Jouduin viisi vuotta sitten omasta mielestä melko raa'an raiskauksen uhriksi. Tai kaippa se touhu on aina raakaa..
Käyn terapiassa, jossa aina yritän ottaa tän raiskausasian puheeksi, mutta kun ei pysty. Aina alan puhua jostain ihan muusta asiasta sen sijaan, että puhuisin siitä, mistä se kaikkein pahin olo kumpuaa. Ja nytkään, anonyyminä netissä en vaan pysty kertomaan tarkemmin asiasta. En edes pysty puhumaan raiskauksista yleisellä tasolla ilman, että olen ihan tolaltani, jos ollenkaan pystyn puhumaan edes.
Nyt siis yritän karaista itseäni ja avata vertaistukikeskustelua ja kysyä, miten ihmeessä voisin edes jotenkin päästä asiassa eteenpäin. Millaisia kokemuksia muilla on ja miten olette selviytyneet? Joskus tuntuu, että itsemurha olisi ainut vaihtoehto "selvitä" tästä. Ei tarvitsisi kokea sitä häpeää ja nöyryytystä, kipua, vihaa, onnettomuutta, likaisuutta ja saastuneisuutta ja kaikkea pahaa, minkä se aiheuttaa tuleviin suhteisiin ja yleensä elämään.
Käyn terapiassa, jossa aina yritän ottaa tän raiskausasian puheeksi, mutta kun ei pysty. Aina alan puhua jostain ihan muusta asiasta sen sijaan, että puhuisin siitä, mistä se kaikkein pahin olo kumpuaa. Ja nytkään, anonyyminä netissä en vaan pysty kertomaan tarkemmin asiasta. En edes pysty puhumaan raiskauksista yleisellä tasolla ilman, että olen ihan tolaltani, jos ollenkaan pystyn puhumaan edes.
Nyt siis yritän karaista itseäni ja avata vertaistukikeskustelua ja kysyä, miten ihmeessä voisin edes jotenkin päästä asiassa eteenpäin. Millaisia kokemuksia muilla on ja miten olette selviytyneet? Joskus tuntuu, että itsemurha olisi ainut vaihtoehto "selvitä" tästä. Ei tarvitsisi kokea sitä häpeää ja nöyryytystä, kipua, vihaa, onnettomuutta, likaisuutta ja saastuneisuutta ja kaikkea pahaa, minkä se aiheuttaa tuleviin suhteisiin ja yleensä elämään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vahingossa tein tämän keskustelun, kun luulin, että poistin sen toisen jotenkin oudosti