SIPILÄN PAKOLAIS TALKOOT
Talousjulkaisu Business Insider arvioi, että pakolaisten lisääntyvän Suomeen tulon aiheuttamien nousevien kustannusten takia solidaarisuusveron alarajaa oli pakko laskea.
EU-komission mukaan Suomeen ohjattaisiin 2400 turvapaikanhakijaa lisää.
Talousjulkaisulle Suomen valtiovaraiministeri Alexander Stubb kertoi, että tämä auttaa kattamaan Suomeen tulevien pakolaisten kustannukset, jotka hänen mukaansa tänä vuonna ovat 114 miljoonaa euroa.
On arvioitu, että tänä vuonna pakolaisia tulee Suomeen noin kymmenen kertaa enemmän kuin viime vuonna eli noin 30.000.
Tällä hetkellä Ruotsi kuljettaa rautateitse paperittomia maahanmuuttajia Pohjois-Ruotsiin, että he sieltä Haaparannan kautta pääsisivät helpommin Suomeen.
TERVETULOA, KYLLÄ ME MAKSAMME 114 milj. euro
1
<50
Vastaukset 1
- rajatkiinni
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338
Tänne vain nimeä, että saamme kansanäänestyksen EU:sta ja eurosta eroamiseen. Suomen kansa on nyt tympääntynyt näihin EU:n toimiin. Se vie maamme perikatoon. Ei maassamme ole ollut itsemääräämisoikeutta sen jälkeen kun EU:hun meidät liitettiin.
Mietityttää paljonko tulee maksamaan Suomen kansalle nämä rukouspaikat ja paljonko tehokasta työaikaa nämä hetket vievät 8 tuntisesta työpäivästä?
Eikö pakolaisten pitäisi sopeutua Suomen kulttuuriin eikä päin vastoin.
Jos Suomalainen lähtee ulkomaille, niin hän opettelee maan tavat, kielen ja kulttuurin. Eikä päinvastoin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400