Miksi Kepua vihataan?

Mielipidepankki

Keskusta ja sen politiikka herättää tuntoja puolesta ja vastaan. Ja ainakin vastaan hyvin jyrkästi. Mikä tähän on syynä?

Keskustan nykyinen politiikka ei voi herättää tällaista vastusta. Keskustan politiikkahan on lähinä demarien peesaamista nykyään. Jotain muuta täytyy olla ja onkin. Se muu löytyy historiasta.

Ensimmäinen asia on "käsi toisten taskulla" -politiikan vastustus. Keskusta on tästä varastelusta maankuulu. Ennen muuta muiden ansaitsemia rahoja on ohjailtu maatalousyrittäjille. Näitä ökyisäntiä oli ennen EU-aikaa paljon enemmän kuin nykyisin. Silloin ei valitettu, mutta nyt valitetaan senkin edestä. Suomessa siis maksettiin paljon suuremmalle määrälle ökysiäntiä erilaisia tukia kuin nykyään. Varsinkin 1960- ja 70-luvuilla ökyisännät ja maatalous voivat paksusti. Rahaa tuli laariin, satoi tai paistoi, oli sato tai kato. Runsas ylituotanto maksatettiin veronmaksajilla ja kuluttajilla. Tällainen rahansiirto taskusta toiseen ei jäänyt huomaamatta. Tämä suuren luokan varkaus on se mikä edelleen monilla on muistissa. Siksi Kepua vihataan ja vastustetaan. Eikä syyttä.

Toinen asia on Keskustan häikäilemättömyys muiden mielipiteiden esittäjien alistamiseksi. Keskustan politiikasta on jäänyt jäljelle savuavia raunioita. Ensi hajotettiin SDP, sitten pantiin Kokoomus pannaan ja lopuksi vielä hajotettiin SMP. Keskustan häikäilemätön politiikka henkilöityy Kekkoseen, Korsimoon, Karjalaiseen ja Väyryseen. Virolaisella oli sentään perimässään annos rehellisyyttä, joten hän ei käyttänyt kaikkein härskeimpiä kepulikonsteja.

Esim. maaseudun pienviljelijä saatoi 60- ja 70-luvulla omin silmin nähdä Keskustan politiikan tulokset. Oma elinkeinon harjoittaminen tuli mahdottomaksi ja samaan aikaan ökyisäntä naapurissa senkun lihoi veronmaksajilta ja kuluttajilta ryövätyillä rahoilla. Tästä isinsä rötöstelystä nykyviljelijäkin saa kärsiä. Jos silloin olisi eletty edes jonkinlaisessa kohtuudessa, nkyiset viljelijät saisivat enemmän ymmärrystä.

34

2903

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tosi on

      Tämä nykyinen keskustan politiikka on tosiaan demareiden pesaamista tai tottelemista. Ongelma siinä vaan on se, että esimerkiksi ulkopolitiikassa demareiden Tuomioja vaikuttaa liikaa siihen millaista sekoilua tämä nykyinen hallitus saa aikaiseksi.

      Muuten kepu vain nyhjää, joten isänmaan asiat eivät ole kovinkaan tukevissa käsissä. Lisäksi kepun lausunnoissa näkyy edelleen iltalypsyt ja kaiken järkevän kehityksen vastustus.

      Miten ihmeessä tuollaista touhua voisi olla karsastamatta?

    • Hyviä syitä

      Luettelet ihan oikeita syitä, joiden vuoksi kepua karsastetaan. Mutta unohdat yhden tärkeän: se on Urho Kekkonen. Valtaosa suomalaisista ei voi antaa kepulle anteeksi sitä, että se niin nöyrästi antautui Kekkosen käden jatkeeksi Kekkosen inhottavassa suomettamis- ja hajota-ja hallitse-politiikassa, mitä hän toteutti toisen inhotun, Neuvostoliiton tuella.

      Mainitsemasi asiat ja tämä mainitsemani lisäksi ovat sellaisia, että kukaan kunnon suomalainen ei voi itsekunnioitustaan menettämättä kannattaa kepua.

    • mvv

      Silloin elettiin synkinpiä aikoja mitä maaseudulla on koskaan eletty,jos ei sota-aikaa huomioida.Jos suurimmissa taloissa jotenkin pärjättiin johtui se siitä ettei silloin käytetty elämiseen paljoakaan rahaa.Elettiin vielä omavaraistaloudessa.Suorista tulotuista oli merkittävin pintala-lisä,se oli suurimmillaan noin6 ha viljelijällä.Sitä sai enintään 15 ha saakka,se ei suinkaan ollut mikään öky-isäntien tuki.Maataloustuotteet olivat silloin erittäin halpoja ja väkilannat kalliita.Kun kansanrintamahallitus perustettiin 66 vaalien jälkeen ajat huononivat entisestään,maatalouden verotus pantiin uusiin puihin,ruvettiin panemaan tulot ja menot ylös ja verotettiin tuloksesta.Omastakin maasta otetuista tuotteista maksettiin vero,perunat piti punnita kattilaan.Veroja niistä tuli.mutta rahaa ei tullut mistään.Silloin syntyi otollinen aika Vennamon pitää kovaa meteliä,eikä syyttä.Kekkonen tyynnytteli silloin vasemmistoa,se tehtiin maatalouden kustannuksella yleensä.Vasemmisto hyökkäsi maataloutta vastaan rajusti,oli kaikki "tapa talonpoika päivässä" lauseet.
      Joskus vasta 70-80 lukujen vaihteessa maanviljelijöiden asema alkoi vähän helpottaa,sovitti niitä tuloratkaisuja joissa myös maataloustuottajat huomioitiin.Silloin sitten kauppa huomasi tilanteen ja nosti hintoja toivossa että kyllä se viljelijöille sitten korvataan.Näin ulkopuolisena sanoisin vähän niin,että Keskustan huono maine on vasemmiston mustamaalauksen ansiota.

      • Keskustaporvari

        Sinähän kirjoitat asiaa. Enkä nyt tarkoita pelkästään viimeistä lausetta.

      • mvv
        Keskustaporvari kirjoitti:

        Sinähän kirjoitat asiaa. Enkä nyt tarkoita pelkästään viimeistä lausetta.

        on tietysti liian voimakas sana,ei meidän saisi ketään vihata.Keskustallakin on siihen tietysti osuutta,hyviä olette vastaan sanomaan ja lupaatte paljon,pakkaa vain usein unohtua vaalien jälkeen.Kyllähän tuollaista turhaakin nokittelua on ollut myös Kokoomuksen suunnalta,varsinkin täällä Eteläpohjanmaalla vaikuttanut Mäki-Hakoloiden linja on siitä esimerkkinä.Itse olen tyytyväinen nykyisiin Kokoomuksen kansanedustajiin,kyllä Salo ja Risikko ovat asiallisia ja tekevät hyvää työtä.

      • Keskustaporvari
        mvv kirjoitti:

        Salo ja Risikko nimen omaan ovatkin asiallisia kansanedustajia. Salossa nyt on hieman propagandistin vikaa, mutta ei niin paljon etteikö hän seuraavissakin vaaleissa menisi keskustalaisten äänestäjien avittamana eduskuntaan.

      • mvv
        Keskustaporvari kirjoitti:

        Salo ja Risikko nimen omaan ovatkin asiallisia kansanedustajia. Salossa nyt on hieman propagandistin vikaa, mutta ei niin paljon etteikö hän seuraavissakin vaaleissa menisi keskustalaisten äänestäjien avittamana eduskuntaan.

        äänillä.Taitaa olla Keskustalainen ilmaisu.Kuulin kerran Kauhavalla että siellä on Lummukassa paljon Kommunisteja jotka ovat aina äänestäneet Keskustaa.

      • Keskustaporvari
        mvv kirjoitti:

        äänillä.Taitaa olla Keskustalainen ilmaisu.Kuulin kerran Kauhavalla että siellä on Lummukassa paljon Kommunisteja jotka ovat aina äänestäneet Keskustaa.

        ...Salo saa Härmänmaalta eräitäkin kepulaisten ääniä. En toki väitä, etteikö menisi läpi ilmankin.

      • Heissan
        mvv kirjoitti:

        on tietysti liian voimakas sana,ei meidän saisi ketään vihata.Keskustallakin on siihen tietysti osuutta,hyviä olette vastaan sanomaan ja lupaatte paljon,pakkaa vain usein unohtua vaalien jälkeen.Kyllähän tuollaista turhaakin nokittelua on ollut myös Kokoomuksen suunnalta,varsinkin täällä Eteläpohjanmaalla vaikuttanut Mäki-Hakoloiden linja on siitä esimerkkinä.Itse olen tyytyväinen nykyisiin Kokoomuksen kansanedustajiin,kyllä Salo ja Risikko ovat asiallisia ja tekevät hyvää työtä.

        sanan on ei ole kovin paljon liian voimakas niille muutamalle agitaattorille jotka todella vihaavat henkilökohtaisesti Keskustalaisia. En ole havainnut minkään muun puolueen kannattajia kohtaan sellaista.

        Yksi syy siihen on se että varsinkin Demareilla on olut aina taito vyöryttää pahat tekonsa toisten niskaan. Usein se kohde on ollut Keskusta. Tyäpaikkojen ammattiydistysaksivismi on pääasiallinen paikka josssa ne selitetään "Kepun" tekosikai.

        Sitten se työpaikka kiusaaminen ja painostus. Siellä käytetään kaikkia mahdollisia keinoja työntekijöiden kiristämiseksi Demareiden ja Vasemmistoliiton kannattajiksi. Siihen kuuluu yhtenä osana Keskustan mustamaalaminen ja Kepun vatainen propakanda. Työpaikoilla ei kertakaikiaan hyväksytä Keksustalaisia työntekijöitä. Ne joko agitoidaan sosilisteihin tai hiillostetaan ulos työpakasta.

        Tämä on laajin organisoitu työpakkakiusaaminen jota suomessa harjoitetaan, kaikenlisäksi laillistetusti. Tätä ei pidetä edes kiusaamisena, vaan ammattiyhdistys siellä työpaikalla tekee omaa "markkinointiaan". Ne jotka sortuu tässä pelissä on murrettu niin että siihen maaperään on helppo istuttaa se viha Keskustaa vastaan.

      • Mielipidepankki

        Minäkin sanoisin näin ulkopuolisena, että miten ihmeessä meillä sitten pääsi syntymään sellaiset voi- ja munavuoret, että niitä piti vientutuilla ulkomaille lahjoitella?

        Ei sellaista budjettia Keskustahallitusten kaudella tehtykään, etteikö maanviljelytukia olisi lisätty. Punamultahallitukset olivat tulonjakohallituksia, joiden politiikan ytimenä oli sulle mulle ajattelu. SDP sai maksaa hyvinvointivaltion kehittämisestä aina hinnan maataloustukina. Minusta nimimerkin "Osmium" väite siitä, että tukiviidakon kokonaismenot olivat jopa lopulta yli 20 mrd mk vuodessa, voi pitää paikkansa niin uskomattomalta kuin tällainen ryöstö kuulostaakin. Johonkinhan nämä rahat menivät.

        Vasemmisto ei ole mustamaalannut maataloutta. Kommunistit rivät syyllistyneet tähän vähäisemmässäkään määrin. Jos joku mustamaalaamiseen syyllistyi se oli demarit. Minusta kyse ei ollut mustamaalauksesta, vaan sen tosiasian esille tuomista, että maatalous nielee suuret määrät rahaa. Tämä tapahtui budjetin kautta verorahoista ja kaupan tiskillä, koska talous oli paljolti tullien takia suljettua. Kotimainen maatalous oli monopoliasemassa.

        Vennamon vaikutusta ei pidä yliarvioida. Häneen uskoivat lähinnä ne, joilla oli omakohtaista kokemusta asiasta eli maaseudun pineviljelijäväestö. Kaupungeissa Vennamon puheille lähinnä naurettiin. Tosin useinkin aika syyttä naurettiin.

      • Observer1

        Tuo lause on yksi eniten väärin ymmärrettyjä. Sen kieltämättä keksi sosialidemokraatti Arvo Salo ollessaan Ylioppilaslehden päätoimittajana. Hänen tarkoituksena oli se ihan oikea ajatus, että maataloutta tulee tehostaa ja sieltä tulee siirtää väkeä muihin ammatteihin. Kun Salolla oli ja on erinomainen kyky pelkistää ja keksiä iskeviä sanontoja, hän keksi tuon. Sitä Salo ei ymmärtänyt, että se loukkaa talonpoikia ja lause olisi kyllä saanut jäädä keksimättä. Elinvoimainen se kyllä on ollut.

      • mvv
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Minäkin sanoisin näin ulkopuolisena, että miten ihmeessä meillä sitten pääsi syntymään sellaiset voi- ja munavuoret, että niitä piti vientutuilla ulkomaille lahjoitella?

        Ei sellaista budjettia Keskustahallitusten kaudella tehtykään, etteikö maanviljelytukia olisi lisätty. Punamultahallitukset olivat tulonjakohallituksia, joiden politiikan ytimenä oli sulle mulle ajattelu. SDP sai maksaa hyvinvointivaltion kehittämisestä aina hinnan maataloustukina. Minusta nimimerkin "Osmium" väite siitä, että tukiviidakon kokonaismenot olivat jopa lopulta yli 20 mrd mk vuodessa, voi pitää paikkansa niin uskomattomalta kuin tällainen ryöstö kuulostaakin. Johonkinhan nämä rahat menivät.

        Vasemmisto ei ole mustamaalannut maataloutta. Kommunistit rivät syyllistyneet tähän vähäisemmässäkään määrin. Jos joku mustamaalaamiseen syyllistyi se oli demarit. Minusta kyse ei ollut mustamaalauksesta, vaan sen tosiasian esille tuomista, että maatalous nielee suuret määrät rahaa. Tämä tapahtui budjetin kautta verorahoista ja kaupan tiskillä, koska talous oli paljolti tullien takia suljettua. Kotimainen maatalous oli monopoliasemassa.

        Vennamon vaikutusta ei pidä yliarvioida. Häneen uskoivat lähinnä ne, joilla oli omakohtaista kokemusta asiasta eli maaseudun pineviljelijäväestö. Kaupungeissa Vennamon puheille lähinnä naurettiin. Tosin useinkin aika syyttä naurettiin.

        rupesi 60-luvulla olemaan.Maaseudulla oli väkeä runsaasti liikaa,muuttoliike oli suurta.Siirtolaiset oli asutettu monet maanviljelijöiksi.Kyllä siinä ei tainnut konsteja paljon olla,tilanne olisi ollut muuten vielä huonompi jos siitä ylituotannosta ei olisi huolehdittu.Jos Keskusta ei olisi ollut hallituksessa,maatalouden ongelmista olisi syytetty jotain muuta.Tottahan se on että sitä jakopolitiikkaa silloin tehtiin,mutta kyllä siinä taisi jotkut muut pärjätä paremmin kun maalla elävät.
        Vennamolla oli suuri vaikutus loppujen lopuksi,Kyllä se vaikutti Keskustan politiikkaan,enää ei voinut antaa periksi vasemmistolle niin helposti.

    • Keskustaporvari
      • Side petti.

        Aiotko seurata kepuveljeäsi, Hietsua, kun näyttää, ettet muista, millä saitilla kirjoitat?
        Ja aiotko seurata Hietsun lapsellista tapaa senkin suhteen, että käyt itkemässä ylläpidolle, että nyt on taas sellainen viesti, josta pikku kepuporvari ei tykkää?

        Laajentaisit näkemyksiäsi, kuten kepuhiihtäjät laajensivat plasmaansa..

      • sossu

        "Tiedote 20.6.03
        KEPUN OMAT HURU-UKOT KAIVOIVAT JÄÄTTEENMÄKI-KUOPAN PUOLUEELLE
        Anneli Jäätteenmäen seikkailun päättymisessä politiikan Tervanevalla loogisesti väistämättömään loppuunsa oli yllättävää vain nopeus. Tämä oli kuitenkin hyvä, että vältyttiin enemmiltä vahingoilta. Kun uusi hallitus ilmeisesti kuitenkin rakennetaan hänen kokoon kyhäämällään mädällä ohjelmalla ja hallituspohjalla, ei uudenkaan hallituksen ennuste ole paljoakaan valoisampi.

        Lopputuloksesta lankeaa suuri "kunnia" puolueen kahdelle keskenään sankariteoista kilpailevalle mediaministerille ja päätoimittajalle, Ilkan Kari Hokkaselle ja Keskisuomalaisen Erkki Laatikaiselle. Näiden Jäätteenmäkeen hurmaantuneiden vanhojen herrojen kepun kenttään puhaltaman hurmoksen voimalla Jäätteenmäki huudettiin puolueen puheenjohtajaksi.

        Nämä huru-ukot eivät olleet oivaltaneet, että politiikan tätimafian kulta-aika oli jo ohi, kun se oli alkanut murentua huipulta lähtien puhemies Riitta Uosukaisen jouduttua luopumaan hänen kuplansa puhjettua. Enää ei voi pelkän "naiseuden" suojassa toimia kuinka härskisti tahansa.

        Herroja ei huolettanut se, että Jäätteenmäki ei todellisuudessa edustanut keskustalaisia arvoja, vaan paistatellessaan SAK:n entisen lakimiehen Tarja Halosen kanssa käsikkäin he olivat kaikin puolin kuin kaksi marjaa. Hokkanen julisti jo helmikuussa, että "Etelä-Pohjanmaan tulevaisuuden kannalta ehdottomasti tärkein ajankohtainen hanke on saada maahan eteläpohjalainen pääministeri".

        "Hanke" onnistui. Eteläpohjalainen pääministeri tuli ja meni. Onko nyt siis jo eteläpohjalainen tulevaisuuskin menneisyyttä? Katastrofista kirjoittaessaan molemmat päätoimittajat puhuvat omassa asiassaan.

        Läksin sitoutumattomana ehdokkaana vaaleihin Etelä-Pohjanmaalla eräänä tarkoituksena haastaa Jäätteenmäki hänen kuplansa ja kaksinaamaisuutensa paljastamiseksi erityisesti työttömyyden ja VS-yhtiöiden osalta. Mutta tästä tiedon saatuaan hän vastoin aiempia puheitaan muistikin, että hänen aviomiehensä on paljasjalkainen helsinkiläinen.

        Ei asia tosin muutenkaan olisi onnistunut tuossa hurahtaneessa mediailmapiirissä, ei ainakaan ilman moninkertaisia ilmoittelurahoja.

        Sääli kepua ja sääli Suomea. Kepu olisi ansainnut sen arvoihin rehellisesti uskovan puheenjohtajan, tarjolla olisi ollut. Ja Suomi olisi ansainnut paremmat vaalit ja paremman hallituksen. Porvarillinen politiikka rämpii pohjattomassa suossa.

        Jäätteenmäki on tehnyt omat johtopäätöksensä pakon edessä. Aikovatko ministerit Hokkanen ja Laatikainen tehdä joitakin johtopäätöksiä? Vaikkapa journalistin vastuusta sekä journalismin ja politiikan sotkemisesta keskenään.

        Kauko Parkkinen Valtiot.maist., oikeust.kand. sitoutumaton ehdokas Vaasan vaalipiirissä viime vaaleissa

        www.kauko-kustannus.fi "

      • Keskustaporvari
        sossu kirjoitti:

        Kyllä Hokkanen ja Laatikainen onnistuivat oikein hyvin lipposdiktatuurin kaatamisessa. Gallupit näet osoitti, että vain Annelilla kyetää Paavo kaatamaan hänen omalla maaperällä ja hänen itsensä haastamassa ns. pääministerivaalissa.
        Kun sitten vaalit meni ja hallitus saatiin kasaan, niin demarit avittivat vielä pääsemään eroon tästä helsinkiläisten äänestäjien suosimasta pääministeri-puheenjohtajasta, joka oli aivan sopimaton keskustan johtoon. Lopputulosta voidaan siis pitää varsin onnistuneena niin keskustan kuin isänmaankin kannalta.

      • Keskustaporvari
        Side petti. kirjoitti:

        Tais olla arka asia tuo VS?

      • Siis noinko on, että

        Ai noinko se meni? Että se Jäätteenmäen kaataminen oli suunniteltua jo silloin kun häntä käytettiin vaalitäkynä. Oiva Härkönen on ilmeisesti sen tajunnut ja hyväksynyt - hänellehän on oikein kaikki, mitä kepu tekee - mutta kaikki kepulaisetkaan sitä eivät näy sulattavan. Timo Ristimäki ainakin näkyy olevan siitä hyvin katkera. Ja on syytäkin, jos iskulause "kepu pettää aina" on ymmärrettävä niin, että se pettää aina omansakin.

      • Keskustaporvari
        Siis noinko on, että kirjoitti:

        Ai noinko se meni? Että se Jäätteenmäen kaataminen oli suunniteltua jo silloin kun häntä käytettiin vaalitäkynä. Oiva Härkönen on ilmeisesti sen tajunnut ja hyväksynyt - hänellehän on oikein kaikki, mitä kepu tekee - mutta kaikki kepulaisetkaan sitä eivät näy sulattavan. Timo Ristimäki ainakin näkyy olevan siitä hyvin katkera. Ja on syytäkin, jos iskulause "kepu pettää aina" on ymmärrettävä niin, että se pettää aina omansakin.

        No ei sitä sentään etukäteen ole suunniteltu, mutta kaikestahan sen näki, että Annelista eroon pääsy oli keskustan muulle johdolle helpotus.

      • Heikki K
        sossu kirjoitti:

        "Tiedote 20.6.03
        KEPUN OMAT HURU-UKOT KAIVOIVAT JÄÄTTEENMÄKI-KUOPAN PUOLUEELLE
        Anneli Jäätteenmäen seikkailun päättymisessä politiikan Tervanevalla loogisesti väistämättömään loppuunsa oli yllättävää vain nopeus. Tämä oli kuitenkin hyvä, että vältyttiin enemmiltä vahingoilta. Kun uusi hallitus ilmeisesti kuitenkin rakennetaan hänen kokoon kyhäämällään mädällä ohjelmalla ja hallituspohjalla, ei uudenkaan hallituksen ennuste ole paljoakaan valoisampi.

        Lopputuloksesta lankeaa suuri "kunnia" puolueen kahdelle keskenään sankariteoista kilpailevalle mediaministerille ja päätoimittajalle, Ilkan Kari Hokkaselle ja Keskisuomalaisen Erkki Laatikaiselle. Näiden Jäätteenmäkeen hurmaantuneiden vanhojen herrojen kepun kenttään puhaltaman hurmoksen voimalla Jäätteenmäki huudettiin puolueen puheenjohtajaksi.

        Nämä huru-ukot eivät olleet oivaltaneet, että politiikan tätimafian kulta-aika oli jo ohi, kun se oli alkanut murentua huipulta lähtien puhemies Riitta Uosukaisen jouduttua luopumaan hänen kuplansa puhjettua. Enää ei voi pelkän "naiseuden" suojassa toimia kuinka härskisti tahansa.

        Herroja ei huolettanut se, että Jäätteenmäki ei todellisuudessa edustanut keskustalaisia arvoja, vaan paistatellessaan SAK:n entisen lakimiehen Tarja Halosen kanssa käsikkäin he olivat kaikin puolin kuin kaksi marjaa. Hokkanen julisti jo helmikuussa, että "Etelä-Pohjanmaan tulevaisuuden kannalta ehdottomasti tärkein ajankohtainen hanke on saada maahan eteläpohjalainen pääministeri".

        "Hanke" onnistui. Eteläpohjalainen pääministeri tuli ja meni. Onko nyt siis jo eteläpohjalainen tulevaisuuskin menneisyyttä? Katastrofista kirjoittaessaan molemmat päätoimittajat puhuvat omassa asiassaan.

        Läksin sitoutumattomana ehdokkaana vaaleihin Etelä-Pohjanmaalla eräänä tarkoituksena haastaa Jäätteenmäki hänen kuplansa ja kaksinaamaisuutensa paljastamiseksi erityisesti työttömyyden ja VS-yhtiöiden osalta. Mutta tästä tiedon saatuaan hän vastoin aiempia puheitaan muistikin, että hänen aviomiehensä on paljasjalkainen helsinkiläinen.

        Ei asia tosin muutenkaan olisi onnistunut tuossa hurahtaneessa mediailmapiirissä, ei ainakaan ilman moninkertaisia ilmoittelurahoja.

        Sääli kepua ja sääli Suomea. Kepu olisi ansainnut sen arvoihin rehellisesti uskovan puheenjohtajan, tarjolla olisi ollut. Ja Suomi olisi ansainnut paremmat vaalit ja paremman hallituksen. Porvarillinen politiikka rämpii pohjattomassa suossa.

        Jäätteenmäki on tehnyt omat johtopäätöksensä pakon edessä. Aikovatko ministerit Hokkanen ja Laatikainen tehdä joitakin johtopäätöksiä? Vaikkapa journalistin vastuusta sekä journalismin ja politiikan sotkemisesta keskenään.

        Kauko Parkkinen Valtiot.maist., oikeust.kand. sitoutumaton ehdokas Vaasan vaalipiirissä viime vaaleissa

        www.kauko-kustannus.fi "

        Tällä paatoksella estetään demokratian toteutuminen ja estetään suomen kansan tahdon ilmaisun toteutuminen.

        Suomalaiset valitsivat Jäätteenmäen pääministeriksi, mutta se ei kelvannut suomalsiselle eliitille. Eli kun ei pystytty vaihtamaan kansaa ja järjestämään uusia vaaleja, nykymenon jatkamiseksi piti päästä "politiikan häiriköstä" eroon.

        Jäätteenmäki oli liian hyvä pääministeri. Koiviston ja Lipposen politiikka olisi joutunut roskakoriin. Valitettavasti tämä politiikka on Erkkomedian mieleen ja Jäätteenmäen kaato oli sillä mahdollista.

        Tosin Jäätteenmäkikin joutui jo jonkinverran "näyrtymään" hallitusneuvotteluissakin. Johtuen toisen tämän politiikkan kannattajan Kokoomuksen toiminnasta. Kokoomus jahtasi vain tilaisutta päästä hallitukseen. Sinipunan merkeissä.

        Ihmettelen Kokoomuksen ihastusta tähän Lipposlaiseen menoon. Se ei ole lähellekään sitä mitä uskoisi porvarillisen meiningin olevan.

        Nämä kaksi puoluetta ovat kuitenkin niin vahvoja että ne pystyvät painostamaan nykyisen pääministeripuolueen haluamaansa politiikkaan, Sosiaalidemokraattiseen meininkiin. Tlle ei Keskusta voi mitään vaikka haluaisi. Kokoomus on avainasemassa siinä jatkuuko tämä Sosiaalidemokraattinen meno vai tuleeko porvarillinen meiniki suomeen. Tämä Sosiaalideokraattinen "valvontayhteiskunta" vie suomen perikatoon. Yrittäjä ei nykyisin enää voi millään ilveellä tehdä työtään rikkomatta jotakin lakia, niitä lakia on niin paljon. Aina yrittäjä saadaan "vastaamaan" johonkin rikokseen kun halutaan. Tätä lain säädäntöä ei voi millään halliata vaikka olisi lakimies palkattuna vakituiseen työsuhteeseen penkomaan lakia ja sanomaan miten asiat pitäisi tehdä.

      • dopinghiihtäjän testamentti
        Keskustaporvari kirjoitti:

        Tais olla arka asia tuo VS?

        Mutta mikä sinut saa niin kiihottuneeseen tilaan, jos puhutaan Ahon aikaisesta "Räsäsjutusta" ja Lahden mömmöilykisoista, joissa koko Ahon takana presidentinvaaleissa seissyt kepulainen hiihtäjäkaarti kärähti dopingista?
        Mitä syytä sinulla nyt niin erityisesti on pillastua myöskään noiden doping/kepuhiihtäjien selityksistä tuon jupakan selvittelyissä?
        Ne selityttelythän olivat pelkästään tyypillistä kepuvalehtelua (vertaa Anneli)?
        Sitäkö ei mielestäsi saisi kertoa tämänkään saitin lukijoille?
        Muistatko muuten, mitä itse isokepu, ei kun isometsä valehteli ihan ensimmäisissä lausunnoissaan, kun vyyhti alkoi purkautua?

        Niissä lausunnoissa oli kai pienenpieni ero, verrattuna siihen, mitä myöhemmin vääjäämättä tuli ilmi?

        Mutta miksi se sinua niin kovasti vaivaa, jos tällä palstalla kirjoitellaan tuosta Ahon kepulaisesta tukiporukasta, joka hiihteli dopingin voimalla?

        Äläkä väitä, ettei vaivaisi, koska tässä eräänä päivänä aloit tosissasi kuumeta, kun aihe otettiin esille!

    • ;-)

      ainoastaan niitä vihataan, jotka esiintyvät Kepun nimissä suoltaen selvää paskaa! Parhaana esimerkkinä CITY-Keskusta, jolta ei kunnon tekstiä ole tullut kertaakaan.

      • CITY-Keskusta

        .

        Heh, toveri;
        Pikku söhäisyt lantalan luukulle ovat sattuneet paikalleen!

        OSUMIA ESIINTYY EDELLEENKIN,

        jatka sinä vain itkuasi..

        terveisin vihaamasi

        Seppo Hietanen
        "kerimäki st"
        CITY-Keskusta

        PA..

        Ai niin, meinas peijakas unhottua vallan:

        ..Toveri; kyykkyy, voltti taakkepäin taittaen ja siten taas marx-marx...

      • ;=)
        CITY-Keskusta kirjoitti:

        Keripaskaa suoltaa. Opetteles uusi sivistyssana taas. Olet imbesilli! Siinä ON b-kirjain!

    • keskinkertainen

      Viha johtunee voimattomuudesta keskinkertaisen Keskustan edessä. Suomalaiset ovat yksinkertaisesti kyllästyneet SUURIIN ja NEROKKAISIIN johtajiin. He ovat alkaneet vierastaa johtajatyyppiä jolla on näkemystä ja VISIOita. Kansalaiset ovat äänestäneet visionäärit pois vallan kahvasta. Itsensä korvaamattomaksi kokevilla visionääreillä on hirveä hinku on takaisin - siksi kova meteli.

      Suurien johtajien ja visionäärien kaipuu elää varsinkin ns. koklipien parissa. Koklipit edustavat pientä vähemmistöä pääpuolueissaan SDP:ssä ja Kokoomuksessa. Heidän voimansa perustuu paljolti Erkko-median kautta saatuun näkyvyyteen. Aatos Erkko on koklipi ja hän tukee avoimesti hengenheimolaistensa tavoitteita.

      Koklipeillä ei ole tietenkään enää mitään mahdollisuuksia hallitusvaltaan edes Erkon tukemana, - aika on yksinkertaisesti ajanut heistä ohi. Rehelliset sosialidemokraatit ja keskustalaiset tulevat hyvin juttuun. Heitä kannattaa kansan ylivoimainen enemmistö. Heidän vakaa ja asiallisen hallintotapansa on kansan mieleen joten nykyinen hallituskoalitio jatkanee niin kauan, että 50-lukulaisten huru-ukkojen aatemaailmojen ihailu on lopullisesti ohi.

      Asiallisten asioiden hoitamiseen ei tarvitse karismaattista johtajaa. - Oikeastaan karismaattiset johtajat ovat usein osoittautuneet vaarallisiksi ihmisiksi. He ovat karismansa avulla voineet ajaa läpi virheellisiä visioitaan aiheuttaen mailleen onnettomuutta ja turmiota.

      Uuden ajan moderni johtaja on keskinkertainen ihminen - asiajohtaja vailla sen kummempia visioita kuin työnsä asiallinen hoitaminen. Keskinkertainen keskustalainen Matti Vanhanen on tältä pohjalta katsoen uudenaikaisen johtajan arkkityyppi. Hän sopii vallan mainiosti Suomen, modernin eurooppalaisen valtion johtoon.

      Kehitysmaassa, kuten Pakistanissa, lienee vahva maan isä turvallisempi valinta.

      Euroopassa ja kauempana ulkomailla ollaan jo totuttu Suomen keskinkertaiseen pääministeriin. Monissa muissakin maissa on kansa valinnut johtajikseen keskinkertaisia henkilöitä, - he ovatkin hyvin pidettyjä kansan keskuudessa.

    • Heikki K

      Ei siihen tarvitse mitään tosisyytä. Se katkera Keskustapuolueen puheenjohtajuuden tavoittelija, joka hävisi vaalissa perusti oman puolueen juuri "Kepuvihan" varaan.

      Vennamon ammattimainen katkera agitointi muutaman kymmenen vuotta iskosti jonkinlaisen kuvan joidenkin "pehmysaivoisiin" omaa harkintakykyä vailla oleviin ihmisiin. Oli sen verran lähisukulaisia näitä SMP:n "paatoksia" laikomassa että tiedän mistä puhun. Näiden jälkeläiset ovat juuri niitä joiden mielessä tämä vihä elää koska heidät on kasvatettu lapsesta asti "kepuvihaan". He eivät osaa ajatellakaan että Kepu voisi olla muuta kuin sitä mitä heidän isänsä on heille opettanut. nämä samat ihmiset ovat nyt Vennamon yhteistyön myötä SDP:n kannattajia ja siellä tätä vihaa lietsotaan Vennamon perintönä. Erittäin pienenä vähemmistönä on myös Kokoomuksessa näitä "vennamolaisten" perillisiä.

      Loppujen lopuksi on aika pieni "agitaattori" porukka joka tosiasiallisesti vihaa Keskustaa. Mutta tällainen pieni ryhmä on yleensä hyvin äänekäs, koska nämä ihmiset ovat intohimoisia tälle "viha- aatteelle". Heidän elämänsä on rakennettu sen varaan.

      Tällä saitillakin näiden osuus kirjoittajista on noin 1 %, mutta kirjoittavat tänne hyvin aktiivisesti ja siitä tulee kuva siitä että kepuviha olisi hyvinkin yleistä. Tämä kuva on kuitenkin harhaa.

      Sanoisinko että SDP:n johdossa on ehkä Lipponen ja Heinäluoma näitä. Kokoomuksesa on ehkä BZ. SMp:n perillisessä Perussuomalaisissa ei ole enää olenkaan tällaista. Eli se osuus nätä eri puolueissa on noin promillen luokkkaa.

    • rakkaus?

      Rakastetaanko kokkarita sitten Soneran tuhoamisesta? Sonera oli kovassa nousukurssissa vielä silloin, kun pääjohtajan a oli Pekka Vennamo. Sitten kokoomuslainen ministeri potkaisi Vennamon pellolle ja laittoi oman miehensä (Kaj-Erik Relander) tilalle ja loppu onkin sitten kokoomuslaisen yritysjohdon historiaa kaikkine kuppauksineen.

      • Tuomo

        Mitä olivat ne "kuppaukset"? Paras esittää todisteita niistä ennen kuin ryhtyy syyttelemään. Ei taida tarinasi kestää muualla kuin näissä toverituomioistuimissa.

    • Emeritus

      Olisi pitänyt kysyä, miksi kepua vihataan vähiten?
      Eduskuntavaaleilla mitaten voidaan sanoa, että kepua puolueena vihataan vähiten ja rakastetaan eniten.

      • Mielipidepankki

        Asia ei ole noin. Keskustaa kyllä kannatetaan ja siihen on osin sitouduttu enemmän kuin muihin puolueisiin entisiä kommunisteja lukuunottamatta. Eli olet kyllä siinä oikeassa, että Keskustaa rakastetaan suhteellisesti eniten. Sitä en haluakaan kiistää.

        Mutta missään vaaleissa ei ole kysytty, mitä puoluetta en haluaisi äänestää. Jos olisi kysytty, Keskusta voisi olla siinäkin ykkösenä.

    • KMa

      mikä tai kuka on ökyisäntä?

      eikö seuraava lainaus ole sitä mistä kepua syytät:
      "Suomella on edelleen tarve täydentää EU:n järjestelmiä kansallisilla tuilla. Pohjois- ja Keski-Suomen pitkäaikaisen pohjoisen tuen lisäksi myös Etelä-Suomi tarvitsee oman pitkäaikaisen tukijärjestelmänsä. Suomi neuvottelee parhaillaan kolmatta kertaa komission kanssa oikeudesta maksaa kansallisia tukia Etelä-Suomen A ja B-tukialueilla. Kokoomuksen tavoitteena on luoda Etelä-Suomeen pitkäaikainen ja vakaa, nykyistä tasoa korkeampi tukijärjestelmä, joka luo viljelijöille mahdollisuudet kehittää ja monipuolistaa toimintaansa. Tukijärjestelmiä tulisi kehittää myös siten, että niiden avulla maaseutuyrittäjät voisivat paremmin verkottua ja etsiä kanavia tuotteiden jalostukseen ja markkinointiin." ??
      ote kokoomuksen maaseutuohjelmasta

      Onko se silloin eri asia kun sen esittää jokin muu taho kuin kepu?

      • Mielipidepankki

        Ökyisäntä on Suomen oloissa suurtilallinen maanviljelijä. Ökyisäntänimitys lienee perua eteläisen Suomen kartanonherroista, jotka käyttivät aikoinaan torppareita ja maaseudun maatonta väestöä lähes orjatyövoimanaan. Sittemmin ökyisäänillä on tarkoitettu suurtilallisia, jotka ovat saaneet suhteettoman suuren osuuden tuloistaan tulonsiirtoina veronmaksajilta. Nämä olivat suurten metsäalojen omistajina muutenkin hyvin toimeentulevia.

        En ole syyttänyt Kepua varsinaisesti mistään. Olen pyrkinyt vain analysoimaan sitä, miksi Kepusta ei pidetä ja miksi sitä osin jopa vihataan. Syyt tähän ulottuvat pitemmälle historiaan, johon EU-aika ei ensisijaisesti kuulu. EU-aikaan ulottunut maataloustukisjärjestelmä luotiin 1950-luvulla ns. K-linjan vaatimuksesta. 1980-luvulle tultaessa siitä oli muodostunut monimutkainen tukiviidakko, joka aiheutti veronmaksajille ja kuluttajille huomattavia menoja. Vähin erin yhä useampi kansalainen havaitsi tämän valtaisan taskusta toiseen rahastuksen. Poliittisesti tämän esille tuomisessa olivat aktiivisia SDP ja Veikko Vennamo.

        Kokoomusta ei tuon ajan maataloustukijärjestelmästä voi syyttää, koska puolue pidettiin tunnetuista syistä poliittisessa paitsiossa silloin, kun tätä systeemiä kehitettiin. Osavastuullinen on kyllä SDP, joka silloisen tulonjakopolitiikan nimissä harjoitti Kepun kanssa sulle mulle -politiikkaa. SDP:n sinänsä järkevät hyvinvointivaltion kehittämisideat vaativat aina veronsa ja se vero oli maataloustuki tai aluetuki eri muodoissaan.

        Tämän idioottimaisen pelin huipennus saavutettiin 70-luvun lopulla, jolloin meillä oli valtavat voi- ja munavuoret. Niitä alettiin sitten purkaa vientituilla ja maksajina olivat jälleen veronmaksajat ja kuluttajat.

    • t:jarmo

      Keskustan vihaaminen perustuu yltiöliberaalien typeryksien toisia tuomitsevaan konservatiivifobiaan.

      Keskusta on arvokonservatiivinen puolue.

      Keskustaa käytetään arvostandardina. Todellisena ja kuviteltuna. Keskusta on iso ja pelottava isähahmo, joka sanoo mikä on oikein.

      Suurin osa Keskustan arvostelusta on tuubaa, mikä johtuu arvostelijan epävarmuudesta oman arvomaailmansa suhteen. Keskustalle luodaan KUVITTEELLINEN mielikuva agraari-imagosta, johon haetaan eroa omalla pienellä ja surkean suppealla arvomaailmalla.

      t:jarmo
      En kuulu mihinkään puolueeseen, koska nämä saavat puoluetukea, lehdistötukiaisia ja muita poliittisia avustuksia. En myöskään äänestä.

    • mbbmhbmjjhm,h,hjb

      hjjgjghgjh

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      42
      3472
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2645
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2604
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1836
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1586
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      121
      1341
    7. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      279
      1298
    8. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1259
    9. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      109
      1211
    10. Kosulan Keisari karviossa

      Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo
      Tuusniemi
      24
      1166
    Aihe