Olen huomannut toistuvasti, että kun kirjoittaa kannustavan viestin toiselle mielenterveysongelmaiselle, niin keskustelu loppuu siihen paikkaan. Kyseinen aloittaja tai muu keskustelija ignooraa viestini eikä kukaan muukaan sitä kommentoi.
Täällä on soveliasta vain kauhistella psykiatrian ääri-ilmiöitä, joita kieltämättä on.
Itse olen kokenut, että vertaistuki parhaimmillaan on sitä kannustusta, siksi olen kirjoitellut tänne. Mutta tuntuu aika turhalta, kun viesteihin ei reagoida. Ikään kuin minua ei olisi olemassakaan. Kun oikeassa elämässä kuitenkin on ja vuorovaikutusta tapahtuu.
Täällä on soveliasta vain kauhistella psykiatrian ääri-ilmiöitä, joita kieltämättä on.
Itse olen kokenut, että vertaistuki parhaimmillaan on sitä kannustusta, siksi olen kirjoitellut tänne. Mutta tuntuu aika turhalta, kun viesteihin ei reagoida. Ikään kuin minua ei olisi olemassakaan. Kun oikeassa elämässä kuitenkin on ja vuorovaikutusta tapahtuu.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tää sivusto on ollut tuhoon tuomittu jo aivan liian kauan.
Oikeat keskustelijat ovat luovuttaneet ja tilalle on tullut tyhjäpää jammuja, joilla ei ole muuta tekemistä kuin pilailla toisen pahalla ololla tai muuten vain käyttäytyä kuin teinit konsanaan.
Joskus saattaa kehkeytyä asiallinenkin keskustelu, mutta lähes aina mukaan tulee joku vatipää joko pätemään tai jauhamaan turhaa sontaa.
Toisaalta taas, ei välttämättä uskalla tai kehtaa jakaa ajatuksiaan. Vastata toisen tuskaan.
Ei ehkä osaa lohduttaa, ei tiedä mitä sanoisi vaikka itseä painaisi sama taakka.. Kun ei ole itsellekkään kukaan koskaan sanonut mitään, ei sitä välttämättä osaa myöskään toista auttaa.
Onko sitten niin, että kannustus herättää pelkoa, että se on vain turhaa toiveajattelua. Rohkaisen sinua kaikesta huolimatta kannustamaan ja uskomaan tulevaisuuteen. Mielenterveysongelmiin voi saada apua ja ne voivat helpottaa jopa hävitä kokonaan.
Tämä palsta nyt on monelle vain keino purkaa mieltään kirjalliseen muotoon, ei siinä oikein keskustelua tai vastauksia haeta. Jos joku on tällaisia palstoja pidempään lukenut niin ne kannustavat viestit alkavat muistuttamaan toisiaan huomattavan paljon, eikä ne oikein sadannella kerralla tehoa sen enempää kuin ensimmäiselläkään, ne oppii tavallaan suodattamaan pois taustakohinana.
Suomenkielisestä netistä ei oikein hyviä mielenterveysongelmiin liityviä keskustelupalstoja löydy, jos osaa englantia niin vaihtoehdot on paljon paremmat.
Ihmisten voi olla vaikea kommentoida toisten tilanteita. Eivät ehkä halua loukata, jos sanovatkin väärin. Pelkäävät pahentavansa toisen tuskaa. Kyllähän toisten kannustus on todella mukavaa luettavaa. Hyvä, jos olet ollut kannustava. Viestilläsi on voinut olla suurempi vaikutus kuin osaat arvata.
Psykiatrian epäkohtien kommentointi on yleistynyt nettifoorumeillkain, mikä on ihan maailmanlaajuinen trendi. Keskustelua käydään tällä hetkellä kiihtyvään tahtiin, koska väärinkäytöksiä ja psykiatrian ammattikunnan harjoittama tiedonpimitys on tullut vahvemmin kansan tietoisuuteen viime vuosien laajojen paljastusten myötä.
Tsemppiä ja jaksamista sulle.. Itse olen ollut todella pohjalla mutta nyt olen matkalla ylöspäin ja eteenpäin. Pikku hiljaa, pienin askelin.
Jos osaat englantia, niin kannattaa mennä englanninkielisille foorumeille, googlaamalla löydät varmasti. Ulkomailla on paljon keskustelufoorumeja myös mielenterveys-ongelmista kärsiville ja se keskustelu on asiallisempaa, rakentavampaa ja vertaistukeakin saattaa saada.
Ehkä se mitä laitat ei ole sitä, mitä kirjoittaja hakee...
Voisiko olla, että viesteissäsi on jotain outoa ja siksi niihin ei reagoida...
Mielenterveyskuntoutuja aika harvoin pystyy tuottamaan oikeanlaista tekstiä toisille mielenterveysongelmaiselle. Vertaistuki on ihan oma juttunsa ja ympäristönsä, tämä keskustelupalsta ei ole sellainen paikka.
Tällä palstalla näkee hyvinkin outoja "kannustus" viestejä, joista osa on jopa haitallisia. Ei ole mikään ihme, ettei niihin tule vastausta (en siis tiedä millaisia sinun viestisi ovat vaan puhun yleisesti)
Reagointisi tällaiseen asiaan vähän kertoisi siitä, että olet aika alkutaipaleella oman matkasi kanssa. Ehkä sinun psyykkeelle ei tee hyvää kovin aktiivisesti käydä keskustelupalstoilla, sillä olet ehkä hakemassa täältä jotain sellaista, mitä täällä ei ole.
Tsemppiä kuitenkin paranemiseesi :)
ps. ja tämä oli ihan oikea kannustusviesti.
En ole mielenterveyskuntoutuja, jos termillä tarkoitetaan eläkkeellä tai kuntoutustuella oleevaa henkilöä. Enkä tule koskaan paranemaan terveeksi, jos terveellä tarkoitetaan sitä, ettei ole koskaan mitään oireita.
Viesteissäni voi todellakin olla jotain "outoa",, sillä en mene henkilökohtaisuuksiin.
Jos olen alkutaipaleella matkani kkanssa, njiin mitenkähän kauan sitä matkaa vielä on jäljellä? Takana yli 40 vuotta erilaisia hoitoja ja itsehoitoa, joka on mielestäni kaikkein tärkeintä.
En itse asiassa ole hakemassa täältä mitään itselleni, tämä on ajankulua työpäivän ohessa ja kirjoitan tänne toisinaan siksi, että meilestäni minulla on yhtä ja toista sanottavaa omakohtaisen kokemuksen kautta. Olen kuitenkin huomannut,, että olen vähentänyt sitä kirjoittelua. Ei taida olla kenellekään siitä hyötyä.
Ihan hyvä muistuttaa, että henkistenkin pitkäaikaisten pulmien kanssa voi elää tavallista elämää.Niinhän tekevät lukuisat elinikäisiä ruumiillisia tautejakin sairastavat.-Eikös itsehoito ole terveellistä oman tilanteen huomioon ottavaa elämää.Kuntoilua, virkistäytymistä, harrastuksia ja toivattavasti kivoja ihmisiäkin.
Mitä itsehoito on, on mielestäni paljolti riippuvaista siitä, millaisesta henkilöstä on kysymys. Samat asiat eivät sovi kaikille. Itse esimerkiksi viihdyn ihmisten kanssa työssä ja työhön liittyvissä yhteistyösuhteissa ja harrastuksissa, mutta niiden vastapainoksi haluan paljon yksinoloa. Ei kuuloonkaan, että lähtisin ihan muuten vain jonnekin iltaa istumaan tai sivistyneesti sohvalle seurustelemaan. Minua joskus harmittaa, kun automattisesti ajatellaan, että kaikkeen on vastauksena se, että on mahdollisimman paljon sosiaalisia suhteita ja ns. läheisiä. Itse olen tiedostanut nyt vanhempana, että en halua jotakuta jatkuvasti lahkeeseen roikkumaan. Enkä tarvitse toista ihmistä siihen, että "uskallan" mennä minne minua huvittaa.
Tuo vertaus somaattisiin pitkäaikaissairauksiin on minunkin mielestäni hyvä, mutta tällä palstalla se usein tyrmätään.
Pahoittelen kirjoitusvirheitä, täällä ei ole oikolukua. Minulla kun on kaikkien diagnoosien lisäksi vielä lievä lukihäiriö. Ei siitä ole kyllä mitään haittaa, lyöntivirheitä vain tulee ja tekstin joutuu oikeassa elämässä tarkistamaan.
Eihän se haittaa vaikkei kannustaviin viesteihin vastattaisikaan. Meinaan että kirjoittaminen sinänsä on jo terapiaa.
Tällä kertaa itse olen ihan tyhjä takki. Tiedän kuitenkin että henkiset lama-ajat menevät ja tulevat. Itsellä näin aina. Etenkin syksyllä.
Mä sain mielettömän avun psykodynaamisesta terapiasta masennukseen ja yleiseen ahdistuneisuushäiriöön. Olen ns. "jatkoajalla"! Olin vuonna 2011 niiiiin loppu ahdistusteni vuoksi. En uskonut saavani helpotusta, mutta niin kävi ja nyt olen hyvässä kunnossa. Selvisin lisäksi ilman lääkkeitä. Mieheni tuki ehkä korvasi sen. Kaikkeen voi saada apua kun sitä vain sitkeästi haluaa. Toipumisen alku on oma halu elää parempaa elämää! Voimia Sinulle!