Sipilä parka uhrilammas

Voi pyhä sylvi. Voi suomalaisuutta. Sipilän kaunis ele vain kertoo pitkästä suomalaisuuden heikosta itsetunnosta. Hyväntekeväisyyden kohteeksi valikoitui svekomaanien valtamedian ehdollistama. Pakkoveroylen uutisvuoto alkoi taas persu irvailuilla. Miksi svekomaanit vihaa persuja. Koska perussuomalaiset ainoana puolueena suhtautuvat tasavertaisesti suomenruotsalaisuuteen. Eivät alisteisesti. Herre gud päästää nyt hollitupalaiset salin puolelle ! Kaffe mene väärä kurkku. Immonen kertoi unelmastaan ja mikä vyörytys alkoi väärinajattelijaa vastaan. Hyj haaveilla nyt terveen suomalaisuuden itsetuntoisesta maasta. Rasisti natsi paha ihminen kirkuivat ylet ja höblät ja hysärit. Mutta kun wallin vertaa persuja ei möbleeratuissa huoneissa asuviksi ja donner puista vielä laskeutumattomiksi niin missä olivat valtamedian rasismi moitteet ? Ei missään koska meidän kuuluukiin hävetä suomalaisuuttamme ja aina asettaa vieraan etu kulttuuri olemus etusijalle. Sairasta on valtamedian pöhinä mutta selittyy vallankäytöllä. Olisiko tervettä itsetuntoa potevassa suomessa vähemmistöjen suomenruotsalaisten ja mamujen etuoikeuksia erivapauksia ja näiden kulttuurien ilosanoman jatkuvaaa hehkutusta ja kielteisten ilmiöiden dumppausta. Hah. Siksi käy sipilää sääliksi. Lukekaa nyt tää ja herätkää. Ja vittuilla saa. Joo oon vanha pitkäaikaistyötön luuseri päihderiippuvainen sossutukien varassa kitkutteleva eläkeläinen ja tietenkin uhriutuva. Mutta rinnassa sykkii suomalainen perkeleen sydän. Loppuun asti.

5

144

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Persu-

      Hän toivoo, että edustajat osoittavat suvaitsevaisuutta ja kunnioittavat toistensa mielipiteitä."

      Nyt aika, ettei pitkäaikaistyötön alkoholisti ole enään niin muodissa.
      Vasureitten porukka alkaa hiipumaan.
      Vasurihan se aloittajakin sydämeltään. Loinen.

      • 50neliöö

        Loisilla on kuitenkin sen verran ryhtiä, etteivät valehtele. Ymmärrätkö?


    • MeditVahehteeTeiile

      Milloin VALTAMEDIA kertoo siitä muka 17v. Lusmun irakilaisen sotilashuijarin tempun Sipilälle? Ylen uutiset ovat propandaa huijarin puolesta. Totuuksia ei kerrota! Mutta haukutaan suomalaisia ja syyllistytään kaikessa!

    • uhrilammasparka

      Persujen peltiseppä ja paikallinen luunappi Libertas bunkkeristaan ihmettelee onko suomalaisilla heikko itsetunto. Paremminkin voidaan ihmetellä ovatko persut pelkureita, kun pikkupoikia pelkäävät. Saksassa vieraat on toivotettu tervetulleeksi maahan ja persujen hengen heimolaisille julistettu ankarat rangaistukset jos syyllistyvät muukalaisvihaan.
      Täytyy sanoa, että persu on persu vaikka voissa paistettais, isänmaallisuuuden paneeliverhoon on sujahtanut liike, jonka tavoitteet ovat hyvin kyseenalaisia.
      Muuten persut ovat hyvin homogeenista porukkaa näin julkisuudesta nähtynä ja kuultuna, köyhiä ja tyhmiä.

      • No tulihan se. Korjaus: ei "bunkkeristaan ihmettele" vaan petäjäisestä tynnyristä ... siik hail sullekin ((:


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      2610
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      481
      1538
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      83
      1294
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      283
      1220
    5. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      58
      883
    6. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      746
    7. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      35
      695
    8. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      48
      684
    9. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      674
    10. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      32
      633
    Aihe