipidepalstalla lehden taannoiseen pääkirjoitukseen. Lipponen on otsikoinut mielipidekirjoituksensa näin: Kyse ei ollut arvovallastani.

Kirjoitus koskee tapausta, jossa pääminsteri Juha Sipilä tiedusteli Paavo Lipposta yhteiskuntasopimuksen selvitysmieheksi. Lipponen kertoo, että oli vastannut arvostavansa pyyntöä, mutta ei voinut ottaa tehtävää vastaan. Syyksi Lipponen kertoo mielipidekirjoituksessaan suuritöisen selvitystyön, jonka deadline oli 31. elokuuta ja jota ei voinut siirtää myöhemmäksi.

Näin Lipponen jatkaa mielipidepalstalla:

"Kun Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (31. 8.2015) arvuutellaan, että olisin pelännyt arvovaltani menetystä, esitän kohteliaimmin lehdellenne toivomuksen olla huolehtimatta arvovallastani. Onhan lehtenne inspiroima mottoni: So what?"

MTV3 KOTIMAA 01.09.2015
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/paavo-lipponen-sutkautti-arvovallastaan-mielipidepalstalla-so-what/5290076

Vrt.

"So what" ja muut Lipposen sutkautukset

SDP:n presidenttiehdokkaaksi asettuva entinen pääministeri Paavo Lipponen muistetaan lukuisista lentäviksi lauseiksi muuttuneista sutkautuksistaan.

Yksi tuoreimmista kuultiin, kun Lipponen kiisti Wikileaksin tiedon, jonka mukaan hän olisi tavannut kahden kesken Yhdysvaltain suurlähettilään ja presidentti Tarja Halosen.

– Minä keskustelen vaikka Kiinan keisarin kanssa enkä kysy keneltäkään lupaa, Lipponen tokaisi Ylen Ykkösaamussa helmikuussa 2011.


Samassa kuussa Lipposelta kuultiin yhtä tyly vastaus, kun häneltä kysyttiin Halosen ja Venäjän pääministerin Vladimir Putinin käymien keskustelujen vuotamisesta Wikileaksille

– So what! Lipponen ärähti MTV3:n Uutisille.

Joskus Lipponen ei ole edes vaivautunut vastaamaan toimittajille. Näin kävi esimerkiksi helmikuussa 2006, kun Vihreä Lanka kysyi Lipposen kontakteista Brysselissä toimivaan sähköalan yhteistyö- ja edunvalvontajärjestö Eurelectriciin.

– En vastaa, suksikaa kuuseen, Lipponen murisi Wikisitaatit-sivuston mukaan.

Mielipide Natosta selvä

Suhtautumistaan sotilasliitto Natoon Lipponen ei ole peitellyt.

Saksassa eduskunnan puhemiehenä vuonna 2004 vieraillut Lipponen sanoi Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehdelle, että on vain ajan kysymys, milloin Suomi liittyy Natoon.

Marraskuussa 2003 Lipponen ihmetteli Helsingin Sanomissa kielteistä suhtautumista Natoon.

– Kysyn vain, että mikä vika on Natossa? Olisihan se hyvä kuulla.

Eduskunnassakin Lipponen muistetaan monista tokaisuistaan ja ärhentelyistään. Hänet tunnetaan myös ahkerana vanhojen suomalaisten sanontojen käyttäjänä. Puhemies Lipposen suusta on kuultu muun muassa, että "Siperia opettaa" ja "Tavataan nahkurin orsilla".

(MTV3 - Wikiquote)

MTV3 KOTIMAA JULKAISTU 13.08.2011
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/-so-what--ja-muut-lipposen-sutkautukset---/1945560

JK.


Kuten viime päivinäkin viestimissä havaittavissa olleista So what -kuittauksista voitanee päätellä, Paavoja on ainakin kahdenlaisia!

Se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:

"tosi kylmää" ja "pimeää"

olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!

Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut

kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä

Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisin

synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!

Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä
duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?

Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämässä
"Kansalaisaloitteessa kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa" on torstaiaamuun 3.9.2015 - eli UKK:n 115-vuotissyntymäpäivään - mennessä kertynyt allekirjoituksia jo 38 756 kpl!
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Unohdit muutaman Lipposen lausuman sammakon:

" Suomalaiset ovat ruotsalaisia"!!??, "ruotsin kielen taito kuuluu suomalaisen sivistykseen"!!?? jne. jne.

