Kaupungin palvelujen keskittämisestä

Killeriä

Kuntaliitoksen ensimmäisenä vuonna 2009 oli jo nähtävissä se, kuinka vanhan Kouvolan virkamiehet ajoivat palvelujen keskittämistä pikku-Kouvolan alueelle. Näistä ensimmäisiä oli Marjoniemen palvelutalo, jonka ensimmäisen vaiheen gryndasi Jatke Oy. Palvelutaloon tuli noin 80 palveluasuntopaikkaa lähinnä vanhuksille.

Seuraavaksi alettiin suunnitella Kankaron palvelukotia, jonka Attendo rakennutti. Palveluasuntoja oli noin 60. Nyt uutisoidaan Kouvolan Sanomissa, että Kankaron palvelutalon laajennus on valmistumassa ja sinne tulee myös noin 60 asuntoa vanhuksille. Sitä ei kerrota, että Inkeroisista on lakkautettu vanhusten hoiva-asumiseen tarkoitettu Anjalakoti, jonka käyttömäärärahat on kaupungin budjetissa siirretty Kankaron hoivakodin palvelujen ostoon. Inkeroisten vanhukset siirretään asumaan Kouvolaan. Kyseessä on ns. pakkosiirto kuten Karjalan evakoilla aikoinaan.

Tästä vanhusten pakkosiirrosta sulan nuppiinsa ottaa erityisesti talousnero ja Kouvolan kokoomuksen jäsen Annikki Niiranen. Näin tämä Kouvolan kokoomuksen päätöksenteko vaikuttaa Inkeroisiin asti. Hyvänä apurina on toiminut lähin alainen Arja Kumpu, jota nyt tituleerataan vs. apulaiskaupunginjohtajaksi. Tulee mieleen, tarvitseeko Kymijoen kaupunki tällaisia apulaiskaupunginjohtajia jatkossa, kun Niiranen siirtyy sairaanhoitopiirin tehtäviin? Liika virkamiesvalta johtaa kaaokseen.

2

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kivaksi

      Harri Helminen ja Hannele Viljakainen seuraavat sujuvasti sivusta, kun anjalankoskelaisia vanhuksia pakkosiirretään runsaan 30 kilometrin päähän omaisistaan. Annikki Niirasen johtama virkakoneisto on jyrännyt Anjalankoskella asuvien valtuutettujen yli mennen tullen. Olisiko nyt korkea aika luopua apulaiskaupunginjohtajan vakanssista, kun sen haltija luulee olevansa kaikkivoipa ja vähät välittää luottamushenkilöiden ja asukkaiden näkemyksistä.

    • Valehteluonnormi

      Annikki Niiranen hämmenti vanhusten hyvinvointipalveluja. Hirvittävä organisaatio syö touhun määrärahoista valtavasti. Mitäpä vanhuksista kunhan hallinto saa omansa. Palvelu sinänsä on huonoa, noloa, ala-arvoista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      89
      2648
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      204
      1682
    3. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      116
      1610
    4. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1471
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1232
    6. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      76
      1015
    7. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      56
      979
    8. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      67
      881
    9. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      45
      877
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      61
      835
    Aihe