Kovaa oikeistolaista politiikkaa, Sipilä ja Stubb vie ja persut vikisee. Suostutte ilmeisesti ihan mihin tahansa että saatte nelisen vuotta olla vallan kamareissa?
Nauttikaa nyt sillä kevään 2019 vaaleissa olette taas pikkupuolue. Ja minä onneton menin teitä äänestämään, sitä virhettä en toista kertaa tee!
Nauttikaa nyt sillä kevään 2019 vaaleissa olette taas pikkupuolue. Ja minä onneton menin teitä äänestämään, sitä virhettä en toista kertaa tee!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Me terveet ja isänmaalliset suomalaiset edistyksellisessä Vasemmistossa halveksumme Kokoomuksen ja Perussuomalaisten ja muiden vastuuttomien niljakkeiden toimintapoja, jotka eivät perustu ihmisten kunnioittamiseen, vaan taloudellisen eriarvoisuuden lisäämiseen ja omien etujen itsekkääseen ajamiseen.
Kreikka sai kolmannen tukipaketin ja ilmeisesti saa kolmen vuoden kuluttua neljännenkin koska persujen mukaan "Suomen vastuut eivät kasva". Vai niin, sittenhän voidaan antaa viides ja kuudeskin paketti.
Mamuista persut jaksaa jauhaa mutta kymmeniä tuhansia on tulossa. Miten persujen vaikutus hallituksessa näkyy?
Eipä silti, ihan oma vika kun uskoin persujen juttuja. Olisi keski-ikäisen miehen joka kuitenkin seuraa politiikkaa, pitänyt tietää puheet pelkäksi vaalipuheiksi. No, onhan nyt tuo kortti katsottu ja bluffia koko puolue.
""Suomen vastuut eivät kasva""
Jos Kreikka ei olisi saanut komannen paketin me olisimme menettäneet jo lainatuista tai takamistamme erittäin suuren osan. Mitä ilmeisimmin Kreikan tilanne paranee, koska konkurssia hunommaksi ei voi mennä, jolloin saamme tulevaisuudessa hiukan suuremman osan rahoistamme takaisin.
Eli käytännössä on melko varmaa että kolmas paketti oli Suomen kannalta kannattava. Näin tappiomme pienenee.
En ymmärrä miksi Soini ei ole tätä ymmärtänyt selittäessään kolmannen paketin hyväksymistä. Ehkä hän ei usko äänestäjänsä ymmärtävän näin "vaikeaa" kokonaisuutta.
Kreikan tilanne muka paranee, miten ja milloin?! Nyt annettu tukipaketti riittää kolmeksi vuodeksi ja syksyllä 2018 joudutaan antamaan neljäs tukipaketti!
Leikitään että minä olen sinulle kymppitonnin velkaa. Olen pari kertaa sanonut että jos et lainaa lisää rahaa niin menetät kaiken. Missä vaiheessa lopetat rahan "lainaamisen" minulle? Lupaan että aivan kohta nakkikiskani kyllä alkaa tuottamaan voittoa ja saat rahat vaikka en tee töitä ja istun baarissa.
SOINI JA PERUSSUOMALAISET ESTÄVÄT PAKOLAISTEN VYÖRYTYKSEN MAAHAN
Elintaso laskee ja hyvinvointivaltion rahoittaminen loppuu
USA joka pommitti Lähi-idän paskaksi ja Venäjä joka aloitti Afganistanin sodan ja Saudit ja muut sunnit
jotka aloittivat ISIS-törkyterrorismin rakentamisen
EIVÄT OTA PAKOLAISIA EIVÄTKÄ OSALLISTU NIIDEN MAKSAMISEEN
Suomessa viherpellet kommunistit SDP ja freudenthal-rasistiset Rkp (JOTKA RASISMISSAAN ESTIVÄT EVAKKOJEN ASUTTAMISEN RUOTSINKIELISILLE ALUEILLE PAASIKIVEN AIKANA SODAN JÄLKEEN) ja SPR punainen risti ovat sotkemassa Suomen asioita ja vaihtamassa kansan muukalaisiksi
Suomen ja Euroopan talouden näkymät ovat edelleen lopullisesti heikot. SODAN JÄLKEISTÄ ELINTASON NOUSUA EI TULLA NÄKEMÄÄN KOSKA EI OLE TYÖTÄ, OVISTA JA IKKUNOISTA EUROOPPAAN TUNKEE TYÖTÖN YLIJÄÄMÄVÄESTÖ AFRIKASTA LÄHI-IDÄSTÄ JA AASIASTA, syntyvyys pelkästään Afrikassa on niin suuri, että väestönkasvu on 2 prosenttia ja kun väkeä on nyt 800 miljoonaa LISÄÄNTYY TYÖTTÖMIEN MASSA JOKA VUOSI 16 MILJOONALLA JOKA PITÄISI OTTAA EUROOPPAAN HÖRHÖJEN MIELESTÄ.
EUROOPASSA elintaso laskee ja hyvinvointivaltion rahoittaminen on loppuu
SOININ PUOLUEOSASTO ESPOOSSA VASTUSTAA JYRKÄSTI PAKOLAISTEN OTTAMISTA SUOMEEN
PERUSSUOMEN ESPOON KUNNANVALTUUSTON RYHMÄ VAATII HULLUUDEN ELI TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTON LOPETTAMISTA
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/316219-espoo-veroprosentti-pysyy-ennallaan-pakolaisvirta-varitti-verolinjauksia
He vaativat usealla suulla ”hulluuden” eli turvapaikanhakijoiden vastaanoton lopettamista.
– Mitä enemmän pakolaisia sijoitetaan täälläkin telttamajoitukseen, sen parempi viesti se on turvapaikanhakijoille, ettei Suomeen kannata tulla, Simo Grönroos (ps.) tylytti.
"SOINI JA PERUSSUOMALAISET ESTÄVÄT PAKOLAISTEN VYÖRYTYKSEN MAAHAN"
Suomen suureksi onneksi he eivät tee elettäkään stääkseen sen mikä tulemaan pitää. Puhetta toki piisaa - mutta tekojensa puolesta he ottavat kaikki vastaan.
"ettei Suomeen kannata tulla"
Ei välttämättä kannattaisikaan, mutta onneksi kuitenkin osa tänne tulee. Valitettavasti vaan syyrialaisten osuus meidän tulijoista on liian pieni. He ovat keskimäärin hyvin kolutettuja. Siksi Ruotsi ja Saksa ottaa etupäässä juuri niitä. Ja paljon. Meille jää vain rippeet vaikka meidän ikärakenne on Euroopan kamalin.
Onhan Soini aina sanonut ettei hän ole minkään sortin sosialisti. Suomeksi tuo takoittaa että hän on oikeostolainen - porvari, kapitalisti -kuten nyt havaitaan hänen olevankin. Toki hän puhuu kaikenlaista muutakin, mutta nyt tiedämme mikä osa puheesta oli lööperiä ja mikä ei.
En oikein ymmärrä miksi vasemmistolaista politiikkaa toivovat äänestävät Perussuomalaisia? Ehlä seuraavalla kerralla kannattaa tutustua asioihin hiukan perusteellisemmin siellä äänestyskopissa.
Persut väittävät olevansa suurin työväenpuolue, oikeus ja työministerinä entinen ay-aktiivi ja luottamusmies Lindström. Itse olin pettynyt demareihin ja siksi äänestin persuja. Aivan oma moka, minun olisi pitänyt tietää paremmin mutta menee se viisaskin joskus vipuun.
Eipä silti, suuresti kunnioittamani kenraali Hägglund meni aikoinaan muutamalla kymmenelle tuhannella ostamaan WinCapitaa. Kyllähän näitä kaikille sattuu.
"Persut väittävät olevansa suurin työväenpuolue, oikeus ja työministerinä entinen ay-aktiivi ja luottamusmies Lindström"
Persut väittävät kaikkea maan ja taivaan välillä jolla luulevat saavansa ääniä. Siksi VAIN teoille voivat uskottavasti kertoa mitä oikeasti ajavat.
Ja tekojen puolesta Soinin tokaisu "ettei ole minkään sortin sosialisti", vaikuttaisi olevan kaikista sanomisistaan kaikista oikein. Ja tuon mukaan hän EI ole työväenpoliittiiko tai ay-jyrä, sen enempää kuin Stubb tai Sipilä
Soini pyrkii nyt Lindsrömin avittamana purkamaan ay-kartellin Suomesta. Jos he siinä onnistuvat voimme antaa melkein kaiken muun anteeksi. Tai ainakin porvarit voivat.
"Itse olin pettynyt demareihin ja siksi äänestin persuja."
Sama vika rahikaisella, no nyt tiedämme että seuraavissa vaaleissa kannattaa valita äänestettävät äärivasemmalta. Kommunistit nimittäin ajavat työväenasiaa, he eivät ole unohtaneet meitä kuten nämä luopio-demarit ja petospersut. Heillä on kehitteillä merkittävää yhteistyötä ja tavoitteena uusi yhdistynyt kommunistipuolue: http://www.skp.fi/2015-1-9/kommunistit-yhteistoimintaan-
Aivan, koska persut eivät tietenkään saa natsi agendojaan läpi poliittisin keinoin. Sehän on yhteiskunnan pohjasakan, raiskaajien, alkoholistien ja väkivaltarikollisten puolue. Ai niin ja rasistien, veturikuskien, bodareiden ja alkoholisoituneiden sahayrittäjien. Tämä roskasakki ajaa vain omaa etuaan. Työmies Putkonen on raiskaaja ja Halme oli narkkari, Halla-aho tutkijanuransa mahalaskuun päättänyt muinaiskirkkoslaavin tutkija. Tällaista fiksua porukkaa.
SUOMESSA EI KOULUTETULLAKAAN KEHITYSMAALAISELLA OLE TYÖMAHDOLLISUUKSIA vaan slummiutuvat
kyse ei siis ole rahasta ainoastaan, vaan maan slummitamisesta vähän sellaiseksi mitä USA nykyisin on
SODAN JÄLKEINEN NOUSU EI KOSKAAN ENÄÄ TOTEUDU (ilman uutta maailmansotaa)
On selvää, että jos tulee Suomeen esimerkiksi Ruotsin kautta tai läpi Euroopan, niin turvassa ollaan oltu jo pitkän aikaa. SELLAISILLA HAKIJOILLA EI OLE SUMEEN ASIAA
pakolaiset maksavat isis-järjestölle 5000 euroa ja rahoittavat sotaa eurooppaa vastaan
Mestarisi on realiteettien tajua vaikka oleva ksenofoobikko.