Riistakamera ottaa kuvia ilman kuvattavaa

Riistakamerani on alkanut ottamaan kuvia ilman, että sen edessä on mitään kuvattavaa. Laitoin ir-tunnistimen eteen mustan teipin, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Kamera räpsii edelleen silloin kun sille huvittaa. Mikä mahtaa antaa herätteen kameralle ?
8133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tarkista, onko asetukset muuttuneet. Niissä taitaa olla myös toiminto, että ottaa ajastettuna kuvia.
Toisaalta musta teippi IR-tunnistimen edessä ei välttämättä vaikuta. IR (Infrapuna) on lämpösäteilyä, joka saattaa toimia myös teipin läpi.

Valonvaihtelut, oksien heiluminen, linnut, ym. saattaa myös vaikuttaa liiketunnistimeen.

Äänestä
  • Kyseisessä mallissa ei ole ajastettua kuvaustoimintoa, joten se ei ole tähän syynä. Tuskin nuo muutkaan, sillä kamera räpsii kuvia myös yölla. Toki se kuvaa myös silloin, kun edessä on kuvattavaa, vaikkapa kissa. Pintaliitoskomponenteillä kasattu, joten niiden vaihtaminen ei onnistu ainakaan minulta. Vika on ollut jo varmaan vuoden. Joskus se hiukan tokeni, kun emännän föönillä olin lämmittänyt toosan kuumaksi. Olisko huono juotos jossakin tms, mutta sen paikallistaminen ei onnistu. CE -> China Export ;)

    Äänestä

  • KG680 kirjoitti:

    Kyseisessä mallissa ei ole ajastettua kuvaustoimintoa, joten se ei ole tähän syynä. Tuskin nuo muutkaan, sillä kamera räpsii kuvia myös yölla. Toki se kuvaa myös silloin, kun edessä on kuvattavaa, vaikkapa kissa. Pintaliitoskomponenteillä kasattu, joten niiden vaihtaminen ei onnistu ainakaan minulta. Vika on ollut jo varmaan vuoden. Joskus se hiukan tokeni, kun emännän föönillä olin lämmittänyt toosan kuumaksi. Olisko huono juotos jossakin tms, mutta sen paikallistaminen ei onnistu. CE -> China Export ;)

    onko se liiketunnistin erillinen moduuli, jonka voi vaihtaa?
    omissa pihavaloissa nuo liiletunnistimet on pakkasten jälkeen alkanut tekemään tuota ihan samaa. mutta kun liiketunnistinmoduulin vaihtoi, toimi taas. ne maksaa ebayssa luokkaa euro per kipale.
    http://www.ebay.com/bhp/pir-sensor

    tarkemmin kun katsoi, ei niissä ole edes luvattu kuin -15C kestävyys.

    Äänestä


  • kxkdndnkddkkd kirjoitti:

    http://www.ebay.com/itm/10pcs-HC-SR501-IR-Pyroelectric-Infrared-IR-PIR-Motion-Sensor-Detector-Module-/261809062847

    ja jos se on vaihdettava, voin noita suositella. ne on talvenkin kestäneet, vaikka niissäkään sitä ei luvata.

    Riistakameran ir-sensori on n. pikkusormen kynnen kokoinen komponentti, joten tuo ei tule kysymykseenkään. En usko, että vika on siinä, vaan liipaisu tulee jostain muualta. No irroitan tuon komponentin ja kokeilen, jatkaako kamera kuvaamista ilman sitä. Juuri muuta en pysty sille tekemään. Jos jatkaa, niin vika ei ollut siinä.

    Äänestä

  • Jos ir-sensori, tai siihen liittyvä vahvistin pätkii, tulkitsee kamera sen liikkeeksi ja nappaa kuvia. Liiketunnistinhan perustuu IR-sensoriin, jonka edessä on pystysuorilla
    urilla varustettu prismakupu. Kun lämpösäteilyä emittoiva kohde liikkuu, prismat tekevät IR-sensorille vaihtelevan IR-säteilyvoimakkuuden, joka laukaisee kameran.

    Äänestä

  • näinsetoimii kirjoitti:

    Jos ir-sensori, tai siihen liittyvä vahvistin pätkii, tulkitsee kamera sen liikkeeksi ja nappaa kuvia. Liiketunnistinhan perustuu IR-sensoriin, jonka edessä on pystysuorilla
    urilla varustettu prismakupu. Kun lämpösäteilyä emittoiva kohde liikkuu, prismat tekevät IR-sensorille vaihtelevan IR-säteilyvoimakkuuden, joka laukaisee kameran.

    Varmemmaksi vakuudeksi:
    https://learn.adafruit.com/pir-passive-infrared-proximity-motion-sensor/how-pirs-work

    Äänestä

  • Juotin ir-sensorin uudestaan. Nyt kamera ei ottanut kuvia sarjatulella. Olisikohan tullut kuntoon...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


KG680 kirjoitti:

Riistakamerani on alkanut ottamaan kuvia ilman, että sen edessä on mitään kuvattavaa. Laitoin ir-tunnistimen eteen mustan teipin, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Kamera räpsii edelleen silloin kun sille huvittaa. Mikä mahtaa antaa herätteen kameralle ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu