Olen nyt parisen kuukautta seurannut venrenpainetta Omron mittarilla (teen aina kolme perättäistä mittausta) ja muutamia kertoja se on antanut näyttöön logon, joka kertoo rymihäiriöstä.
Onko satunnaiset tuon kaltaiset rytmihäiriöt normaalin piikkiin laitettavia vai tulisiko hankkiutua sydänlääkärin pakeille?
Itse tasot vaihtelevat, yläpainene vaihdellen n. 130-156 alapaine 80-94 ja syke 70-80.
Joskus arvot ovatsatunnaisesti tai muutamia päiviä alemmat normaalimman haarukassa. Ei lääkityksiä.
Ps. Suolaa en ole lisännyt ruokaan suunnullee 20-vuoteen ja saattaa olla, että suolan saanti on ollut jopa lievästi liian alhainen. Pakki oli hieman sekaisin (kevyesti kuralla) ja siksi kokeilin kevyttä exrasuolaa, joka vatsan rauhoitti. Nyt kun parisen viikkoa sitten aloitin tuon kevyen lisäksen niin on mileikuva, että paneet olisivat sen jälkene hieman kohonneet, mutta saattaa olla pelkkää satatumaa. Oudoksuttaisi jos noin nopeasti vaikuttaisi ja määrät ovat kevyitä.
Verenpainemittari: Rytmihäiriö?
9
12872
Vastaukset
- pallonlaajentaja
Mittari näyttää rytmihäiriötä jos liikahtaa, eikä mittaus onnistu.
Ei syytä huoleen.- rytmi_
"Mittari näyttää rytmihäiriötä jos liikahtaa, eikä mittaus onnistu."
Avauksessa kerrottu mittaus kyllä onnistui ihan ok, mutta antoi extrana tuon rytmihäiriötä koskevan logon, eli limittäiset sydänkuviot.
Liikahtamisesta se normaalisti antaa erilaisen logon, ihmishahmon, jonka olkapäiden kodalla on kaarreviivat, eli hötkyilyä kuvastavat viivat ;-)
- nacl_
JOKAISELLA ihmisellä on rytmissä epäsäännöllisyyksiä. Kaikkia ei vain huomaa, jotka sitten tekniikalla saadaan kuitenkin havaittua. Jos laite näyttää rh:tä säännöllisesti, niin kannattaa käydä varalta lääkärissä. Esim. flimmeriä, joka on haitallinen rh, ei aina huomaa. Isäni ei koskaan tuntenut mitään kummallista, mutta vp-mittarin näyttäessä tuota rh:tä ( "error"), hän kävi lääkärissä. Siellä vasta paljastui kroonistunut flimmeri.
Tuosta suolasta... Jos rytmihäiriöiden takana on esim. pitkäkestoisen ripulin aiheuttama elektrolyyttivajaus, tai esim. joku munuaissairaus yms. niin silloin kyseessä on heittoa mm. natriumin, kaliumin ja magnesiumin tasapainossa. Ruokasuolan "vajauksella", johon itseasiassa pyritäänkin, ei ole vaikutusta tässä asiassa. Vaikka et itse lisää hitustakaan suolaa mihinkään, niin saat sitä kuitenkin elintarvikkeista aina ja jopa liikaakin, riippuen ruokavaliosta.- rytmi_
Näiden noin kahden kuukauden aikana on ollut muutama erilainen error-ilmoitus ja tuo rytmihäiriöstä kertova logo myös muutaman kerran, ehkä nelisen kertaa (?).
Ei liene kovin harvinaista, että jokin sydänongelma on olemssa ilman, että henkilö itse on siitä edes tietoinen ja sitan VP-mittari voi sen paljastaa ennen tarkempia tutkimuksia, kuten mainitsit.
Laite ei ole omani ja sen aapisesta on revitty kaikki muut kielet pois paitsi muuan "kiina" itselleni, eli osin sumussa noiden eri errorien tarkempi merkitys.
Olen tehnyt kolme perättäistä mittausta aamuisin ja joitakin kertoja illalla, mutta en nyttemin.
Pakista. On toistaiseksi osin arvoitus miksi se oireili useamman viikon, mutta kevyellä lisäsuolalla rauhoittui (myös extrana yö-kusnureissut rauhoittuivat, jota koskien sittemmin sattumalta näin artikelin suolaa koskien). Yhtenä mahdollisena syntipukkina saatta olla iltaisin syömäni pähkinäsekoitus ja kuivatut hedelmät, eli jos toisinaan tulee syötyä hieman liikkaa (?).
"Herkkä vatsa? Vältä näitä ruokia!"
- http://www.iltalehti.fi/terveys/2015083120274998_tr.shtml
Ruokatavoissani ei pitäisi olla paljoa piilosuolaa (tai piilosokeria), mutta melko vaikeaa sen varma arviointikin on. Kuitenkaan lisäsuolaa maustamiseksi en ole käyttänyt vuosikymmeniin kuin todella harvoin. Liian vähäinnekin suola on haitallista ja lisänä mieluumin jodilla rikastettua.
Sitten on itselleni osin epävarmaa onko mm. kalsiumin ja proteiinien saantini riittävää, jota olen nyttemmin koettanut arvioida. Punaista lihaa en ole syönyt miesmuistiin ja kanaakin harvoin. Tokihan sydämellekin tärkeää proteiinia saa muistakin lähteistä. Olen suunnittelemassa tilanteen parempaa kartoitusta ;-)
- ihanomavalintason
Ihminen tarvitsee suolaa, joten varmista että saat sitä 3-5 grammaa päivässä, jotta nesteaineenvaihduntasi toimii. Ilman riittävää luonnollista suolaa ja vettä keho kerää nestettä, joka aiheuttaa turvotusta, väsymystä ja lihaskramppeja. Laadukas suola lisää ruoan makua, parantaa säilyvyyttä ja ylläpitää nestetasapainoa. Natriumia tarvitaan elimistössä hermoimpulssien kuljetukseen, lihasten toimintaan sekä kehon nestetasapainon ja verenpaineen
säätelyyn. Kloridia puolestaan tarvitaan ruoansulatukseen ja hengitykseen.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/verenpaine.htm
Korkea verenpaine ei ole itsenäinen sairaus, vaan oire niinkuin on esimerkiksi kuume.
Molemmissa tapauksissa olisi hyvä selvittää oireen aiheuttaja.
Suomessa noin miljoona ihmistä syö verenpainelääkkeitä!- rytmi_
Tuo suolan saannin vrk-määrän suhteellisen varma arviointi on hieman haastavaa.
"Ilman riittävää luonnollista suolaa ja vettä keho kerää nestettä, joka aiheuttaa turvotusta, väsymystä ja lihaskramppeja."
"Natriumia tarvitaan elimistössä hermoimpulssien kuljetukseen, lihasten toimintaan sekä kehon nestetasapainon ja verenpaineen säätelyyn."
Neurologiset lihasoireet ovat ollet pitkään (pirullista) arkea, mutta asian arviointia ja erittelyä vaikeuttaa vanha selkärankavamma, tapaturmainen nikamien hajoaminen ja siitä juontuvat vaihtelevat hermotusoireet.
Olen koettanut kartoittaa olisiko lisääntneissä neurologisissa lihasoireissa mukana myös mahdollisia ravitsemuksellisia puutoksia, joihin edellä viittasin.
- Terve_sydän
Itse menin juuri rytmihäiriöiden takia lääkäriin. Itsekin luulin, että rytmihäiriöt ovat nuorella terveellä ihmisellä normaalia. Toisin kuitenkin oli. Minulla todettiin mitraaliläpän vuoto. Voit käydä lukemassa aloittamani keskustelun otsikolla "Mitraaliläpän prolapsi".
Menin ensin työterveyslääkärille, kun jatkuvia rytmihäiriöitä oli ollut 3 viikkoa. Totesin lääkärille, että ei nämä rytmihäiriöt ihan tavallista enää ole. Lääkäri vain totesi, että "kaikelle on syynsä". Onneksi sain häneltä lähetteen kardiologille, joka tutki sydämen ultraäänellä. Kardiologi totesi pienen läppävuodon, mikä aiheuttaa minulle jatkuvasti rytmihäiriöitä.- rytmi_
"Itse menin juuri rytmihäiriöiden takia lääkäriin. Itsekin luulin, että rytmihäiriöt ovat nuorella terveellä ihmisellä normaalia."
Omalla kohdallani ei vielä ole todennettua tietoa onko kyseessä todellakin rytmihäiriö vai vain mittarin jostakin syystä satunnainen sellaisesta ilmoittaminen, joita on ollut vain jokunen.
Olisi kiinnostavaa jos satavilla olisi jokin pörsikursseja vastaava appsi johon voisi kaikki mittaustulokset syöttää ja joka niistä piirtäisi kustakin omalla värillään käyrää, yläpaine, alapane ja syke.
Sitten jos seurantaa tulisi vuosienkin ajalta, niin voisi valita haluamansa aikajakson näkyviin.
- http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/porssikurssit/osake/index.jsp?klid=1050&days=365&graafi=true#graph
Mahdolisena lisätietona lisättäväksi graafiin yksilöity pieni merkki / logo (vaikka eri värisinä) mittarin antamista virheilmoituksita, aina virheilmoituksen tyypin mukaan, mutta vain nuo jotka ilmoittavat mahdolisesta sydänongelmasta.
- sydänsarkoidoosi
Minä aistin rytmihäiriön levottomana olona,ja tarkistan sykkeen nousemalla kuntopyörän selkään,siinä näkee sykkeen,yleensä se heittelee rasituksen jälkeen,Itselläni on harvinainen sydänsairaus,ja sydämen vasemman kammion seinämässä on laaja-alaiset vauriot,eikä vasemman kammion tyvi liiku kunnolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2137506- 582943
- 1932357
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101773Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1711728Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke201406- 751261
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381173Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä271165Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501029