ite oon ollu sairaalassa kaksi kertaa ja tuntuu kuin se ois ainoa paikka missä voisin olla hyvillä mielin ja rauhassa..mut ku kotiin tulin niin ne kaikki vaan tuli takasi..masennus,ahistus ja syömishäiriö...psykologillekkin puhun paskaa et kaikki on hyvin, koska en voi kertoo miltä todella tuntuu..se vaan nauraa mulle kuitenkin...oli aivan kauhee kohtaus viimeviikolla ja meinasin tappaa itteni mutta sitten oli psykologi vuoro mutta yllätys yllätys se olikin jollain sairaslomalla..joo, just..kuitenkin se ei jaksa minnuu ja jätti tulematta:(tiiän sen aivan varmasti...
kaikki kahtoo minnuu kanssa ku oisin vitun hullu..tai no oikeestaan oonkin..
kaveritki on jättäny miut ja ne sano miulle suoraan että ne ei haluu olla miun kaa ku oon tämmönen hullu:(
elämässä ei oo enää mitää kivaa, mikä pitäis minnuu täällä...ainut iloinen mahdollisuus olis varmaan kuolema...sitä kaikki toivoo
kaikki kahtoo minnuu kanssa ku oisin vitun hullu..tai no oikeestaan oonkin..
kaveritki on jättäny miut ja ne sano miulle suoraan että ne ei haluu olla miun kaa ku oon tämmönen hullu:(
elämässä ei oo enää mitää kivaa, mikä pitäis minnuu täällä...ainut iloinen mahdollisuus olis varmaan kuolema...sitä kaikki toivoo
Vastaukset 3
Vanhimmat
hmm...know the feeling. Vuosi sitten olin suljetulla osastolla. Pelkään koko ajan saman tilanteen palaavan. Psykologille en pysty puhumaan rehellisesti. Juttelen aina jonnin joutavia ja vakuuttelen voivani hyvin. Kaveritkaan eivät voi ymmärtää, koska heillä ei ole vastaavia kokemuksia. Btw missä sairaalassa olet ollut?
oon ollu julkulan sairaalassa jo kaksi kertaa..vituttaa..enemmin tapan itteni ku joudun sinne takasi
missäs ite olit
Uusi-Kaupunki oli paikka. Uskon, ettet halua takaisin. En minäkään. Ehkä maailman ahdistavimpia paikkoja. Puhuin itseni ulos. Olisin muuten jatkanut ruokalakkoa loputtomiin ja kuihtunut pois.