Hämeenlinna kärsii avoimuuden puutteesta

Demokratian yksi keskeinen periaate on, että verovaroin kustannettavien asioiden valmistelu, päätöksenteko ja arviointi ovat avointa ja kansalaisten seurattavissa ja arvioitavissa. Julkisuuslaki on sitä varten tehty. Julkisuuslain sisältö sopii sellaisenaan kaikkeen julkiseen toimintaan, myös kaupunkien omistamiin yhtiöihin. Avoimuus- ja julkisuusperiaate pitää julkisten asioiden hoitamista terveenä, laillisena, laadukkaana ja moraalisesti päivänvalon kestävänä ja ennalta ehkäisee kaikenmaailman suhmurointia, huonolaatuista päätösten valmistelua, korruptiota ja väärin toimivien pääsemistä kuin koira veräjästä.

Avoimuus ei kukoista Hämeenlinnassa eikä ilmeisesti pääosassa muistakaan kunnista. Kuten jokainen asioita seuraava on huomannut, 90 % Hämeenlinnassa kuumia kiistoja synnyttäneistä asioista on liittynyt tavalla tai toisella avoimuuden puutteeseen. Valmistelua on tehty pimennossa, päätöksiä tehty ohi virallisten kokousten, tiedotus on ollut epäluotettavaa tai vajaata, oleellisia asiakirjoja on viety julkisuudelta piiloon, huonoa toimintaa on peitelty, kaupunkilaiset eivät ole päässeet seuraamaan yhteisten asioiden valmistelua tms.

Edellä olevan merkityksestä kertoo myös se, että kiistojen kohteena olevat asia-asiat eivät ole ensisijassa määräytyneet poliittisten ideologioiden mukaan. Ideologioiden sijasta riitatilanteet ja kiistelevät joukkueet ovat määräytyneet sen mukaan, kuinka avointa tai sulkeutunutta ja kuinka hyvää tai huonoa hallintotapaa kukakin kannattaa.

Tilanteen tervehdyttämiseksi kaikki kaupungin yhteisten asioiden hoitaminen olisi tehtävä julkisuuslain mukaiseksi eli kunnolla avoimeksi. Tämä koskee erityisesti kaikkein sulkeutuneimpia yksiköitä eli kaupungin yhtiöitä, mutta myös asioiden valmistelua ja päätöksentekoa muutenkin. Julkisuuslain sisällön ja periaatteiden toistuvasta rikkomisesta pitäisi myös tulla tuntuvat rangaistukset. Nyt avoimuuden rikkomisesta ei käytännössä tule seurauksia ja sama meno siksikin jatkuu.

Enemmistö poliitikoista ei näytä avoimuutta kannattavan, vaikka puheissa toista väittäisivät. Sen huomaa helposti, kun seuraa, ketkä ovat viimeisen 20 vuoden aikana tehneet avoimuutta lisääviä aloitteita ja parannusehdotuksia, ketkä sen eteen tehneet töitä käytännössä eikä vain puheissa ja ketkä ovat avoimuuden edistämispyrkimyksiä kannattaneet. Samoin voi huomata selvästi, että avoimuutta vastustavien leirissä toistuvat samat nimet uudelleen ja uudelleen. Ei ole jäänyt epäselväksi, ketkä poliitikot pitävät huolen siitä, että esim. kaupungin omistamat yhtiöt ovat ja tulevat myös pysymään sulkeutuneina.

Ilman avoimuutta Hämeenlinna ei tule taudistaan paranemaan.
65<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Puolueet eivät paljasta todellista agendaansa, sidoksia kansainvälisiin hämäräperäisiin järjestöihin tai rahoittajiin. Esimerkiksi sosiaalisesti oikeudenmukainen poliitikko tietää mistä pankista rahat kaupungin tilille napsahtavat palkkojen ja etuuksien maksamista varten mutta tuskin kertoo mihin pankkiin kaupunki on sitoutunut napanuoralla.

Sosiokraateilla ja pankeilla on napanuora ja kohtalonyhteys, jonka selvittäminen on yksi askel ja avain avoimuuteen - jäämmekö velkaa esimerkiksi Goldman Sachsille.

Mikä on velan vakuutena?

Äänestä

Avoimmuutta edusti Lulu skandaalin paljastuminen.

Äänestä
  • Nimimerkille "suhmurointi.seis": Asemastani johtuen tunnen kyseisen asian kaikki faktat pilkun tarkasti. Ainoa "skandaali" mainitsemassasi asiassa on se, josta nyt skandaalin aiheuttajasta on syyttäjän pöydällä epäilyt törkeistä rikoksista. En kuitenkaan ruodi asiaa tässä enempää, koska se ei liity kirjoituksen aiheeseen eli Hämeenlinnan kaupungin asioihin. Jos asia on kuitenkin jäänyt nimimerkkiä askarruttamaan, ota suoraan yhteys minuun, niin hämmästyt kuultuasi ja nähtyäsi faktat.

    Äänestä

  • Kiitos Jari täydellisen puolueettomasta esityksestä eikä jääviyttä ole olemassakaan???

    Äänestä

  • Tämä "Lulu skandaali" lausetta hokeva tyyppi on pelkkä typerys, joka tunkee muutamaa lunttilapusta lukemaansa lausetta jokaiseen mahdolliseen rakoseen. Sanavarasto on ko. tyypillä siis todella kapea ja se kertoo jotain myös älyllisestä kapasiteetista. Loput lauseista koskevat Ilkkalaa tyyliin "Kari tuki SCC" blaa blaa.
    Hän on tyypillinen ilmentymä tällä palstalla valitettavasti kirjoittavista järjen jättiläisistä.

    Äänestä

  • Mitä tarkoittaa viittaus jääviyteen. Sinänsä tärkeä asia, mutta en tunne tätä asiaa.

    Äänestä

  • Se on taas Lapin pöhlö kirjoittamassa nimimerkillä suhmurointi ja kirjoittaa "avoimmuudesta". Oletko vieläkään oppinut edes toista lausetta, mitä voisit hokea tällä palstalla kuukaudesta toiseen? Ai niin, onhan sinulla sentään toinenkin lause:"Kari tuki SCC" jne.

    Äänestä

  • Miten se olikaan suhmuroija että tukiko liiikemies Kari scc hanketta ja jos ei niin kerrohan vihdoin missä vastusti. Monta kertaa olet luvannut mutta vastausta ei vaan ole nähty.

    Äänestä

  • 56705 kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa viittaus jääviyteen. Sinänsä tärkeä asia, mutta en tunne tätä asiaa.

    En sinun kannata edes yrittää ymmärtää. Älä sitten ota Iisakilta vastaan mitään yksityisasioita koskevia ohjeita, koska silloin voit itsekin päästä vielä Miekkataloon kuulusteltavaksi. iisakki oli jo ja tuomiota valmistellaan. Kiva nähdä pääseekö sakoilla vai saako ehtoollista.

    Äänestä

  • Oliko Jari vastaus asialliseen kysymykseen?

    Äänestä

  • Ehtoollinen olisikin kova rangaistus kirkkoon kuulumattomalle - rippikoulukin olisi varmaankin käytävä ensin. Toisaalta lapsetkin voisi sitten tulla vihdoin kastetuiksi.

    Äänestä

  • kenen.asialla kirjoitti:

    Kiitos Jari täydellisen puolueettomasta esityksestä eikä jääviyttä ole olemassakaan???

    Nimimerkille "kenen.asialla": Viittaamiini faktoihin eivät vaikuta jääviydet eikä puolueellisuudet, koska puhun ns. kovista faktoista, jotka ovat samoja riippumatta siitä, kuka niitä katsoo.

    Vertailun vuoksi ja palatakseni samalla alkuperäiseen kaupunkiaiheeseen, niin siinä kovia faktoja ovat esim. mustaa valkoisella olevat tiedot, ketkä ovat konkreettisesti ajaneet ja vaatineet julkisuuslain mukaista avoimuutta kaikkeen kaupunkikonsernin toimintaan ja ketkä ovat sellaista esityksillään ja päätöksillään vastustaneet. Samantyyppistä kovaa faktaa on myös se, mitä asioita luottamushenkilöille päätösten valmistelumateriaalissa tuodaan esille ja mitä ei ennen päätösten tekemistä. Faktaa on myös se, mitä asioita ja tietoja kaupunkilaisten annetaan lukea ja tarkistaa ja mitä ei.

    Tuollaisiin olemassaoleviin faktoihin eivät vaikuta jääviydet tms. Tuollaisia faktoja kieltävät toki voivat yrittää viedä huomion faktoista syrjäpoluille ja asiaan kuulumattomiin asioihin, käyttää harhauttamiseen likaisiakin keinoja, kieltää tosiasiat, väittää mustaa valkoiseksi jne.

    Oma lukunsa ovat kaupungin toimintaan liittyvät sellaiset faktat, joita ei virallisesti ole tehty salaisiksi eikä virallisesti kielletä niiden katsomista ja tarkistamista kaupunkilaisilta, mutta niiden hankinnasta on tehty käytännössä niin vaikeaa, monimutkaista, byrokraattista, työlästä tai kallista, ettei kaupunkilaisilla ole sellaisia tietoja mahdollisuus hankkia ja tarkistaa, vaikka ne ovat julkisuuslain tarkoituksen perusteella julkisia tietoja.

    Äänestä

  • Mitä kovaa faktaa Jari Ranne sinulla on esittää esim. perussuomalaisten suhteesta SCC-autotaloon? En ole oikein huomannus suurta voimuutta asian suhteen, vaikka tärkeä ja paljon puhuttu päätöksenteon kohde olikin.

    Äänestä

  • jdgccccv kirjoitti:

    Oliko Jari vastaus asialliseen kysymykseen?

    "jdgcccv", mitä tarkoitat?

    Äänestä

  • KunnallinenPäättäjä kirjoitti:

    Mitä kovaa faktaa Jari Ranne sinulla on esittää esim. perussuomalaisten suhteesta SCC-autotaloon? En ole oikein huomannus suurta voimuutta asian suhteen, vaikka tärkeä ja paljon puhuttu päätöksenteon kohde olikin.

    Nyt aivan hiljaa koska kysymys on vallan epäasiallinen.

    Äänestä

  • KunnallinenPäättäjä kirjoitti:

    Mitä kovaa faktaa Jari Ranne sinulla on esittää esim. perussuomalaisten suhteesta SCC-autotaloon? En ole oikein huomannus suurta voimuutta asian suhteen, vaikka tärkeä ja paljon puhuttu päätöksenteon kohde olikin.

    "KunnallinenPäättäjä", tiedän SCC-hankkeesta ja siihen liittyen mainitsemastasi "perussuomalaisten suhteesta SCC-autotaloon" yleisesti sen, mitä asioita on julkisuuteen koko SCC-prosessista tuotu tai mitä siitä löytyy kirjallisista dokumenteista. Toki myös lukuisista käymistäni keskusteluista eri tahojen kanssa, missä on tullut esille sama.

    Rintamalinjat eivät ole kulkeneet mielestäni ollenkaan siinä, mitä mieltä kukin osapuoli on ollut kaupungin yritystoiminnan edistämisestä tai minkälainen on kenenkin poliittinen ideologia. Rintamalinjat ovat määräytyneet sen mukaan, mitä mieltä kukin on siitä, miten elinkeino- (ja ylipäätään) hankkeita pitää valmistella, ohjata, arvioida, korjata, toteuttaa, kuinka avoimesti ja monipuolisesti päätöksentekoelimissä, kuinka tiedotetaan, miten noudatetaan hyvän hallintotavan periaatteita, minkälaista lainnoudattamista ja luotettavuutta edellytetään yhteistyökumppaneilta, kuinka tasapuolisia ollaan muita vastaavia yrittäjiä kohtaan yms.

    En siis ole alunperinkään nähnyt kyseistä hanketta niinkään poliittis-ideologisena ydinsisällöltään vaan yhtenä kiintoisana yrityshankkeena muiden joukossa ja tarkastellut sitä ammattimaisesti, miten tuollaisia hankkeita nykyisten ja kokemusten perusteella ammattimaisesti pitäisi ja kannattaisi hoitaa, miten hyvin tunnetaan yritystoiminnan lainalaisuuksia, miten hoitamalla voidaan hankkeesta saada vaikuttava yms.

    Poliittinen näkökulma alkoi nousta esille kuitenkin aika nopeasti sitä kautta, kun alkoi ilmetä kaikenlaista sellaista huolestuttavaa, minkälaista ei hyvässä ja puhtaassa kunnallisessa elinkeinohankkeessa pitäisi ilmetä ollenkaan. Huolestuttavia ja yhä enemmän poliittiseltä vaikuttavia olivat mm. hankkeen valmistelussa ilmenneet ratkaisevan suuret puutteet, epämääräisyydet, salamyhkäisyys ja se, ettei hankkeen pohjalla ilmeisesti ollut sellaisia normaaleja ja välttämättömiä selvityksiä hankkeen menestysmahdollisuudesta, markkinakysynnästä, rahoituksesta yms. Silti tuollaiset puutteet sivuutettiin tai niitä peräänkuuluneita vastaan alettiin hyökätä tulisesti ja asiattomasti. Siinä vaiheessa jo sokeakin huomasi, että kaikki ole nyt kunnossa eikä hankkeen perusta terve.

    Samoin kiinnitti huomiota viestinnän ristiriitaisuudet ja epäluotettavuus kuten myös se, että julkisuuslainkaan mukaisia tietoja kiellettiin antamasta. Hämmästytti esim. se, kun mm. itse kävin ystävällisesti ja asiallisesti tarkistamassa kaupungin talouspuolelta yhden talousfaktan ja mitä siitä seurasi? Minusta levitettiin valheita, syytettiin urkinnasta ja uhattiin rikosoikeudellisilla seurauksilla. Ei tuollainen ole normaalia eikä tervettä hanke- eikä elinkeinopolitiikkaa julkisella sektorilla. Ei ainakaan saisi olla. Hankkeen ammattimaisuus ja luotettavuus kieltämättä alkoi romuttui pala palalta, mitä enemmän siihen paneuduin.

    Yhä vahvempi poliittinen sävy hankkeeseen tuli sitä kautta, kun selvisi julkisuudessa, että hankkeen taustajuurilla olikin kytköksiä, joita ei oltu päättäjille kerrottu, ja joita ei julkisessa hankkeessa saisi olla tai jos olisi, ne pitäisi itsestäänselvästi ja avoimesti tuoda valmisteluasiakirjoissa esille päätöksentekijöille. Aikamoisen poliittiseksi ja entistä likaisemmaksi asia äityi, kun alkoivat törkeät ja likaiset hyökkäykset kotiani, perhettämme ja perheemme lapsia kohtaan. Siitä siis syyttäjän pöydällä jo tutkinnan perusteella epäilyt törkeistä rikoksista.

    En siis osaa nähdä sen perusteella mitä tiedän mitään erityistä "perussuomalaisten suhdetta SCC-hankkeeseen" vaan näen asian ytimen siinä, kuinka hyvin tai huonosti ja minkälaisin periaattein, menetelmin ja hallintotavoin ja kuinka ammattimaisen taitavasti tai taitamattomasti hanketta yritettiin toteuttaa. Tuo punainen lanka näkyy selvästi asiasta kirjoitetusta ja väitellyistä julkisista teksteistäkin. Aika tyypillistä on silti aikaisemminkin ollut, että kun kaupungissamme varsinkin elinkeinopuolella aletaan tarkastella jotain hanketta ammattilaisen silmin ja tuodaan siltä pohjalta kriittisiä perusteltuja näkökulmia ja parannusehdotuksia, siitä aletaan väkisin tehdä poliittinen, syytellään yritysvastaiseksi tai yritetään viedä asia sivuraiteille. Sama ilmiö tuli esiin SCC-hankkeessakin. Olen itse hanke- ja yritysalan ammattilainen ja rutinoitunut arvioimaan hankkeita, kuten myös persoonien ja viestinnän luotettavuutta, yms. Sellaiset näkökulmat ovat olleet ja tulleet esille myös kaikissa niissä tilanteissa, joissa asiaa olen mitä erilaisempien ihmisten ja tahojen kanssa päässyt kyseistä tarkastelemaan ja siitä keskustelemaan.

    Äänestä

Hämeenlinna kaupunki on ollut yksi innokkaimmista toimintojensa yhtiöittäjistä. Mitään hyötyä toiminnan muuttamisesta yhtiömuotoiseksi ei useimmissa tapauksissa ole saatu, päinvastoin. Kaupungin omistamat Oy:t ovat oikeasti aivan pelkkiä "leikkiyhtiöitä", joihin pumpataan tarpeen vaatiessa lisää rahaa, kun yritys on saatu konkurssin partaalle tai muuten maksuvaikeuksiin.

Nyt mm. Hämeenlinnan liikuntahallit valittaa tilannettaan, kun suurien investointien poistot alkavat vetää päätä pinnan alle. Oliko yllättävää, kun tehdään ihan helkatin isoja hankkeita kaupungin järjestämällä velkarahalla? Oikeassa yrityselämässä kaikki tietävät, että vähennykset on tehtävä ja ne kaatuvat ennemmin tai myöhemmin ja syövät sitten tulosta.

Parkki Jarmon ylpeys HML Pysäköinti Oy on paljon huonommassa jamassa ja se ei ole edelleenkään lyhentänyt velkojaan lainkaan. Yritys on silti aivan "letkuissa" ja kaupungin rahoilla pinnalla pidettävänä. Kerta kaikkiaan surkea suoritus. Taloudellinen katastrofi on puhtaasti seuraus aivan väärillä perusteilla tehdyistä pysäköintipaikkojen tarveselvityksestä, jolloin pysäköintitilaa rakennettiin aivan liikaa ja Keinuparkin suhteen ihan väärään paikkaan. Ennuste: Kaupunki hoitaa kannattavuusongelman tilaamalla lisää kivikuormia levitettäväksi maksuttomille parkkipaikoille.

Kaupunkien yhtiöissä puuhaillaan pimennossa kaiken näköisiä suunnitelmia ja päätöksiä valitettavan suurella osaamattomuudella. Asiat pidetään pimennossa niin kauan kuin mahdollista ja vasta konkurssin ollessa ovella tullaan pyytämään apua.

Äänestä
  • Sehän on vaan hyvä, jos pystyy poistoja tekemään, koska muutoin menisi veroa tuloksesta. Hieman se tietysti rajoittaa kun ei pysty enää vapaasti säätämään niitä poistoja.
    Se on sitten toinen juttu, jos ei ole varaa lyhentää velkojaan, mutta sehän on arkipäivää nyt yksityisissä piireissä, haetaan lyhennysvapaata, kun talon arvo on siinä sivussa tipahtanut sadalla tonnilla. Kohta lisää jos on vuokra-asuntojen lähistöllä.

    Äänestä

  • Poistottaseessa kirjoitti:

    Sehän on vaan hyvä, jos pystyy poistoja tekemään, koska muutoin menisi veroa tuloksesta. Hieman se tietysti rajoittaa kun ei pysty enää vapaasti säätämään niitä poistoja.
    Se on sitten toinen juttu, jos ei ole varaa lyhentää velkojaan, mutta sehän on arkipäivää nyt yksityisissä piireissä, haetaan lyhennysvapaata, kun talon arvo on siinä sivussa tipahtanut sadalla tonnilla. Kohta lisää jos on vuokra-asuntojen lähistöllä.

    Kuten on jo aiemmin todettu, nämä kaupungin omistamat oy:t leikkivät olevansa oikeita osakeyhtiöitä, mutta se on pelkkää teatteria. Jos tulos menee kuralle, niin omistaja eli kaupunki työntää rahaa sisään niin paljon, että yritys pysyy taas tolpillaan ja meno jatkuu vanhaan malliin.

    Poistoja on lopulta tehtävä myös kaupungin yhtiöiden tuloslaskelmissa eli niitä ei voi siirtää loputtomasti eteenpäin. Myös HML:ssa kaupungin kiinteistöistä tekemät poistot ovat olleet todella jälkipainoitteisia ja silloin poistot kostautuvat myöhemmin kertarytinällä ja tulosta rajusti heikentäen, kun rakennus on jo elinkaarensa lopussa. Ongelmat siirretään siis eteenpäin jälkipolville, mikä on todella raukkamaista.

    Pysäköinti Oy:n tulos on taas niin umpisurkea, että sen tuloslaskelmassa ei ole näkynyt mitään poistoja eikä edes lainanlyhennyksiä. Tj. Kulmala yrittää epätoivoisesti keksiä uusia tulonlähteitä, mutta eihän siitä mitään kunnollista tule, kun yhtiön tulopuoli on ennen investointeja arvioitu aivan persiilleen eli rajusti todellisuutta suuremmaksi. Yhtiö olisi mennyt 100% varmasti konkurssiin, jos kaupunki ei olisi toteuttanut tukitoimia ja erilaisia järjestelyjä sekä pääomitusta.
    Yhtiön hallitus ja toimitusjohtaja ovat epäonnistuneet liiketoiminnan suhteen todella pahasti. Epäilen, että ulkopuolisina asiantuntijoina käytettyjen konsulttiyritysten neuvot ovat ohjanneet parkkihallien investointeja pahasti pieleen, kun omaa osaamista yhtiössä ei tj:n sikakovasta palkasta huolimatta näytä olevan.

    Äänestä

Muita neuvotaan mutta oma käytös on perseestä.

Äänestä

Kehotan tutustumaan tarkemmin jukisuuslakiin ja siellä esim. kohtaan: "Viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei tässä tai muussa laissa erikseen toisin säädetä", ennen pikaista omakohtaista tulkintaa Jari Ranteen kirjoitukseen.


Propaganda on aina propagandaa, oli Ranteen väite sitten oikein tai väärin!

Olisi hyvä saada esimerkkejä niistä kaupungin virkamiesten päätöksistä, missä ei ole noudatettu julkisuuslakia oikein!

Äänestä
  • Jos Jarilla niitä on niin miksi ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin jo heti laittomuuksien lopettamiseksi sensijaan että harrastaa propagandaa.

    Äänestä

  • Julkisuuslain sallimat poikkeukset ovat aivan riittäviä myös kaupungin omistamien yhtiöiden tarpeisiin. Miksi ei siis voitaisi linjata koko kaupunkikonsernin, myös sen yhtiöiden osalta, että kaikessa kaupunkimme toiminnassa toimitaan julkisuuslain mukaan? Niin ei kuitenkaan enemmistö poliitikoista halua, vaikka valta päättää siitä on täysin omistajan eli kaupungin vallassa. Miksi noin ei kuitenkaan päätetä, sitä kannattaa miettiä?

    Ei tämä ole propagandaa, vaan tosiasioita. Toistaiseksi laki sallii, että kaupunki voi halutessaan pitää kaupungin omistamat yhtiöt sulkeutuneina niin, etteivät kaupunkilaiset pääse niiden asioita, hallintotapoja, päätösten perusteluja, henkilövalintojen perusteluja, hankkeiden laatua tai tuloksia yms. katsomaan ja arvioimaan. Miksi enemmistö poliitikoista haluaa pitää yhtiöt suljettuina, on mielenkiintoinen ja huolestuttavan vakava asia. Nimittäin yrityselämässä ja julkisten asioiden hoitamisessa on yleisesti koettu, havaittu ja tutkittu asia, että mitä sulkeutuneempi ja suojatumpi myös kilpailulta yritys on, sitä huonommaksi ja heikommin tuottavammaksi toiminta pakkaa menemään ja korruptioriski lisääntyy selvästi. Myös kansainväliset tutkimukset yhteiskunnallisten verorahoin maksettujen asioiden hoitamisesta viittaa samansuuntaisiin tuloksiin.

    Äänestä

  • Konsultti puhuu sanomatta todellakaan mitään propagandan merkeissä moraalisia tuomioita jakamalla naurettavuuksiin saakka. Rehellinen työ voisi jalostaa ja opettaa kunnioittamaan lakeja, joita Hämeenlinnan kaupunginjohto noudattaa kuten edellinen todistaa.

    Äänestä

  • TyhjänpuhujaJR kirjoitti:

    Konsultti puhuu sanomatta todellakaan mitään propagandan merkeissä moraalisia tuomioita jakamalla naurettavuuksiin saakka. Rehellinen työ voisi jalostaa ja opettaa kunnioittamaan lakeja, joita Hämeenlinnan kaupunginjohto noudattaa kuten edellinen todistaa.