Lipponen on pahimpia pakkoruotsittajia, mitä löytyy. Halveksii suomalaisuutta sydänjuuriaan myöden.

Äänestä

Lipposelta itseltään voisi kysyä: " Mitä vikaa on suomalaisten kielivapaudessa?".

Siis samanlaisessa, kuin on skandikansoilla ja muilla naapurikansoillamme?

Olisi kiva kuulla vastaus....

Äänestä

Paavo Väyrynen on julkaissut kissavideon – "Nyt pöydällä"

– Terve! Kissa on nyt pöydällä, toteaa Paavo Väyrynen uudella videollaan.

Europarlamentaarikko Väyrynen on lähestynyt tänään kansaa internetin rakastamalla videoformaatilla. Väyrynen on nimittäin julkaissut internetiin kissavideon.

Videolla on kuvaa kissasta, sekä poliitikko itse kertomassa viestinsä.

Hänen mukaan Suomen jäsenyydestä euroalueessa tarvitaan nyt kansanäänestys. Väyrynen myös muistuttaa allekirjoittamaan kansalaisaloitteen, joka vaatii äänestyksen järjestämistä.

Vaikka kissavideot yleensä räjähtävät nettisuosioon hetkessä, on tämä pätkä kerännyt vajaa puolitoistatuhatta katselukertaa päivän aikana.

Sen sijaan Väyrysen itse vireille panema kansalaisaloite on puolessatoista kuukaudessa kerännyt kannattajia jo melkein kolmekymmentäyhdeksäntuhatta vaaditusta viidestäkymmenestätuhannesta.

Uusi Suomi

Luotu: 3.9.2015 22:14

VIDEOT

|

KOTIMAA

http://www.uusisuomi.fi/videot/109745-paavo-vayrynen-julkaisi-kissavideon-nyt-poydalla

JK.

Kuten viime päivinäkin viestimissä havaittavissa olleista Paavo "Mooses" Lipposen So what -kuittauksista voitanee päätellä, Paavoja on ainakin kahdenlaisia!

Se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:

"tosi kylmää" ja "pimeää"

olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa kevään 1998 eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!

Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut

kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä

Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisin

synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!

Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä

duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?

Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämässä

"Kansalaisaloitteessa kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa" on perjantaiaamuun 4.9.2015 - eli UKK:n 115-vuotissyntymäpäivän jälkeiseen päivään ja kaksi päivää jälkeen Paavo Väyrysen 69-vuotissyntymäpäivän - mennessä kertynyt allekirjoituksia todellakin jo 38 963 kpl!

Äänestä
  • Väyrynen sekoilee vain enemmän vanhetessaan. Paavo jopa ehdotti, että Suomi liitetäisiin uudestaan Ruotsiin "valtioliiton" nimikkeellä!?

    Äänestä

Se oikealle ohjatkoon, pois harhateiltä johtakoon!

Kyllä nyt pitäisi tulla selväksi kaikille "kyllä meidän on nyt oltava euroalueessa, kun on kerran EU:hun liittytty" -ICT-insinöörelle ja muillekin koneellisen koulutuksen saaneille, kun Nordean pääekonomistin tuskainen parahdus antanee ajattelemisen aihetta pitemmäksikin aikaa Ilta-Sanomien ISTV-haastattelussa!

Euroalueeseen valuvikana syntynyt kriisi on vielä ajava porsaat kotiin, kun järki alkaa palata edes pätkittäin menneitten aikojen varsinaisillekin eurohuumaantuneille!

Eli jopa Nordean ja muidenkin pankkien taloustutkijoiltakin alkaa löytyä jo jos ei nyt vielä katumusta ja parannusta, niin ainakin tunnustusta:

"Nordean Kangasharju Suomen eurokaudesta: ”Nettosaldo miinuksella. Tulipa tehtyä tyhmä päätös”

Nordean mukaan Suomi hyötyy nyt vain osittain maailmantalouden kasvusta. Pankin ekonomistit huomauttavat, että euron kehitys tukee vientiä vain osittain.

– Euro on kyllä heikentynyt Yhdysvaltain dollaria, Ison-Britannian puntaa ja Kiinan juania vastaan, mutta se on vahvistunut Ruotsin kruunua ja varsinkin Venäjän ruplaa vastaan ja meille tärkeään Saksan vientiin euron kurssilla ei ole välitöntä vaikutusta.

