Olin eilen paikalisella huoltamolla kaffeella ja kuulin mielenkiintoisen keskustelun viereisestä pöydästä. Kolme miestä keskusteli Poriin tulevista pakolaisista ja siitä että kuka kantaa vastuun pakolaisten tekemistä vakavista rikoksista, kuten raiskauksista ja kantasuomalaisten pahoinpitelyistä tai vastaavasta teosta jossa porilainen hakattu sekä raiskattu tyttö poltettiin elävältä. Miehet olivat yksimielisesti sitä mieltä että he pistävät jonkun paikallisen pakolaisten vastaanottamisesta vastuussa olevan päättäjän maksamaan pakolaisen tekemän rikoksen tämän päättäjän oman terveyden kustannuksella eli kansaomaisesti sanoen poksaavat tätä päättäjää pataan. Huomautin miehille että ei ketään sovi lyödä minkään päätöksen vuoksi vaikka etukäteen tietää päätöksen aiheuttavan vakavia ongelmia. Minusta me suomalaiset ja varsinkin Kokoomuslaiset olemme vastuussa pakolaisten tekemistä rikoksista, me olemme ajaneet heidät pois kodeistaan tukemalla heidän kotimaissaan käytäviä sotia. Lipponen tuki Irakin sotaa ja Stubb on tukenut julkisesti Libyan vallankaappausta ja Syyrian hallitusta vastaan käytävää sotaa.
Pakolaisen tekemä vakava rikos ja vastuunkanto
ViikkarinUkko
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.