Miksi RKP ja surutahot vaikenevat nyt?

RKP, Folktinget ja muut surutahot ovat olleet silmiinpistävän hiljaa tämän pakolaisongelman kiihtyessä. Vaikka luulisi juuri ainoan "virallisen" vähemmistön ja rälssivähemmistön edustajia kiinnostavan se, että maahan tulee paljon ja nopeasti muita vähemmistöjä.

Syitä ei voi olla kuin yksi: RKP on aina kannattanut suurta maahanmuuttoa. Ja tiedetään, että tilanne voi kuumentua. Siksi svekosurut ovat hissukseen taustalla, jotta eivät joutuisi vastuuseen ja tulilinjalle, kun kansalaiset saavat tarpeekseen.

RKP siis tuntee syyllisyyttä ja siihen liittyvä pelkoa. Kokonaan toinen pelko on se, että nopeasti kasvavat muut vähemmistöt väistämättä murentavat lopunkin uskottavuuden nykyisestä kieli- ja vähemmistöpolitiikastamme.
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Surujen suuri paradoksi: Heidän kiihkoileva etuilupuolueensa politiikallaan aiheuttaa surujen erikoisaseman ja ruotsin kielen katoamisen Suomesta!

Äänestä

Myös surumedia on ollut poikkeuksellisen hiljaa ja passiivinen. Ei paljoa syyllistä ja hauku pääväestöä. Kyse on siis selvästi yhteisesti harkitusta taktiikasta.
Muta ei auta! Jos ja kun levottomuudet alkavat, niin kyllä kansalaiset todellisen sylttytehtaan muistaa.

Äänestä
  • uuuuuuuuuu

    Äänestä

Miksi surujen tai RKP:n pitäisi tässä tilanteessa alkaa öyhöttämään (nettifennon lailla)? Tilanne on äärimmäisen vaikea, ja minusta osoittaa fiksuutta osata vaieta oikealla hetkellä, ja antaa hallituksen hoitaa asiaa rauhassa.

Ja mitä tulee suomen ja ruotsin kieleen maassamme, meille tuleva mamumäärä on edelleen niin pieni, että ei tarvitse olla yhtään huolissaan maamme kansalliskielten asemasta, tai ylipäänsä suomalaisen kulttuurin murenemisesta. Ja tämähän on puolesta muukalaispelkoisen nettifennon suurin (ja täysin ylimitoitettu) huoli.

Äänestä
  • Miksi juuri NYT RKP antaa hallituksen "hoitaa asiaa rauhassa"!?

    Muutenhan RKP on koko ajan suuna päänä haukkumassa hallitusta ja varsinkin pesuja.

    Eli turha on puolustella surutahoja. Kyse on huonosta omasta tunnosta ja pelkuruudesta.

    Ja tiedoksi: Etkö osaa lukea? Vieraskielisiä ELI mamuja on jo enemmän kuin suruja! ja ero kasvaa nopeasti, kun mamut lisääntyvät ja surut vähenevät.

    Äänestä

Vaikutta hyvin järjestetyltä invaasiolta, jota johdetaan Ruotsista Suomeen.
Carl Haglund oli pitkään poissa julkisuudesta. Varmaan Ruotsissa lomalla.
Ruotsin ulkoministeri puhui pötyä ja haukkui Suomen pakolaispolitiikan vedoten sotalapsiin.RKP retoriikkaa.
Dublinin sopimusta rikkoen muslimitaistelijat ohjataan Suomeen.
Miehet, jotka eivät edes asu Syyriassa.
SPR hoitaa pakolaisten sijoittelun. Ongelmatapaukset Persujen alueelle.

http://mvlehti.net/2015/09/06/rahmis-etsitaan-yhdessa-koti-fahadille/

Äänestä

Eivät tosiaankaan ole hiljaa ,Ylessä ruotsinkieliset,jotka saavat keskustella
vapaasti,toisin kuin suomenkieliset suoltavat tekstiä kovasti.
Ainakin on tullut selväksi se,että ei ole persut ainoa negatiivisesti maahanmuuttoon suhtautuva puolue.
Ei haittaa Ylen johtoa mitenkään.

Äänestä
  • Nuo surut unohtavat, että HEILLÄ on eniten hävittävää, KUN mamuaalto tulee pyyhkäisemään surujen etuoikeutetun aseman vähemmistöjen joukossa pois!

    Äänestä

  • lyhytnäköistä kirjoitti:

    Nuo surut unohtavat, että HEILLÄ on eniten hävittävää, KUN mamuaalto tulee pyyhkäisemään surujen etuoikeutetun aseman vähemmistöjen joukossa pois!

    Täysin oikein hurreille.

    Äänestä

Surut haluavat haalia mamuja kaksikielisille seuduille, jotta he voivat ostaa, pakottaa tai aivopestä mamuista ruotsinkielisiä.

Sellaista on suomenruotsalaisuus.

Äänestä
  • Fennot eivät halua mamuja omiin nurkkiinsa mutta raivoavat kun surut ovat vieraanvaraisia ja humaaneja ja tarjoavat mamuille turvapaikan. Fennojen raivon syy on että mamut oppivat ruotsia!

    Äänestä

  • Finländare kirjoitti:

    Fennot eivät halua mamuja omiin nurkkiinsa mutta raivoavat kun surut ovat vieraanvaraisia ja humaaneja ja tarjoavat mamuille turvapaikan. Fennojen raivon syy on että mamut oppivat ruotsia!

    Just det var det är frågan om.

    Äänestä

  • Finländare kirjoitti:

    Fennot eivät halua mamuja omiin nurkkiinsa mutta raivoavat kun surut ovat vieraanvaraisia ja humaaneja ja tarjoavat mamuille turvapaikan. Fennojen raivon syy on että mamut oppivat ruotsia!

    Ei vaikuta lainkaan siltä kun lukee yle-femman sivuja.Kyllä sielläkin aika
    nuivasti suhtaudutaan.
    Älä väitä mustaa valkoiseksi.

    Äänestä

  • On tervettä haluta mamuja omankielisille seuduille. Mamut tekevät mielellään työtä, haluavat elää rauhassa normaalia elämää, kasvattaa ja kouluttaa lapsensa. Mamut haluavat itselleen ja lapsilleen tulevaisuuden. Surut tarjoavat heille tätä mahdollisuutta.

    Nettifennon mielestä on sairasta ottaa mamuja töihin. Nettifennon mielestä on sairasta, että mamu haluaa elää normaalia elämää. Kaikkien ihmisten pitäisi nettofennon mielestä keskittyä vain pakkoruotsista valittamiseen ja surujen haukkumiseen. Näin saadaan nettifennon mielestä hyvä ja toimiva yhteiskunta, jossa on veronmaksajie vielä 20 vuodenkin päästä.

    Äänestä

Surujen viha suomalaisia kohtaan on jotain ihan uskomatonta! Tuollaista pääväestöä vihaavaa ryhmää joudumme sietämään. Mitä heille pitäisi tehdä? Heistä ei ole kuin haittaa Suomelle.

Äänestä
  • Jos fenno ottaisi suruista oppia ja haalisi samalla tavalla mamuja omaan tuppukyläänsä, niin kaikilla olisi asiat paremmin. Nyt fenno keskittyy lähinnä loanheittoon netissä. Missä on se kuuluisa fennopersujen "selkäranka"?

    Äänestä

  • selkärankaaa kirjoitti:

    Jos fenno ottaisi suruista oppia ja haalisi samalla tavalla mamuja omaan tuppukyläänsä, niin kaikilla olisi asiat paremmin. Nyt fenno keskittyy lähinnä loanheittoon netissä. Missä on se kuuluisa fennopersujen "selkäranka"?

    Osoita sinä sitä selkärankaasi ja majoita pakolaine kotiisi.

    Ai niin! Olet se äitinsä luona asuva keski-ikäinen sairaseläkeläinen. Et voi ottaa ketään kotiisi, koska sinulla ressukalla ei edes ole omaa kotia. ;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mamutulva kirjoitti:

RKP, Folktinget ja muut surutahot ovat olleet silmiinpistävän hiljaa tämän pakolaisongelman kiihtyessä. Vaikka luulisi juuri ainoan "virallisen" vähemmistön ja rälssivähemmistön edustajia kiinnostavan se, että maahan tulee paljon ja nopeasti muita vähemmistöjä.

Syitä ei voi olla kuin yksi: RKP on aina kannattanut suurta maahanmuuttoa. Ja tiedetään, että tilanne voi kuumentua. Siksi svekosurut ovat hissukseen taustalla, jotta eivät joutuisi vastuuseen ja tulilinjalle, kun kansalaiset saavat tarpeekseen.

RKP siis tuntee syyllisyyttä ja siihen liittyvä pelkoa. Kokonaan toinen pelko on se, että nopeasti kasvavat muut vähemmistöt väistämättä murentavat lopunkin uskottavuuden nykyisestä kieli- ja vähemmistöpolitiikastamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu