Perintö ja asumistuki

Saan kohta meko suuren perinnön, mutta vaikuttaako se asumistukeen? Olen ollut noin 10 vuotta työttömänä työmarkkinatuella sossu.

Kelan omien tekstien mukaan työmarkkinatuki leikkautuu heti pois, sossu leikkautuu heti pois, mutta miten on asumistuen laita?

Ainakin kela itse kirjoittaa näin:

"Satunnaiset tulot
Esimerkiksi perintö, lahja, satunnainen myyntivoitto tai vastaava.

Lapsen tulot
Alaikäisen lapsen tulot huomioidaan vain silloin, kun lapsi on tuen hakija tai hänen puolisonsa.

Palkkaan liittyvät kulukorvaukset
kuten kilometrikorvaukset ja matkapäivärahat
"
Eikö tuossa kelan ohjeessa mainita satunnaisissa tuloissa juuri kirjaimellisesti perintö?

Työmarkkinatuki ja sossu leikkautuvat ihan laillisesti pois, mutta mulle oli yllätys, että asumistuki säilyy.

Sitten vielä lääkäri vihjaili minulle, että "pitäisi jäädä sairauslomalle, koska sitä ei voi leikata pois, kuten työmarkkinatukea".

No, hän kirjoitti alkajaisiksi 3 kk sairauslomaa ja sitten mietitään, mitä tehdään.
4016217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Jos perit esimerkiksi asunnon ja varasi riittävät sen kustannuksien kattamiseen. Niin muuta asuntoon asumaan. Asuntoa jonka omistat ja siinä asut ei lasketa omaisuudeksi. http://www.kela.fi/tulot-jotka-eivat-vaikuta-asumistukeen
Pankkitililläkin saa olla 20 000 euroa, eikä se vähennä juurikaan asumistukea. Asiat pitää järjestellä siten, että saat mahdollisimman paljon tukia ja perintö kannattaa muuttaa rahaksi. Perintö asuntoon kannattaa muuttaa asumaan, jos pystyy maksamaan kustannukset vesi, sähkö, yhtiövastike, kiinteistövero, jätehuolto ja kotivakuutus.

Äänestä
  • Suomessa ja muuallakin aina voidaan seurata rahan liikkeitä, jos ne yritetään pestä ,puhumattakaan siitä, että ne paiskattaisiin jollekin pankkitilille. Se tässä onkin ongelma, että se perintö tulee riihikuivan rahan muodossa, josta on jo maksettu 23,500 euroa perintöveroa.

    Ei kai siinä muu auta kuin koettaa elää kohtuullisesti, mutta yhtään laskua en halua halua nähdä postilaatikossani tai nettiosoitteessani. Sen saa hoitaa joku muu.

    Äänestä

Jos pykälä on näin, niin saan ruhtinaallisesti asumistukea perinnön päälle!

Äänestä
  • Kyllä minulta ottivat asumistuen pois heti, eikä perintö ollut suuri.

    Äänestä

Pääomatulojen (esim. peritty sijoitusasunto) lisäski vain tilillä olevien perittyjen rahojen vuosikorot vaikuttavat työmarkkinatukeen ja niihinkin tehdään 2000e vähennys. Eli jos perit vaikka 100 000e niin 1% vuosikorot jaettuna kuukaudelle ovat jotain 66,66e joka katsotaan sinulle tulona työmarkkinatukea laskettaessa, eli työmarkkinartukesi ei paljoan laske nykyisestä 100 000e perinnönkään jälkeen.

Jos saat asunnon perinnöksi niin siihen kannattaa itse muuttaa asumaan, jos taas et halua itse siihen muuttaa mutta silti edelleen saada yhteiskunnantukia niin silloin se kannattaa myydä. Mutta mitä järkeä myydä esim. 400e/kk tuottava sijoitusasunto jotta saa muutaman satasen tukea yhteiskunnalta? Eikö tuo olisi jo korkea aika yrittää alkaa itse vastaamaan omasta elämästään (perinnön avulla)?

Äänestä
  • Nämä tuet juuri askarruttavat järkevyydessään: Miksi esimerkiksi "Nalle" saa maataloustukea tänä vuonna lähes 300,000 euroa, vaikka hänellä ei ole mitään tekemistä maatalouden kanssa? Se tässä suututtaakin, että kun Suomesta ei tipu maataloustukea eräille herroille, niin EU:stapa tippuu ohi Suomen verottajan.

    Äänestä

  • tulotonmaksivoitava kirjoitti:

    Nämä tuet juuri askarruttavat järkevyydessään: Miksi esimerkiksi "Nalle" saa maataloustukea tänä vuonna lähes 300,000 euroa, vaikka hänellä ei ole mitään tekemistä maatalouden kanssa? Se tässä suututtaakin, että kun Suomesta ei tipu maataloustukea eräille herroille, niin EU:stapa tippuu ohi Suomen verottajan.

    nalle omistaa peltoja joihin saa tukea vaikkei niitä itse henkilökohtaisesti viljelisikään

    jos sinun tekee mieli päästä noiden maataloustukien jaolle mukaan niin kannattaa toki se perintö sijoittaa viljelysmaiden ostoon

    Äänestä

Et mainitse perinnön suuruutta. Työmarkkatukeen vaikuttaa vain se, paljonko varallisuutesi tuottaa. Esim. pankkitilillä voi pitää muutaman sata tuhatta, eikä vaikuta työmarkkinatukeen millään tavalla. Jos asut yksin, sinulla saa olla n. 300 € pääomatuloja kuukaudessa ja saat silti täyden työmarkkinatuen. Eli näillä korkotasoilla voit huoleti pitää 300 000 euroa tilillä. Ja jos sinulla on puoliso, tuo raja on yli tuhat euroa ja jokainen huollettava nostaa sitä.

Myös asumistuessa otetaan huomioon vain varallisuuden tuotto. Toimeentulotukea et luonnollisesti saa.

Äänestä
  • No kyllähän se varallisuus vaan vaikuttaa asumistukeen..... jos tilillä on pätäkkää kymppitonneja, ei asumistukea heru.

    Äänestä

  • xxzxsada kirjoitti:

    No kyllähän se varallisuus vaan vaikuttaa asumistukeen..... jos tilillä on pätäkkää kymppitonneja, ei asumistukea heru.

    säästöt itsessään eivät vaikuta asumistukeen, vaan niiden korot jotka katsotaan pääomatuloiksi

    eläkkeensaajan asumistuessa on eri määräytymisperusteet kuin yleisessä asumistuessa, mutta vain muutaman kymppitonnin säästöt eivät paljoa vielä asumistukea laske, eri asia sitten kun puhutaan sadoistatuhansista

    Äänestä

  • nöyp kirjoitti:

    Ja Hel..........ttiä asumistuella teet jos perintöä tulossa. "Ahneella on p......n loppu. Olen luullut että asumistukea saavat vain ne jotka todella tarvitsee.

    Äänestä

  • Nämä systeemithän on herrat suunnitelleet itselleen sopiviksi. Tottakai on härskiä, että suuretkaan säästöt ja sijoitukset eivät vaikuta tukiin. Esimerkiksi työmarkkinatuessa työllä tienattu raha pienentää tukea enemmän kuin sijoituksista saadut pääomatulot. Erityisesti jos olet perheellinen. Palkastahan tuo 300 euron raja ei mitenkään nouse, vaikka olisi kymmenen huollettavaa. Sen sijaan perheellinen (yksi lapsi) voi saada kuukaudessa yli tonnin pääomatuloja ilman, että työmarkkinatuki laskisi. Työtulona tonni pudottaakin tukea jo 350 eurolla.

    Äänestä

Sain perintöö viime vuonna 450 000 ja sain myös isäni talon jokaon myynnissä 400 000 hintaan. olen saanut työmarkkinatukee siitä lähtien myös. Sossusta ei rahaa tipu. Tuloja minulla ei ole mutta koska oon työtön niin saan työmarkkinatukee.

Äänestä

Kannattaa muistaa, että perinnöstä menee myös perintövero.... ja verottaja todellakin nappaa siitä varsin ison siivun! Jos esim perit asunnon, joudut todennäköisesti myymään sen pystyäksesi maksamaan perintöveron.

Äänestä
  • Ahaa, ei kannata ottaa perintöä vastaan koska joutuu maksamaan isot perintöverot? Puolen miljoonan perinnöstä hirveä perintövero mutta olen ovela, en ota sitä vastaan niin en maksa mitään!

    Äänestä

Miten KUKAAN voi olla työmarkkinatuella KYMMENEN VUOTTA? Tai sosiaalitoimiston rahoilla KYMMENEN VUOTTA?

Äänestä
  • Todennäköisesti mielenterveysongelmainen, joka ei ole saanut diagnoosia ja on väärässä paikassa. Olin minäkin aikani työvoimatoimiston asiakas, laitettiin tekemään "pakkohakuja" kouluihin, oli aktivointisuunnitelmaa, sosiaalitoimistossa kävin loppuvaiheessa 2-3kk välein nopeasti juttelemassa ja sitten taas uusi toimeentulotukipäätös. Lopulta kunnan työvoiman palvelukeskuksen kautta työklinikalle jossa alkoi diagnoosit hahmottua ja eläkkeellä nyt viidettä vuotta.

    Äänestä

Voiko joku autta minulle maksettu liika asumistuki 1.03.2013-30.11.2014 eli syy on se että en ilmoitettu kelalle. Siitä että saan omishoitotuki. Minä olen iso äidin omishoitaja ja ole ilmoitanyt kelalle ja vienyt omishoito sopimus. Kela laitanyt iso äidin tiedossa että olen hänen hoitaja ja ei laitattu minun tiedossa että olen hoitaja. Minullä on toditus että olen ilmoitanyt kelalle että olen mumon hoitaja. nyt kela sanoi että takaisinperinnästä summa on 9472e. Mitä mun pitaisi tehdä nyt olen valitanyt 8 kuukauta sitten ja selitanyt kaikki nyt kela sanoi pitaisi maksa. Minullä ei ole niin paljon raha että maksa takaisin.Me asutaan nelijä henkilö kaksi eläkeläinen,yksi opiskelija ja minä omishoitaja.En ymmärä miksi kela laskenyt 4 henkilöt he pitaisi laske vaan minua että masanut kaksi vuotta asumistuki.

Äänestä
  • Tulojen muutoksesta (ihan sama mistä se palkka tulee) pitää aina ilmoittaa. Ilmoitus tehdään asumistuen välitarkistus lomakkeella. Ei riitä että sen palkkalaskelman lähettää vaikka esim. isoäidin papereiden seassa kelaan tai päivittää omia tietoja että on nyt omaishoitaja.

    Kaikkien taloudessa asuvien ihmisten tuloista ja niiden muutoksesta pitää aina ilmoittaa kelaan virallisella asumistuen muutosilmoituksella, niin isoäidin eläkkeistä, nuoren 19v opintotuesta kuin äidin omishoidon tuesta saamasta palkastakin, sillä ne kaikki vaikuttavat asumistuen määrään.

    Jos tuon ilmoitusvelvollisuuden laiminlyö, niin sitten joutuu maksamaan liikaa maksetun asumistuen takaisin. Aiemmin sitä pystyi sopimaan kelan kanssa niin että perheelle maksussa olevasta asumistuesta peritään vaikka joka kuu 50e tuon velan kuittaamiseen, mutta en tiedä onko se enää mahdollista. Kannattaa tiedustella asiaaa kelasta. Jos et pysty summaa maksamaan eikä sitä saa sovittua kuittaukseksi , niin summa menee ulosottoon.

    Äänestä

Minä saan eläkkeensaajan asumistukea vähän yli 100e kuussa, vaikka tililläni on 41,000e. Olen sen rehellisesti Kelalle ilmoittanut. Itsekin hakiessa sitä hämmästelin, mutta eläkkeeni on vain 1600e/kk ja vuokra 950e/kk, joten näin ovat kelassa laskeneet. En sitten tiedä, miten jatkossa käy.

Äänestä

Tereve,
Olen omishaitaja ajalta 2013-2015, saan 1500e ja ennakon jälkeen 1300e saan. Kela on maksant 1.03.2013-30.11.2014 meille asumistuki 4 henkilölle eli 388e. Nyt kela halua ne rahat takasin joka kokonaan on 9472,48e. Olen rehellisesti ilmoitanyt kelalle että olen omishoitaja mutta he laittanyt minun omishoitajan sopimus iso.äidin tiedossa ei minun.Nyt tehty kaikkilaisia valitus mutta he haluat ne rahat takaisin he myös lähetanyt mukana valitus ohje Sosiaaliturva.Mutta en ymmärä miten niin paljon raha he haluat takaisin he pitäsi laske vaan mun asumistuki ei 4 henkilön.Voiko joku ystävällisesti kerro mitä ja miten kirjoitta joku hyvää ja jarkeiya valitus että he antaa anteeksi koska en pysty maksa niin suurin summa.Myös voi olla että 2kk päästä keskyty omishoitaja sitten minullä ei ole muuta tuloja.

Äänestä

Tereve,
Olen omishaitaja ajalta 2013-2015, saan 1500e ja ennakon jälkeen 1300e saan. Kela on maksant 1.03.2013-30.11.2014 meille asumistuki 4 henkilölle eli 388e. Nyt kela halua ne rahat takasin joka kokonaan on 9472,48e. Olen rehellisesti ilmoitanyt kelalle että olen omishoitaja mutta he laittanyt minun omishoitajan sopimus äidin tiedossa ei minun.Nyt tehty kaikkilaisia valitus mutta he haluat ne rahat takaisin he myös lähetanyt mukana valitus ohje Sosiaaliturva.Mutta en ymmärä miten niin paljon raha he haluat takaisin he pitäsi laske vaan mun asumistuki ei 4 henkilön.Voiko joku ystävällisesti kerro mitä ja miten kirjoitta joku hyvää ja jarkeiya valitus että he antaa anteeksi koska en pysty maksa niin suurin summa.Myös voi olla että 2kk päästä keskyty omishoitaja sitten minullä ei ole muuta tuloja.

Äänestä

Olen saanut kotoani noin 11vuotta sitten perintönä 30.000€ ,en ole ilmoittanut kelalle ,eivät ole kysyneet,mutta säästöjä on enää 13.000,miten on pitääkö nyt myöhemmin ilmoittaa ja perivätkö jälki käteen takaisin? Nyt on ruennut mieltä vaivaamaan? Pitääkö mennä kelalle nyt heti,vaan odotankin vuoden vaihteeseen? Kiitollinen olisin jos joku osaisi vastata?

Äänestä
  • Jos kuolinpesä on jo kaikkineen jaettu tuolloin 11 v sitten, eli et itse enää mitenkään osakkaana kuolinpesästä niin, että sitä vielä joskus tulevaisuudessa jaettaisiin, tuolla tuskin on merkitystä. Mutta jos jokin osa kuolinpesästä on vielä jakamaton ja se jaetaan jossain vaiheessa, tulee verottajalta tiedot kelaan kupli pesän jakamisesta, voidaan alkuperäistä 11 vuotta sitten laadittua perinnönjakokirjaa pyytää..

    Äänestä

  • Riippuu, mitä etuisuuksia saat.

    Työmarkkinatukeen tuolla ei ole mitään merkitystä, koska ei noin pienestä summasta tule pääomatuloa yli 300€/kk. Tuskin vaikuttaa myöskään asumistukeen (tosin ei ole kokemusta, koska en ole koskaan saanut asumistukea edes työttömänä ollessa puolison tulojen takia).

    Äänestä

Tietääkseni asumistukeen ei vaikuta varallisuus jos ei ole eläkeikäinen.

Eli jos olet esim. työtön ja toimeentulotuen varassa ja asumistuella ja satut saamaan ison perinnön, se perintö poistaa kuviosta toimeentulotuen, mutta vaikutusta asumistukeen varallisuus itsessään ei pitäisi tehdä.

Sen sijaan siitä varallisuudesta saatavat tuotot on sitten jo tuloa, jotka vaikuttaa myös asumistukeen.

Eläkeikäisillä tämäkin vähän toisin, eli heillä myös varallisuus vaikuttaa asumistukeen.

Ihan kiva juttu sinulle jos perintöasiat menneet mukavasti, niistä voi todella tulla hyvin vaikea asia tt-tuen varassa olevan kannalta, etenkin jos tulee tilanne että Kela alkaa vaatimaan perinnönjakoa tmv, siinä saa helposti riidat aikaan koko perheen kesken.

Meillä oli äskettäin kuolemantapaus, tilanteessa kävi lopulta aika hyvin koska perintöä ei tullutkaan, testamentilla meni muualle, josta sitten joskus myöhemmin voi saada jotain jos saa, tärkeää on että eipä tullut riitaa :-)

Äänestä
  • Juurikin näin.

    Perintö tai muu satunnainen tulo (esim. palkinto, arpajaisvoitto tms.) itsessään ei vaikuta työmarkkinatukeen tai työttömän asumistukeen, ainoastaan eläkeläisen asumistukeen ja toimeentulotukeen.

    Työmarkkinatuessa on myös 300€/kk suojaosa pääomatuloille, eli sen verran esim. sijoitusasunto saa tuottaa per kuukausi, ennen kuin vaikuttaa työmarkkinatukeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juurikin näin.

    Eli jos vuokralainen maksaa vuokraa 600 €/kk sijoitusasunnosta, ja omistaja maksaa taloyhtiölle vastiketta 300€/kk, niin ei vaikuta työmarkkinatukeen.

    Tarkalleen pääomatulon suojaosa työmarkkinatukea saavalle on nykyisin 311 €/kk.

    No täällä nyt tapaa ikänsä tuilla loisineilta tupauunoilta mennä toimeentulotuet ja työmarkkinatuet sekaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juurikin näin.

    Perintö tai muu satunnainen tulo (esim. palkinto, arpajaisvoitto tms.) itsessään ei vaikuta työmarkkinatukeen tai työttömän asumistukeen, ainoastaan eläkeläisen asumistukeen ja toimeentulotukeen.

    Työmarkkinatuessa on myös 300€/kk suojaosa pääomatuloille, eli sen verran esim. sijoitusasunto saa tuottaa per kuukausi, ennen kuin vaikuttaa työmarkkinatukeen.

    Onpa kumma homma, jos työtön voi saada mielin määrin perintöä se vaikuttamatta. Eläkkeensaajalla on niin ettei alle 16 000 euroa mutta sen ylittävältä osalta lasketaan tietty tulo. Eläkeläisellä on sentään usein jotain ylimääräisiä sairauskuluja yns.
    Paljon parempi systeemi olisi, että kaikissa tuissa varat ja tulot arvioidaan samojen periaatteiden mukaan ja käyttäen oikeasuhtaista tarveharkintaa. Pienet, eli vaikkapa 2000 vuodessa, ylimääräiset pääomatulot yms. pitäisi aina sallia.

    lajijasuris

    Jos aloittaja on 55 vuotta täyttänyt työtön 10 vuotta ja työmarkkina tuella niin työtmarkkinatuki ei pienene eikä laske. Ei sillä ole vaikutusta jos on työtön ja saa liiton rahaa tai on nollannut päivänsä. eli olemalla töissä sen puolikkaan vuoden.

    Nyt taidamme puhua vähän eri asioista.
    Mä siis tarkoitin, että nykyisten tilalle vain yksi vähemmän byrokraattinen asumistuki ja sen saamisessa huomioidaan kaikki käytettävissä oleva tulo tai varallisuus, mutta kuitenkin sen pitää huomioida saajan tarve kokonaisuutena sekä tuen pitää kannustaa lisätuloihin ja säästäväisyyteen.

    Eikös simppelein ratkaisu olisi poistaa eläkeläisiltäkin tuo varallisuuden vaikutus asumistukeen, kun ei vaikuta muillakaan? Ainoastaan tulot huomioitaisiin, olivatpa sitten pääoma-, eläke- tai ansiotuloja. Kannustaisi hankkimaan varallisuutta, ja tuskin tulisi valtiolle kovin kalliiksi.

    Äänestä

Perintö kannattaa muuttaa arvomelleiksi ja koruiksi jotka on helppo piiloittaa.

1Äänestä
  • Miksi ihmeessä?

    Perintö kannattaa sijoittaa ja laittaa poikimaan. Sijoitusasunnot ovat hyvä ja turvallinen vaihtoehto, jos ei ole uskallusta tai osaamista lähteä esim. osakesijoittajaksi. Pääomatulot eivät vaikuta ansiosidonnaiseen tai peruspäivärahaan, ja työmarkkinatuessakin on suojaosa, joka voi koostua myös pääomatuloista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi ihmeessä?

    Juu köyhä ei ole pakko olla. Työttömyys ei ole mikään este omaisuuden kartuttamiselle eikä omaisuus vaikuta työttömyysturvaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi ihmeessä?

    Perintö kannattaa sijoittaa ja laittaa poikimaan. Sijoitusasunnot ovat hyvä ja turvallinen vaihtoehto, jos ei ole uskallusta tai osaamista lähteä esim. osakesijoittajaksi. Pääomatulot eivät vaikuta ansiosidonnaiseen tai peruspäivärahaan, ja työmarkkinatuessakin on suojaosa, joka voi koostua myös pääomatuloista.

    Kaikki Kelan tuet leikkaantuvat pääsääntöisesti pois, jos on muuta omaisuutta.

    Äänestä

EI vaikuttanyt meillä yhtään mihinkään, aika iso perintö vielä

1Äänestä

10000e saa tulla.
Voutilainen vue kylläomansa ennen kun tilillä rahat

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tulotonmaksivoitava kirjoitti:

Saan kohta meko suuren perinnön, mutta vaikuttaako se asumistukeen? Olen ollut noin 10 vuotta työttömänä työmarkkinatuella sossu.

Kelan omien tekstien mukaan työmarkkinatuki leikkautuu heti pois, sossu leikkautuu heti pois, mutta miten on asumistuen laita?

Ainakin kela itse kirjoittaa näin:

"Satunnaiset tulot
Esimerkiksi perintö, lahja, satunnainen myyntivoitto tai vastaava.

Lapsen tulot
Alaikäisen lapsen tulot huomioidaan vain silloin, kun lapsi on tuen hakija tai hänen puolisonsa.

Palkkaan liittyvät kulukorvaukset
kuten kilometrikorvaukset ja matkapäivärahat
"
Eikö tuossa kelan ohjeessa mainita satunnaisissa tuloissa juuri kirjaimellisesti perintö?

Työmarkkinatuki ja sossu leikkautuvat ihan laillisesti pois, mutta mulle oli yllätys, että asumistuki säilyy.

Sitten vielä lääkäri vihjaili minulle, että "pitäisi jäädä sairauslomalle, koska sitä ei voi leikata pois, kuten työmarkkinatukea".

No, hän kirjoitti alkajaisiksi 3 kk sairauslomaa ja sitten mietitään, mitä tehdään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu