..niin saisimme nyt itse päättää keitä rajamme yli tulee ja paljonko otamme vastaan pakolaisia.
Vastaukset 11
- H-EU-reka
Minä olen sitä mieltä, että olemme kahdella sodalla osoittaneet, että päätämme itse, keitä rajamme yli tulee.
Samalla rajamme ovat auki myös ulospäin, joten ne, jotka eivät täällä viihdy, voivat mennä rajan toiselle puolen kenenkään estämättä.
Tervemenoa.- Lähtöehkäedessä
Sotimaan en ehtinyt, ainoastaan äänestämään vastaan silloin 21 vuotta sitten kun enemmistö kansasta halusi luovuttaa vallan EU:lle.
Sitä saatiin mitä tilattiin, eli taitaa olla turha nyt itkeä kun p..kat on pöksyssä, eikä itsellä enää mitään päätösvaltaa rajojen ylittäjistä. - Hävettää
Meidän ikäryhmämme ei ole sotinut mitään, vaan me olemme antaneet vallan kahvan EU:n käänneltäväksi.
- lähenkohta
Haluat tilalle elättimamun, kotiisi?
- bessie-
Lähtöehkäedessä kirjoitti:
Sotimaan en ehtinyt, ainoastaan äänestämään vastaan silloin 21 vuotta sitten kun enemmistö kansasta halusi luovuttaa vallan EU:lle.
Sitä saatiin mitä tilattiin, eli taitaa olla turha nyt itkeä kun p..kat on pöksyssä, eikä itsellä enää mitään päätösvaltaa rajojen ylittäjistä.Nooh, ei kukaan tällaista ole tilannut, saati toivonut. Meillä muuten on edelleen päätösvaltaa myös turvapaikan hakijoiden suhteen.
Osalla kansalaisia tosiaan tuntuu olevan "paskat pöksyissä", mutta kyllä me muut huolehdimme heistäkin.
Nyt pitäisi ensi tilassa saada yhteistyö käyntiin esim. Turkin kanssa. Olisi myös pikimmiten ja kaikin keinoin pyrittävä levittämään sellaista sanomaa, että salakuljettajien miljardibisnestä ei missään nimessä pidä tukea, sillä se voi jatkossa jopa vaikeuttaa turvapaikan saamista. Tämä tietysti edellyttää sitä, että tuemme oikealla tavalla mm. EU:n rajamaita.
Jos tämän tapainen selvä viesti annetaan, ja tässä päässä myös toimitaan päättäväisesti, niin viesti menee varmasti perille. Käsittääkseni havaintoja turvapaikan hakijoiden älypuhelimista on tehty. Ei ne varmaan pelkkiä kuoria ole, joten sana takuulla kulkee. Onhan se todistettavasti kulkenut nytkin...
Ennen kansamme uskoi itseensä ja edus-kuntaansa maansa puolesta kuollen.
Tänäänkin kansamme uskoo edus-kuntaansa, nyt kuitenkin vain sinne sun tänne
nuollen.
Eläkeläisetkin äänestys-kopissaan eksyen.
Naama vihertäen, keppi kuokkana heilimöiden.
H."Ennen kansamme uskoi"? Siis mitä ennen?
Jotenkin tuli mieleeni, kun katselen telkusta "Hyvät ja huonot uutiset, kuinka Mikko Kuustosta kiusataan hänen ikänsä vuoksi, mutta todellakin hyväntahtoisesti.
Itsekkin tunsin "mesopotaliaileksi" (no meni väärin), kun työpaikan kahvitauolla oli tämä tyypillinen 10-kysymystä? En muista, mikä kysymys oli, mutta sen muistan, että- ent.siivoojaparka
Kristiina23 kirjoitti:
"Ennen kansamme uskoi"? Siis mitä ennen?
Jotenkin tuli mieleeni, kun katselen telkusta "Hyvät ja huonot uutiset, kuinka Mikko Kuustosta kiusataan hänen ikänsä vuoksi, mutta todellakin hyväntahtoisesti.
Itsekkin tunsin "mesopotaliaileksi" (no meni väärin), kun työpaikan kahvitauolla oli tämä tyypillinen 10-kysymystä? En muista, mikä kysymys oli, mutta sen muistan, ettäSanoitko sinä nyt jotain ja jos, niin mitä?
- voihan.heleveeetti
EU on keksinyt hyvän rahastuskeinon kun pakolaisten maahan pääsyn voi joksikin aikaa estää ostamalla aikaa.
- rakkkauttajakunnioitusta
Meän tulisi pysähtyä näkemään mitä on tapahtunut.
Ei saisi pysähtyä muutamaan sanaan "rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi". Näillä sanoilla, näitä sanoja käyttäessä ja tulkitessa voidaan saada paljon pahaa aikaan - tosin myös hyvää.
Onko tullut tai onko tulossa pelkkää hyvää rakastamalla lähimmäistä niinkuin he vaativat heitä rakastettaman. Meille on tullut ja kiihtyvällä nopeudella tulee uutta kulttuuria, uutta uskontoa, uusia ajatuksia erittäin paljon ja me annamme sen tapahtua. Kohta huomaamme, että meidän suomalainen perinne on historiaa ja maastamme on jäljellä ainoastaan nimi suomi.
Siis rakastamme lähimmäistä niinkuin itseämme ja tulevat rakastavat meitä niinkuin meidän kulttuuri, uskonto ja isänmaamme rakastaa ja sitä rakastetaan - Katsoija
>..niin saisimme nyt itse päättää keitä rajamme yli
> tulee ja paljonko otamme vastaan pakolaisia.
Tuollainen hieno tilanne vallitsee Pohjois-Koreassa. Mikset muuta sinne? Ai niin, et kelpaa, he näet päättävät kuka saa tulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 61986
- 57961
- 93807
- 51748
- 41649
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois219616- 40560
- 49558
- 66555
Nainen joka haluaa miehen
Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.79543