Sain diagnoosin maanis-depressiivinen luokka 2..
Alan vihdoin ymmärtämään, miksi olen tämmöinen kuin olen..
Tulee kausia, jolloin hommailen öisin , eli siivoan vaatekaappeja, tai yleensäkin touhuan semmoista, mitä normikansa tekee päivällä..
No , sitä on tapahtunut ajoittain, ja olen pistänyt sen vuorotyön piikkiin, et sotkee nukkumisrytmiä..
Sitä olen ihmetellyt, kun olen välillä aivan maassa, ja masentunut, ja silloin ei jaksa tehdä mitään..töihin raahautunut, ja työt tehnyt, mutta naama nutturalla...ei siksi että olisin pahalla päällä, vaan aivan pohjattoman väsynyt..
Työuraa mulla on 30 vuotta, ja vuorotyötä..
Puurtamista ollut vuodesta toiseen, mutta nyt alan olemaan työni kanssa lirissä..
Työssä pärjäsi ennen maalaisjärjellä. Enää ei saa niin toimia, vaan kaikesta on ohjeet/säännöt ja se ,että niitä on pakko käyttää...Jos tekee virheen, ja ei ole tehnyt ohjeiden mukaan, saatat olla jopa oikeudessa asain takia. Olen työssäni vastuussa ihmishengistä.
Ongelmani on se, että jotenkin en osaa lukea/ymmärtää niitä jatkuvasti vaihtuvia ohjeita.
Ihan kuin piuha puuttuisi päästä tuossa kohtaa, eli äly ai vaan ole kotona. Olen ihan pulassa, ja olen sinnitellyt , ja tehnyt työni vanhoilla tiedoilla ja taidoilla...
Olen sanonut työkavereillekin, että jokin ohje ei oikein avaudu mulle..ovat vaan nauraneet, ja luulleet, että pelleilen..ja sanoneet,et kyl sä sen osaat..
Tää ei ole kivaa, sillä ei ole kyse siitä, ettenkö haluaisi osata/ymmärtää, mutta kun ei niin ei..
Tämän johdosta mulle tuli työuupumus ja sitten paljastui paljon muutakin, rahan holtiton tuhlailu, ja vaihtuvat mielialat..., vuosikausia jatkunut..
Raivokohtauksia en saa, mutta kyllä pään sisällä usein ärsyttää. Tämä ei vaan näy ulospäin, kun on jotenkin omalla tapaa lamaantunut lähes koko ajan, poislukien nuo "aktiiviset kaudet" jolloin virtaa riittää..mutta silloin olen yleensä ylipirteä, ja sosiaalinen.
Onko tuo tavallista, ettei järki juokse, eli ei ymmärrä kaikkea lukemaansa...tai ei osaa soveltaa sitä käytäntöön?
Lääkitys aloitetaan vasta ensiviikolla, koska tää on niin tuore juttu, ja ensimmäisellä istumalla meni diagnoosin hyväksymiseen energia, ja hädissäni kieltäydyin lääkityksestä..
Pakko se kuitenkin on aloittaa, koska on taas oltu niin maan raossa ja välillä taas menee aika lujaa, ja nyt ollaan tilanteessa, että mieli vaihtelee tosi nopeaseen tahtiin , 4-5 päivää vauhtia, ja vastakohtana ei meinaa jaksaa mitään..
Pelottaa vaan ne lääkkeet, ja se, että tuskin ne tulee parantamaan sitä, että päässä alkaisi leikkaamaan paremmin..
Liekö minusta enää omaan työhöni, ja eipä minusta ole uudelleen koulutukseenkaan, jos en pysty lukemaan ja ymmärtämään lukemaani.
Yksinkertaiset ja itseä kiinnostavat jutut kyllä ymmärrän, mutta jos pitäisi niistäkin jotain kohta kertoa, mitä oli lukenut, niin ei muista mitään..:(
Nivelrikon takia taas ei fyysinen työ uudelleen koulutuksessa tule kysymykseen..
Ikää yli 50 vuotta, ja mitä tulevaisuus tuo, vähän askarruttaa..
Kuntoutustuki ja ehkä eläke, nekö on todennäköisimmät vaihtoehdot??
Ongelmia lukemisen ymmärtämisessä...ja töissä
6
159
Vastaukset
- Bipopää
Minulla on aivan samanlaisia luetun ymmärtämisongelmia. Lisäksi on myös ongelmia kuullun ymmärtämisessä. Ainoa info joka taatusti menee päähän on kuvallisessa muodossa olevat ohjeet. Lääkäri on minulla diagnosoinut myös dissosiaationhäiriön, joka osin kai aiheuttaa nu ymmärtämisongelmat.
Sen verran voin rohkaista ap:ta, että minulla ovat kyllä lääkkeet auttaneet. Ne tuntuvat jotenkin pitävän pään kasassa ja saan paljon enemmän aikaan ja teen vähemmän virheitä nyt lääkittynä. Lääkityksen aloitus oli kyllä hankalaa, ne lääkkeet väsyttivät paljon, mutta siinä 6 viikon kohdalla yhtäkkiä olo jotenkin selkisi. Kun haet lääkäriltä lääkkeitä, muista myös mainita noista keskittymis- ja ymmärtämisongelmista, lääkitys voidaan sitten valita oikein.
