Poikaharmittaa

Oma poika on kauhean innostunut kiekosta, mutta ei ole kauhean hyvä. d2 ikäinen tässä isomman kaupungin kupeessa, aa pelaa nyt. Olisko mitään vinkkejä mitä pojalle voisi antaa ettei ammattiura jäisi vain haaveeksi?
7198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kamat myyntiin ja osta kirjoja pistä poika lukemaan,

Äänestä

Et ilmeisesti ole itse kiekkoillut, koska luulen että silloin olisi tullut tarkemmin tieto mikä on heikkous, vai eikö ole mitään vahvuuksia. Minulla on vahva mielipide (seurannut kolme omaa junioria ja niiden pelikavereita jo 10 vuotta), että kaikkia osa-alueita voi kehittää paitsi peliälyssä tulee monella rajat vastaan. Tässäkin on vielä pelipaikkakohtasia eroja. D2 iässä ei vielä pelikäsitystä noteerata vaan siellä menestyy jos on luistelunopeutta (ja myös käyttää sitä), osaa pari perusharhautusta ja jos on kasvupyrähdys alkanut muita aikaisemmin. Kehityksen kannalta on kuitenkin parempi että joutuu pelaamaan isompien kanssa eli ei ole liian helppoa. Hyviä merkkejä tulevaisuuden kannalta on, jos pojalla on taito antaa syötöt lapaa, osaa tehdä oikeita ratkaisuja tilanteesta riippumatta ja sijoittuu ja liikkuu oikeissa paikoissa. Ja lisäksi...luistelutekniikkaa ei välttämättä opi hyvin jääkiekkoseurassa. Väärin opittua tekniikkaa on vaikea myös korjata myöhemmin, mutta ei mahdotonta.

Äänestä

ok, kiitoksia vinkeistä. en ole itse pelannut joten en oikein itse osaa pojalle mitään kommentoida, sivusta vaan seurannut ja kkk-periaatteella pojan harrastuksessa ollut mukana (en siis ole esim. soitellut toimistolle että poika kuuluisi aaa-joukkueeseen).

Yritän vinkata pojalle että pyrkisi ensialkuun keskittymään luisteluharjoituksiin, toivotaan että sitä kautta saisi muitakin osa-alueita kehitettyä.

Suuri harmi tässä on se, että pojalle kiekko on kaikki kaikessa, mutta en kyllä näin maallikkonakaan pysty mitenkään näkemään että poika pelaisi väärän tason joukkueessa...

Äänestä

Ylipuhu poika taitoluisteluun, ehkä ei onnistu. Kuitenkin....NHL:ssä on pelaajia, jotka ovat taitoluistelleet. Kerran viikossa jossain poikaryhmässä ja ensi kaudella on poika jengin paras luistelija. Luisteluvalmentajat puuttuvat tekniikkavirheisiin, mitä jääkiekkovalmentajat eivät tee. Mutta jos ei ole aikaa tai haluaa säästää, niin sitten vain Youtubeen hakemaan vinkkejä ja eri sivuille opiskelemaan

http://www.iihce.fi/
http://www.luistelukoulu.fi/

Tyypilliset virheet D2 ikäisellä liittyy luisteluasentoon (oikein: istuva asento, keskivartalon lihakset luistelussa mukana), painon siirto puutteellinen ja epäpuhtaaseen potkuun (potkun suunnassa terä ei ole riittävän poikittain, terä sutii).

Äänestä
  • Kiitoksia taas asiallisista kommenteista, tietoavaiei.

    Poika on sen verran lätkäjätkä että saattaa taitoluisteluun meno olla nihkeetä, mutta tutkimme noita linkkejä yhdessä (poika niistä kuitenkin enemmän ymmärtää niin turha niitä on minun katsella).

    Äänestä

kirjastossakin on paljon lukemista.

Äänestä
  • D-C junnu ikä on erinomainen ikä alkaa hankkimaan voimaa,tietenkin täytyy tietää mitä tehdään,että poika ei ole rikki kohta,mutta leuanveto on turvallinen ja koko keskiroppaa kehittävä, aivan ykköslaji kiekkoilijalle tossa iässä.Jos poika pysyy mukana aa- tason porukassa,niin fyysinen voima vie helposti parissa vuodessa aaa -tasolle,koska pelikaverit todennäköisesti pelaavat pläykkareita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunisä kirjoitti:

Oma poika on kauhean innostunut kiekosta, mutta ei ole kauhean hyvä. d2 ikäinen tässä isomman kaupungin kupeessa, aa pelaa nyt. Olisko mitään vinkkejä mitä pojalle voisi antaa ettei ammattiura jäisi vain haaveeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu