Mitä se sdp touhottaa

Sdp/SAK on nyt pahanpäiväisesti pillastunut hallituksen päätöksistä ja säntäilee asiaankuulumattomasti touhottamaan köyhien kansalaisten asiaa tajuamatta lainkaan, että ei teitä ole valittu hoitamaan juuri kenenkään asioita. Sdp:llä ei ole vaalituloksen mukaan mandaattia ajaa palkansaajien ja köyhien kansalaisten asioita valtakunnassamme. Jos joku uskoisi teidän kykyyn hoitaa köyhien asioista, olisitte paljon isompi puolue. On aivan päätöntä esiintyä muka ajamassa kansalaisten asiaa tollasella metelillä kun ei toiset kerran halua teidän ryhtyvän enää mestaroimaan ja sotkemaan yhtään enempää Suomen asioita.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

näin on mut nyt olisi Rinteellä ja sdl:llä tuhannentaalan paikka profiloitua ja nostaa kannatustaan tasolle mihin se kuuluisi olla työväen puolueena

Äänestä
  • Buahahhaaa!! :-D

    Päivän paras vitsi!

    Josko nyt pitäisivät vaan turpansa kiinni ja istuisivat kotona kiltisti mamman polvella sossuttelemassa pullamössöä käkättimeensä... Se olisi kaikille parasta.

    Äänestä

  • Rinteellä, kuten myös Urpilaisella oli nänä tuhannen taalan paikat jo valtionvarainministereinä. Lisäksi Rinteella oli apunaan Ihalainen työttömyysministerinä. Kukaan näistä ei saanut aikaan muuta kuin lähes 100 000 uutta työtäntä kutakin turhaministeriä kohti. Siinä meni teidän tuhannet taalat ja köyhdytitte koko Suomen. Ja nyt kun järkevät tekevät kaikkein tarpeellisimmat päätökset yritätte estää vielä niitäkin. Teidän kannatuksenne ei nouse tätä maata ja sen asukkaita köyhdyttämällä.

    Äänestä

Tuo on totta jos tarkoitat ensisijassa huippupalkkaista sdp:n ja sak:n eliittiä. Heillä on nyt ”hätä housuissa”. Duunarit on pelästyneitä ja heistä tyhmimmät kellokkaat toistavat somessa ”me vaadimme lakkoja, pakkoruotsia ja mamuja”.

Äänestä

Sdp:ssä ei ole enää muuta kuin hyväpalkkaista eliittiä jäljellä hätä housussa. Duunarit ovat jo siirtyneet vasemmistoliittoon tai perussuomalaisiin ja jotkut vihreisiin. Vain kaikkein hölmöimmät ovat enää jäljellä, eli ne, jotka uskovat hyötyvänsä ja tulevansa palkituiksi hokemalla ulkoa opetettua mantraa.

Äänestä

Mites te sen suurmielenosoituksen hoitelette ens perjantaina kun junat ja bussit on lakossa eikä teidän haamumielenosoittajat siis pääse paikalle maakunnista, hölmöt!

Äänestä
  • Kai ne pistää lakkovahdit kaappaamaan bussit ja ajamaan "ilmaisia" kyytejä pääkaupungin syysfestariin. Ja ilmaiset kaljat päälle.

    Äänestä

Omalla ajalla ja rahalla kai sentään mielenilmaisuuteen mennään. Kyllä tässä on selkeesti kyseessä lakko ja sen agitointi. Turha pehmistellä, kantakaa vastuu lakkoilusta lellivauvat.

Äänestä

Olisin sellasta ihan vaan kysynyt, että eikö hallitus voi määrätä julkisen sektorin, ainakin valtion työntekijöiden palkat. Sanoisin, että maksaja määrää tässäkin kuten niin monessa muussakin asiassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helinä-keiju3 kirjoitti:

Sdp/SAK on nyt pahanpäiväisesti pillastunut hallituksen päätöksistä ja säntäilee asiaankuulumattomasti touhottamaan köyhien kansalaisten asiaa tajuamatta lainkaan, että ei teitä ole valittu hoitamaan juuri kenenkään asioita. Sdp:llä ei ole vaalituloksen mukaan mandaattia ajaa palkansaajien ja köyhien kansalaisten asioita valtakunnassamme. Jos joku uskoisi teidän kykyyn hoitaa köyhien asioista, olisitte paljon isompi puolue. On aivan päätöntä esiintyä muka ajamassa kansalaisten asiaa tollasella metelillä kun ei toiset kerran halua teidän ryhtyvän enää mestaroimaan ja sotkemaan yhtään enempää Suomen asioita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu