Mulla oli ala-asteella paljon kavereita niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. Ylä-asteelle mennessä vapaa-ajan kaverit alkoivat vaan katoamaan ympäriltä mm. parin kaverin vanhemmat käski niitä mun kavereita olla tapaamasta mua enään kun olin kuulemma huonoa seuraa, tehtiin silloin paljon ilkivaltaa joka oli kylläkin yhteisesti päätettyä ja yleensä mut vedettiin siihen vähän mukaan. Sitten kun jäätiin eräästä vakavammasta asiasta kiinni siitä tuli kauheana kaikkee ja menetin siinä sit hyvii ystävii... no aika kulu, välil viel nähtiin salaa näiden kaverien kaa mut sit niist tuli vaa enää kasvoja kadulla. Mulla sit ylä-asteel oli yks hyvä ystävä jonka kaa tunnettiin 3luokalta asti. Tutustuttiin myös silloin yhteen josta tuli meidän kaveri. Mulla oli vapaa-ajal enää yks ystävä siis näiden koulu kaverien lisäks. No sit ylä-aste päätty ja yhtäkkiä tää mun pitkä aikanen kaveri ei enään ollut halukas pitään muhun yhteyttä, nähtiin todella harvoin sit siinä oli jo yli vuos välii enneku nähtiin taas. Ja taas meni pitkään enneku nähtiin uudestaan ja se tais jäädä viimeseen kertaan... sit myös tää toine kaveri joho yläasteel tutustuin lähti kauas toiselle paikkakunnalle opiskelemaan sitäkin tuli nähtyä vaan hyvin harvoin, ja musta tuntuu että meillä on senki kaa menny nyt välit poikki :( näin sitä kylläkin viimeks kesällä ja sen kanssa tulikin vaan vietettyä muutama kesäpäivä kun ketään muuta ei enää kiinnosta nähä mua... mulla on whatsapissa äitini lisäks 4 kaverii ja oon koittanu niille lähes joka päivä lähetellä viestii et miten menee millo kerkeisit näkee, kellään ei oo haluakaan uhrata yhtä päivää mulle, kaikilla on kokoajan menoa ja mua ei edes pyydetä mukaan... tälle mun pitkä aikaselle kaverille oon sanonu et mulla on ikävä aikaa sen kaa yms. se ei tunnu tajuavan.. muutaman kerran se on luvannu lähtä mun kanssa kaupungille mutta sitku se päivä koitti, olin aivan mielissäni, en saanu koko yönä nukutuksi ku olin niin onnellinen että vihdoin meen kaverin kaa hengaileen, niin kysyin että nii millo lähen tulemaan sinne ei mitään enään vastaa.... se musers mut täysin :( sinä päivänä menin yksin metän keskelle juomaan mä vaan itkin ja join siellä, mietin jo että juonko itteni nii sekasin että en herää enään... mulla ei oo opiskelu paikkaa, oon pari kertaa jättänyt opiskelut kesken koska ensimmäisestä paikasta en saanut ketään kaveria, ensin tutustuin siellä yhteen ja sen kanssa tuli vietettyä sielä aikaa mut sit olin muutaman päivän poissa koulusta se olikin tutustnut sielä muihin ja mut suljettiin porukasta pois... toisesta opiskelupaikasta sain taas yhen "tupakkaseura" ystävän ja muutenkin sielä tulin toimeen kaikkien kanssa. Näin jopa vapaa ajalla tätä ihmistä. Mutta sitten iski masennus ja selkä kivut sen ammatin takia, niin en jaksanut enään kulkea koulussa ja jätin kesken... mä sitten hommasin koiran, että olis joku syy lähteä ulos eikä mädäntyä yksin kotia, siitä onkin tullut mun ainut ystävä ja sillä on sama ongelma et sillä on vaa mut... ajattelin että jospa koiran kanssa vois tutustua uusiin ihmisiin että kun tulee samaa ikäluokkaa olevii koiran kaa vastaan vois vaa päästää koirat jutustelee ja siinä samalla myös itse, mutta kaikki kiertää koiriensa kanssa meidät kaukaa koska luulevat mun koiraa aggressiiviseks kokonsa ja ulkonäkönsä vuoksi, vaikka toinen vaan haluais ystävii aivan kuten mäkin.. vttu en jaksa enään ku mulla ei oo ketään :'( mulla ei oo varaa alottaa mitään harrastusta, mua pelottaa lähtee opiskeleen jos taas jään sielä ujouteni vuoksi vaan ulkopuoliseks, ja niin pitkään yksin olleena ja ilman sosiaalisuutta en tiiä pystynkö enään ikinä saamaan kavereita keihin uskaltais luottaa, niin moni on hylännyt mut... eikä ketään oo kiinnostanut ku oon koittanu kertoo et oon väsyny siihen et ei oo seuraa, et en tiiä jaksanko enään olla täällä... mä oikeesti vaan kuljen koiran kanssa ulkona saatetaan mennä metsän keskelle joko juon siellä, polttelen pilvee tai vedän piriä... ku ihan oikeasti ei vaan saa muualta iloa elämään ei jaksa enään hymyillä ja nauraa, mutta ei halua aina vaan itkeäkkään joten.. mä oon yrittänyt saada ystäviä, oon koittanut netistäkin etsiä mutta siellä sitten on aivan toisenlaisia ihmisiä vaan. Mä olisin ujoutta lukuun ottamatta, iloinen, huumorintajuinen, mukava, luotettava nuori ihminen, en vaan tajua miks kaikki on unohtanut mut... yksinäisyys muuttaa mut kylmäks, katseita kaihtavaks, sisäänpäinkääntyväks ja surulliseks henkilöks joka kulkee katuja pää allapäin, joka ei nää syytä olla onnellinen enään... :( mitä te yksinäiset nuoret teette?
En jaksa olla yksin :(
Mäeksynytoon
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Heippa!
Oli vähän pitkä juttu, mutta tulipahan selväksi sun tilanne.
Luulisin, että voisit vetää vapaalle vähän aikaa ja ottaa lunkisti vaan sen tilanteen, että just nyt ei oo kavereita.
Mutta ihan turha vetää pilvee tai juoda. Keksi paremminkin joku harrastus, sellainen mikä ei maksa. voisithan lukea ihan hyvin kaunokirjallisuutta (eikös oo eksoottista?), piirtää (on sulla kynä ja jotain paperia - ehkä keksit että sussa on taiteilijanalkua), tai hypätä korkeutta/pituutta/tai muuta jotain. Tai että huomaat luonnon kauneuden, nojaa puihin (antavat voimaa), huomaa kukkien kauneus, raikas ilma, pilvet, miten rauhallista on katsella sorsia jne jne.
Pääasia että et tee ongelmaa tästä että sulla ei oo kavereita just nyt. Joo, sattui kaikenlaista, teit ehkä jotain tyhmää, mutta annat itsellesi aikaa ja keksit uutta ja kehityt ihmisenä ja jätät tuhoavan käyttäytymisen.
Ihan juttu että sinulla on koira, suojele sitä, eläimet ovat tosi uskollisia.
Yksinäisyys on hieno asia, silloin huomaa paljon ja voi kehittää itseään.
No nää oli vain hajanaisia ajatuksia, en oo mikään asiantuntija.
Pärjäile ja onnea matkaan1
Kuulostaa tosi tutulle!
Jos haluat jutella ni juttelisin mielellään sun kanssa :)
Ehkä sinun tulisi jättää nuo pilvenpolttoasiat pois elämäntavoistasi, sillä se leimaa sinua. Ehkä kaverit juuri siksi välttelevät seuraasi. Lisäksi se lisää sinun alakuloisuuttasi, ja masennustasi. Tee ensin täyskäännös siinä asiassa.
Kavereitahan sinulle pitäs löytyä, jotta elämä alkaisi maistua ja samalla saisit kiinni opiskeluista ja pääsisit eteenpäin elämässä. Hylätyksi tuleminen on kamala kokemus ja se musertaa ihmisen, jos sama toistuu aina vaan uudestaan.
Voisitko hakea itsellesi jostain sellaisen mentorin, joka preppais sinua eteenpäin, ja jonka kanssa voisit suunnitella elämääsi eteenpäin niin koulutuksen ja ammatin ja harrastusten suhteen. Kyselepä työkkäristä, mielenterveypalveluista tai katsele paikkakuntasi nuorisopalveluista, löytyisikö sieltä jokin reitti, jonka kautta pääsisit eteenpäin. Netistäkin voi löytää esim. eurosinkuista tapahtumia ,joihin voisit osallistua, ja saada ystäviä sitä kautta. Oletko kokeillut?
Ahdistavahan tuo tilanteesi on tällä hetkellä kaikin puolin.
Miten olet ajatellut järjestää koirasi hoidon, jos elämäntilanteesi muuttuisi toisenlaiseksi, alkaisit vaikka seurustelemaan.
Millainen on suhteesi äitiisi? Onko mahdollista keskustella hänen kanssaan asioistasi? Voisiko hän olla tukenasi jotenkin tässä elämäntilantessasi.
Sellaisia ystäviähän sinä tarvitset, jotka eivät ole kouluun tai työpaikkaan sidottuja vaan vapaa-ajan ystäviä, jolloin se yksinäisyys ei olisi haittaamassa opinnoissa menestymistä.
En tiedä onko näitä mitään apua, mutta toivon, että saat elämäsi itseäsi tyydyttävälle tasolle. Tsemppiä sinulle!