Mitä ihmettä voi tarkoittaa kun näin unta (painajaista) että moni hampaani heilui kuin olisivat olleet lähdössä irti ja etuhampaani ja yksi alahammas katkesivat? Siis katkesivat ihan vaakasuoraan puoliltavälin. Olen lukenut aiemmin, että hampaiden lähtö meinaisi kuolemaa tai sairautta mutta minulla ei varsinaisesti lähtenyt hampaita? Nekin jotka heiluivat eivät silti irronneet.
Hampaiden katkeaminen
3
2770
Vastaukset
- Unijukka15
Yleensä hampaitten katsotaan unessa edustavan "sukua". Etuhampaat ovat yleensä rinnasteisia lähisukulaisiin ja alahampaat naispuolisiin sukulaisiin. Mitään yksioikoista en kuitenkaan lähtisi näistä miettimään, mutta arvelen että suhde sukusi saattaa olla ristiriidassa elämässäsi suhteessa muihin ihmissuhteisiin tai esim.työasioihisi ...
- uniajoskus
hampaat voivat myös liittyä minäkuvaan, tavallaan vanhenemisen mukana tuomiin muutoksiin minäkuvassa - seksuaalisuus liittyy tähän olennaisena
Hampaat merkitsevät ihmiselle yleensä jotain hyvin henkilökohtaista. Ne kertovat elintavoista ja terveydestä. Ne näkyvät ulkopuoliselle eli sosiaalisesti ajatellen niillä ilmaistaan terveyteen liittyviä seikkoja ympäristön ihmisille. Niiden näyttäminen liittyy myös tunteiden kuten vihan ja ilon ilmaisemiseen. Huononevat hampaat voivat myös viitata ajatukseen ikääntymisestä.
Tässä unessa koetaan hampaisiin kohdistuvia muutoksia. Unennäkijä on siis voinut kokea, että hänen terveydessään tai sosiaalisissa suhteissa olisi tapahtumassa tai olisi jo tapahtunut jotain muutoksia. Ottaen huomioon unen ahdistavuuden ja hampaiden heilumisen voisivat nämä viitata pelkoon muutoksien ikävästä luonteesta.
Etuhammas on yleensä selkeästi isompi kuin alahammas. Uni saattaa tässä yhteydessä viitata jonkin muunkin kuin vain terveydentilan muutokseen. Kun ottaa huomioon hampaiden henkilökohtaisen merkityksen, voisi etuhammas voisi viitata aikuiseen ja alahammas lapseen. Molempien hampaiden katkeaminen voisi viitata tällöin suhteiden katkeamiseen.
Voisi ajatella, että tässä unessa on tiivistetty ajatuksia, jotka ovat koskeneet suhteiden katkeamista, terveydentilan heikentymistä ja ikääntymistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2314148Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122614Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382345Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811426Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1141394- 481169
- 771075
- 59943
- 45926
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58911