Jos eläkkeelle on mahdollisuus, kannattaa sitä kyllä harkita. Suomen taloustilanne on niin kamala, että mikään valtion homma ei ainakaan tule enää helpottumaan ja eläkkeelle pääsy ei myöskään varmasti tule yksinkertaisemmaksi. Luullakseni eläkkeellä olevakin saa kuitenkin tienata hieman, joten voithan koettaa saada itsellesi jotain helpompaa sivuhommaa, jos energiaa kuitenkin olisi. - tervetuloaryhmään
Kirjoituksesi antaa minullekin aihetta perehtyä asiaan tarkemmin. En ikinä ollut ajatellut, että näillä asioilla on tekemistä tämän kaksisuuntautuneisuuteni kanssa. Minulla ei ole keskittymiskykyä ja asioiden täytyy olla todella kiinnostavia, että ne menevät päähän. Elokuvia on yleensä turha katsella, kun ei niistä mitään ymmärrä, kun ovat ajatukset olleet jossain ihan muualla jo alkuteksteistä lähtien.
Itse olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Kohdallani mikään lääkitys ei ole tuota yo asiaa poistanut. Lääkitys on minulla tasannut mielialan vaihteluita, jotka ilman sitä ovat todella nopeita liikkeissään ja ääripäistä olevia.
Olet nyt uudessa tilanteessa, netistä löytyy aiheesta paljon ihan asiallista informaatiota. Pelko pois, ei tämä niin kamalaa aina ole.- tietoaaiheesta
Olit oikeassa yhdistäessäsi nämä asiat toisiinsa. Löysin heti netistä paljon tietoa aiheesta. Laitanpa nyt ensimmäisen löytämäni linkin tähän: http://www.medscape.org/viewarticle/457153 . Englanniksi aiheesta (kuin aiheesta) löytyy paljon tietoa.
- tutki_ennen_kuin_hutkit
Kannattaa edelleen kieltäytyä 'lääkityksestä' kunnes olet perehtynyt asiaan tarkemmin. Kannattaa lukea James Davies:n kirja Hajalla (2015). Saat perspektiiviä arvioida käytön aloittamisen järkevyyttä.
- 9999986666666
Skitsofreniassahan ne ajatukset ovat hajanaisia ja pää on kuin karuselli. Ja ohan tossa bipolaarisuudessakin psykoosijaksoja molemmissa maniassa ja depressiossa.
- 2-tyypin-bipo
Lääkärit ei välttämättä osu ekalla oikeaan lääkkeeseen ja saattaa olla, että täytyy vähentää esim alkoholin käyttöä, mutta ota lääkkeet.
Itsellä diagnosoitiin 2. tyypin bipo vuosi sitten. Tammikuussa 2015 sain lääkkeet ja pikkuhiljaa (ensin oli väsymistä) mielialat tasautui niin, että pystyi keskittymään ja ymmärtämään muiden ohjeita, lukemaan pitemmän aikaa, ahdistuksen syistä tuli selvempiä, sosiaaliset suhteet parani. Mulla ekat lääkkeet sekoitti vatsan ja rupesin syömään FODMAP ruokavaliota. Se, että pystyn pitämään itsestäni parempaa huolta ja olemaan osana ystävyyssuhteita ja käymään paremmin töissä painavat minusta paljon enemmän elämään laatua tuovina asioina vaa'assa, kuin se, että lääkitys on loppuelämän ja saattaa tuoda pari kiloa nestettä kroppaan lisää.
Suosittelen rehellisyyttä omissa oireissa lääkärille ja psyksairaanhoitajille. Kerro vaikka sellaistakin mistä et ole varma mikä on sairauteen liittyvää ja mikä ei. Kyllä, rupeat hahmottamaan pikkuhiljaa elämääsi paremmin. Kerro myös peloistasi: kanssasi saatetaan olla eri mieltä, mutta saatat saada henkistä tukea ja ymmärrystä vaikeisiin hetkiin. Perheestä ja ystävistä kerro sairaudestasi niille joista luotat. Aina ei käy hyvin, joskus käy paremmin. Eikä kaikkea tarvitse vuodattaa, sen mikä itsestä tuntuu hyvältä. Opit matkan varrella mikä on sinulle hyväksi.
Itse olen kokenut dramaattisesti elämän laadun paranemista hoitosuhteeseen päädyttyä. Pyydä myös lähetettä terapeutille (se tie on pitkä saada ne lähetteet ja kelatuet ja löytää sopiva tyyppi, mutta vaivan arvoista). Apua ei voi saada, jos sitä ei pyydä. Kohta saatat huomata, että et enää koe olevasi potilas vaan täysi kokonainen ihminen :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan
Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus167180- 1992567
Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan1082080En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.761558Exän käytös hämmentää (taas)
Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k1911099- 41990
Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va46979- 79889
- 45739
Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."
Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka7738