Budjetti pääpiirteittäin

Tänään en haluaisi olla A. Stubbin asemassa, kun hän iski äänestäjiinsä lisäämällä heiltä, ns "hyvätuloisilta", ryöstettäviä rahoja.

Selvyyden vuoksi siis, koska näkemykseni on libertaarinen, tarkastelen verotusta sellaisena kuin se on, valtion harjoittamana ihmisten tulojen (ja toisinaan varallisuuden) ryöstämisenä.

Tällä ilmeisesti tavoitellaan 64 miljoonan lisätuloja valtiolle. Itse olen lähinnä kyyninen tavoitteen suhteen. Historia osoittaa, että ry...verotuksen mennessä kohtuuttomalle tasolle sen tuotto laskee. Ihmiset vetävät pääomaa tuottavasta toiminnasta. Toisaalta mitä ihmeen iloa on siitä, että vasemmistopuolueet vihdoin jäivät oppositioon, jos hallitus kuitenkin ajaa niiden agendaa.

Stubb puolustelee ryöstömäärän (veron) lisäystä maahanmuuttajista tulevilla korkeammilla kuluilla. Vaihtoehtona on tietenkin aina pistää rajat kiinni, joten tämä ei vakuuta.

Muutakin epäkohtia tuossa budjetissa toki on. Koululiikuntaan lisätään 21 miljoonaa. Tavoitteena yksi tunti liikuntaa per koulupäivä. Liikunnan voisi ihan hyvin kokonaan ulkoistaa vapaa-ajalle. (Olen toisissa keskusteluissa ehdottanut että peruskoulu lyhennettäisiin kolmivuotiseksi alkaen 15v iästä). Muistan itse koululiikunnan vielä oikein hyvin. Se ei ollut mitenkään erityisen laadukasta. Pidän tätä lisäystä liikuntabudjettiin lähinnä hukkaanheitettynä rahana.

Toisaalta hallitus on nyt pakottamassa kaikki lapset yhdeksi lisävuodeksi lapsivankilaan, ts esiopetukseen. Esitin aiemmin toisessa puheenvuorossa näkemyksen, että alle 7-vuotiaan raahaaminen kouluun lapsen kehitystason luonnollisen kulun mukaan on hukkaanheitettyä aikaa ja koska aika on rahaa, myös hukkaan heitettyä rahaa.

Eräs epäkohta on "kohtuullistaminen" eläkeläisten asumistuen leikkauksessa. Tämän piti olla 125 miljoonaa, sitten 90 miljoonaa, nyt 60 miljoonaa. Käytännössä tämä siis on varainsiirto työssäkäyviltä eläkeläisille, sillä valtio tietenkin pyrkii ryöstämään (verottamaan) erotuksen muilta. Joku voisi nyt kommentoida, että asenteeni eläkeläisiä kohtaan on ylenmääräisen kova. En kuitenkaan näe asiaa niin. Eläkeläisillä usein mm ruokakulut ovat pienemmät, koska heillä on aikaa etsiä tarjouksia. Samoin heillä yleensä on asunto ja auto maksettuna, lapset maailmalla jne. Tuo 30-65 miljoonaa kultaista kädenpuristusta heille on siis lähinnä hukkaanheitettyä rahaa.

Toisaalta kärkihankkeet eivät juuri hurraita nosta. Korjausvelkaan sisältynee tieverkostotyöt, jotka niin ikään ovat huonosti tuottavia investointeja.

Tällä hetkellä suomalaisista suuryrityksistäkin 70 prosenttia saa erilaisia yritystukia. Tämä on täysin järjetöntä tässä taloustilanteessa. Silti nämä eivät ole olleet leikkauslistalla.

Budjetin valopilkkuja ovat leikkaukset kehitysavussa, valtion toimintamenoissa ja hallinnossa sekä Yleen kohdistuvat leikkaukset. Ylen voisi hyvin lakkauttaa valtion erityissuosikkina. Kaupallisilta kanaviltakin tulee parempaa ohjelmaa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Oikee_libertaari kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu