Mieskamu, jonka tuntenut yli vuoden. Eroprosessinsa kesken, asuu yksin, lähimmässä kaupungissa.
Ramppautuu luonani jatkuvasti, jo riesaksi asti. en esim. pyynnöstäni huolimatta saa unirauhaa (yksiössä), kotonani, että jaksan töissä seuraavan päivän. Pyrkii milloin milläkin verukkeella kylään, yleensä tuo jotain- jota en ole kysynyt, pyytänyt, tahtonut. Keväällä jo oli melko episodi... Halusin kotiini kertyneet(tuomansa, lupaa kysymättä) hänen tavaransa pois häiritsemästä elämääni.
Oma kotinsa on röykkiöitä- mitä erilaisinta kamaa, ei järjestystä, ja ihan liikaa että kukaan- itsekkään löytäisi mitään siellä, tai mahtuisi normaalisti asumaan, tai voisi vieraitakaan kutsua.
Mieskamu myös puuttuu asioihini. Tarkoitan semmoisia arkipäivän juttuja, joissa pitäisi voida päättää itse: esimerkiksi mihin laitan oman pyykkini kuivumaan, ulos vai kuivaushuoneeseen. Millaisilla hammaslankaimilla putsaan hammasvälit, jne- lista on ihan loputon! Itse en saa päättää, mitä kotonani pakastimessa on. En, mitä syön- kun ruokaa tuodaan harva se ilta.(Valmista yleensä jotain inhaa köyhäjakeluruokaa.) Mitäs siinä köyhänjakeluruuassa muuten- mutta töissäkäyvänä söisin välillä itsetehtyä, kunnon tarpeista.
Olen yrittänyt mieskamulle olla tukihenkilönä. Helpottaisi kun tietäisi mistä kyse. Hän on myös tavoiltaan "samaa jauhava", eli muistaa toisten tekemiset- ei kymmentä kertaa vaan yli kolmesataa kertaa vuoteen, jne ne vuodet. en jaksaisi olla tuommoisessa kuuntelijana. Sotkenut lapsiinsakin välit.
Jos kellä ois antaa vinkkii, mitä tuo homma voisi olla... Ai niin, nukkuu seurassani ok, muuten huonosti. Voiko johtua eroprosessista, että ei jaksa pitää huolta asioistaan kunnolleen? Autonsa on oikea rojukaaos sekin- jopa siellä kuskin jalkotilassa on rojua.
Toivelistallani on alkanut olla yöunia, univelkaakin pois nukuttavaksi. Samoin omaa elämisen hengitystilaa- jokainen vapaa kun pitäisi viettää miehen kanssa. (joka sitten paasaa eroprosessistaan, tms.
Ramppautuu luonani jatkuvasti, jo riesaksi asti. en esim. pyynnöstäni huolimatta saa unirauhaa (yksiössä), kotonani, että jaksan töissä seuraavan päivän. Pyrkii milloin milläkin verukkeella kylään, yleensä tuo jotain- jota en ole kysynyt, pyytänyt, tahtonut. Keväällä jo oli melko episodi... Halusin kotiini kertyneet(tuomansa, lupaa kysymättä) hänen tavaransa pois häiritsemästä elämääni.
Oma kotinsa on röykkiöitä- mitä erilaisinta kamaa, ei järjestystä, ja ihan liikaa että kukaan- itsekkään löytäisi mitään siellä, tai mahtuisi normaalisti asumaan, tai voisi vieraitakaan kutsua.
Mieskamu myös puuttuu asioihini. Tarkoitan semmoisia arkipäivän juttuja, joissa pitäisi voida päättää itse: esimerkiksi mihin laitan oman pyykkini kuivumaan, ulos vai kuivaushuoneeseen. Millaisilla hammaslankaimilla putsaan hammasvälit, jne- lista on ihan loputon! Itse en saa päättää, mitä kotonani pakastimessa on. En, mitä syön- kun ruokaa tuodaan harva se ilta.(Valmista yleensä jotain inhaa köyhäjakeluruokaa.) Mitäs siinä köyhänjakeluruuassa muuten- mutta töissäkäyvänä söisin välillä itsetehtyä, kunnon tarpeista.
Olen yrittänyt mieskamulle olla tukihenkilönä. Helpottaisi kun tietäisi mistä kyse. Hän on myös tavoiltaan "samaa jauhava", eli muistaa toisten tekemiset- ei kymmentä kertaa vaan yli kolmesataa kertaa vuoteen, jne ne vuodet. en jaksaisi olla tuommoisessa kuuntelijana. Sotkenut lapsiinsakin välit.
Jos kellä ois antaa vinkkii, mitä tuo homma voisi olla... Ai niin, nukkuu seurassani ok, muuten huonosti. Voiko johtua eroprosessista, että ei jaksa pitää huolta asioistaan kunnolleen? Autonsa on oikea rojukaaos sekin- jopa siellä kuskin jalkotilassa on rojua.
Toivelistallani on alkanut olla yöunia, univelkaakin pois nukuttavaksi. Samoin omaa elämisen hengitystilaa- jokainen vapaa kun pitäisi viettää miehen kanssa. (joka sitten paasaa eroprosessistaan, tms.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos tyyppi terve olisi, niin ei hän tuolla tavoin käyttäytyisi. Hän on jotenkin tykästynyt sinuun, hakee varmaan seuraa yksinäisyyteensä. Sain käsityksen, ettette seurustele vaan olette vain ystäviä.
Aina kun tukee tai auttaa läheistä, niin pitää jo alussa laittaa rajat ja pitää niistä. Olisi hyvä miettiä, mihin on valmis ja mitä apua voi antaa. Eikö ole niin, että ystävät voivat käydä kylässä ja silloinkin sovittuun aikaan. Ei niitä asumaan pidä päästää puhumattakaan, että alkaisi syömään vieraan eväitä, ja sallisi kulkijoiden määräillä elämäänsä. Sinulla on livennyt mopo alta jo alkuunsa. Onhan se hankalaa jos homma on noin pitkälle päässyt. Ei voisi sulkea ovea kokonaan ja katkaista välejä.
Eräs ystävä oli joutunut kerran samanlaiseen liriin. Oli luvannut ystävälleen että saa asustella luonaan muutaman viikon kunnes tämä kaveri löytää oman asunnon. No mokoma olikin jäänyt eikä alkanut tehdä elettäkään etsiä omaa kämppää. No ei auttanut muu kuin sanoa oma vuokrasopimus irti ja sanoa että ensi kuussa minä muutan sitten tästä pois. Määrätietoisesti ystäväni oli sitten siirtänyt rojunsa uuteen asuntoon ja sanonut ettei uudessa asunnossa ole enää tilaa "alivuokralaisille". Sopu ja ystävyys siinä kuitenkin säilyi.
Kun teen ihmissuhdetyötä ja tapaan ihmisiä, niin minulla on periaate, että tavataan jossain "ulkona": seurakunnassa, lenkillä, kirpparilla voi käydä, jos olen siellä vuorossa. En yleensä pyydä kotiini tai mikäli niin tapahtuu, niin siitä sovitaan ennakolta. Kyllä se oma elämä ja kotirauha pitää säilyttää. En tahdo loukata mielenterveysongelmaisia ja päihteiden kanssa veslaavia, mutta nämä ovat ihmisiä, että heidän kanssaan on kusessa, jollei pidä selviä rajoja tukiessa ja yhteyden pidossa.