Pakolaispolitiikasta lainaus Hesarista

Coypastailija

"Oxfordin yliopiston professori Paul Collier suomii kovin sanoin länsimaiden pakolaispolitiikkaa, niin Välimeren kuin Syyrian suhteen.

Collier, yksi maailman johtavista kehityspolitiikan asiantuntijoista, on juuri palannut Jordanian pakolaisleireistä. Niissä elää miljoonia syyrialaisia.

"On hirveää, että ihmisiä hukkuu Välimereen. Mutta sen sijaan, että keskitymme tuhansiin venepakolaisiin, meidän tulisi keskittyä näihin leireihin."

Kuka
Sir Paul Collier

Syntyi 23. huhtikuuta 1949 Sheffieldissä, Englannissa.

Toimii taloustieteen professorina Oxfordin yliopistossa. Johtaa yliopiston Afrikan talouksia tutkivaa instituuttia.

Maailman johtavia kehityspolitiikan asiantuntijoita. Työskenteli aiemmin Maailmanpankin tutkimusosaston johtajana.

Kirjoittanut useita palkittuja teoksia köyhyydestä ja globalisaatiosta. Uusin kirja Exodus: How Migration is Changing Our World, julkaistiin vuonna 2013. Kirjan mukaan kaikki hyötyisivät siitä, että rikkaat maat rajoittaisivat niihin kohdistuvaa maahanmuuttoa.

Valtaosa venepakolaisista on syyrialaisia. Collier huomauttaa, että he ovat todella pieni vähemmistö niistä kymmenestä miljoonasta, jotka ovat paenneet Syyrian sotaa.

"Venepakolaiset eivät myöskään määritelmällisesti ole kaikista suurimman avun tarpeessa, koska matka maksaa varsin paljon."

Välimerta ylittävien ihmisten pelastamiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen, professori sanoo. Sen jälkeen heidät tulee lähettää takaisin pakolaisleireille.

"En näe ihmisten palauttamisessa eettistä ongelmaa, kunhan leirit pitävät yllä heidän arvokkuuttaan ja valmistavat heitä palaamaan Syyriaan sodan jälkeen."

Tällä hetkellä näin ei ole. Collierin mukaan leirien suurin ongelma on, että ihmisiltä riistetään autonomia.

"YK:n pakolaisjärjestö on täysin pihalla. Se kohtelee pakolaisia kuin avuttomia lapsia. Tilanne on raivostuttava", tällä viikolla Helsingissä vieraillut Collier puhisee.

Hän mainitsee esimerkkinä sen, että pakolaisten ei anneta tehdä töitä. Monet lapset eivät käy koulua, koska heitä ei kiinnosta Jordanian järjestämä opetus. Samaan aikaan leireillä on satoja työttömiä syyrialaisia opettajia.

Olosuhteita olisi professorin mukaan helppo parantaa. Aivan suurimman pakolaisleirin vieressä sijaitsee valtava käyttämätön teollisuusalue.

Artikkeliin liittyvät

Maputolaiset koululaiset aloittelivat opiskelupäiväänsä viime maaliskuussa Mosambikissa. Suomen kehitysapulinja saa kiitosta Collierilta 6.6.2015
"Sinne voisi keskittää kevyttä teollisuutta, joka työllistäisi pakolaisia. Siihen tarvittaisiin länsimaisia yrityksiä ja mahdollisuus viedä tuotteita tullivapaasti EU:n alueelle."

Collier arvioi Syyrian sodan päättyvän pian, koska keskituloisten maiden konfliktit harvoin pitkittyvät.

Sen jälkeen edessä on miljoonien pakolaisten siirtyminen takaisin maahan. Professori katsookin, että pakolaisleirien näköalattomuuteen puuttuminen on olennaista koko Syyrian tulevaisuuden kannalta.

Lisäksi Collier pitää sitä tärkeänä, jos Välimeren muuttuminen joukkohaudaksi halutaan estää. Mitä parempaa elämä leireissä on, sitä harvempi haluaa lähteä.

"Ihmiset hukkuvat, koska meillä on järjettömin turvapaikkajärjestelmä jonka ihmismieli voi kuvitella. Ellet hyppää veneeseen ja riskeeraa elämääsi, mahdollisuudet turvapaikkaan ovat käytännössä olemattomat."

Collierin mielestä EU houkuttelee ihmisiä kuolemaansa.

"On absurdia, että heiluttelemme ihmisten edessä lottokuponkia: joko hukut tai pääset taivaaseen."

Collierin mukaan pakolaisten palauttaminen puuttuisi ongelmaan. Lisäksi se on hänestä järkevää, koska maahanmuutto voi olla yhteiskunnille haitallista.

Tämä on myös hänen uusimman kirjansa, Exoduksen, viesti. Kysymys siitä, onko maahanmuutto hyvä vai huono asia, on Collierin mielestä väärä.

"Sitä voi olla sekä liikaa että liian vähän. Tämän pitäisi olla ilmiselvää, mutta jostain syystä se on kiistanalaista."

Collier katsoo sekä maahanmuuton vastustajien että puolustajien olevan syyllisiä keskustelun vinoutumiseen. Molemmat harjoittavat valtavaa liioittelua.

"Maahanmuuton taloushyödyt ovat niin pieniä, että niistä on turha edes puhua. Olennaista on tarkastella sen sosiaalisia vaikutuksia."

Liian suuri monimuotoisuus rapauttaa professorin mukaan sosiaalista yhteenkuuluvuutta, mikä heikentää ihmisten välistä luottamusta ja yhteistyökykyä.

Collier on kyllästynyt maahanmuutosta puhumiseen.

"Työni perustui ajatukselle, että voisimme vihdoin käydä asiasta järkevää keskustelua. Huomaan olleeni väärässä. Toivon, että en olisi aloittanut koko aiheesta"

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1433480590053?jako=028060c466521b5b9b95527ef32a2186

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rasistinot

      Suomen pakolaispolitiikka on vaihtoehdotonta, kuten kaikki asiat tässä yhden totuuden maassa ovat. Me vain otamme lisää ja lisää pakolaisia, vaikka tiedetään, että siitä ei ole kuin haittaa kaikille osapuolille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2031
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1932
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      146
      1523
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1173
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1127
    Aihe