Nordean pääekonomistin Aki Kangasharjun mukaan ensimmäiset 15 vuotta eurossa on ollut Suomen talouden kannalta onnetonta aikaa.

– Kyllä se nettosaldo miinuksella on. Jos maailma pysähtyisi tähän, niin pitäisi sanoa, että tulipa tehtyä tyhmä päätös, Kangasharju sanoo ISTV haastattelussa.

Mika Koskinen"

Lähde: ISTV 02.09.2015

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441095086437.html?nomobile=4

JK. Niin pääministeri Juha Sipilän kuin muidenkin - muka keskustaliberaalien - EUro-hurmaantuneiden on syytä pysähtyä ainakin aina illansuussa panemaan kädet peiton päälle ja miettimään itse tykönään eikä siis tyydytyksellä sitä, mihin heikäläisten ja kaltaistensa EU-innostuneiden ja -intoilijoiden politiikka on Suomen talouden jälleen kerran ajanut!

Heidänkin tulisi tajuta, mitä olisikaan Suomi ja Euroopan Unioni ilman Paavoja, sillä niitä on ainakin kahdenlaisia!

Se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:

"tosi kylmää" ja "pimeää"

olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!

Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut

kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä

Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisin

synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!

Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä

duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?

Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Keskiviikkona 7.9.2015 virka-ajan ollessa vielä parhaimmillaan, europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämä kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta vaativa kansalaisaloite on kerännyt puolessatoista kuukaudessa jo 39 310 allekirjoitusta...

Äänestä

tosiasian tajuaa:

"Leikkauksille on vaihtoehto" - ja varsin kelvollisen vaihtoehdon on esittänyt Keskustan kunniapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen 16.7.2015 käynnistämässään kansalaisaloitteessa, jonka tiistaiaamuun 15.9.2015 mennessä on allekirjoittanut yli 41000 Suomen kansalaista!

Aloitteessaan ja myös muissa kirjoituksissaan Paavo Väyrynen on seikkaperäisesti selvittänyt sen, minkämoisiin vaikeuksiin vuonna 1998 silloisen pääministeri Paavo Lipposen ja silloisen valtionvarainministeri Sauli Niinistön vimmalla ajama EMU-liitäntä on Suomen ja sen kansalaiset ajanut!

"Suomi on yhden totuuden ja yhden vaihtoehdon maa. Pyrkimys konsensukseen, yhteisymmärrykseen, tukahduttaa ajattelua ja tyrehdyttää vapaata keskustelua.

Olen koonnut alle hyödyllisiä linkkejä. Leikkauspolitiikalle on vaihtoehto.

Leikkauksille on vaihtoehto (Uusi Suomi)

Rinnakkaisvaluutasta puhtia biotalouteen (Maaseudun tulevaisuus)

Euroalueen ulkopuolella Suomi olisi 25 miljardia euroa vauraampi (blogi)

Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa

http://www.paavovayrynen.fi/2015/09/14/leikkauksille-on-vaihtoehto/

Ks.

http://yle.fi/uutiset/vayrynen_rinnakkaisvaluutta_pelastaisi_leikkauksiltakin/8304623


Väyrynen: Rinnakkaisvaluutta pelastaisi leikkauksiltakin

Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen mukaan menojen rajulle leikkaamiselle on vaihtoehto. Hän ehdottaa muun muassa rinnakkaisvaluutan käyttöönottoa Suomen talouden kasvattamiseksi.

Keskustan europarlamentaarikko Paavo Väyrynen arvostelee Uuden Suomen blogissaan hallituksen menoleikkauksia.

[ks. http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202479-leikkauksille-on-vaihtoehto ]

Väyrynen moittii Suomea yhden vaihtoehdon maaksi, jossa menoleikkaukset ovat ainoa totuus julkisen talouden tasapainottamiseksi ja kestävyysvajeen leikkaamiseksi.

Väyrysen mukaan leikkauksille on vaihtoehto. Hän laskee, että jos Suomi ottaisi käyttöön rinnakkaisvaluutan ja toteuttaisi lisäksi järkevää tulo- ja finanssipolitiikkaa, taloutemme voisi kasvaa lähi vuosina noin kolmen prosentin vuosivauhtia.

Väyrynen väittää, että valtion velkaantuminen pysähtyisi nopeasti hänen ehdottamallaan mallilla.

– Neljän vuoden kuluttua kansantulomme voisi olla yli 20 miljardia euroa ennakoitua suurempi ja julkisen vallan käytössä voisi olla yli 10 miljardia ennakoitua enemmän, Väyrynen kirjoittaa.

Perustelut löytyvät Ruotsi-vertailusta

Väyrynen moittii euroalueeseen liittymistä virheeksi ja ottaa vertailukohdaksi Ruotsin, jonka talous on samankaltainen Suomen kanssa.

– Eurosta on hyötynyt vain Saksa. Professori Vesa Kanniaisen johtama työryhmä on arvioinut, että euroalueen maat ovat kärsineet keskimäärin 10 prosentin hyvinvointitappion. Suomen tappio on ollut tätä suurempi, kuten vertailu Ruotsiin osoittaa, Väyrynen toteaa tekstissään.

Europarlamentaarikko näkee ehdotuksessaan suuria mahdollisuuksia:

– Kasvun ansiosta palkkojen leikkauksista, eläkeindeksien jäädyttämisestä ja pahimmista menoleikkauksista voitaisiin luopua. Kaikki voittaisivat. Vireillä olevat rakenneuudistukset on toteutettava joka tapauksessa.


Väyrynen: Rinnakkaisvaluuttaan siirtyminen toisi kansantalouteen miljardeja 31.8.

[ ks. http://yle.fi/uutiset/vayrynen_rinnakkaisvaluuttaan_siirtyminen_toisi_kansantalouteen_miljardeja/8268012 ]

[ks. http://yle.fi/uutiset/vayrynen_haluaa_markat_frangit_ja_liirat_kayttoon_euron_rinnalle/8167855 ]

Väyrynen haluaa pelastaa euron markalla 22.7.

Väyrynen haluaa markat, frangit ja liirat käyttöön euron rinnalle 20.7.

Laura Holappa
Laura Valta
Yle Perämeri
http://yle.fi/uutiset/vayrynen_rinnakkaisvaluutta_pelastaisi_leikkauksiltakin/8304623

JK. Tästä on kysymys:

Paavo Väyrynen: Suomen tulisi erota euroalueesta

Suomi on kärsinyt kuulumisesta euroalueeseen enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat, kirjoittaa europarlamentaarikko Paavo Väyrynen Yle Lapin kolumnissaan.

Eilen Euroopan parlamentissa käytiin värikästä keskustelua Kreikan velkaongelmasta. Paikalla oli myös Kreikan pääministeri Alexis Tsipras.

Euroalueella on muitakin ylivelkaantuneita valtioita, jotka saattavat ajautua maksukyvyttömiksi.

Kysymys ei ole vain Kreikasta. Euroalueella on muitakin ylivelkaantuneita valtioita, jotka saattavat ajautua maksukyvyttömiksi. Näiden maiden vaikeudet johtuvat siitä, että yhtenäisvaluutassa on mukana liian erilaisia kansantalouksia.

Yhtenäisvaluuttaa perusteltiin sillä, että se luo Eurooppaan yhtenäisyyttä. On käynyt päinvastoin. Euroalueelle on syntynyt pahoja ristiriitoja sekä jäsenmaiden välille että niiden sisälle.

Olisi pitänyt tehdä kuten me Keskustan europarlamentaarikot 20 vuotta sitten esitimme. Eurosta olisi tehty yhteinen raha, jonka rinnalla kansalliset valuutat olisivat säilyneet. - -"

http://yle.fi/uutiset/paavo_vayrynen_suomen_tulisi_erota_euroalueesta/8139735

Siksi siis nyt tarvitaan
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ja_sama_ruåtsiksi kirjoitti:

Miten ex- pääministeri Paavo "So what" Lipponen selviää siitä, että tosi änkyröivästi hän yhdessä vv- ministeri Sauli Niinistön kanssa vei 1998 Suomen tuhoisaan EMU-ratkaisuun!

"Paavo Lipponen sutkautti arvovallastaan mielipidepalstalla: "So what?"

Lipponen vastasi kohteliaasti Helsingin Sanomille, ettei lehden kannata olla huolissaan hänen arvovallastaan. Lipponen kirjoitti asiasta HS:n mielipidepalstalla.
Pääministeri Paavo Lipponen ottaa kantaa Helsingin Sanomien mielipidepalstalla lehden taannoiseen pääkirjoitukseen. Lipponen on otsikoinut mielipidekirjoituksensa näin: Kyse ei ollut arvovallastani.

Kirjoitus koskee tapausta, jossa pääminsteri Juha Sipilä tiedusteli Paavo Lipposta yhteiskuntasopimuksen selvitysmieheksi. Lipponen kertoo, että oli vastannut arvostavansa pyyntöä, mutta ei voinut ottaa tehtävää vastaan. Syyksi Lipponen kertoo mielipidekirjoituksessaan suuritöisen selvitystyön, jonka deadline oli 31. elokuuta ja jota ei voinut siirtää myöhemmäksi.

Näin Lipponen jatkaa mielipidepalstalla:

"Kun Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (31. 8.2015) arvuutellaan, että olisin pelännyt arvovaltani menetystä, esitän kohteliaimmin lehdellenne toivomuksen olla huolehtimatta arvovallastani. Onhan lehtenne inspiroima mottoni: So what?"

MTV3 KOTIMAA 01.09.2015
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/paavo-lipponen-sutkautti-arvovallastaan-mielipidepalstalla-so-what/5290076

Vrt.

"So what" ja muut Lipposen sutkautukset

SDP:n presidenttiehdokkaaksi asettuva entinen pääministeri Paavo Lipponen muistetaan lukuisista lentäviksi lauseiksi muuttuneista sutkautuksistaan.

Yksi tuoreimmista kuultiin, kun Lipponen kiisti Wikileaksin tiedon, jonka mukaan hän olisi tavannut kahden kesken Yhdysvaltain suurlähettilään ja presidentti Tarja Halosen.

– Minä keskustelen vaikka Kiinan keisarin kanssa enkä kysy keneltäkään lupaa, Lipponen tokaisi Ylen Ykkösaamussa helmikuussa 2011.


Samassa kuussa Lipposelta kuultiin yhtä tyly vastaus, kun häneltä kysyttiin Halosen ja Venäjän pääministerin Vladimir Putinin käymien keskustelujen vuotamisesta Wikileaksille

– So what! Lipponen ärähti MTV3:n Uutisille.

Joskus Lipponen ei ole edes vaivautunut vastaamaan toimittajille. Näin kävi esimerkiksi helmikuussa 2006, kun Vihreä Lanka kysyi Lipposen kontakteista Brysselissä toimivaan sähköalan yhteistyö- ja edunvalvontajärjestö Eurelectriciin.

– En vastaa, suksikaa kuuseen, Lipponen murisi Wikisitaatit-sivuston mukaan.

Mielipide Natosta selvä

Suhtautumistaan sotilasliitto Natoon Lipponen ei ole peitellyt.

Saksassa eduskunnan puhemiehenä vuonna 2004 vieraillut Lipponen sanoi Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehdelle, että on vain ajan kysymys, milloin Suomi liittyy Natoon.

Marraskuussa 2003 Lipponen ihmetteli Helsingin Sanomissa kielteistä suhtautumista Natoon.

– Kysyn vain, että mikä vika on Natossa? Olisihan se hyvä kuulla.

Eduskunnassakin Lipponen muistetaan monista tokaisuistaan ja ärhentelyistään. Hänet tunnetaan myös ahkerana vanhojen suomalaisten sanontojen käyttäjänä. Puhemies Lipposen suusta on kuultu muun muassa, että "Siperia opettaa" ja "Tavataan nahkurin orsilla".

(MTV3 - Wikiquote)

MTV3 KOTIMAA JULKAISTU 13.08.2011
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/-so-what--ja-muut-lipposen-sutkautukset---/1945560

JK.


Kuten viime päivinäkin viestimissä havaittavissa olleista So what -kuittauksista voitanee päätellä, Paavoja on ainakin kahdenlaisia!

Se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:

"tosi kylmää" ja "pimeää"

olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!

Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut

kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä

Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisin

synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!

Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä
duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?

Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämässä
"Kansalaisaloitteessa kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa" on torstaiaamuun 3.9.2015 - eli UKK:n 115-vuotissyntymäpäivään - mennessä kertynyt allekirjoituksia jo 38 756 kpl!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu