SSS-miehet panevat Suomen sekaisin

Sipilän hallituksen leikkausinto ja tavoite panna ay-liike matalaksi on saamassa Suomen täyteen kaaokseen, kun palkansaajat eivät näytä vapaaehtoisesti nielevän aiottuja pakkoleikkauksia.

Asiassa on yksi merkittävä puoli ja siinä voi olla kyse hallituksen kaikkien aikojen yhdestä suurimmista kömmähdyksistä. Kyse on siitä, että hallitus on provosoinut nyt turhaan palkansaajia pakkosopimuksella. Työoikeuden asiantuntijapiireissä on nimittäin oltu sitä mieltä, että hallituksen aikomus rajata työmarkkinaosapuolten sopimusvapautta on laiton. Se on Suomen ratifioimien kansainvälisten sopimusten vastainen toimenpide. Hallitus on väittänyt tarkistaneensa toimien laillisuuden tarkasti etukäteen mutta jättänyt kertomatta keitä asiantuntijoita siinä on kuultu. Muun muassa perustuslakikysmyksien asiantuntijaa Kaarlo Tuoria ei ole asiassa kuultu ja työvoikeuden professorit näyttävät toinen toisensa perään arvelevan hallituksen suunnitelmaa laittomaksi. Viimeksi tänään työoikeuden professori kirjoitti asiasta Hesarin kolumnissa. Työoikeudellisten sopimusten lisäksi on epäselvää, onko suunitelma myöskään perustuslain mukainen. Joka tapauksessa ay-liike on tässä erittäin vahvoilla, jos tässä rikotaan kansainvälistä työoikeudellista sopimusta. Silloin asia riitautetaan EU-tuomioistuimessa ja hallituksen kannalta olisi enemmän kuin noloa, jos se häviäisi sen prosessin.

Siitä, että hallitus mahdollisesti toimii tässä laittomasti, voi tulla Suomelle iso lasku. Hallituksen pasmat menevät siitä täysin sekaisin, koska ei ole vaihtoehtoisia tapoja toimia. Näin Suomen taloustilanne voi pahentua entuudestaan.

Hallituksella on tässä yksi takaportti. Se on se, että näitä toimenpiteitä ei ehditä viedä eteenpäin. Toinen olisi tietysti se, että hallituksessa järki voittaisi, mutta sen odottaminen on nämä miehet tuntien epätodennäköistä. Se ettei toimenpiteitä ehkä ehditä viedä eteenpäin taas aiheutuu siitä, että hallitus hajoaa pikapuoliin. Persujen parissa on alkanut kiehua siihen tahtiin, että hallituskriisin mahdollisuus kasvaa päivä päivältä. Työ- ja oikeusministeri Lindström suorapuheisena miehenä näyttää vahvistavan tällaisen kiehunna olemassaolon ja tunnustaa jo oman voimattomuutensa persujen vaalilupausten ja tekojen välisestä ammottavasta ristiriidasta.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        61
        1179
      2. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        42
        891
      3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
        Maailman menoa
        326
        657
      4. Rakastan häntä

        Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
        Ikävä
        51
        651
      5. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        116
        626
      6. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        618
      7. Naiselle Kuuleppa Tämä

        Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
        Ikävä
        38
        605
      8. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        93
        600
      9. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        75
        566
      10. Onko mun toinen

        Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
        Ikävä
        56
        564
      Aihe