    Hämeenlinnan kaupungin virkamies- ja poliittinenjohto ei todellakaan ole noudattanut edes itse laatimiaan ohjeita hyvästä hallintotavasta. Johdon omavaltaisen toiminnan takia on oikaistu sääntöjen "ohitse" todella rajusti, jolloin esim. isojakin hankkeita on ensin tehty ja myöhemmin joku muu on huomannut, että investointiin ja rahankäyttöön olisi pitänyt olla lupa kaupungin hallintoelimiltä.

    Karkea ja tahallinen toimintaohjeistuksen laiminlyönti oli aikanaan jäähallin laajennusinvestoinnin miljoonaluokan tahallinen budjetinylitys. Lupia ei kyselty etukäteen valtuustossa ja Vekka kuittasi jälkeenpäin tylysti, että kaupungin yhtiöissä aina sattuu tälläistä ja sattuu myös jatkossakin!

    Kaupunginjohto teki aikanaan myös ns. riskisijoituksen SCC-yhtiöön omistamiensa yhtiöiden kautta, vaikka riskisijoitukset on kielletty toiminta-alue kunnille. Tehtyä sijoitusta sitten yritettiin esitellä vain "teknisenä toimenpiteenä"!! Hah hah mitä bullshitiä! Näistä SCC:hen kohdistuneista riskisijoituksista on tosiaankin edelleen iso osa saamatta huijari Ritaluoman yritykseltä. Ei olisi mitään saamisia, jos johto olisi noudattanut lakia!

    Koko SCC-projekti oli täynnä asioiden salailua ja piilottelua, epämääräisiä kytköksiä ja lupauksia urheiluseuran suuntaan, omavaltaisia ja luvattomia päätöksiä. Raaka totuus tuli kuitenkin lopulta julki, jolloin nähtiin millaisen huijarin ja taivaanrannanmaalarin kanssa oli työskennelty monta vuotta ja tuhlattu paljon rahaa ja ihan helskatin paljon kaupunkilaisten kallista työaikaa.

    Ihan niin kuin Ranne kirjoitti, kunnollisten etukäteen tehtyjen selvitysten tarpeellisuudesta. Esim. SCC-hankkeen mahdottomuus ja elinkelvottomuus olisi tullut selville nopeasti, jolloin järjetön SCC:n yhteisomistajuus olisi jätetty muodostamatta. Kyllä tontin olisi voinut myydä silti Ritaluomalle, jos sillä olisi sattunut olemaan omaa rahaa. Äijä veti muita retkuun 100-0 ja tuhlasi yhtiössä muilta tahoilta keräämänsä sijoitukset ja lainat yht. >10 Me.

    Äänestä

  • SCC on mielenkiintoinen asia. Valtuutettu Kari "ponteva" Ilkkala olisi varmasti tehnyt casesta useammankin valituksen-kantelun-rikosilmoituksen, mutta kun oli itse ja puolueensa mukana niin siihen tuli stoppi. Jotenkin hän saanut estettyä myös muiden laillisuutta vaativien toimenpiteet casen suhteen.

    Äänestä

  • uhriutujan ystävät Oy on varmaan olemassa. ilmeisestikin kaupungin yhtiö. kukakohan olisi toimarina...?

    Äänestä

Jari Ranteelle tunnustus koska myöntää että Persut olivat myös mukana SCC-autohankkeessa. Olen pitänyt miestä vähän palina mutta ei taida ollakaan. Sai tosin lähtäpassit vihreistä.

Äänestä
  • Nimimerkille ”5436803” ensin tiedoksi, etten ole saanut lähtöpasseja vihreistä. Kuka lie moista keksinyt? Aika on vaan viime vuosina tiiviisti mennyt työsaralle innovoinnin tutkimus- ja kehittämistyöhön, joskin osa niistäkin liittyy ympäristöaiheisiin ja -teknologiaan.

    Käsittääkseni kaikki puolueet Hämeenlinnassa suhtautuvat yleisesti myönteisesti elinkeinopuolen kehittämishankkeisiin ainakin aluksi. Kun hankkeesta saadaan lisätietoa, ja jos sen perusteella hanke vaikuttaa realistiselta, vakuuttavalta, luotettavalta jne, hankkeen kannatus vahvistuu. Jos lisätietojen perusteella hanke ei vaikuta realistiselta, luotettavalta eikä toteutuskelpoiselta, sen kannatus romahtaa. Näin käy entistä varmemmin myös silloin, jos hankkeen epäselviä kohtia ei kyetä tai haluta korjata ja selkeyttää.

    SCC:n osalta kävi noin. Alussa kaikki suhtautuivat yleisellä tasolla myönteisen kiinnostuneesti hankkeeseen. Kun ilmeisen pian alun jälkeen hankkeeseen liittyen alkoi ilmetä epäilyjä herättäviä tietoja ja ilmiöitä, hälytyskellot alkoivat soida joillakin aikaisemmin, joillakin hieman myöhemmin ja joillakin ei kunnolla ollenkaan, ei ainakaan ennen kun hanke oli jo ajanut toistuvasti ja pahasti karille. Itse aloin seurata hanketta enemmän, kun hankkeessa oli alkanut ilmetä useita epäluottamusta herättäviä ja hämmästyttävänkin hälyttäviä piirteitä. Niistä näki selvästi, että hankkeen perustus ei ole kunnossa eikä hankkeen eteenpäinvientitapakaan.

    Äänestä

  • Lisää arvoa Jari Ranteelle koska hän toistaa Persujen olleen mukana. Sen verran tarkennusta (ajankohdat puuttuva edellisestä) että SCC-tarina oli loppu huhtikuussa 2014, Persut kääntyivät vastaan elokuussa 2014. Sitkeää päättäjäporukkaa HML:ssa!

    Ranne todellakin sai lähteä Vihreistä. Ymmärsi itse.

    Äänestä

  • Nimimerkki "5436804": Tarkenna, mitä tarkoitat, että"sai lähteä vihreistä". Valheita ja mielikuvituksen tuotoksia ei kannata levitellä.

    Äänestä

  • Iisakki, Sari ja Juha olivat toiveikkaita ja tukivat hanketta edelleen, vaikka Seiska-lehti oli jo kertonut konna-Ritaluoman paenneen maasta iso matkalaukku mukanaan. Juha sanoi konnan kertoneen hänelle ihan oikeasti, että rahat ovat jo aivan "huulilla" ja että "kohta tulee". Konna kertoi menevänsä kastelemaan kukkia Floridan kämpälle ja tapaamaan paikalliselle vanhainkodille ja AA-kerholle näitä "potentiaalisia investoreita".

    Äänestä

  • Samalle nimimerkille vielä oikaisu: kritiikki SCC-hanketta vastaan oli jo täydessä vauhdissa v. 2012.

    Äänestä

  • Jariiii! Sinähän vaadit avoimuutta ja peittelet itse tällä Lulun ja persuin tekoja. Sano nyt ääneen avoimesti KOSKA persuit otti kielteisen kannan SCC:hen. Kritiikki on aivan eri asia kuten hyvin tiedät.

    Ai niinhän et voi vastata. Hämeenlinnassa on ongelmana avoimmuuden puute. Koita vastata avoimesti vaikka Turusta.

    Äänestä

  • Avoimesti.todella kirjoitti:

    Jariiii! Sinähän vaadit avoimuutta ja peittelet itse tällä Lulun ja persuin tekoja. Sano nyt ääneen avoimesti KOSKA persuit otti kielteisen kannan SCC:hen. Kritiikki on aivan eri asia kuten hyvin tiedät.

    Ai niinhän et voi vastata. Hämeenlinnassa on ongelmana avoimmuuden puute. Koita vastata avoimesti vaikka Turusta.

    Sinun pääsi on näköjään umpiluuta, kun et ymmärrä millään Ranteen hyvin selviä kommentteja. Persut eivät ole vastustaneet hanketta ennen kuin mukaan tuli Ritaluoman selkeän epärehellinen ja epäuskottava toiminta kaikkine lieveilmiöineen. Persut vaativat jo aiemmin asiallisesti parempia selvityksiä ja lainmukaista toimintaa. Ei tehonnut vaatimukset. Lopulta v. 2014 oli jo pakko olla äänekkäämmin vastarinnassa, kun touhu oli karannut käsistä lopullisesti.
    Edelleen senkin jälkeen sd ja kok ryhmät luottivat hankkeeseen ja tonttikaupat tehtiin. Menikö asia perille, Tampio?

    Äänestä

  • Tampio valehtelee. Persut olivat tekemässä tonttikauppaa ja hyväksymässä ehtoja. Jos muuta on esittää niin faktat esiin pöytäkirjoista Jari Ranne avoimmuuden hengessä. Kuten edellä joku totesi Persut vastustivat vasta elokuussa 2014 hanketta.

    Äänestä

  • Avoimesti.todella kirjoitti:

    Jariiii! Sinähän vaadit avoimuutta ja peittelet itse tällä Lulun ja persuin tekoja. Sano nyt ääneen avoimesti KOSKA persuit otti kielteisen kannan SCC:hen. Kritiikki on aivan eri asia kuten hyvin tiedät.

    Ai niinhän et voi vastata. Hämeenlinnassa on ongelmana avoimmuuden puute. Koita vastata avoimesti vaikka Turusta.

    Nimimerkille tiedoksi, ettei se noin mene, että mikään olisi mustavalkoisesti heti puolesta tai vastaan. Jos tietoa on liian vähän, sitä yritetään aika pitkään ensin hankkia, vaatia, kaivaa esiin jne. Jos hankkeessa ilmenee puutteita, niitä yritetään ensin uudelleen ja uudelleen nostaa keskusteluun ja saada korjaantumaan. Jos hankkeen ohjaamistapa on huonolaatuinen, sitä yritetään ensin parantaa sinnikkäästikin jne. jne. Tuolla tavalla SCC-hankkeenkin kritisointi ja parantamisyritykset etenivät, kuten edellisessäkin kommentissani toin esille. Missä vaiheessa kukin ryhmä sitten lopullisesti koko hankkeen osalta lyö virallisesti luukut kiinni, tapahtuu tuontapaisissa sotkuissa yleensä vasta paljon myöhemmin, kuin on alkanut kritiikki ja parannusyritysten teko. Miten muuten sitten pitäisi olla? Itsekin annan hankkeissa toimiville aika pitkäänkin mahdollisuuden parantaa, korjata ja oppia. Toisinaan se tuottaa hyvää tulosta ja vaikuttaa tulevienkin hankkeiden toteuttamiseen positiivisesti, toisinaan opitaan edes jotain, toisinaan ei oppimista ja parantamista tapahdu tai hanke kaikesta yrittämisestä ja tulisistakin väännöistä huolimatta ei osoittaudu realistiseksi tai muuten luotettavaksi.

    Äänestä

Konsulttien keinovalikoimaan ei taida kuulua totuus saati avoimuus.

Äänestä

Toistettakoon nyt vielä faktojen perusteella, että itselläni hälytyskellot SCC-hankkeen osalta alkoivat soida loppuvuodesta 2011 lähtien, kun siinä alkoi ilmetä aikaisemmin mainitsemiani piirteitä ja kun sitä aloin seurata. En ollut ainoa. Kriittisiä kysymyksiä ja kommentteja alkoi silloin nousta yhä voimakkaammin esiin myös paikallisten poliitikkojen keskuudessa. Se on tosiasia, koska itse keskustelin silloin asiasta joidenkin paikallispoliitikkojenkin kanssa, mm. yhden nykyisin tunnetun persun. Samoihin aikoihin myös hanketta fanaattisesti puolustavien asiattomat hyökkäykset kriittisiä kysymyksiä ja kommentteja vastaan alkoivat. Paljonko jo tuota aikaisemmin kritiikkiä hanketta kohtaan oli paikallisten poliitikkojen ryhmissä ja kesken jo herännyt, siitä en tiedä. Suosittelen kaivamaan esiin tuolta ajalta ennen jo julkisuuteenkin tulleita kipakoitakin kirjoituksia.

Ne jotka muuta väittävät, eivät näköjään tunne noita asioita tarkasti eivätkä myöskään sitä, että kyllä paikalliset puolueet lähtökohtaisesti suhtautuvat myönteisesti elinkeinohankkeisiin. Ei niitä mistään periaatteesta vastusteta, vaikka jotkua kuumissa kiistoista toisista niin väittäisikin. On typerää ja asiatonta leimata hankkeita ja niiden puutteita perustellusti kritisoivia ja niiden puutteiden parantamista vaativia yritystoiminnan vastustajiksi. Juuri asiapohjaista, asiaperusteluihin ja pätevään tietoon perustuvaa keskustelua yhteisten asioiden hoitamisessa tarvitaankin ja paljon nykyistä enemmän. Hankkeiden pitäisi kaikilta osin yleisestikin perustua kunnolliseen, asiantuntevaan, paikkansapitävään ja vakuuttavaan tietoon, koska muuten tulee sutta ja sekundaa. Pidän kaikkien puolueiden myönteistä suhtautumista hankkeisiin niiden alkuvaiheessa aivan järkevänä suhtautumistapana kuten myös sitä, että kun lisätietoja saadaan, käsitys ja kannat kehittyvät suuntaan tai toiseen. Toistettakoon vielä, että juuri noin olen ymmärtänyt, että SCC-hankkeessakin kävi.

Kuinka paljon hanke oli kulissien takana epäilyttänyt jo paljon aikaisemminkin, siitä minulla ei ole tietoa. Oletan kyllä, että esiin myöhemmin tulleet hankkeen puutteet ja ilmiöt olivat niin kraaveja, että on todennäköistä, että useissakin puolueissa on saattanut herätä epäilyjä jo paljon aikaisemminkin, mutta on haluttu vielä antaa vielä ajan kulua ja seurata, jos hankkeesta kuitenkin tulisi vielä jotain ja sen epäkohdat korjattaisiin. Tämä on vain oletus, mutta tuolla suhtautumistavalla itse aikoinaan toimin kuten myös usea muukin silloin, miksipä ei siis nykyisinkin.

Äänestä
  • Jari! avoimmuuden merkeissä kerro kaikille koska Persut otti SCC:hen kielteisen kannan kun sen hyvin tiedät ja mm. minä tiedät että tiedät. Kaupunginjohto pyysi koko proseduurin ajan lukemattomia selvityksiä ja tarkennuksia vastapuolelta kuten aina näissä asioissa. Mikä on Jari avoimuudessa niin vaikeaa vaikka sitä olet opettavanassi.

    Äänestä

  • JR älä toimi kuin Dallasissa vaan suosi avoimesti totuutta

    Äänestä

  • Nimimerkki "itseoppimista", en ymmärrä jankkaamistasi. Kerroin, mitä havaitsin SCC-hankkeen etenemisestä, kritisoimisesta, korjaamisyrityksistä ja myös aikamääriä, jotka tiedän tosiksi. Kertomani löytyvät useilta keskeisiltä osin myös paikallisissa lehdissä tuona aikana kirjoitetuista kirjoituksista. En niitä ryhdy tässä toistamaan enkä lainaamaan, vaan voit itse kerrata ne lehtien arkistoista.

    Alkuperäisen kirjoitukseni ydin on julkisten asioiden avoin hoitaminen. SCC on vain yksi esimerkki, miten avoimuuden puute vain pahensi ja pitkitti hankkeen sotkujen jatkumista. Mainitsemasi kaupungin johtokaan ei todellakaan toiminut avoimuudenkaan eikä hallintotavan osalta niin kuin olisi pitänyt. Esimerkkinä vastaapa sinä vaikka seuraaviin kysymyksiin, jotka hyvin kertovat, miten avoimesti tai sulkeutuneesti kaupungin johto toimi mm. esittelijänä ja tiedonjakajana:
    * Kerrottiinko hankkeen alkuvaiheessa, mihin perustuu usko automegahankkeen onnistumiseen? Esim. minkälaisiin markkina- ja alan kehitysnäkymäselvityksiin?
    * Kuinka selkeä ja vakuuttava ja mustaa valkoisella oli hankkeen rahoitussuunnitelma ja oliko se päättäjillä selkeästi tiedossa ja arvioitavissa?
    * Kerrottiinko heti alussa päättäjille hankkeen kytkeytymisestä myös paikalliseen urheiluseuraan tai ylipäätään mihin tahansa sellaiseen, millä voi olla vaikutusta hankkeeseen ja päättäjien on se tiedettävä ja arvioitava jo suunnitteluvaiheessa?

    Tuon tyyppisten asioiden avoin käsittely kuuluu normaaliin ammattimaiseen ja avoimeen hankkeen valmisteluun. Se on alkuperäisen kirjoituksenikin pointti.

    Äänestä

  • itseoppimista kirjoitti:

    Jari! avoimmuuden merkeissä kerro kaikille koska Persut otti SCC:hen kielteisen kannan kun sen hyvin tiedät ja mm. minä tiedät että tiedät. Kaupunginjohto pyysi koko proseduurin ajan lukemattomia selvityksiä ja tarkennuksia vastapuolelta kuten aina näissä asioissa. Mikä on Jari avoimuudessa niin vaikeaa vaikka sitä olet opettavanassi.

    Saattoihan se kaupunki jotain selvityksiä pyydellä, mutta niillä pyynnöillä ei ollut mitään vaikutusta kovapäiseen huijari Ritaluomaan. Muutama tyypillinen esimerkki oli Ritaluoman valehtelu tonttimaksujen myöhästymisestä ja syistä, SCC:n solmittujen vuokrasopimusten olemassaolon näytön puuttuminen sekä osakasluettelon pimittäminen/puuttuminen kyselyistä huolimatta. Kaupungin johto TYYTYI AIVAN LIIAN HELPOSTI huijarin selvästi totuutta pakeneviin vastauksiin eikä pannu miestä ns. seinää vasten tärkeissä asioissa. Äijälle olisi monessa muussakin tilanteessa pitänyt panna luu kurkkuun ja ilmoittaa kaupungin isännän äänellä, että sinä teet nyt niin kuin sanotaan tai homma loppuu nyt, piste. Tälläinen huijari liikemies osaa vetää löysiä pois tasan niin kauan, kun sitä siimaa annetaan.

    Kyllä kaupunginjohto osoitti niin lapsellista sinisilmäisyyttä ja heikkoa johtajuutta liike-elämän asioissa, että he ovat todellakin ansainneet saamansa ääliöporukan maineen. Olkaa hyvä!

    Äänestä

  • JariRanne kirjoitti:

    Nimimerkki "itseoppimista", en ymmärrä jankkaamistasi. Kerroin, mitä havaitsin SCC-hankkeen etenemisestä, kritisoimisesta, korjaamisyrityksistä ja myös aikamääriä, jotka tiedän tosiksi. Kertomani löytyvät useilta keskeisiltä osin myös paikallisissa lehdissä tuona aikana kirjoitetuista kirjoituksista. En niitä ryhdy tässä toistamaan enkä lainaamaan, vaan voit itse kerrata ne lehtien arkistoista.

    Alkuperäisen kirjoitukseni ydin on julkisten asioiden avoin hoitaminen. SCC on vain yksi esimerkki, miten avoimuuden puute vain pahensi ja pitkitti hankkeen sotkujen jatkumista. Mainitsemasi kaupungin johtokaan ei todellakaan toiminut avoimuudenkaan eikä hallintotavan osalta niin kuin olisi pitänyt. Esimerkkinä vastaapa sinä vaikka seuraaviin kysymyksiin, jotka hyvin kertovat, miten avoimesti tai sulkeutuneesti kaupungin johto toimi mm. esittelijänä ja tiedonjakajana:
    * Kerrottiinko hankkeen alkuvaiheessa, mihin perustuu usko automegahankkeen onnistumiseen? Esim. minkälaisiin markkina- ja alan kehitysnäkymäselvityksiin?
    * Kuinka selkeä ja vakuuttava ja mustaa valkoisella oli hankkeen rahoitussuunnitelma ja oliko se päättäjillä selkeästi tiedossa ja arvioitavissa?
    * Kerrottiinko heti alussa päättäjille hankkeen kytkeytymisestä myös paikalliseen urheiluseuraan tai ylipäätään mihin tahansa sellaiseen, millä voi olla vaikutusta hankkeeseen ja päättäjien on se tiedettävä ja arvioitava jo suunnitteluvaiheessa?

    Tuon tyyppisten asioiden avoin käsittely kuuluu normaaliin ammattimaiseen ja avoimeen hankkeen valmisteluun. Se on alkuperäisen kirjoituksenikin pointti.

    Minulle on monta konsulttia opettanut että pitää sanoa niin monta kertaa että vastatoimija ymmärtää. Vastaa Jari avoimmuuden ja rehellisyyden merkeissä koska Persut hylkäsivät SCC:n? Ei kai jääviys ole tässä toimessa este.

    Äänestä

  • Ilkkala hävisi taas kerran avoimesti virkamiehistä tekemänsä tutkimuspyynnön. Krp totesi avoimesti ilmoituksen perättömäksi. HäSa kertoi avoimesti asiasta.

    Äänestä

  • Ihan kuin Lulu olisi kirjoittanut aloituksen.

    Äänestä

  • AvointaOn kirjoitti:

    Ilkkala hävisi taas kerran avoimesti virkamiehistä tekemänsä tutkimuspyynnön. Krp totesi avoimesti ilmoituksen perättömäksi. HäSa kertoi avoimesti asiasta.

    Odotamme Jari Ranteen arviota!

    Äänestä

  • Ssddafg kirjoitti:

    Minulle on monta konsulttia opettanut että pitää sanoa niin monta kertaa että vastatoimija ymmärtää. Vastaa Jari avoimmuuden ja rehellisyyden merkeissä koska Persut hylkäsivät SCC:n? Ei kai jääviys ole tässä toimessa este.

    Kerroin jo aikaisemmin, että kriittisyys hanketta kohtaan nousi näkyväksi ja kovaksikin jo 2011/2012. Ketkä siihen ottivat osaa, mitä nostivat esille ja minkälaisin perusteluin, se on kaikkien nähtävissä mm. lehdistä. Kerroin myös jo aikaisemmin, miten hankkeen puutteisiin puuttuminen ja korjaamisyritykset yleensä ja myös SCC-hankkeessakin etenivät. Missä vaiheissa kukin puolue sisällään hankkeen ongelmien kanssa väänsivät ja milloin kukin siellä löi lopullisesti luukut kiinni, sitä en tiedä. Sen tiedän ja muutkin, miten kritiikki julkisessa keskustelussa eteni ja minkälaisin askelin. Kerroin jo aikaisemmin, ettei hankkeissa yleensä todellakaan mene niin, että ensin suhtaudutaan myönteisesti ja sitten yht´äkkiä ilman sinnikkäitäkin keskustelu- ja parantamisyrityksiä lyödään liinat lopullisesti kiinni. Se ei yksinkertaisesti vain mene niin, eikä sen pitäisikään. Se voi edetä nopeastikin yleensä vain silloin, kun heti alussa on kaikki tarvittavat tiedot ja selvitykset nähtävillä ja niiden perusteella hanke osoittautuu epärealistiseksi tai muuten liian epäilyttäväksi.

    En minä alkuperäisessä kirjoituksessani ole minkään yksittäisen puolueen äänitorvi tai tiedottaja, vaan toin esiin asioita, jotka ovat yleisesti tärkeäksi ja hyödylliseksi koettuja demokratiassa ja hankkeissakin. Toki Hämeenlinnassa rintamalinjat menivät tiettyjen puolueiden välillä tuossa asiassa, mutta tiedän, että kriittisyyttä hankkeen ilmiöitä ja toimintatapoja kohtaan oli useiden puolueiden sisällä enemmän kuin julkisuuteen on annettu ymmärtää.

    Milloin mikäkin puolue löi liinat lopullisesti kiinni, ei ole kirjoitukseni pointti, ei myöskään minun asiani tähän kirjoitukseen liittyen. En myöskään tarkalleen tiedä, missä vaiheessa kukin puolue sellaisen lopullisen päätöksen virallisesti teki. Jos asia on teille tärkeä, voittehan kysyä asiaa suoraan itsekin kultakin puolueelta.

    Niinpä, oleellisena näen, mitä tapahtuu ennen hankkeen eteenpäin viennin jatkamista tai hankkeen hylkäämistä. SE on julkisuuslain määrittelemän avoimuuden kuten myös hyvän hallintotavan ja osaavan hankejohtamisen kannalta oleellista. Se on myös Hämeenlinnan kaupungin avoimuuden puutteen parantamisen kannalta oleellista.

    Äänestä

  • Ssddafg kirjoitti:

    Minulle on monta konsulttia opettanut että pitää sanoa niin monta kertaa että vastatoimija ymmärtää. Vastaa Jari avoimmuuden ja rehellisyyden merkeissä koska Persut hylkäsivät SCC:n? Ei kai jääviys ole tässä toimessa este.

    Olen jo aikaisemmin useaan kertaan kertonut, miten kritiikki ja parannusyritykset etenivät. Olen jo kertonut myös, miten hankkeen puutteiden korjaamisprosessi yleensä etenee. Milloin kukin puolue lopullisesti päätti lyödä liinat kiinni, sitä teidän kannattaa suoraan kysyä kultakin puolueelta itseltään. Minulla ei ole siitä tarkkaa tietoa enkä ole muiden puoluiden tiedottaja. Tiedän toki, että keskustelujen perusteella kriittisyyttä oli useissa puolueissa sisällä enemmän kuin ulospäin on annettu ymmärtää, mutta päätöksistä en tiedä. Kirjoitukseni pointtikaan ei ole tuo, vaan se, miten tärkeää on valmistella ja toteuttaa hankkeita avoimesti, hyvällä hallintotavalla ja ammattimaisen osaavasti. SE on tärkeää myös Hämeenlinnan tulevien hankkeiden kannalta.

    Äänestä

  • Täällä on kuuleman mukaan mielenkiintoinen Hämeenlinnaa koskeva keskustelu. Niin on. Jari-parka meni ottamaan puheeksi SCC-hankkeen Jari todistaa täällä kuinka huonosti hanketta hoidettiin ja silti perussuomalaiset ja Lulu menivät myymään tontin ja olivat hankkeen takana vallan viime vuoden elokuuhun kuten edellä on jo täysin oikein todettu. Jari nolaa Lulun!

    Avoimen ja paremman kaupungin parantaja Kari Ilkkala on Lulun puoluetoveri ja hävisi jälleen juttunsa. Nyt odottaa syyte ja niin sen tulee tietysti myös mennä avoimessa kaupunginhallinnossa. Voisiko Jari antaa Karille oppia kuinka virheistä saattaa oppia, jos on halua oppia.

    Mitä koko ketju kertoo pikaisella lukemisella niin kaupungin ongelma ei ole avoimuuden puute vaan valehtelu ja vastuunpako.

    Äänestä

  • Sellainen Tavastehusissa tapana.

    Äänestä

  • Valmistelu on tärkeää, tottakai, mutta persuilla on ollut tapana syyttää valmistelijoita valehtelijoiksi. Moni valmistelija haluaisi työrauhan.

    Äänestä

  • Kokdem-malli kirjoitti:

    Sellainen Tavastehusissa tapana.

    Kiitos perzuikkien.

    Äänestä

  • Myös me voidaan tulla sinne valmistelemaan, niin ei tarvitse kysyä kahteen kertaan tai nillittää kuin pahainen polvihousu. Olemme täällä lähtökuopissa täysin koulutettuina ja kaupungin asioihin perusteellisesti perehdytettyinä.

    Ei muuta kuin teette tilaa, niin tullaan. Alkaa asiat sujua.

    Tuotamme samat mutta laadukkaammat palvelut selvästi nykyistä huokeammalla.

    Äänestä

  • Myös.Päättäjä kirjoitti:

    Täällä on kuuleman mukaan mielenkiintoinen Hämeenlinnaa koskeva keskustelu. Niin on. Jari-parka meni ottamaan puheeksi SCC-hankkeen Jari todistaa täällä kuinka huonosti hanketta hoidettiin ja silti perussuomalaiset ja Lulu menivät myymään tontin ja olivat hankkeen takana vallan viime vuoden elokuuhun kuten edellä on jo täysin oikein todettu. Jari nolaa Lulun!

    Avoimen ja paremman kaupungin parantaja Kari Ilkkala on Lulun puoluetoveri ja hävisi jälleen juttunsa. Nyt odottaa syyte ja niin sen tulee tietysti myös mennä avoimessa kaupunginhallinnossa. Voisiko Jari antaa Karille oppia kuinka virheistä saattaa oppia, jos on halua oppia.

    Mitä koko ketju kertoo pikaisella lukemisella niin kaupungin ongelma ei ole avoimuuden puute vaan valehtelu ja vastuunpako.

    "Myös.Päättäjä":n kannattaa lukea uudelleen alkutekstini sisältö, mistä nyt oikein puhutaan. Yritä pysyä siinä asiassa, mistä tässä keskusteluketjun pohjakirjoituksessa on puhe. Jos pystyt, ota kantaa esim. siihen, miksi julkisuuslaissa hyvin määriteltyä avoimuutta ei Hämeenlinnassa(kaan) haluta toteuttaa kaupungin omistamissa yhtiöissä. Laki ei ylimääräiseen salaamiseen velvoita, ei osakeyhtiölakikaan.

    On huvittavaa ja vakavaakin, että samalla hetkellä, kun kaupungin perinteisessä yksikössä toteutetun palvelun tuottaminen muutetaan organisaatiomuodoltaan aivan samaa palvelua tuottavaksi yhtiömuotoiseksi, siitä tuleekin heti hurjan salaista. En ole tähän päivään mennessä löytänyt julkisen sektorin yhtiöistäkään mitään sellaista, mitä olisi pitänyt salata enemmän kuin julkisen sektorin yksiköissä yleensäkään ja mitä julkisuuslakikin sallii. Kaikissa niissä tapauksissa julkisuuslain sallimat poikkeukset olisivat riittäneet. Oikeissakin yrityksissä ja julkisella sektorilla yleisesti on todettu, ettei hyvää, laadukasta ja päivänvalon kestävää tarvitse yrittää salata tai muuten piilotella, huonoa ja laadutonta tai päivänvaloa kestämätöntä kylläkin. Ja valitettavasti mm. toistuvaa huonoa laatua, heikkoa tuottavuutta, kyseenalaisia toimintatapoja tms. on piiloon viedyistä asioista kyllä löytynyt. Liekö juuri se syy siihen, ettei haluta antaa kaupunkilaisille mahdollisuutta seurata ja valvoa niitä? Siispä "Myös.Päättäjä", ota kantaa tuohon, jotta pysyt alkuperäisen tekstin asiassa. Ja jos todella olet esim. Hämeenlinnassa luottamushenkilönä tai muussa päättäjäasemassa, sinun pitäisi tietää nuo asiat, ellei sitten ole niin, ettet edes sinä ole niitä avoimesti, tarkasti ja dokumentit nähden saanut seurata.

    Äänestä

  • Luulisin olevan kyse johtajien omavaltaisesti määritellyistä palkoista ja eduista.

    Äänestä

  • Pimittelymanöveri kirjoitti:

    Luulisin olevan kyse johtajien omavaltaisesti määritellyistä palkoista ja eduista.

    Jari peittelee hyvin itse asiaa ja ei-avoimmuuden merkeissä. Olen samaa mieltä että Jari nolasi SCC keissisä pahasti Lulun. Valehtelu on Hämptonin ongelma.

    Äänestä

  • 356.178 kirjoitti:

    Jari peittelee hyvin itse asiaa ja ei-avoimmuuden merkeissä. Olen samaa mieltä että Jari nolasi SCC keissisä pahasti Lulun. Valehtelu on Hämptonin ongelma.

    Luepa sinäkin uudelleen kirjoittamani alkuteksti, pysy siinä asiassa ja kommentoi sitä. Mitä mieltä olet siinä kirjoitetuista asioista?

    Äänestä

En ymmärrä miksi Jari Ranne otti puheeksi SCC:n ja jatkaa jankkaamista. Aihe on todella arka Persujen ja Lulun suhteen, eikä avoimuudesta kannata edes puhua. Suosittelen Jari-paran saarnojen lukemista.

Taivasti hän yrittää johtaa keskustelua muualle mikä oli tapana myös kun oli mukana kunnallisessa politiikassa Hämeenlinnassa. Ikävästi 'avoimuuden päivä' Persuille Ilkkalan törmäilyn vuoksi ja taasen kerran. Syyte tulossa!

Ei ole minulla lisättävää. Hämeenlinnan ongelma on valehtelu ja vastuun pako. Mitä on avoimuus siitä Jari näyttää todella surullista esimerkkiä.

Äänestä
  • "Myös.Päättäjä", etkö todella lue, mitä alkutekstissä ja sen jälkeen on kirjoitettu? Kerrattakoon siksi vielä sinulle, että minä en ottanut tässä ketjussa SCC-hanketta esille, mutta toinen kirjoittaja otti sen esille, esitti kysymyksen, johon minä vastasin. Ja onhan toisen kirjoittajan esiin ottama SCC hyvä yksi esimerkki alkutekstinkin aiheeseen. Mutta onko tuo sinun tapasi päättäjänäkin? Etkö silloinkaan lue valmisteluaineistoja saatikka sitten kunnolla perehdy niihin. Etkö silloinkaan uskalla kertoa mielipidettäsi päättäjänä avoimesti, julkisesti ja perustellen? Olisi kiintoisaa tietää, mitähän sinä esim. SCC-hankkeessa teit epäkohtien korjaamiseksi? Otitko silloin kantaa, nostitko esiin epäkohtia ja teitkö niihin konkreettisia parannusehdotuksia?

    SCC-hanke ei ole arka muille kuin niille, jotka vänkäsivät hanketta eteenpäin senkin jälkeen, kun siitä oli toistuvasti tullut yllin kyllin sellaisia ongelmia esille, mitkä veivät hankkeelta sen vähäisenkin pohjan, mikä sillä aluksi oletettiin olevan.

    Epämääräiset vihjailusi toimintaani valtuustoaikana vaativat sinulta konkreettista tarkentamista, jos sinulla sellaiseen on selkärankaa. Olin silloinkin johdonmukaisesti asioiden valmistelun avoimuuden, hankkeiden ammattimaisen johtamisen ja hyvän hallintotavan puolesta puhuja. Huonolla tuloksella tosin, koska enemmistölle huonolaatuinenkin kävi. Kenties kuuluit silloin siihen päättäjäjoukkoon, joka naureskeli, kun mm. silloisen Innoparkin outoja ja heikkolaatuisia hankekuvioita kritisoitiin. Jos et uskalla tai pysty vihjailujasi tarkentamaan, ilmeisesti kuulut siihen päättäjien joukkoon, joka puhuu vain kahvipöydissä, selän takana tai nimimerkin suojissa, mutta on hiljaa tai aivan eri näkemysten kannattaja siinä vaiheessa kun päätöksiä valmistellaan, käsitellään ja tehdään. Alkuperäinen tämän keskusteluketjun kirjoituksen aihe ja sisältö on sellainen, että siitä pitäisi pystyä puhumaan avoimesti ja omalla nimelläkin. Aiheessa ei ole mitään laitonta, ei mitään häpeällistä eikä mitään sellaista, mistä ei asiatasolla voisi keskustella ja väitelläkin, kunhan pysytään asiatasolla ja väitteet perustellaan.

    Miksi et pysty pysymään kyseisessä aiheessa ja puhumaan siitä asiapohjaisesti? Miksi heittelet puskista kaikenlaista asiatonta ja pysyt piilossa nimimerkin takana? Pelkäätkö jotain, jos olet avoimesti ja perustellusti sitä mieltä kuin olet?

    On toisaalta hyvä, että käyttäytymisesi ja toimintatapasi tulee tässäkin ketjussa esille. Se on myös havainnollinen esimerkki Hämeenlinnan politiikan kentän keskustelukulttuurista, miten osa päättäjistä (jos sellainen olet) suhtautuu asiallisiinkin keskusteluyrityksiin saatikka sitten asioiden kriittiseen perustelupohjaiseen pohdintaan. Kuvioon sopii hyvin, että seuraavaksi syyttelet vaikkapa sanoilla "elinkeinopolitiikan vastustaja", "yhteistyökyvytön", "valittaja", "virkamiesten kiusaaja" tai jotain muuta sellaista, mitä paikallisessa politiikassa kriittiset ovat tottuneet kuulemaan silloin, kun vastapuolelta asiaperusteet loppuvat.

    Vastaapa nyt käsityksiäsi itse asiaan esim. kaupungin yritysten sulkeutuneena pitämisen syistä tai myös siitä, miten itse päättäjänä olet yrittänyt kyseisiä asioita parantamaan.

    Äänestä

  • En voi kuin ihmetellä kun Jari Ranne otti esille SCC:n ja jatkaa yhä siitä keskustelua. Minua henkilökohtaisesti jo nolottaa Lulun puolesta, koska Persut olivat mukana hankkeen kaatumiseen saakka kuten myös Jari Ranne edellä moneen kertaan todentaa.

    Ei ole minulla lisättävää. Hämeenlinnan ongelma on valehtelu ja vastuun pako. Mitä on avoimuus siitä Jari näyttää todella surullista esimerkkiä. Sitä on myös Kari Ilkkalan törmäilyt ja tulossa oleva syyte.

    Äänestä

Koskas konsultti on asiassa pysynyt?

Äänestä
  • Äiti, äiti, Jari kiusaa.

    Äänestä

  • :-D

    Äänestä

Jos minä saan J.Ranne vastata niin lapsen pitkää jokelua. Pitää valmistella ja virheistä tulee opia. Nauraan saa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


JariRanne kirjoitti:

Demokratian yksi keskeinen periaate on, että verovaroin kustannettavien asioiden valmistelu, päätöksenteko ja arviointi ovat avointa ja kansalaisten seurattavissa ja arvioitavissa. Julkisuuslaki on sitä varten tehty. Julkisuuslain sisältö sopii sellaisenaan kaikkeen julkiseen toimintaan, myös kaupunkien omistamiin yhtiöihin. Avoimuus- ja julkisuusperiaate pitää julkisten asioiden hoitamista terveenä, laillisena, laadukkaana ja moraalisesti päivänvalon kestävänä ja ennalta ehkäisee kaikenmaailman suhmurointia, huonolaatuista päätösten valmistelua, korruptiota ja väärin toimivien pääsemistä kuin koira veräjästä.

Avoimuus ei kukoista Hämeenlinnassa eikä ilmeisesti pääosassa muistakaan kunnista. Kuten jokainen asioita seuraava on huomannut, 90 % Hämeenlinnassa kuumia kiistoja synnyttäneistä asioista on liittynyt tavalla tai toisella avoimuuden puutteeseen. Valmistelua on tehty pimennossa, päätöksiä tehty ohi virallisten kokousten, tiedotus on ollut epäluotettavaa tai vajaata, oleellisia asiakirjoja on viety julkisuudelta piiloon, huonoa toimintaa on peitelty, kaupunkilaiset eivät ole päässeet seuraamaan yhteisten asioiden valmistelua tms.

Edellä olevan merkityksestä kertoo myös se, että kiistojen kohteena olevat asia-asiat eivät ole ensisijassa määräytyneet poliittisten ideologioiden mukaan. Ideologioiden sijasta riitatilanteet ja kiistelevät joukkueet ovat määräytyneet sen mukaan, kuinka avointa tai sulkeutunutta ja kuinka hyvää tai huonoa hallintotapaa kukakin kannattaa.

Tilanteen tervehdyttämiseksi kaikki kaupungin yhteisten asioiden hoitaminen olisi tehtävä julkisuuslain mukaiseksi eli kunnolla avoimeksi. Tämä koskee erityisesti kaikkein sulkeutuneimpia yksiköitä eli kaupungin yhtiöitä, mutta myös asioiden valmistelua ja päätöksentekoa muutenkin. Julkisuuslain sisällön ja periaatteiden toistuvasta rikkomisesta pitäisi myös tulla tuntuvat rangaistukset. Nyt avoimuuden rikkomisesta ei käytännössä tule seurauksia ja sama meno siksikin jatkuu.

Enemmistö poliitikoista ei näytä avoimuutta kannattavan, vaikka puheissa toista väittäisivät. Sen huomaa helposti, kun seuraa, ketkä ovat viimeisen 20 vuoden aikana tehneet avoimuutta lisääviä aloitteita ja parannusehdotuksia, ketkä sen eteen tehneet töitä käytännössä eikä vain puheissa ja ketkä ovat avoimuuden edistämispyrkimyksiä kannattaneet. Samoin voi huomata selvästi, että avoimuutta vastustavien leirissä toistuvat samat nimet uudelleen ja uudelleen. Ei ole jäänyt epäselväksi, ketkä poliitikot pitävät huolen siitä, että esim. kaupungin omistamat yhtiöt ovat ja tulevat myös pysymään sulkeutuneina.

Ilman avoimuutta Hämeenlinna ei tule taudistaan paranemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu