Muutaman viime päivän on jatkuvasti telkkarissa ja lehdissä ollut kuvaa tänne tulevista pakolaisista.
Totta kai he tarvitsevat lämpimiä vaatteita ja muuta, että pärjäävät talven yli.
Mutta tänään oli netissä juttua näistä vaatekeräyksistä.
Jotakin mättää ja pahasti.
Hyllyt täynnä lastenvaatteita ja leluja.
Kun sellainen aikuisten miesten pakolaisryhmä liikkuu kaupungilla, niin voi olla hiukan naurussa pitelemistä:
Kymmenkunta partaista kaveria, joilla osalla on päällään potkuhousut ja osalla taas erivärisiä toppavaatteita Muumi-merkillä varustettuna.
Ja käsissään he roikottavat lasten muovisia leikkiämpäreitä, joissa on lapio valmiina hiekkaleikkeihin.
Eikä käy kateeksi niitäkään, jotka raahaavat mukanaan kaikenkarvaisia, isoja unileluja.
Milloin tulee jakoon aikuisten vaatteita ja minne nämä valtavat määrät lastentarvikkeita muka on tarkoitus antaa käyttöön?
Taitaa olla mätää nyt muuallakin kuin siellä Tanskanmaalla.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Se on merkki vauraasta yhteiskunnasta, kun jokainen lapsi saa kuorma-autolastillisen tarvikkeita.
Vasta hiljattain on tullut esiin, että turvapaikan hakijat ovat suurin osa nuoria miehiä.
Alunalkaen keräyksen järjestäjien olisi pitänyt korostaa, sitä mitä tarvitaan.
Kun aina vaan näytetään kuvaa naisesta lapsi sylissään, niin se vääristää kuvaa ihmisten mielissä.
"Kun sellainen aikuisten miesten pakolaisryhmä liikkuu kaupungilla, niin voi olla hiukan naurussa pitelemistä:
Kymmenkunta partaista kaveria, joilla osalla on päällään potkuhousut ja osalla taas erivärisiä toppavaatteita Muumi-merkillä varustettuna.
Ja käsissään he roikottavat lasten muovisia leikkiämpäreitä, joissa on lapio valmiina hiekkaleikkeihin.
Eikä käy kateeksi niitäkään, jotka raahaavat mukanaan kaikenkarvaisia, isoja unileluja."