Olen ollut aina jollain tapaa ahdistunut. Tietyt tilanteet ovat aina aiheuttaneet ahdistuneisuutta. Mulla onkin diagnosoitu masennus ja ahdistuneisuus häiriö. Tä ahdistus pilaa elämän ihan totaalisesti. Terapiasta on jonkin verran ollut apua mutta ei se ahdistusta pois vie.
Olen tässä kelaillut elämääni taakse päin ja tämän hetkistä tilannettani. En ole esim pystynyt solmimaan uusia ystävyys suhteita yli kymmeneen vuoteen. Mulla on kaksi kaveria joista toisen olen tuntenut lapsuudesta ja toiseen tutustuin 18-vuotiaana. Tämä myöhempi tuttavuuskin on hieman "tyhmä" joten luulen tämän olleen osasyy siihen että olen hänen kanssaa pystynyt olemaan itseni. Olen käynyt kouluja ja yrittänyt välillä olla työelämässä. Uusia ihmissuhteita en pysty luomaan. Tämänkin hetkisissa opinnoissa minulla on muutama opiskelu kaveri mutta kommunikointi on pintapuolista. En puhu mitään omasta elämästäni, en osaa, häpeän, kerron vain asioista pintapuolisesti ja jätän paljon kertomatta. Muut ystävystyvät keskenään paremmin ja minä olen ikuinen viides pyörä. Tämä alkoi jo yläasteella jossa mut ns. jätettiin viidenneksi pyöräksi. Nyt aikuisena jättäydyn jotenkin alitajuntaisesti ulkopuolelle. Häpeän elämääni ja kaikkea missä en ole onnistunut, esim kesken jääneitä opintoja. En kerro näistä kennellekkään ja pelkään että asioita paljastuu. Varsinkin kun mulla on muutama yhteinen tuttava tämän hetkisen luokkakaverini kanssa. On muutamia asioita joita en ole kertonut kun en ole halunnut. Asiat eivät ole edes mitenkään tähdellisiä mutta yhteinen tuttu voi ne kertoa. Nyt mietin mitä tämä luokkakaverini ajattelee jos kuulee näistä asioista joista en ole itse pihahtanutkaan. Luokkatoverini taas kertoo paljon omista asioistaan. Mä en osaa, häpeä on liian suuri. Ja kun en alun alkaenkaan ole kertonut niin näin muutamaa vuotta myöhemmin se on hyvin vaikeaa.
Tämän takia en pysty parisuhteeseen saatikka perheen perustamiseen. En pysty mitenkään olemaan oma nolo itseni. En pysty kertomaan asioita sillä häpeä on läsnä joka asiassa. Varsinkin mua hävettää mun ikuinen koulunkäyntini. Oon opiskellut peruskoulun jälkeen lähes 10 vuotta, kolmea eri alaa. Lisäksi mua hävettää se ettei mun elämässä ole mitään asioita joita muilla on. Ei parisuhteita, ei mitään miehiin liittyvääkään. En ole neitsyt mutten ole mihen kanssa ollut kuuteen vuoteen. Tätäkään en kehtaa sanoa missään. Tosin tämän hetkinen taitaa olla se viimeinen sillä taidan nyt vihdoin ja viimein olla allalla jota pystyn tekemään työkseni tämän ahdistuksen kanssa.
Toivon vaan että valmistun ja pääsen töihin. Ostan piilopirtin jostain maalta ja käyn vain töissä. Mitään muita ihmissuhteita en jaksa ylläpitää. Olen se tuleva konttoritotta joka istuu työpisteessään yksin 8h päivässä. Kuulostaa hullulta mutta siitä haaveilen.
Olen tässä kelaillut elämääni taakse päin ja tämän hetkistä tilannettani. En ole esim pystynyt solmimaan uusia ystävyys suhteita yli kymmeneen vuoteen. Mulla on kaksi kaveria joista toisen olen tuntenut lapsuudesta ja toiseen tutustuin 18-vuotiaana. Tämä myöhempi tuttavuuskin on hieman "tyhmä" joten luulen tämän olleen osasyy siihen että olen hänen kanssaa pystynyt olemaan itseni. Olen käynyt kouluja ja yrittänyt välillä olla työelämässä. Uusia ihmissuhteita en pysty luomaan. Tämänkin hetkisissa opinnoissa minulla on muutama opiskelu kaveri mutta kommunikointi on pintapuolista. En puhu mitään omasta elämästäni, en osaa, häpeän, kerron vain asioista pintapuolisesti ja jätän paljon kertomatta. Muut ystävystyvät keskenään paremmin ja minä olen ikuinen viides pyörä. Tämä alkoi jo yläasteella jossa mut ns. jätettiin viidenneksi pyöräksi. Nyt aikuisena jättäydyn jotenkin alitajuntaisesti ulkopuolelle. Häpeän elämääni ja kaikkea missä en ole onnistunut, esim kesken jääneitä opintoja. En kerro näistä kennellekkään ja pelkään että asioita paljastuu. Varsinkin kun mulla on muutama yhteinen tuttava tämän hetkisen luokkakaverini kanssa. On muutamia asioita joita en ole kertonut kun en ole halunnut. Asiat eivät ole edes mitenkään tähdellisiä mutta yhteinen tuttu voi ne kertoa. Nyt mietin mitä tämä luokkakaverini ajattelee jos kuulee näistä asioista joista en ole itse pihahtanutkaan. Luokkatoverini taas kertoo paljon omista asioistaan. Mä en osaa, häpeä on liian suuri. Ja kun en alun alkaenkaan ole kertonut niin näin muutamaa vuotta myöhemmin se on hyvin vaikeaa.
Tämän takia en pysty parisuhteeseen saatikka perheen perustamiseen. En pysty mitenkään olemaan oma nolo itseni. En pysty kertomaan asioita sillä häpeä on läsnä joka asiassa. Varsinkin mua hävettää mun ikuinen koulunkäyntini. Oon opiskellut peruskoulun jälkeen lähes 10 vuotta, kolmea eri alaa. Lisäksi mua hävettää se ettei mun elämässä ole mitään asioita joita muilla on. Ei parisuhteita, ei mitään miehiin liittyvääkään. En ole neitsyt mutten ole mihen kanssa ollut kuuteen vuoteen. Tätäkään en kehtaa sanoa missään. Tosin tämän hetkinen taitaa olla se viimeinen sillä taidan nyt vihdoin ja viimein olla allalla jota pystyn tekemään työkseni tämän ahdistuksen kanssa.
Toivon vaan että valmistun ja pääsen töihin. Ostan piilopirtin jostain maalta ja käyn vain töissä. Mitään muita ihmissuhteita en jaksa ylläpitää. Olen se tuleva konttoritotta joka istuu työpisteessään yksin 8h päivässä. Kuulostaa hullulta mutta siitä haaveilen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä ihmeen häpeämistä sinun elämässäsi on? Olet opiskellut paljon, sehän on hieno saavutus, eivät kaikki pysty siihen. Ja kolmea alaa; niistä tiedoista saattaa olla vielä jonain päivänä hyötyä vaikka opinnot olisivatkin jääneet kesken. Tiedän monia jotka ovat huomanneet että ala jota ovat opiskelleet, ei olekaan sopiva ja ovat sitten hakeutuneet toiselle. Sehän on vain viisasta.
Tuntuu siltä, että liian herkästi vertaat itseäsi muihin. Älä tee sitä, olet ihan yhtä hyvä kuin muutkin.
Näyttäisi siltä, että tunnet juuttuneesi pitkäksi aikaa tuohon elämäntilanteeseen kun olet opiskellut pitkään. Se on saanut sinut kelaamaan elämääsi ja olet ollut havaitsevinasi elämässäsi puutteita verrattuna muihin. Mutta nyt kun olet löytänyt oman alasi ja kun löydät työtä, elämäsi nytkähtää ihan uusille urille.
Äläkä sure ja häpeä sitä ettei sinulla ole paljon miessuhteita. Aivan turhaa, miehen metsästys on metsästyslajeista helpoin! Kunhan elämäsi pääsee vauhtiin, lähde liikkeelle niin miehiä löytyy kyllä, sinun ei tarvitse kuin vähän sormea koukistaa.
Muista, että nuo häpeämiset ja itsesi aliarvioiminen ovat oman pääsi tuotetta, muut eivät näe sinua siten.
Ei kuulosta hullummalta käydä töissä ja asua piilopirtissä Piilopirtit on vain niin kovissa hinnoissa, ettei niiden hankintaan moni kykene.
Itsekseen viihtyminen ei ole sairaus.