Saarnamiehellä syttyy himo nuoreen Joonataniin

Preacher-Lars

-Ei saarnamiestä voi panna nukkumaan aittaan, kuulin isäni ärjähdyksen porstuaan, kun olin tulossa aamiaiselle pirtiin.
-Jos saarnamies itse sitä haluaa, minä en estele. Sitäpaitsi näillä helteillä on vilpoisampaa nukkua aitassa, äitini vastasi.
Kuului isä alistunut murahdus.
Sanoin huomenet ja menin liedelle hakemaan ohrapuuroa. Viisitoistavuotias pikkuveljeni Esa lusikoi puuroa jo naamariin.

Isä lähti konesuulalle ja mutisi, etten viivyttelesi. Tarvitsi apua niittosilppurin korjauksessa.
Äiti oli jo oma hymyilevä itsensä ja sanoi, että kesäseuroihin illalla tuleva saarnamies Kaltiovuo yöpyisi nukkuma-aittani viereisessä aitassa koko viikonlopun.

Veikeä tuike pilkahti äitini silmissä, kun hän sanoi:
- Jarkko, sinä et valitettavasti pääse iltaseuroihin, kun pitää lämmittää rantasauna ja tehdä hyvät vihdat. Saarnamies on kuulemma kova mies kylpemään.

Äiti tiesi hyvin, etten seuroihin todellakaan halunnut. Silloin tällöin oli puolipakko käydä, kun isä ja äiti kuuluivat yhdistykseen.

Kesäloma oli kulunut yli puolenvälin. Syksyllä alkaisi lyseon viimeinen vuosi. Tein kotitilalla töitä ja sain siitä hikistä palkkaa, mutta rupiseen raadantaan oli sentään tulossa jotain vaihtelua: Jokilaaksojen kesäseurat. Tilanne kuva nuoruuteni kesiä ja koko elämää Jokilaaksossa.

Kävin heittämässä häkälöylyt ja tarkistin, ettei padan vesi kiehunut yli äyräidensä. Muu perhe oli jo palannut seuroista. Menin pirttiin ja kättelin iltapalalla olevaa Saarnamiestä. Olin kuullut, että hän oli yksi nuorimmista lestadiolaispuhujista, mutta sittenkin yllätyin. Lyhyt vaaleanruskea kihara tukka ja silmissä iloinen pilke. Lyhythihainen kauluspaita paljasti käsivarsissa sellaiset lihakset, joita ei kyllä pelkästään postilloja kääntelemällä saisi. Ja se ääni: syvä malminkaiku.

Miesten vuoro oli ensin, koska löylyt olivat alussa terävimmät. Isä ja pikkuveli olivat jo saunassa ja minä olin Saarnamiehen kanssa pukuhuoneessa.
Hän riisuitui nopeasti alushoususilleen. Ne olivat farkunsiniset lahkeettomat ja näyttivät silkisiltä. Kalun ääriviivat erottuivat ohuen kankaan läpi. Saarnaaja hiveli kevyesti lihaksikkaan rinnan vaaleaa kähärä karvapeittoa.
- Haluaisin käydä uimassa ennen löylyjä. Onko teillä tapana uida alasti vai pitäisikö jättää kalsarit jalkaan?
- Munasillaan meillä saunasta uidaan, sanoin ja punastuin, kun en tiennyt olinko puhunut liian ronsikisti.

- Munasillaan sitten, saarnaja naurahti ja vetäsi housunsa pois. Oli pakko katsoa. Saarnaajan kalu saattoi olla omaani pikkuisen lyhyempi, mutta se näytti paksummalta.

Heitin seeprakuvioiset lyhyet kalsarit naulaan. Hieraisin vaistomaisesti vapauteen päässyttä mulkkuani, vaikka ei sitä tarvinnut elvytellä. Saarnaajan katselu oli sitä jo terhistänyt

Kirmaisin juoksuun ja hihkaisin, että laiturin päästä voi hypätä, kun siinä syvyys on melkein neljä metriä. Saarnamies hyppäsi perässäni sulavasti veteen. Ui vauhdikkaasti tyylikästä vapaata ja vaihtoi sitten rintaan. Uidessaan kertoi olevansa ammatiltaan rajavartija. Se selitti kropan ja uimataidon.

Olimme uineet niin kauan, että isä ja velipoika olivat jo pukuhuoneessa. Isä ei yleensäkään käynyt uimassa ja veli varmaan ujosteli. Hän oli vielä hoikka teini. Jalat vaikuttivat suhteettoman pitkiltä ja käsivarret olivat melkoiset narut, mutta velipojalla oli poikkeuksellisen mahtava mulkku. Olivat koulussa ristineet sen orhinkyrväksi. Kainosteli kai siksi.

0

485

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        142
        1680
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        154
        1134
      3. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

        Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
        Sinkut
        351
        1001
      4. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        70
        980
      5. 69
        768
      6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        56
        743
      7. Väleistä

        Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        69
        701
      8. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        38
        654
      9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

        Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
        Tanssii tähtien kanssa
        8
        623
      10. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        34
        597
      Aihe