Suomen tavaraviennin arvo oli heinäkuussa Tullin ennakkotilaston mukaan lähes 4,5 miljardia euroa eli prosentin suurempi kuin viime vuoden heinäkuussa. Tuonti laski heinäkuussa kymmenen prosenttia ja oli arvoltaan hieman alle 4,4 miljardia euroa.
Tammi-heinäkuun yhteenlaskettu vienti väheni kaksi prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Yhteenlaskettu tuonti vuoden alusta kutistui kahdeksan prosenttia.
Kauppatase oli heinäkuussa 80 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tammi-heinäkuussa kauppataseen ylijäämää kertyi 500 miljoonaa euroa. Viime vuoden heinäkuussa kauppatase oli 454 miljoonaa euroa alijäämäinen ja tammi-heinäkuun vaje oli tuolloin yli 1,5 miljardia euroa.
Tullin tiedotteen mukaan päätoimialoista sekä metsä- että metallisektorin vienti kasvoi selvästi, mutta koneiden ja laitteiden vienti luisui jonkin verran edellisvuoden heinäkuusta. Kulkuneuvojen vienti kohosi edelleen huomattavasti, kuten alkuvuonnakin.
Öljytuotteiden viennin arvon alamäki jatkui, mutta pudotus loiveni edelliskuukaudesta. Muista kemianteollisuuden tuotteista lääkkeiden ja muovien vienti oli vireää, mutta peruskemikaalien vienti heikkeni.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2015/09/07/vienti-koheni-heinakuussa-kauppatase-ylijaamainen/201511462/12?pos=tuoreimmat

Vastaukset 19
Vanhimmat
Pietarin trolleilla menee ruikulit housuun ja päivä pilalle, kun lukevat tuon uutisen.
Onhan taas lahopää, ei tajua asioita... Tolla ei paljon merkitystä.. Joku isotilaustoimitus, nuija! Mene typerys kerää vaikka pulloja!
Kuules hampaaton ryssä. Oliko tuo avaus siis mielestäsi huono uutinen? Ryssän trollilla nyt päivä pilalla?
Siinä yksi tiltu älähti kun kalikka kalahti!
Koska olet omasta tiedät asiat niin hyvin, niin miksi et kerro meille mikä tämä kauppataseen positiiviseksi kääntänyt iso toimitus on ollut. Käytännössä niin suuri yksittäinen tuote voi olla ainoastaan suuri risteilyalus ja sellaista ei ole toimitettu.
Jään tosiaan odottamaan viisauttasi.
Vitun takatöllin typerys! Thmyytesi käsin kosketeltavaa! Jo laulussa, sama onko markka rahaa, tai velkaa! Tajuutko sossielätti!
Kuules ryssä. Et saanut taaskaan kirjoitettua muuta kuin älyvapaata sönkötystä. Vituttaako sinua noin paljon se, että Suomen vienti ja kauppatase parani, iivana?
Tiltu ei tykkää hyvistä uutisista, heti älähtää.
Tilastot ovat tilastoja ja niitä on suht'helppo mukauttaa tarpeen mukaan.
Tällä hetkellä Suomen talous on niin kuralla, että on pakko tuottaa jokin positiivinenkin uutinen väliin.
Jopa 80 miljoonaa plussalla - no äkkiä se katoaa "pakolaisiin", sillä yksi mamu maksaa noin 2000 ekeä kuukaudessa ja kun niitä on 20 000 pyörimässä vastaanottokeskusten pihoilla niin se tekee jo 40 miljoonaa ekeä per kuukausi.
Eli on sitten niinkuin halpaa.
Ei se tykkää hyvistä uutisista ...
Päinvastoin - pidän hyvistä uutisista kunhan niitä ei ole tarkoituksenhakuisesti muunneltu paremmiksi kuin ovat.
Hallitus vain haluaa keinolla kuin keinolla saada jotain myönteistäkin esille vaikka sitten tilastoja vääristämällä.
Tosiasiassa olemme kusessa, mutta sitähän ei voi myöntää menettämättä kasvojaan - tämä "pakolais-ongelma" ei asioita paranna vaikkakaan ei vielä maksa Talvivaaraa enempää.
Käteinen mainitsi joskus 2008, ettei maailman talouden turbulenssit meihin vaikuta ja miten väärässä sekin kyykky oli ja nyt patsastelee palkintovirassaan EU:n kabineteissa - toki oma taloutensa on kondiksessa saaden kansanedustajan, ministerin eläkkeitä Brysselin liksojen lisäksi - eipä jyrki-boi köyhyydestä voi valittaa.
Talvivaarasta tuli mieleen, etteikö Paula Lehtomäkeä viimeinkin saataisi valtakunnan-oikeuteen - 80-luvulla Juhantalo ripustettiin helpommin vähäisemmästä koplauksesta ehdottomaan, mutta hihhuli-paula vaan porskuttaa.
Kyllä ne vaan suojelevat toisiaan.
Ei se tykkää, aina vaan haukkuu ...
On tää päätön palstan homokatras kummaa.. Venäjäpakotteet pitää Suomen lamassa ja viennin suppeana!
Kuules iivana. Kommenttissasi ei ole mitään järkeä. Miten Suomen viennin ja kauppataseen kohentuminen voi olla mielestäsi huono asia. Ai niin. Sinähän oletkin ryssän trolli..
Tullin tilastot vs. aivottoman ja kirjoitustaidottoman Pietarin trollin höpinät. Kumpaakohan täysjärkisen kannattaa uskoa.
Voi tätä homokaartin tyhmyyttä. Tuonti supistu, jphtuu nuijat siitä, ja edellisen kuun surkeudesta.. Vienti ei kasvanut.
Kuules ryssä. Vienti kasvoi edelliseen heinäkuuhun verrattuna. Vituttaako Ryssän trollia noin syvästi se, että mentiin parempaan suuntaan. No itke vaan ihan rauhassa, iivana.
Ja painu homopalstalle vonkumaan seuraa itsellesi. Tuskin täällä on muita hinttejä kuin sinä, homoryssä.
Miksi tiltu ei tykkää hyvistä uutisista Suomesta.
Noita Pietarin trolleja vituttaa se, että Venäjä-pakotteet ovat voimassa, mutta silti nähdään joitain valopilkkujaSuomen taloudessa. Tiltuja kiinnostaa selvästi enemmän Venäjän kuin Suomen talous.