Vuosikausien ajan on ollut isiä jotka eivät osallistu eivätkä halua olla mukana millään tavalla lastensa kasvatuksessa,, mutta koskaan ei ole ollut missään mediassa tästä mitään ohjelmaa.. mutta nyt kun jotkut (uskoakseni aika harvat kumminkin) isät eivät saa tavata lasta koska äiti katsoo sen lapsen parhaaksi ja eduksi niin kyllä on tv ja kaikki mediat täynnä ohjelmia että voi voi nyt isä raukkaa ,, kukaan ei koskaan sääli tai tee ohjelmaa äidistä joka yksin joutui kantamaan vastuun kun isä hylkäsi,, ja näilläkin palstoilla sellaista äitiä vain syytetään,, sinun vika kun isää ei kiinnosta pätkääkään ,, eikä koskaan ajatella kuinka ison työn äiti tekee kun kantaa vastuun lapsesta yksin,, vailla kenenkään apua,, haukut ja syytökset vain saa palkakseen,,
isä saa aina sympatiat ja äitiä syytetään
äiditkunniaankerrankinjo
854
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kuinka ison työn "äiti" tekee kun kantaa vastuun lapsesta yksin,, vailla kenenkään apua,, haukut ja syytökset vain saa palkakseen,,valehdelles-
saan tuomioistuimessa yhdessä viranomaisten kanssa lapsen olosuh-
teet, toiveet ja lausunnot asumisestaan osittain myös isällään, mistä lastenvalvojalla oikeasti osapuolten kesken yhdessä sovittu, mitä osa-
puolet, viranomaiset ja lapset ovat oikeasti lapsen edun mukaisena lausuneet ja toivoneet eli yhteishuolto ja laajat tapaamisoikeudet en-
nenkuin äiti ja viranomaiset kääntyivät takkinsa lapsia ja lapsen etua, oikeuksia, vanhempien tasavertaista kohtelua vastaan valehdellessaan tuomioistuimessa lapsen oloshteet sairaudessaan vainotessaan lapsia
ja isää, vieraannuttaessaan lapset tarkoitushakuisesti omasta isästään
perusteetta..
Kuinkahan minta ohjelmaa on tullut isistä. En ole nähdyt yhtään. Päässäsi taitaa vilistä mielikuvia. Eiköhän ne ohjelmat ole olleet yh-äideistä ja sädekehä mukana pään päällä. Jos sinua on joku syyttänyt, kenties tutut ja läheiset, mutta että koko yhteiskunta, älä unta näe.
Mielestäni näitä asioita ei kannata kovin katkeran kuuloisesti vertailla. Tarinoita on tuhansia erilaisia. Se on totta, että vieroitetut isät saavat median sympatiat, mutta toisaalta kyllä he ovatkin pääsääntöisesti paljon raskaammassa roolissa kuin ne äidit, jotka joutuvat yksin lapsesta huolehtimaan. Ne äidit sentään saavat olla lastensa kanssa...
Meidän perheessä on kokemusta molemmista, joten tiedän mistä puhun.
TARINA 1
Minun esikoiseni isä on kauniisti muotoiltuna sairas k***pää. Hän aikoinaan kohteli minua ja edellisen liittonsa lapsia kuin p**kaa. Kun saimme yhteisen lapsen, hän kohteli jo vauvaa kehnosti. Esimerkiksi 7kk ikäisen jätti 1,5 tunniksi yksin huutamaan pahaa oloaan, eikä päästänyt minua lohduttamaan, vaan lukitsi makuuhuoneeseen. Hienoa toimintaa... Syy tähän oli se, että lapsen on opittava olemaan kiukuttelematta, jos isä jotain sanoo. Jep, 7kk ikäisen...
No, minä häivyin ja hyvä niin. Koska minä en exäni ruinaamisesta huolimatta enää palannut siihen Helvettiin, häntä ei kiinnostanut enää lapsikaan. Puoleen vuoteen ei kuulunut "isästä" mitään. Alussa yritin ehdotella, että tapaisi lasta yms, mutta kun koskaan ei vastausta tullut, minä luovutin. En siis koskaan kieltänyt lasta tapaamasta, vaikka tiedänkin että on isänä vastenmielisen huono. Lapsi oli n. 1,5v, kun yhtäkkiä ilmestyi haaste oikeuteen. Isä haki kohtuullisen laajoja tapaamisoikeuksia. Niin, hän ei ollut KOSKAAN ehdottanut minulle mitään tapaamisia. Itse olin ehdottanut käyntiä lastenvalvojalla, johon isä vastasi sentään. Hän sanoi ettei tule minun kanssani yhdessä mihinkään. Selvä.
No, käräjille mentiin. Ja sellainen kohtuullisen laaja tapaamisoikeus tuli voimaan. Lapsen isä oli katsokaas löytänyt jonkun uuden naisen, ja esitti nyt hänelle hyvää isää. Haasteessaan kuvaili, kuinka lapsen äiti on yhteistyökyvytön ja vieroittaa lasta. Huoh... Just just.
Sopimuksen astuessa voimaan minä sitten odottelin, että isä tapaisi lasta. Tapasikin. Lapsi oli isänsä luona sen jälkeen seuraavan kolmen kuukauden aikana yhden viikonlopun kuussa. Eli huomattavasti vähemmän, kuin mikä oli tapaamissopparin oikeus. Ei isää sitten kiinnostanutkaan... Riitti että oikeus oli paperilla, mutta velvollisuuttahan ei ole.
Tuon kolmen kuukauden jälkeen isästä ei kuulunut taas mitään seuraavaan puoleen vuoteen. Meni vissiin se silloinen suhde poikki, eikä ollutkaan enää lastenhoitajaa...
Sittemmin isä on tavannut lasta hyvin vaihtelevasti, keskimäärin joka toinen kuukausi viikonlopun. Sillä tapaamissopparilla joka maksoi muuten oikeudessa maltaita, voisi heittää vesilintua.
Minä olen kuitenkin koko tämän ajan saanut olla lapseni kanssa. Olen nähnyt hänen kasvavan, olen saanut häntä rakastaa. Olen ollut onnellinen, kiitollinen. Miksipä minä olisin valittanut?
TARINA 2
Minä tapasin uuden kumppanin kun lapsi oli n. 2,5v. Tuo mies on ollut upea isäpuoli, ja tietysti myös upea kumppani. Mutta mikäs onkaan ollut tuon upean miehen kohtalo...
Miehelläni on samanikäinen lapsi kuin minulla. Tuolloin kun lapset olivat 2,5v, miehellä oli kovien oikeustaisteluiden jälkeen mahdollisuus tavata lasta joka toinen viikko yksi yö. Oikeuden mukaan tarkoitus oli, että tapaamisia hiljalleen lisätään, ja tapaamissopimus olikin määräaikainen. Mies oli jo lapsen syntymästä asti halunnut olla läsnä lapsen elämässä. Oli aina tehnyt sen eteen kaikkensa. Mutta lapsen äiti ei antanut upealle isälle tilaa. Silloinkin kun lapsi on isänsä luona, saattoi lapsen äiti ilmoittamatta tulla lasta hakemaan. Lapsen edessä on aika vaikea sitä vastaan taistella... No, ajan kanssa oppi pitämään ovea lukossa.;) Vähän väliä lapsen äiti keksi tekosyitä, miksi lapsi ei voi isänsä luokse tulla. Lapsi kipeä, lapsella toooosi tärkeä muu meno, lapsi taas kipeä, oho unohdettiin... Milloin mitäkin. Ja jos yritti sopia korvaavia tapaamisaikoja, ne eivät koskaan sopineet. Syytä ei milloinkaan tullut.
Lopulta kun tuli aika, että tapaamissopimusta on muutettava ja laajennettava, niin tilanne oli kuitenkin, ongelmista huolimatta, lapsen suhteen hyvin vakaa. Eli lapsen suhde isäänsä oli silloin läheinen, ja lapsellahan oli samanikäinen uussisaruskin jo ollut silloin pari vuotta, eli minun lapseni. Myös lapsen suhde minuun oli todella hyvä. Oikeudessa (sovintomenettelyssä) katsottiin, että lapsen aikaa isän luona voidaan roimasti lisätä. Isä ehdotti että aluksi pitkät viikonloput ja parin vuoden sisällä vuoro viikot. Lapsen äiti sanoi ei, eikä suostunut puhumaan mitään. Siinä vaiheessa mieheni tuumasi, että täytynee lähteä käräjille...
Viikon kuluttua lapsen äiti soitti ja sanoi että lapsen yli yön tapaaminen on peruttava, koska he ovat muuttaneet lapsen kanssa 650km päähän. (!!!???) Jep, jep.
No, tuolle asiallehan ei mitään enää voinut. Käräjillä tehtiin uusi soppari. Paljon lomia jne. Sen jälkeen lapsen äiti muutti Etelä-Eurooppaan...
Mieheni menetti lapsensa. Minun lasta emme menettäneet, vaan epävakaa isä näkyy harvoin. Kumpi on isompi paha?
Elämänkokemus74
Meitä on siis erilaisia ihmisiä. Samaistaa ei voi. Elämän tarinat ja kohtalot ovat erilaisia, yleistää ei voi.
Jotkut eivät tuijota kuin omaa napaansa.
ja siihen kun vielä lisätään omalta kohdaltani Raision sosiaaliviranomaisten valehtelu ja perätön lausuma tuomioistuimessa lapsen olosuhteista, toiveis
ta ja lausunnoista; erityisesti lapsen omasta toiveesta asua osittain myös isällään, mistä lastenvalvojalla oikeasti yhdessä sovittiin eli yhteishuolto ja laajat tapaamisoikeudet ennenkuin äiti ja viranomaiset käänsivät takkinsa lapsia ja lapsen etua, oikeuksia, vanhempien tasavertaista kohtelua vastaan leimatessaan isän tarkoitushakuisesti ns. hulluksi.. eristäessään ja vieraan-
nuttaessaan lapset tarkoitushakuisesti omasta isästään..sairasta porukkaa..
Hei häirikkö. Minä olen myös etäisä. Ja minäkin haluaisin olla enemmän lasteni kanssa, kuin mitä se on tällä hetkellä mahdollista. Mutta ihan tosissani pyydän, että sinä lakkaisit pitämästä tuota jatkuvaa mölyä ja toistuvaa virttä! Sinun tapauksessasi on jo meille kaikille tullut selväksi, että et takuulla olisi kelvollinen isäksi. Ja sinä mölinälläsi vedät lokaan meitä sellaisiakin isiä, jotka isyyteen pystyvät, ja sen asian eteen tekevät töitä.
Jos minä olisin sinun kaltaisesi, niin toivottavasti minultakin otettais lapset pois.
Ihan tosissani pyydän, että lakkaisit pitämästä tuota jatkuvaa yh-ruikku paskaa! Sinun tapauksesi on jo meille kaikille tullut selväksi, että et takuulla olisi kelvollinen isäksi. Ja sinä mölinälläsi vedät lokaan meitä sellaisiakin isiä, jotka isyyteen pystyvät, ja sen asian eteen tekevät töitä. Jos minä olisin sinun kaltaisesi, niin toivottavasti minultakin otettaisiin lapset pois.. Raision kaupungin sosiaaliviranomaisten valehdellessa ja antaessa perättömän lausuman tuomioistuimessa lapsen olosuhteista; eristäessään ja vieraannuttaessaan lapset tarkoitushakuisesti omasta isästään.. sairasta porukkaa..
Se on totta, jotkut miehet ei halua lapsiaan nähdä mutta tulevat lapsen elämään sitten kun oat isoja ja aikuisia, kun ei tarvi enää kaitsea eikä maksella. Suurin syy on siihen että isät jättää lapset on jos miehellä on uusi naikkonen. Sitten kyllä lapset jää tyystin sekä uusio alkaa haastamaan riitaa miehenexän kanssa ja humana pahaa, jotta lapset jäävät kokonaan ja exän kanssa tulee riitaa, jottei palaa perheensä luokse. Uusiot ovat usein pelkureita, ja kun heillä ei ole mitään menetettävää, eivät ymmärrä että exä ja lapset ova tmiehelle tärkietä. Meille kävi juri niin, eräs suttura rikkoi perheemme, ja alkoi haukkumaan meitä miehelle, mies hylkäsi lapset ja alkoi riitelemään minun kanssani ja koko suvun, siihen oli suttura syypää täysin. Nyt on mies menettänyt minut, lapset ja lastenlapset,emme halua olla missään tekemisissä varsinkaan sutturan kanssa, meille ei tulla eikä meitä kiusata, ei ole koskaan suttura lupaa sannut tulla meille tai olla lasten lähellä, sitä riskiä emme ole uskaltaneet ottaa. Ei meis yleensä se lastne isä yksin lapsia hylkäisi ellei olisi ketään joka siihen usuttaa. Nyt mies kärsii itse, ei me, kun menettää kaiken niin saa syyttää sutturoitaan. Me tosin olemme onnellisia, kun ei tarvi kuunnella naikkosten haukkuja tai että tulisivat meille sotkemaan syömään ja asumaan, siihen emme koskaan lähteneet. Pääasia on aina ollut, ettei ole lastemme lähellä heitä kiusaamassa.