Tämän päivän Aamulehti harrastaa tuttua mielipiteenmuokkausta pääkirjoituksessaan. Alaotsikossa kirjoitukseen "Varaa on, onko vastuuta?" lehti kirjoittaa:
"Suomelle on tarjolla vajaat 2 400 turvapaikanhakijaa tai noin neljän miljoonan euron lasku. Toivottavasti Sipilän hallitus valitsee ihmiset eikä pankkisiirtoa."
Tuo toinen lause osoittaa Aamupaskan rappion, joka syvenee vuosi vuodelta. Jos kuvittelit, että sen ja muiden lehtien tehtävänä on objektiivinen tiedonvälitys eikä mielipidemuokkaus niin kannattaa miettiä uudelleen.
http://yle.fi/uutiset/isojen_sanomalehtien_levikki_hupeni_-_hesarin_menetys_28_000_numeroa/6635557
Mutta asiasta. Suomen tulisi pikaisesti erota EU:sta. Syitä on monia, mm se, että Suomi on jäsenyyden alusta saakka joutunut nettomaksajaksi tähän kalliiseen byrokratiaan, jossa EU-komissio käytännössä sanelee politiikan EU:n alueella. Suomi on pahassa taloudellisessa tilanteessa, mutta silti PersKeKo hallituksen lipeväsanaiset takinkääntäjät ovat hankkimassa meille mitä tahansa 15 000:sta 45 000:een maahanmuuttajaa lisää.
Ja EU-suojatyöpaikkakomissaari Junckerilla on otsaa sanoa, että ainoa konsti välttää tämä kansainvaellus Suomeen on neljän miljoonan maksu. Se tosin varmaan olisi näiden ihmisten ottamiseen verrattuna pikkurahaa.
Kannattaa googlettaa kansalaisaloite.fi sivustolle. Siellä on aloite jota voi kannattaa Suomen erottamiseksi EU:n jäsenyydestä. Se vapauttaisi Suomen komission sanelupolitiikasta eikä tarvitsisi enää tukea erilaisia Kreikan tapaisia tärviötalouksia.

Vastaukset 1
Vanhimmat
En itse lue sanomalehtiä muualla kuin kirjastossa tai jossain ravintolassa tai kahvilassa missä niitä on.
Sitä minä ihmettelen moniko täällä politiikasta valittavista on oikeasti tukenut yhtään aloitetta tuolla kansalaisaloite sivustolla. Tuo EU-eroaloite tarvitsisi paljon lsiää ääniä enemmän kuin nyt mennäkseen läpi. Onneksi aikaa on kun se on neljänneks suosituin.
Aloite kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen euroalueeseen kuulumisesta näyttää menevän jo tässä vaiheessa jos sanon varmudella läpi. Sekin olisi jo jotain.